Tänään järjestettiin Tampereen Tallipihalla ilmainen koko perheen tapahtuma Viikinkirieha. Kiitos vaan kaverille vinkistä! Me napattiin auto alle ja lähdettiin reippaasti heti aamupäivästä liikenteeseen.
Sää oli kuin morsian. Miika ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. :D
Rebekka oli touhuissaan lähdössä ja halusi pukea välttämättä nallepiponsa.
Mäkin oli itseasiassa aika innoissani, sillä kaikenlainen touhu ja aktiviteetti on tervetullutta.
Tallipihalle…
Riehassa oli ohjelmassa talvigrillauskilpailua, lumiukkojen rakentamista, poniajelua ja mikä parasta, ilmapalloja!
Kiertelimme Tallipihan pikkupuodeissa ja teimme vähän löytöjäkin.
Suklaapuodissa :P
Rebekka teki mieluisimmat löytönsä juurikin tuolta suklaapuodista.
Tuo wc-kilpi sopisi vanhempieni kotiin tai mökille, ostanko sen teille, äiti?
Hyvästi jäi Tallipiha, me lähdettiin syömään keskustaan. Oikeasti olisimme Miikan kanssa viihtyneet vähän pidempään kierrellen ja katsellen, mutta… Tuo alle metrin tappi oli vähän erimieltä. Kyynelten siivittämänä ja raivokkaan huudon saattelemina me poistuimme paikalta. Onhan se harmillista (ja äärimmäisen ärsyttävää) kun perheen pienin ei viihdy lainkaan aikuisten yrityksistä huolimatta, kaikki on EII käy!! JA ANNA JA muuta… ! Siinä vaiheessa, kun kukaan ei seurueesta enää nauti lapsen kiukuttelen takia olostaan, on vaan parempi/helpompi nostaa kytkintä.
Hyvä ruoka, parempi mieli, se tuli taas jälleen todettua. Sokoksen yläkerrassa ruoka maistui kaikille ja saatiin syödä rauhassa.
Voin tunnustaa koko maailmalle, että olipas raskas reissu, mutta ihan hyvä, että sekin tuli tehtyä. Olisinhan voinut lätkäistä nämät kuvat tänne ja kertoa ihanasta koko perheen iltapäivästä, jossa kaikki sujui kuin tanssi. Sehän olisi ollut suorastaan valehtelemista..? Tai ehkä se olisi ollut vaan muutaman pienen yksityiskohdan kertomatta jättämistä. Ihan kuinka vain.
xxxxx,
Maj
Hyvää lomaa! kauniita kuvia, mutta kuten aina! Maj, ja mitä sinulla on auto? Ajatko autoa joskus?
Meillä on auto ja kyllä minulla on ajokortti, mutta melkein aina kun olen Miikan kanssa liikenteessä, niin hän ajaa :)
Harvoin kommentoin mitään kenenkään blogiin, mutta nyt oli pakko! :) Sun blogi on mun aivan ykköslemppari, vaikka elän itse hyvin erilaisessa elämäntilanteessa… Olet aina rehellinen ja avoin ja tekstejäsi on ilo lukea! :) Hyvää kevättä koko porukalle!
Kiitos ihanasta kommentista, mahtavaa, että juuri minulle kommentoida <3 Itsekin olen tosi laiska kommentoimaan, vaikka tiedän, miten tärkeää se on bloggajille :)
Jäähdytä kiitos! Missä Viivi? se ei ole selvä pitkään …
Viivi voi hyvin, hän käy ja viettää yhä edelleen aikaa meillä :)
Voi mikä helpotus lukea tuo postauksen loppu, kuulostaa niin tutulta. Meillä päivittäinen lähikaupassa käyntikin on nykyään sellaista sirkusta, että viimeinen asia mielessä on mitä piti ostaa :)
Tykkään tosi paljon blogistasi juuri sen takia että uskallat kirjoittaa asioista niin kuin ne oikeesti ovat.
– 2.5v ja 3kk lapsen äiti
Sellaista se vaan välillä on… Ei auta kun purra hammasta ja pysyä rauhallisena:))
Toinenkin harvoin kommentoija kuittaa: tekstejäsi on juuri siksi ihana lukea, että ne ovat aitoja kuvauksia arkipäivistä hyvine ja huonoine puolineen. Jatka samaan malliin! :)
Kiva kuulla, lupaan tehdä parhaani :)
Oi tiedän niin mistä puhut. Varsinkin nyt raskauden loppetreillä on huumorintaju tuon meidän metrisen kanssa aika kortilla. Mä oon tänään kahdesti raahannut spagetiksi heittäytyneen pojan neljänteen kerrokseen kotiin kamlan kitinän saattelemana ja vannonut, että me ei enää ikinä lähdetä ulos. Kauheasti tsemppiä viimeisiin päiviin yhdessä koossa!
Mäkin aina välillä raahailen omaa ”spagettiani” tosin vaan tänne kolmanteen kerrokseen ;) Käy treenistä?
On ilo lukea aidoista oikeista hetkistä. Itse kahden pojan äitinä (7 v ja 1 v 11 kk) on hyvinkin tuttua tuo meneminen… :) Ja pakko tähän loppuun vielä sanoa että olet todella kaunis! Itse tunsin itseni raskausaikana hirviöksi, ja olo oli kaamea…no mutta aika kultaa muistot :) Ihanaa loppuodotusta ja tsemppiä synntykseen, jatka mukavaa bloginkirjoitusta, postauksia on aina kiva lukea :)
No hei, sama täällä, oloni on aika ”massiivinen” ja ihan kaikkea muuta, kuin hehkeä… En mielestäni kuulu niihin, jotka ovat parhaimmillaan raskaana, en henkisesti, enkä fyysisesti.
Hei Maj,
olen seurannut blogiasi jonkun aikaa, pidän tyylistäsi kirjoittaa ja sisustusmakusi osuu myös yksiin. Olenpa jopa tainnut testata jotain suosittelemaasi kosmetiikkaa :) Tämänkertainen postausaiheesi on ollut lähiaikoina niin ajankohtaista omassa elämässä, että nyt oli ihan pakko myös kommentoida.
Mä NIIN tiedän tuon tunteen, kun lähtee kimpassa tekemään jotain kivaa ja vaihtelevaa ja lopputuloksena on jossain vaiheessa vähemmän iloinen lapsi. Itselläni on kaksi poikaa, esikoinen on 6 ja kuopus täytti juuri 4. Koko viime vuosi oli kuopuksella sellaista tahtojen taistelua et oksat pois. Jotenkin olin jo unohtanut, millaista se voi olla ja olin sitä mieltä, että eihän tuo esikoinen koskaan sellainen ollut. Tarkemmin kun mietin, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että olinhan kantanut häntäkin monen monta kertaa väkisin paikasta A paikkaan B ja vieläpä pahin aika oli kun olin raskaana kuopuksen kanssa.
Mutta nyt kun kuopus täytti 4, pam! ja meillä on maailman mukautuvin, harmonisin ja iloisin poika. Teillä on vielä vähän matkaa siihen, että R. täyttää neljä, mutta usko pois, homma helpottuu :) Itse olisin niin halunnut viime vuonna kuulla jonkun sanovan näin, vaikka mä jossain sisimmäsi ja myös kokemuksesta tiesin näin tapahtuvan. Sitä ei vaan kauheesti siinä tilanteessa jaksa miettiä, että vaihe on ohimenevä, sillä kaikki energia menee sen miettimiseen, miten hoitaa seuraava siirto, ettei lapsi taas hermostu jostain todella minimaalisen pienestä asiasta. Välillä oli myös tilanteita jolloin esikoinen huusi samanaikaisesti, että ”tee niinkun pikkuveli haluaa, en jaksa kuunnella sen huutoa”. Siinä sitten yritti rauhoittaa vanhempaa ja kertoa, että en voi antaa periksi koko ajan ja samalla rauhoittaa (mikä harvemmin tuotti tulosta) pienempää mistä milloinkin. Periksikin tuli annettua, monen monta kertaa. Onnekseni olen nyt kuitenkin (kun harmonen vaihe alkoi) huomannut, että eipä tuo pilalle ole siitäkään mennyt :)
Tulipa pitkä tarina, perimmäinen tarkoitus oli toivottaa teille kovasti tsemppiä pienen uhmaikäisen kanssa ja ennen kaikkea toivottaa voimia loppuodotukseen!
Kaikkea hyvää teidän perheelle toivottaen Helsingin mamma
Hyvä ”tarina”, eikä ollenkaan liian pitkä, luin joka sanan kiinnostuneena :) Kaikissa ikävaiheissa on varmasti omat ihanuutensa ja hankaluutensa… Ja ainakin minä olen ymmärtänyt, että ne kaikki ovat ohimeneviä. Kiitos tsempistä ja kiva kuin jaoit omat kokemuksesi.
Samoja fiiliksiä täällä! Joskus ravintola- ja kauppareissut menee kuin unelma, joskus taas ihan päinvastoin. Sitähän se elämä on :-) Minusta on upeaa, että kirjoitat arkielämästä, sekä niistä hyvistä että huonoista tunnelmista!
Niin ja etukäteen ei voi tietää, että mitä tuleman pitää…?
Blogisi on niiin mukavaa luettavaa ja upeita kuvia! Joskus olet toivonut postausideoita, mulla olis yksi toive! Pohjoisessa asuvana, ja Tampereesta paljon tykkäävänä (kuitenkin vain kerran elämässä käyneenä! ois ihana nähdä kuvia ja lukea Tampereesta. Missä olisi hyvä käydä, missä majoittua, kirppiksiä… yms. :)
Pidän mielessä, kiitos vinkistä :)
Mun kans pakko kommentoida :) Meillä myös alle metrin mittanen jonka kanssa joka päivä enemmän tai vähemmän tahtojen taistot menossa. Sana ANNA ja EI on kyllä niin tuttuja ja karkuun juokseminen ym. Pitää vaan pitää pää kylmänä vaikka kyllä ne hermot menee…. Ja nyt kun vauva kohta 1kk mukana kuviossa niin vaatii aina välillä aika paljon miettimistä miten selvitään eri tilanteista mutta sitä vaan huomaa että kaikesta selviää!! Kohta se sullakin alkaa elämä missä alle metrin mittasen kanssa on sit myös pikku vauvelikin, siinä on omat haasteensa mutta on myös oma ihanuutense :) Näin kun kohta kuukauden saanut elää sitä elämää niin on se vaan myös niin ihanaa ;) Tsempit viime metreille!
Kiitos, sitä tsemppiä tarvitaan :)
Voi pitäis joskus piipahtaa tuollakin Suklaapuodissa, usein vain kävellyt ohi ja miettinyt että pitäisi käydä. Näyttää hyvältä :P
Suosittelen lämpimästi, mm.vadelma-valkosuklaa oli niin hyväää! :D
Blogisi on kyllä ihana piristysruiske päivään, raikas olisi ehkä paras sana kuvailemaan tätä. :)
Raikas kuulostaa huipulta! :D
No tuollaistahan se on taaperoikäisen kanssa, mitä sitä kaunistelemaan, kaikki me tiedetään totuus.:D
Suklaapuoti näytti ja kuulosti kyllä ihanalta, täytyykin tehdä joskus reissu sinne suuntaan, vaikkapa ilman tuota 2,5v ”tahtonaista”..;)
Rebekka ainakin olisi halunnut ottaa ”haukkupalan” putiikin kaikista tuotteista :DD
Kaverini sanoi kerran: Ilma ku morsian, kaunis muttei kauaa :DD
:D:D
Kysy Miika jossa pasta? Pestokastike munakoisoa?
Miikan pastassa oli broileria, pestoa ja punasipulia :)
Olet niin suloinen! Voit selvittää, mitä autosi?
??
no tuo kiukuttelulla tahtonsa läpi vieminen ei varmaan tule ikinä loppumaan, jos ne raivarit tosiaan aina palkitaan sillä, mitä lapsi tavoitteleekin. mulla ei tosin ole lapsia, mutta koiria kylläkin ja aika lailla samoja metodeja käytetään molempien kasvatuksessa…….
Hyvä dgfg, ihmislapsi ei ole sama asia kuin koira. Luojan kiitos en käytä samoja metodeja lapseni kasvattamisessa kuin koirien kasvattamisessa:D Kirjoituksestasi päätellen et ole koskaan ollut uhmaikäisen kanssa yleisellä paikalla raivarin iskiessä? Lapsen kanssa tulee luovia, käyttää älliään tilanteen hallitsemisessa. Joskus se luoviminen ja kekseliäisyys tarkoittaa ”periksi antamista” ja paikalta poistumista. Kanssaolijat täytyy myös pystyä ottamaan huomioon ja antaa lapselle signaali, että huonosta käytöksestä seuraa poistuminen. Haluaisin nähdä kun yrität itse esim. syödä ravintolassa kiukkuilevan lapsen kanssa ja tiukasti pitää kiinni päätöksestä, että ” täällähän sitä istutaan ja kiljutaan mutta periksi en anna vaikka mikä olisi”: Good luck with that:D Lapset ovat todella monimutkaisempia olentoja kuin koirat.
Tuskin Cesarkaan käyttää metodejaan lapsiin, hih :D
Joo, itse oon kahden pienen lapsen kanssa tehnyt juuri niin, että poistun paikalta, jos meinaa mennä mahdottomaksi se touhu. Ei siitä tosiaan kukaan osapuoli nauti, jos lapsi raivoaa. Isommasta on ollut kiva sittemmin huomata, että on alkanut vähän jo tasoittumaan ne pahimmat tunnekuohut, pienempi taas vaikuttaa ainakin tällä hetkellä eri temperemanttiselta kuin isompi sisaruksensa, sellaiselta leppoisemmalta tapaukselta, mutta saa nähdä.
Meidän vauvasta tulee sitten laupias samarialainen. PISTE :D
Mukavan näköinen päivä teillä=) Ja sää varmasti kuin morsian=) Kun kirjoitit, että Rebekka halusi laittaa nallepipon päähän välttämättä niin aloin miettiä, miten hassua, että meidän pikkunenkin alkaa joskus itse päättämään mitä haluaa laittaa päälle=)
Niin, eikä mene aikaakaan, kun hän pyytää sinulta rahaa vaateostoksiinsa.. iiiiks :D
Ai että mitä kuvia! Miksi olen unohtanut tuon suklaapuodin olemassa olon?! Tiedänpä mitä meidän pikkuperhe tekee seuraavana kauniina kevättalvi-päivänä.. :D
voi morjens mikä suklaapuoti!!!!