Masumaalaus-postauksessani näitte jo yhden kuvan Saaran mulle tekemästä maalauksesta, mutta nyt niitä tulee lisää, yleisön pyynnöstä! Saara eli Sape on rakas ystäväni ja Rebekan kummitäti (ne tärkeimmät tittelit :D), mutta myös kauneusalan supernainen. Hän on mm. kaksinkertainen body paintingin Suomen mestari, kampaaja, meikkaaja/maskeeraaja ja opettaakin siinä sivussa. Sapen palstaa/blogia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.

 

Saara maalasi masuni käyttäen vesiliukoisia body paint -värejä, jotka sisältävät mm. aloe veraa, kamomillauutetta, kaakaovoita ja kurkku-uutetta. Vesiliukoiset värit eivät ole haitaksi äidille tai masun asukille :)

 

Värien ja näiden siveltimien lisäksi tarvittiin vain pieni kulho vettä, eikä muuta!

 

Koko hommaan meni muutamia tunteja aikaa, mutta meitä hidasti yksi pieni rakas häiriötekijä, Rebekka nimeltään…

 

Tässä valmis riikinkukko. Minä ehdotin, että kuvaan tulisi höyheniä ja Saara sitten keksi tuon riikinkukko-idean. Me oltiin selailtu netistä aivan kammottavia masumaalauskuvia ja Miikan ehdotus olisi ollut mikäs muukaan, kuin jalkapallo-masu :D Ja vaikkapa haikaran kuva olisi ollut niin kliseinen, yök… Tarviiko mun edes kertoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen kuvan ideaan ja toteutukseen?

 

Riikinkukko olisi ehdottomasti ansainnut päästä studiokuviin, mutta se ei nyt tällä kertaa ollut mahdollista, joten Sape toimi myös kuvaajana. Ikävä kyllä päivä oli ehtinyt kääntyä illaksi, eikä luonnonvaloakaan ollut enää tarjolla.  Kuvat on muuten otettu meidän Canon G12 -kameralla.

 

Näissä ekoissa kuvissa on vähän jännittävän väristä valoa, olisittepa nähneet meidän lamppuviritelmät ;D

 

:D

 

”Kato, kato äitin masussa on lintu, hiiieno”

 

Miika oli kauhuissaan, kun menin pesemään masuani ”eksä vois antaa sen olla siinä edes yhden yön?” Tuntui kieltämättä vähän surulliselta pestä lintu pois samana iltana, mutta onneksi on nämät kuvat muistona <3

 

-Maj

0 Comments

  1. Mickey 27.1.2012

    Mä olen ihan sanaton. Sun masu on niiiiiiin kaunis. Kuten myös oot tietty itsekin. Niin ihanaa, että mua itkettää.

    Ja sitten toinen asia. Miten ihmeessä mä en ole huomannut aikaisemmin?

    Tossa masukuvassa, jossa on sun ja Miikan kädet, pisti silmään jotain….”outoa”. Mietin pitkään, että mitä se on. Mut hei, sit mä tajusin, että tehän olette kihloissa!

    Kamalan paljon onnea & iloa koko perheelle!!! <3<3

    No, nyt itkettää vielä enemmän. Voi kamaluus… Mä en ikinä enää kuuntele Chris Medinan 'What Are Words' samalla, kun luen sun blogias!!!!! :')

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Älä itke siellä!! Et oo aikaisemmin ollut tarkkana vaan :D

      Vastaa
  2. mariel 27.1.2012

    Ihania kuvia! Ja Onnea kihlauksesta <3 :)

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Kiitosta vaan :)

      Vastaa
  3. emilia 27.1.2012

    Ihana :) Haluan ehdottomasti itellekkin tollasen masumaalauksen sitte joskus tulevaisuudessa kun oon raskaana :) Ootteko muuten ollut kauan kihloissa, musta tuntuu että en oo koskaan nähny sulla sormusta? Tai sitten on vaan jäänyt huomaamatta.. :)

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Sulla on vaan jäänyt huomaamatta, mutta en kyllä aina kotosalla edes pidä sormusta :)

      Vastaa
  4. Tarja S 27.1.2012

    Huomenta! Aivan ihana masu. Yksi kuva kiinnitti huomiota…. Oletteko menneet kihloihin?

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Ollaanhan me kihloissa :)

      Vastaa
  5. Susanna 27.1.2012

    Olette menneet kihloihin, aivan ihanaa – onneksi olkoon! :) <3

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Kiitos vain <3

      Vastaa
  6. Suvi 27.1.2012

    Siis niin, NIIN upea! Hirrrrveen, siis hirrrrrveen upee ;D

    Ja suuret onnittelut kihlautumisesta! Sä tuut olemaan kyllä niin kaunis morsian, että huhhuh. Ja Miika myös komea sulhanen.

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Ite oon hirrvveeeen upeee! Jaa, mä vai upea, sehän on siis mun luontaista chaarrrrmia ja siis mehän ollaan Miken kanssa oltu rengastettuina jo viime vuodesta saakka. sitähän sä kysyit. ;D

      Vastaa
      • Suvi 27.1.2012

        Sitähän mä taisin kysyä… :D

        Mä muistelinkin, et olisitte jo olleet kihloissa. Mut kun noi muut alotti, niin oli pakko yhtyä kuoroon, oishan se ollu hirrrrween kamalaa jättää onnittelematta! Haittaakse?

        Vastaa
  7. HeidiH 27.1.2012

    Bling Bling!! Sormukset kimalsi hienosti, onnea!

    Kauniita kuvia!

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Joo, kiillotin ne tätä kuvaa varten, ei vais :D

      Vastaa
  8. tweet 27.1.2012

    Oivoi, sait yhdelle herkkikselle kyyneleet silmiin. Niin olivat ihania ja tunteikkaita kuvia! :)

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      :”) Te ootte ihania, minkäs teet!

      Vastaa
  9. Laura 27.1.2012

    vau, upeita ja samalla jollain tavalla hellyyttäviä kuvia! varsinkin tuo missä sinun ja Miikan kädet ovat masulla, aivan ihana!:) näitä on varmasti ihana katsella jälkeen päin ja näyttää vauvalekin, sitten joskus.. :)

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Niin mäkin uskon :)

      Vastaa
  10. Tiina 27.1.2012

    Kihlauspostaus olisi kyllä kiva, joku taisi sitä ehdottaakin jo aiemmin :)

    Ja jotain hääaiheista, sun unelmia puvusta, kampauksesta, meikistä yms.

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Ei mitään sellasia :S Ei me olla vielä toistaiseksi häitä järjestämässä, mutta sitten kun niiden aika tulee, niin luulen, S.Sarvaksella on täysin vapaat kädet kampauksen ja meikin suhteen <3

      Vastaa
  11. sandella 27.1.2012

    Tosi nätti maalaus, kyllä on taitava nainen :)

    Onnea kihlautumisesta <3

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Se nainen on uskomaton!

      Vastaa
  12. mijo 27.1.2012

    Voi, että miten kaunis maalaus – niin ja sinä <3 !

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Kiitos Mijo, parhaansa Sape teki, että näyttäisin hyvältä :D

      Vastaa
  13. Tiia 27.1.2012

    Tuo maalaus on niiin upea <3 Ja te kaikki muutenkin! Aina, kun nään Rebekkaa näissä kuvissa, unohdan entisen vahvan halun olla hankkimatta lapsia. Tätä blogia lukiessa tuun aina toisiin aatoksiin. :D

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Tuommosta on aina ihana kuulla <3

      Vastaa
  14. illen 27.1.2012

    Upeita kuvia! Olisipa itselläkin joku joka voisi maalailla vastaavia kuvia omaan masuun :)

    Hurjana onnea pariskunnalle kihlauksen johdosta! hääjuttuja odotellessa ;)

    Niin ja postauksia raskausajan juhlapukeutumisesta ja ristiäispukeutumisesta olisi hienoa päässä lukemaan :)

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Sapeen voi aina ottaa yhteyttä, jos haaveilet masumaalauksesta :) juttua raskausajan juhlapukeutumista ei taida enää tulla(koska ei ole juhlia tiedossa näillä näkymin), mutta ristiäisvaatteista voisi hyvin tullakin :)

      Vastaa
  15. NannaK 27.1.2012

    Tosi tosi hieno, taidolla tehty! :)

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Näin on :)

      Vastaa
  16. Helena 27.1.2012

    Olet niin kaunis <3

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Kiitos Helena <3

      Vastaa
  17. Mrs Munster 27.1.2012

    Todella upeita kuvia. Itse tykkaan ihastella omia masukuvia (siis silloin kun olin raskaana. eipa niita paljon nyt haluaiskaan ottaa. LOL)

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Joo, ”masuni synnytyksen jälkeen”-kuvat voi jättää ihan hyvin ottamatta :D

      Vastaa
  18. tiia 27.1.2012

    Ihana, masu ja oot niin kaunis!! :) onnea teille ^^

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Kiitos kovasti Tiia ^__^

      Vastaa
  19. ruttukainalo 27.1.2012

    Miten sulla on noin sileät kainalot?? Ymmärrän jos menee liian intiimiksi kysymykseksi etkä halua vastata mutta sheivaatko vai epiloitko vai miten? :D

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      Haha, vastaan kuitenkin, että mulla ei ole juurikaan kainalokarvat kasva, siis oikeesti :)

      Vastaa
  20. Jenny 27.1.2012

    Aivan ihania kuvia. Tuo maalaus on upea. Ja siis tuo kuva, jossa teidän molempien kädet on masulla… ♥ Ihanaihanamerkintä. Tuli hyvä mieli!

    Vastaa
  21. Julle 27.1.2012

    mikä tatuointi sulla on tuolla sivulla? :oo

    Vastaa
  22. Sanna 27.1.2012

    Hihi mun mies luuli että tuo on tatuointi :)

    Ihana masunen <3

    Vastaa
    • Maj 27.1.2012

      No onhan mulla sellanenkin, mut koko vatsan peittävää kuvaa en ihan heti lähtis kyllä ottamaan :D

      Vastaa
  23. Bella 27.1.2012

    Hei vähän hieno!!!!

    Vastaa
  24. Nonna 27.1.2012

    Oon ihan sanaton! Upeaa <3

    Vastaa
  25. eerika 27.1.2012

    Voi ei miten ihana!:) paras on toi missä on teijän molempien kädet, aiai ihana.

    Vastaa
  26. Suski 27.1.2012

    Voi vide, että on kauniita kuvia! Oon ajatellut, että sitten joskus, kun lasta odotan, haluan jotenkin sen ikuistaa.. Just jotain studiokuvia masun kaa, maalauksella tai ilman. Vähän on vaan pelottanut ajatus just semmoseta taidottomasti tehdystä kamalasta kuvasta. Nyt kuitenkin kun noita sun masukuvia katsoo, niin pelko katoaa:)

    Olishan se kiva saada tosiaan joku ”tyylikäs” muisto odotusajoilta, kun oon ihan varma, että oon vaan koko ajan ihan räjähtäneenä ja känkkäränkkänä. Voi sitten jälkikäteen katsella kuvaa ja todeta, että aika kultaa muistot!:D

    Vastaa
  27. vuokko 27.1.2012

    Ihana lukea näin mukavia juttuja, vaikka toista ei tunnekaan. Tulee aina vilpittömästi hyvälle mielelle kun näkee miten ihania asioita ihmisille tapahtuu. Ja onpa kyllä taitava nainen tämä Sarvas ! :)

    Vastaa
  28. :> 28.1.2012

    Raskaus pukee sua ( ihan ilman kuvaakin ). Mutta kuvakin on kaunis ja yhdessä kuvassa näyttää kuin pitäisit vain jotain riikinkukkopalloa kädessäs :) Ykasta terkut!

    Vastaa
  29. Tiunamiuna 28.1.2012

    Ihanaa ja Onnea, että siinä nyt ne tärkeimmät =) Mutta siis oikeasti, mua alko naurattaa aivan hirrrrween paljon ku luin sun yhden kommentin/vastauksen ja varsinkin kun toinenkin kommentoija oli hoksannut jutun. Ennen ku ite ees tajusin, että puhuitte just siitä mitä mulla tulikin mieleen, haittaaksse, että nyt kirjoitan tähän ihan sekoja, mutta varmasti tajuat mitä yritän sanoa =)

    Vastaa
  30. Jennu 28.1.2012

    Harvalla on noin arvokkaita ystäviä, mahti nainen tuo Saara! Tippa ihan tulee linssiin kun kuvista paistaa onnellisuus<3

    Vastaa
  31. äitiyshousut 28.1.2012

    Vau, ihan mieletön maalaus ja herkät kuvat. Erityisen mahtis toi missä teidän molempien kädet masulla.. mäkin haluun!!:)

    Vastaa
  32. eeveee 2.3.2012

    http://www.iltalehti.fi/nainen/201202220133740_na.shtml

    Oletko ajatellut osallistua? Kuva jossa molempien kädet on masulla olisi tosi hieno !

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *