Me suomalaiset ollaan kyllä aika sisukkaita sissejä kun painetaan menemään täällä pimeyden keskellä. Kyllä täällä Tampereella vielä joten kuten menettelee, sillä onhan meillä valoviikot ja kaikkea. Miten siellä pohjoisessa voidaan, kun aurinko ei nouse miltei ollenkaan? Suomen pohjoisimmassa pisteessä kaamos kestää 51 vuorokautta ja se on pitkä aika se… Itse kaipaan ainakin valoa, sillä työpäivinä lähden hämärässä liikenteeseen ja kotiinlähdön aikaan on ihan pilkkopimeää. Linnut muuttaa etelään, karhut menee talviunille, ötökät kuolee pois, mutta mitäpä se ihminen tekee? Sinnittelee vaan ja ostaa ehkä kirkasvalolampun.

On sanomattakin selvää, että pimeys vaikuttaa meihin ihmisiin negatiivisesti, mieliala on maassa ja saattaa väsyttää entistäkin enemmän. Asia on hyvä kuitenkin tiedostaa, sillä se on ihan ok, jos väsyttää normaaliakin enemmän, sillä meitä muitakin väsyttää. Äitiäni väsyttää, Isä on ihan puhki, sisko valittelee väsymystä, sinkkukaverini on ihan puolikuollut töidensä jälkeen ja mammakaverini tipahtelevat iltaisin kilpaa kotisohvillensa. Liikunta ja ulkoilma auttavat varmasti, mutta aina ei tarvitse jaksaa. Me tehtiin tänään tyttöjen kanssa illalliseksi leipägrillileipiä ja pelattiin muistipeliä, otettiin ihan lunkisti. Itseasiassa koko tämä blogikirjoitus sai ideansa siitä, kun oltiin Viivin kanssa lenkittämässä Teppoa pilkkopimeällä ja ajateltiin, että sataisipa jo lunta, että olisi näkisi edes hiukan eteensä…

Kuvat on otettu lauantaina päivällä, kun ikkunoista tulvi valoa. Kirkasta ja kylmää, ihanaa valoa. Nautin joka siemauksesta.

Olohuone.

Keittiö.

Eteinen ja lastenhuone.
Pus,
Maj
Kylläpä onkin sitten kivoja ja kauniita kuvia :) ja juu tuo märkä ja pimeä on syvältä!
Vihaan yleensä talvea ja olen yleensä toivonut lumetonta talvea, mutta kyllä viime päivinä saatu lumi on piristänyt kummasti, ainakin minua. Valolla herättävä herätyskellokin on ollut kovassa käytössä.
Jos yhtään lohduttaa, täällä on ainakin yksi joka ei masennu pimeydestä, eikä kylmästä. Rakastan tuota säätä mikä sielä on ( — : eikä valo häikäse silmiä päivällä. Tuuli sais tyyntyä kyllä. Ja sade vaihtua lumeen. Ja jäät kadota ikuisesti. :D
Täällä pohjoisessa jaksaa välillä paremmin, välillä huonommin! Jouluvalot pelastaa:)
Että sä sitten osaat olla ihana ja piristävä ihminen! Niin aidon oloinen:) Itsellänikin on nyt koulukiireitä ja työkiireitä,onneksi ensi viikolla pääsee Kanarialle ”hoitoon” viikon ajaksi, mutta sitä ennen olisi tämä kamala työ ja kouluvuori selätettävä sekä kamala kaamosflunssa hätistettävä pois!
Tämän pimeyden jälkeen osaa taas arvostaa lumenvalkeaa maata ja niitä harvoja aurinkoisia päiviä :)
Ihania kuvia. meillä satoi eilen lunta ja on vielä tänäänkin valkoista! ulkoiluun on kyllä nyt panostettava:)
Hyvin täällä pohjoisessa voidaan. Viime viikolla tuli lunta niin reilusti, että valoisuus nousi potenssiin neljä. :D Jos kaamosaikaan ehtii olla ulkona edes vähän, niin jaksaa ihan hyvin, mutta jos sen lyhyen valoisan ajan on sisätiloissa, on väsymys ainakin omalla kohdallani taattu. Mä teen nyt marras-joulukuussa niin, että laitan asioita tärkeysjärjestykseen ja nukun tunnin enemmän.
Ja muistutuksena niille, jotka eivät koskaan ole kaamosaikana käyneet Lapissa, täällä ei ole säkkipimeää silloinkaan! Pahimpaan kaamosaikaan täällä Muoniossa on päivällä pari tuntia valoisaa aikaa. Se on samanlaista kuin Etelä-Suomessa pilvisenä päivänä. Ei siis pilkkopimeää. Muu aika onkin sitten pimeää. Sitten tammikuun lopulla alkaa tuntua jo, että voiton puolella ollaan. Päivä pitenee, valoisuus lisääntyy ja mieliala nousee kohisten. Itse olen muualta tänne muuttanut, joten sopeutumiseen on mennyt aikaa, mutta vuosi vuodelta paremmin.
Voimia sinne Tampereella pimeän keskelle! Muistakaa heijastimet siellä märällä asfaltilla tarpoessanne!
Asun täällä Tromssassa Pohjois-Norjassa ja viime viikolla alkoi kaamos. Onneksi nyt tuli vähän lunta. On täallä kyllä tosi pimeetä, varsinkin iltapäivisin tuntuu oudolta, olla töissä, kun ulkona tulee säkkipimeetä jo klo 13.30 :( Mun eka talvi täällä, viime talven olin vielä sielä Tampereella ja on kyllä aika iso ero. Onneksi on kirkasvalolamput ja sarastevalot keksitty. Toisaalta keskellä päivää valo on tosi kaunis ja se auttaa jaksamaan, välillä paremmin ja välillä huonommin. Voimia sinne, oot ihanan aurinkoinen ihminen :)
Joo pohjoisessa on alkanut kaamos ja seuraavan kerran tavataan aurinko tammikuun lopulla. Kai ihmiset jakautuu kahtia. Jotkut tykkaa ja tottuu jotkut ei. Viimetalvi meni ihmetellessa. Pimeeta oli mutta oli myøs lunta ja revontulia jne. Nyt vahan ahdistaa. Lunta ei ole viela tullut ja tietaa etta talvi on pitka. No ehka tasta selvitaan hengissa. Nukuttais edes.. mut ku ei. Sanotaan, etta levollinen uni on merkki siita etta synnytys lahestyy. Mun aika ei taida olla sitten viela:( Lasketttuunaikaan on reilu viikkoa.. olen ihan valmis. Mutta ei merkkeja siita etta vauva tulisi ulos. Plaah. Mutta eikøhan se vauva tuo sitten valoa arkeen :)
Hih, tiedätkö, vuosien pimeystaistelun jälkeen annoin vihdoin ostaa itselleni (lue, rakas äitini pakko-osti minulle) kirkasvalolaitteen, vaikka olen aina pitänyt moisia vekittimia hölynpölynä. Lumevaikutusta tai ei, niin aamutoimien suorittaminen laitteen palaessa on todella auttanut. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut huomattavasti pirteämp ja energisempii! Normaalisti kun pimeys ja kylmyys ovat saaneet minut haaveilemaan nukkumaan menosta jo kuuden pintaan. Toki väsymyskin on ihan ok – toisinaan – mutta enää en omasta Aurorastani luopuisi.;)
Kiitos muuten kivasta blogista! Olen pitkään käynyt täällä lueskelemassa, mutten ole koskaan vielä kommentoinut, taidan olla vähän huono tässä.:D
Ihania kuvia! Itse haaveilen jo niin joulusta kun pääsee kotiin/Suomeen. (: Jouluvaloilla ja koristeilla sisustettu glögin tuoksuinen koti odottaa<3 Vielä pitäisi jaksaa odottaa 23 päivää!
En ite tykkää yhtään täällä pohjosessa olla just tän kaamoksen takia… ei oikeesti päivä kestä montaa tuntia :/ Tänä päivänä aurinko nousi 10 ja tulee laskemaan joskus kahden aikaan. Eli nelisen tuntia valoa :) Äkkiä opiskelujen jälkeen pois!
Eikä…toi snoopy tossa viimisessä kollaasissa on lamppu, eikö?! Mulla on ollu pienenä samanlainen:D Ihan muistoja tuli mieleen:) Kyllä tää pimeys sais riittää jo…lunta kaivataan valaisemaan lenkkipolkuja:)
Englannin talvet ne vasta masentavia on, kun sita lunta harvemmin tulee. Sataa vaan ja sillon ei paljon ulkoilla. Paatin laittaa kaikki joulukoristeet, jotka koostuukin paaasiassa valoista esille jo viime viikolla. Jotain saihkyntaa tahankin elamaan.
Ihania nuo valokuvat! Onneksi pian tulee helmikuu ja voi sitä valon määrää silloin!
Ihana seurata teidän kuulumisia näin tietokoneen äärestä. Kauniisti sopii valkoinen-harmaa-musta-puna yhdistelmä!! Repsulle kovasti terkkuja meidän tytöiltä!! :D
Kertoisitko, mistä olet ostanut tuon harmaan ”nojatuolin”? ihana
Minusta kaamos ei ole paha, kunhan muistaa hidastaa tahtia. Hyvin selviää Utsjoen kaamoksesta, mutta kevät ja kesä on paha, kun aurinko ei laske ollenkaan. Se pistää hormoonit niin sekaisin, että menen huonoon kuntoon.