Rebekka on kipeä, taas korvatulehdus, viides sellainen lyhyen ajan sisällä. Me ollaan varattu aika jo korvien putkitukseen, toivottavasti siitä on apua, ainakin uskon vahvasti niin. Pikkuiset ovat silti niin reippaita ja urheita kipeinäkin, ihan sydämestä ottaa. ”Äitii, koova pipi, äitiii ei nukkumaan, istuma-aika” makuulla oleminen sattuu niihin korviin :( Mutta juu, se niistä viimeisistä työpäivistä, aloitin toistamiseen urani kotiäitinä jo nyt…

 

Päätin, että me ei lähetetä joulukortteja tänä vuonna, Miika päätti kuitenkin toisin eilen illalla… Kaikki oli jo valmista, kunnes tulostimesta loppui yllättäen muste ja homma tyssäsi siihen. Tänään juoksin lujaa kuin pikkuinen peura (heh..) kuvaamolta Rebekan lääkäriin, Miika ei ollut uskoa, että ehdin niin nopeasti paikasta a paikkaan b :D Lääkärikin käski hidastaa vähän vauhtia näillä viikoilla, mutta sain valokuvat/kortit  ja ehdin sinne lääkäriinkin.

 

Näen jalkani, joten eihän tämä maha ole vielä edes iso ^^

 

Katselin juuri telkkarista elokuvan ”Ja keskellä virtaa joki” ja liikutuin. Elokuvassa ei tapahdu kauheasti mitään, siinä vain kalastellaan ja pohdiskellaan veljessuhdetta, jos niin voi sanoa.  Vuonna 1992 Brad Pittkin näytti ihan suloiselta pojankoltiaiselta ;)

Voisin jatkaa tätä höpöttelyä ikuisuuksiin, jaarittelisin mielelläni Brad Pitteistä ja muista pitkät pätkät, mutta a) en usko että ketään kiinnostaa ja b)  mun on parasta tallustella nyt nukkumaan, koska yöstä voi tulla levoton

 

ps. Pikku hetki vielä aikaa tilata tossuja ja reppuja hyvään hintaan sieltä tohvelisankarilta!

 

-Maj

Kuvaaja Marek antoi luvan laitella näitä hänen kuvaamiaan otoksia myös tänne blogin puolelle, iso kiitos siitä. Näistä kuvista ei taidettu julkaista yhtäkään siinä Kotivinkissä, mutta hauskoja kuvia ovat kuitenkin!

 

Tekeekö Microsoft ohjelmat näin tyytyväisiksi? -Petrus Eskelinen kyseli. Kyllä, Ilmeisestikin :D

 

Meno päällä, kuten aina! Vanha telkkaritasokin se siinä vielä nököttää.

 

Nuo kaksi ovat aivan mahdottoman kilpailuhenkisiä, voitosta taistellaan aina viimeiseen saakka…!

 

Tekniikkakoira-Teppo haluaa aina olla siellä missä muutkin.

 

Bongatkaa Teppo kuvasta?  Ilmeistä päätellen Viivi on häviöllä.

 

Tässä samassa paikassa mä näpyttelen läppäriä nytkin.

 

Miikalla on piileviä kykyjä, mutta mua se ei pysty voittamaan!!

 

”MINU tätä”

 

pari osaa muistipelistäkin on päässyt kuvaan :)

 

Varmasti olen jo sanonutkin ja se toivottovasti välittyy kuvistakin, että meillä oli oikeasti tosi hauskaa! Marek oli tosi rento & taitava kuvaaja, eikä muutenkaan tarvinut kauheesti pinnistellä.

 

-Maj

1 3 4 5 6 7 8 9 16