Rebekka on ollut erittäin ihastunut punaiseen Patalaukun valmistamaan putkikassiinsa. Se on kulkenut joka paikassa mukana, mm. synttäreillä, ulkoillessa ja vapputorillakin se taisi olla… Laukku on niin pirtsakka ja nostalginen, pidän siitä itsekin. Rebekan laukku on peräisin Kuopuksesta, niitä löytyy myös eri kokoja, useamassa värissä (keltaisinakin!!) ja parissa mallissakin. Onko ehkä sinullakin ollut se perinteinen retrokassi kerhokäytössä?
Kuopuksesta kysyttiin, että haluanko arpoa yhden laukun teille Magicpoksin lukijoille ja vastasin heti, että tottahan toki! Laukun värin tosin saatte valita ihan mielenne mukaan. Ja kerta kun toinen arvonta saatiin juuri päätökseen niin pistetään sit perään heti uutta! Kirjoittele tuonne kommenttiboksiin, että mihin käyttöön tämä laukku tulisi? Lapsellesi, itsellesi vai kenties jollekin muulle? Tämä Kuopuksen kanssa yhteistyössä järkätty kesäarvonta päättyy perjantaina 1.6. klo:12:00! Jos arpaonni ei suosikkaan tällä kertaa, niin laukun voit myös ostaa täältä!
Ps. Me ollaan vaan oltu puistoilemassa ja laiskoteltu kotona… En ole edes jaksanut ottaa kameraa matkaan mukaan. Ensi viikolla suuntaamme pohjoiseen, josta postauksia tupsahtelee sitten parin viikon ajan. Aika kiva päästä lomailemaan kotipuoleen, pidetään peukkuja, että kelit suosivat :)
-M
Ihana kassi. Keltainen oli ihanan raikas. Tuohan olisi näppärä pakata lapsen mukaan kun lähtee hoitoon/yökylään :)
Yökyläkassiksi mummilaan!
Ihana laukku:) Se tulisi varmaankin omaan ja lapsen yhteiseen käyttöön. Siellä kulkisi kätevästi pari vaippaa ja juomapullo sekä äidin tuiki tärkeät lompakko, avaimet ja puhelin:) Ehkä jotain kesäherkkujakin sinne mahtuisi, jos nälkä iskee:D
Tosi kivan näköinen kassi! :) Tulisi kesälaukuksi, joka kulkisi menossa mukana. :)
Ihan varmasti tulis rantakassiks, johon sais megatärkeitä auringonpalvomiskamoja.
Punaisen ottaisin ja jos isokokoisen saisi, niin tulisi ehkä oman äitin ja itseni käyttöön. Äitilläni on vieläkin tallessa lapsuudesta sellainen neliskulmaisen mallinen punainen kerholaukku. Oikea aarre! Mutta pienen antaisin sinisenä kummipojalle…
4v tytön laukuksi luultavasti päätyisi:) tyttö ei kulje juuri mihinkään ilman laukkua ja tuollaisesta laukusta varmasti riittäisi riemua pitkäksi aikaa.
Ihana pieni putkikassi pikkukoiran tavaroille, jos lähtee reissuun!
Hihna, pieni pyyhe, ruokakuppi ja ruokaa!
Meillä laukku tulisi Niilo-poikamme matkalaukuksi. Nykyinen lehden tilaajalahjana saatu kassi kun ei ole ihan niin magee :)
Tuo on niin söpö!! Ehdottomasti ottaisin itselleni, kun ei oo vielä pikkusia kenelle antaisin tommosen:) tuonne mahtus clutchin kokonen lompakko, kännykkä, aurinkolasit ja kaikki muu yhtä tarpeellinen roina joka kulkee aina mukana!
P.S Rebekka on niin suloinen tuo laukku kainalossaan:)
Eväslaukkuna voisi olla, kun menee vaikka lähipuistoon piknikille. Myöhemmin toimis varmasti lasten harrastuslaukkuna. Äitikin mielellään kantelisi tommosta ”hoitokassia” ja miksei isikin! Näyttäis siltä, että mahtuis kivasti rattaiden alle koriinkin :).
Jos me voitettiaisiin, kassissa kulkisivat varmasti pienen tytön pienet ihanuudet matkassa (ellei äiti saisi välillä vähän lainata ;D).
Oiih, ihana, nyt pakko osallistua. Tuo tulisi ehdottomasti kohta 2v kummitytölleni, niiin herkullisen näköinen! :) <3
Kerhoreppunapa hyvinkin oli itselläni sellainen kirkuvan kirkkaan sininen. Kassi joutui hukkaan muutama vuosi sitten, kovasti sitä tyttärelleni olen yrittänyt etsiä, mutta turhaan. Tyttärelle kassi tulisi, keltainen. Menee ehdottomasti tilaukseen, ellei arpaonni suosi:)
Ehdottomasti antaisin lahjaksi pienelle kummitytölleni syntymäpäiväyllätyksenä!
Kiva arvonta. Kassi tulisi kaksivuotiaalle pojalleni jumppakassiksi:)
Päiväkotilaukuksi pojalleni :) Keltainen olisi ihana!
Tarvitsemme laukun syksyksi, kun 2-vuotias tylleröinen aloittaa päiväkodin. Äidillä meinaa jo kyynel vieriä asiaa ajatellessa, mutta pitää yrittää pitää positiivisia ajatuksia yllä. Kuten tuota ihanaista laukkua:)
Mä antaisin tän laukun mun rakkaalle ystävälleni, joka saa kesäkuussa vauvan! <3
Laukku tulisi ihanalle kummitytölleni! :)
Tytölle tulisi koska hän on laukkujen suurkuluttaja :) Varmaankin kerholaukuksi ja nyt kesällä ranta käyttöön.
Meille tulisi pikkumiehen tarhakassiksi, kun aloittaa elokuussa eskaria edeltävässä 5-vuotiaiden ryhmässä. Ja laukku mustan värisenä tottakai :)
Rannalle, kuntosalille, tai ihan minne vaan kesän rientoihin =) näyttää kätevältä ja tilavalta!
Ihana laukku, keltainen on tosi söpö! Meillä laukku tulisi minun ja pojan 2v yhteiseksi. Poika on tykkää todella paljon kasseista ja repuista, joten laukku olisi kiva lisä meidän laukkunaulaan. Tosin tuskin kovin paljon naulassa ehtisi roikkumaan :) Laukussa kulkisi kesällä etenkin eväät kivasti vaikka rannalle!
Nimi kuin enne… Tämä ihanan pirtsakka kassi tulisi hoitolaukuksi juuri syntyneelle kuopuksellemme! :))
Punainen suosikki, tulisi kyllä tytölle kerhokassiksi :)
Suloisia ovat kyllä nuo retrokassit! Meidän yksivuotiaalle tulisi käyttöön, ei välttämättä ihan vielä, mutta sitten, kun kerhoilu tai hoitoon meno on ajankohtaista. Kätevästihän tuossa kulkisivat lelutkin mukana kyläilemään mentäessä.
2,5-vuotiaalle pojalle! Olisi täydellinen kassi retkipäiviä varten! :)
Ranta- ja mökkikassiksi, ihanan värikäs laukku! =)
tulisi lapselle ”hoito”laukuksi :)
Toihan tulis tietty koko perheen laukuksi. Välillä sitä vois käyttää mies, välillä sinne pakattais lapsen vaipat ja eväät ja välillä mä itsekin pääsisin sitä käyttää. :D Meidän koiralla on muuten reissulaukkuna vaaleanpunainen putkikassi, koira käyttöön tämä ei taitaisi päästä.
Ihana ! Mustan haluaisin itselleni esim jumppakassiksi. :)
Pitäshän se tyylitietoiselle pikkutytölle oma laukku saada kun ei vielä sellaista ole :) Tänään sai ekaa kertaa helmet kaulaansa ja voi että niitää on esitelty ylpeänä :) ! Tää ois ihana keltasena…tai punaisena..oikeestaan kaikissa väreissä ;) jos onni suosii niin taitaa tulla valinnanvaikeus!
Pikkusiskolle lähtisi rantalaukuksi! :)
tai sitten serkun ihanalle tytölle, oivoi, vaikea päätös! :D
Mitä ihania kasseja !!! Mulla oli tollainen retrokassi kun olin pieni ja noita putkikasseja tuli silloin. Oli putkipenaaleita ja -laukkuja. Penaalissa yhdessä ainakin luki Suosikki, johon kirjoitettiin poikien nimiä. Voi niitä aikoja.
Ehdottomasti laukku pääsisi nyt poikani tarhalaukuksi. Aloittaa nyt tämän jakson ensi syksynä. Tuleepa äidille tosi haikeaa, oma poika on jo niin iso poika.
Olisi ihana saada tyttölle oma ”hoitokassi”, meille syntymässä vauva heinäkuussa, joten olisi ihana jos neiti saisi oman laukun jossa kantaa omia tärkeitä tavaroita, eikä kaikki olisi aina ”vauvan” tavaroita :) Tämä kelpaisi meille ihan missä värissä tahansa, punainen tai keltainen taitaisi kuitenkin olla eniten mieleen.
Ehdottomasti äidin käyttöön vaippa ym tarvikekassiksi. :)
Laukku tulisi 4-vee pojalle, jolla on jo ”Indyn” hattu, mutta laukku kuulemma puuttuu… ;D
Kummipojalle kerholaukuksi! IHANA :)
Tää tulis ihan omaan käyttöön, kiva kesälaukku! :) Punanen ois ihan mun väri, myös sininen ois kiva. Sininen on ehkä liian ”Suomi”-laukku sit kuitenkin.. Keltanenkin ois kiva, musta ois hyvä perusväri. Vaikeeaa! :D
Toi laukku tulis mulle salikassiksi :)
Tuo kassi tulisi ehdottomasti retkikassiksi;)Sanoisin että 1,5-vuotias poikani täyttäysi sen mielellään pikkuautoillaan ja heiluttaisi äitille ja lähtisi ”retkelle”:)
Raikkaan keltaisena ottaisin. Olisi just sopiva rantakassiksi tai vaikka ihan vaan muuten vaan ! Rannalle ku lähtis, niin pyyhe ym. rantatarvikkeet mahtuis hyvin. Tuota voisi käyttää myös, kun lähtee yökyläilemaan lyhyeksi aikaa. Hyvin mahtuisi kaikki pakolliset :) Ja koska tuo on aivan ihana, niin käyttäisin myös asusteena vaan, vaikka se sisältäisikin vain ja ainoastaan lompakon, avaimet ja puhelimen. Kaupungilla liikkuessa mukaan saattaa tarttua jotain hyvin välttämätönta esimerkiksi vaatekaupasta, niin on kivempi tuossa kannella kuin muovipussissa :)
No jos lapsilla on tuollainen, niin pitäähän lastentarhanopellakin olla :) Kesäkäyttöön musta selkiyttäisi kaikkea muuta väriloistoa, mitä on päällä.
Ihana laukku. Poikani aloittaa syksyllä päivähoidon joten ainakin siihen käyttöön voisin laukkua käyttää. -Sinikka P-
Päiväkotikassiksi pikkupojalleni sinisen värisenä haluaisin :)
Antaisin laukun rakkaalle kummipojulleni :).
Ehdottomasti tulisi hoitolaukuksi! Ihanan näköinen! Varmaan täytyy tuollainen tilata jos arpaonni ei suosi:)
Tuo on näpsäkän kokoinen, se tulisi ehdottomasti 2v touhukkaan taapertajan käyttöön.
Jos arpaonni suosii minua, niin antaisin sen todennäköisesti siskoni tytölle. Hän kun tykkää laukuista niin paljon! :)
Voi mikä ihana kesäkassi! Tämä kassi kulkisi mukana monenmoisissa kesäjutuissa, kuten rannalla, kaupungilla ja piknikillä, niin minun kuin pikkuneidinkin kullantärkeitä tavaroita kuljettaen. :)
Laukku tulisi aivan varmaan minun työlaukukseni kesäksi, johon laittaisin työpäivän jälkeiset vaatteet, meikkilaukun ja harjan. Ehkä jopa auringonpalvomisbikinit, jos päivän sääennuste kesällä lupaa hyvää! :) ottaisin mielelläni minkä tahansa näistä väreistä, niin herkullisia ne ovat.
Ihana kassi! Tulisi ranta- ja retkipäiville
Ihana kassi tulisi varmaan tyttärelleni, joka sais siinä kuskattua salaisuuksia lapin mummille :)
Tuollainen sopivan retro ja trendikäs laukku sopisi ehdottomasti sali- ja treenikassiksi. Yksinkertainen ja simppeli kassi sisällyttää varmasti pyyhkeen, juomapullon ja tennarit. Miksei myös muuhun käyttöön, esim. rantakassiksi? :)
Pikkuveljelle synttärilahjaksi voisi olla kiva :-) ja tulisi luultavasti myös kerhokäyttöön;)
Ihana laukku! Luultavasti pääsisi tulevan vauvan hoitolaukuksi:) Tai sitten esikoisen kerholaukuksi. Käyttöä löytyy varmasti!
Voih, meidän isompi muksu (kohta 4 vee) on himoinnut tätä kassia kaikilla markkinoilla ja messuilla. Neiti on muutenkin melkoinen kassialma, eli tulisi varmasti käyttöön! :)
Tytölle yökylä kassiksi. Aivan loistava kassi!!
Hei, en tiedä vääristääkö kuva kassin kokoa (johtuu varmaan siitäkin et Rebekalla se näyttää isommalta), mutta ei tuohon versioon esim. salikamat oikein mahdu, se on ennemminkin käsilaukku-kokoa :) Laukkuun mahtuu mainiosti juomapullo, kamera ja kännykkä, mut ei salikenkii tai pyyhettä.
Halua niin paljon tuollaisen! :)
Laukku tulisi ehdottomasti omaan käyttööni, jossa kulkee tietysti pojunkin tavarat.
Tälle vähävaraiselle opisklijatytölle reissulaukuksi, kun edellistä poikaystävä nimittää diaper bagiks;)
Hei Maj,
Kuopukseni aloittaa syksyllä päiväkodin ja tarhalaukku tytöltä vielä puuttuu :)
Kyllähän tuo tulisi tyttöjen reissukassiksi. Etenkin kolmevuotias haluaa pakata pienillekkin matkoille mukaan omia juttujaan.
Ihanista ihanin kummitytsyni alottaa päiväkodissa syksyllä ja tarttee tietty samanlaisen päikkyveskan kun kummitädillä 25 vuotta sitten!!
Laukku tulis mulle, mut luulen et mun kaks-vuotias omis sen ja ottais sen mummula laukuksi, mihin tietty laitettais parhaat lelut ja vaatteet..:)
Ihana! Itselle tulisi kun poika ei taida oikein välittää…
No varmaan kesäkassiksi jokapaikkaan- juomapulloja kun täytyy raahata mukana aina 4 kpl:tta, ehkä tämä sopisi siihen tarkoitukseen..?
Kassi tulisi ehdottomasti kohta kaksi vuotiaalle tyttärelleni! Hän rakastaa laukkuja ja vie usein minun laukkuni. Laukku kulkisi varmasti ainakin kyläilyreissuilla, sinnehän voisi parin pienen lelun lisäksi heittää tarvittavat vermeet (vaipat jne.) :-) Meille varmaan lähtisi punainen kassi, koska punainen tuntuu nyt olevan suuressa suosiossa pikkuisella!
Taitaisin antaa laukun jollekkin tuttavan lapselle, kun itellä ei lapsosia oo. Tosi ihania kaikki nuo kaikki retrolaukut :)
Mulla oli sininen samalainen kerhokassi :) Luulen et laukku tulis omaan ja vanhimman tyttären käyttöön.
Itselläni on ollut joskus lapsena vastaava kerhoreppuna. Nyt laukku tulisi 6-v tytölleni kesän eväsretkille :)
Heippa!:) Arvonnassa mukana! Tulisi monenmoiseen käyttöön, mutta eiköhän sitä hoitolaukkuna käytettäisi (ja saa tyttö vaikka pakata vaipat ja nallet mukaan mummolaan mentäessä!:) )
Jos voittaisin, antaisin tuon 4-vuotiaalle pikkusiskolleni yllätyslahjaksi! Punainen olisi juuri täydellinen hänelle kerhoon tai nukkeleikkeihin eväskassiksi :)
Kaunis laukku! Antaisin sen pienelle pojalleni, joka aloittaa kesän jälkeen elämänsä ensimmäisen tahran <3
Tulisi minulle kesälaukuksi ja jatkossa saattaisi siirtyä tytön käyttöön, kun vähän kasvaa.
Poikasen päiväkotilaukuksi tuo olisi juuri sopiva. :)
Eskarilaiselle ehkä? Tai tarhalaiselle? Kerholaukuksi pienimmille? Tai sitten vaan yhteiseksi puistolaukuksi. En tiiä. Ihana laukku, tahdon!
Hauska retrolaukku tulisi pojalle päiväkotilaukuksi. Tällä hetkellä tyypillä on ko tarkoitukseen nimittäin melko ankea iskän työkuvioista saama harmaa ilmaisreppu… piristäisi päivää, siis :) Ja mulla on ollut tuollainen punainen itsellänikin, muistaakseni pyhäkoululaukkuna,heh.
Mieheni on Afrikkalainen ja olemme parin kuukauden päästä lähdössä Afrikkaan hänen äidin ja 5 vuotiaan pikkusiskon luo. Mieheni pikkusisko toivoi meiltä täältä Suomesta tuliaiseksi omaa käsilaukkua sekä nukkea. Joten laukku tulisi lapseni tädille lahjaksi :).
Aurinkoista kesää teidän perheelle :).
-S
Syötävän suloinen! Tulisi meidän pikkumiehelle muskarikassiksi. Ensimmäinen harrastus alkaa syksyllä ja pitäähän pienellä kerhokassi olla =) !
Aivan ihana kesäkassi! :) Jos voittaisin antaisin keltaisen värisenä tuon kassin pikkusiskolle. Se tykkäis siitä varmasti! :) Mukavaa kesää! :))
Laukku tulisi mokkireissulle pikkuisen omia tärkeitä tavaroita varten :)
Omalle pikku nuppuselleni, joka aloittaa päikkärin syksyllä (nyyh…!)
Olisipa ees jotain mitä odottaa :)
Mukana:) Mulla on itellani ollut tuon tyylinen kerholaukku. Nostalginen. Ja punaisena tietty;)
Ollut joskus tuollainen kassi 20 vuotta sitten, mutta ei taida olla enää tallessa. Nyt ottaisin sen käyttöön 2v. pojalleni kerholaukuksi.
Kylläpä on ihana laukku. Se tulisi kyllä ihan omaan käyttöön :))
Piristäisi kivasti jokaista päivää.
ppph68@suomi24.fi
Nyt joudun tyhjentämään hoitokassin aina treenejä varten, joten pikkupojan urheilukassiksi menisi. :)
Itselleni tulisi käyttöön, lapsukaisia kun ei ole :)
Meiltä löytyy jo esikoiselta tuon tyyppinen laukku, mutta kuopuksella ei vielä omaa ole, joten pikku neiti kaksvee saisi sen sitten hoitolaukuksi, missä voisi kuljettaa omaa ihkua ja niiiiin kärsineen näköistä unipupua kodin ja päiväkodin välillä :)
Laukku tulisi kummitytölleni ensimmäiseksi laukuksi.
Ihana retrohenkinen kassi! Se tulisi tyttärelleni mökki- ja yökyläreissuja varten.
Kassi tulisi joko itselleni treenikäyttöön tai sitten pikkuiselle taaperoveljelleni. :)
Kyllä luulisin, että tyttäreni sen omisi :D
Kassi tulisi 5-vuotiaalle siskolleni päivähoito laukuksi : )
Voi että, aivan ihanan kesäinen laukku! Jos tämän onnekkaasti voittaisin, reilu 1-vuotias tyttöni saisi tämän itselleen mummula-laukuksi! <3
Laukku tulisi itselleni, joskus myöhemmin tulevalle? lapselleni tai nyt pikkusiskoilleni!
Tama laukku olisi just sopiva lahja rakkaan kummityton synttarilahjaksi. Siihen sopis varmasti hyvin kummitytot balettitossut tanssitunnille menoa varten!
Olen löytänyt uuden yhteisen harrastuksen, jota voin tehdä mieheni kanssa : uistelemisen. (todellisuudessa makaan veneen keulassa jalat melkein järvessä ja paistattelen päivää, silloin tällöin saatan haavilla YRITTÄÄ onkia isompia kaloja veneeseen). Laukkuun mahtuisi juuri ne tavarat, jotka tarvitsen mukaan: kännykkä, kamera, vesipullo ja aurinkorasva. Materiaali näyttää vielä suhteellisen vedenpitävältä.
Itselläni on kaksi poikaa ja heillä ei tietenkään voi käsilaukkua pitää, mutta tämä olisi sellainen kassi jota mielestäni myös poika voisi mukanaan kantaa… Ihana blogi! <3
Tyttäreni 2v2kk rakastaa kaikkia kasseja ja reppuja. Pikkulelut pakataan mukaan ja sitten sanotaan: ”Nonni, ny mennään!” . Uusi ihana kassi olisi siis todella tervetullut.
Päiväkotiin ja pienille retkille kaksivuotiaalle pojalleni. Sopisi ihanasti kirkkaanpunaisten Converse-tennareitten kanssa.
Antaisin sen veljeni tyttärelle kun täyttää kohta 9 :)
Aika surkealta näyttää 10 päivän säät vähän koko Suomessa..11-15astetta…hyi!!
Kuopuksemme täyttää kolme vee ja kerhotie starttaa syksyllä. Tämän meinasikin jo kerhokassiksi tilata, mut en raaskinut:)
meidän oma prinsessa täyttää kesäkuussa 2-vuotta niin hänelle sen antaisin :)))))))))))))
Sain flashbackin, muistin että itselläni oli lapsena (silloin 80-luvulla) juuri tuollainen punainen putkikassi. Tyttärelleni antaisin ehdottomasti 5-synttärilahjaksi jos arpaonni minua suosisi =)
Ihana! :) Mä oon itse syntynyt 70-luvulla ja mun lapsuudessa meillä oli putkikassit! Odotan ensimmäistä lastani nyt ja laskettu aika on kolmen viikon päästä <3 Olen ostanut jo kaikkea ihanaa, prinsessa tulossa ja KYLLÄ minä hänet hemmottelen ja ostan kaikkea ihanaa! Vauva on niin kovasti odotettu ja kun ensimmäisen lapsen saa 35-vuotiaana, niin oon aika saletisti kietoutunut hänen pikkusormen ympäri, sillee hyvällä tavalla ;) Koska itsekin oon laukkufriikki, niin kyllähän niitä tyttärelläkin pitää olla :) Aina kivasti samanvärisillä mennään sit, äiti ja tytär :))
Ja ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta tulipa mieleeni, kun olette kohta pohjoisen mummilaan lähdössä, niin tekisitkö joskus postauksen siitä, millaista on, kun lapsuudenperhe asuu eri paikkakunnalla ja miten lasten ja isovanhempien suhdetta pidetään yllä ja miten isovanhemmat ovat ”ottaneet asian”, että lapsenlapset asuvat kaukana eivätkä ole jokapäiväisessä elämässä ns. mukana. Itselläni on samantyyppinen tilanne ja siksikin olisi tosi mielenkiintoista tästä lukea sun blogista:) Ja pahoittelut, jos olet jo joskus aikaisemmin tästä bloggaillut, en ole kaikkia vanhimpia kirjoituksiasi lukenut. Ihanaa mummilareissua teille, mekin lähdetään ens viikolla taas!:)
Laukku menisi kaverini pienelle, isolle pojalle joka täyttää pian jo kolme vuotta :)!
Upea kassi, niin nostalginen! Jompikumpi lapsistani sen saisi ja toiselle tilaisin samanlaisen :)
Laukku menisi ehdottomasti syksyllä päiväkodin aloittavalle 2 vuotiaalle tyttärelleni. Laukut on todella pop ja niissä kuljetetaan millon mitäkin eläimistä duplo-legoihin. Eikä jäisi tämäkään laukku varmasti käyttämättä, niin ihana se on! Ja ehkä tämä äitikin voisi välillä laukkua lainata ;)
Minulla on lähipiirissä pieniä lapsia, mutta olisin itsekäs ja pitäisin laukun silti itselläni, sillä se sopii täydellisesti tyyliini!
Varmaan omisin sen omaksi minisalikassikseni;)
3-vuotiaalle kummitytölleni antaisin! Ei nähdä kovin usein ja toi olis hyvä kesänalotuslahja, kun viimein kesällä oon taas vähän lähempänä. Vaikka eihän toki liikaa saa lapsiakaan lahjoa, mutta vähän kuitenki eiks nii ;)
Laukku menisi tytölleni, pikku tavaroiden kuskaamiseen.
Keltanen laukku olis ihana meiän pian 2-vuotta täyttävälle tytölle :)
Syksyllä aloitan työt 6 vuoden kotona olon jälkeen, meidän perhe siis aloittaa aivan uuden ihmeellisen elämän… laukku menisi kuopikseni päiväkoti repuksi. Mikä olisikaan parempi laukku sujauttaa omat tärkeät tavarat.
Laukku päätyisi todenäköisesti tulevan syysvauvan hoitolaukuksi!
Antaisin laukun veljentytölleni, joka aloittaa syksyllä päiväkodin :D
Tää ihana kassi tulis meijän perheessä neljän pikkutytön yhteiseksi, kuka millonki tarvis :) Näyttää just sopivalta yökyläreissukassilta, eiköhän sinne mahu yökkäri ja hammasharja ja pari aarretta mukaan?Täytyypä kurkkia miltä se näyttää muissa väreissä.
Rebekalla on noi ihanat pöksyt, hypistelin niitä name itin ale-tangossa (10e), oli enää muutama koko jälellä, voi että ois pitäny sitenki ostaa. Tosi kivan näköset! ja varmaan mukavat ku oli niin ohutta ja pehmosta kangasta.
Mukavaa lomaa teille! Nauttikaa keleistä huolimatta. <3
Olisi minulla kunnes tulisi omalle tytölle kerholaukuksi (nyt vasta 4 kk). =)
Keltainen laukku olisi täydellinen pikku-pojalleni, joka on juuri oppinut kävelemään ja hienosti samalla kantaa äidin bile-veskaa, mutta se ei ole ihan ”sopiva” poikien tyyliin =) Toisaalta mieleeni tulee heti ihana kummityttönikin kenelle laukku olisi mukava antaa lahjaksi.
Hei tulipa vielä mieleen, että mullahan on ollut vastaava 80-luvun alussa, sininen, jonka isäni toi muistaakseni Saksasta tuliaisena!
Jos arpaonni suosisi, menisi laukku varmaankin parhaan ystävän tsirbulalle päiväkotikäyttöön. Mimmi on vähän yli vuoden ja tuollaisella kassilla vois olla pikku kassialman kähee kulkea kodin ja päiväkodin väliä. :)
Ihana väskä olisi kyllä käytännöllinen meidän 2v4kk ikäiselle tytölle päiväkotiin, retkille, kauppaan, mutta myös niihin leikkeihin täällä kotona. Tyttö rakastaa kenkiä ja laukkuja yli kaiken!!
Hei ihan pakko nyt kommentoida, eka kertaa tänne. Tietenkään arpaonni ei suosi mua kun tällaisissa merkeissä ekan kommentin laitan mut kokeillaan… mulla on 3 tyttöä, kohta 3v, 6v ja 9v. Luulen, että tuo ysi vee tahtois tuon laukun… :) äitikin tahtoisi. En tod tiiä kuka tuon käyttöön ottaisi mut käyttöön ihan takuulla tulisi. On niiiiiiiiiiiiiiin ihana. :D
p.s. sun jutut on kyllä niin ihania. tykkään erityisesti siitä että kerrot myöskin elämästä (lasten kanssa olemisesta) myöskin sen huonon puolen. Että siihen voi väsyä ja välillä ihan jokainen äiti väsyy. Ja on LUPA VÄSYÄ.
Päiväkotikassiksi muruselle :)
Kummipoika 2,5v saisi oivan päikkykassin tuollaisesta :) Tiedä vaikka olisi niin tilava että sinne mini-pikkuveljen saisi survottua :D (Aikamoinen jekkusankari tämä poitsu!)
Tämä laukku tulis kyllä ihan ittelleni käyttöön ku on noin ihana! Ja jos se arpaonni sattuis suosimaan ni kyllä mää ton keltasen laukun ottaisin :)
Sininen kassi 2,5 vuotiaalle poijjan klopille. Vähänkö ois siisti :) Äiti vois sitten vähän sitä aina lainata tarpeen tullen ;)
Siis tuolle ihanalle hyvinkin nostalgisia muistoja herättävälle ihanuudelle olisi ottajia lähipiirissäni kyllä useitaikin :)
Pitäisi vetää pitkää tikkua kuka sen saa.
Mikäli emme pääsisi yhteisymmärrykseen asiasta niin ainahan voi vuorotella näin laukku tuottaisi iloa useammallekin käyttäjälleen:)
Laukkuhan on haluttu pikkuneideistä ja pikkumiehistä ………….. aina mummoon ja vaariin asti :)
Laukku menisi syksyllä kerhon aloittavalle pojalleni :)
Itselleni keltainen laukku olisi kiva piristys työpukeutumiseen:)
Laukku olisi oivallinen eväiden kuljettamiseen töihin! Eli vain ja ainoastaan omaan käyttööni (jos onnistuisin nappaamaan laukun itselleni ennenkuin ipanat ehtivät).
Itse sitä kantaisin, mutta sisältö vois koostua pääasiassa vauvvan tarvikkeista :)
Voi, se tulisi kummityttöselleni, jolla on synttärit juhannuksen aikoihin!
Moi,
4-vuotiaani kantaisi pikkuisen polleana unikaverinsa tuossa kassissa päiväkotiin!
Ihanuuslaukun antaisin pienelle pojalleni, joka flunssan uuvuttamana jaksaa leikkiä lähinnä vetoketjuilla ja nukahtaa puristaen söpöillä sormillaan pientä tuoteselostelappua :) Vetoketjuinnostuksen laannuttua (kai se joskus loppuu?:) laukussa roudailtaisiin pikkujätkän leluja.
Kummitytön 2v. synttärit siintävät vajaan kuukauden päässä, olisi oiva lahja hänelle <3
Tottakai tyttärelleni antaisin laukun. Hän on hulluna laukkuihin ja kantaa niitä ympäriinsä. :)
Jos voittaisin laukku tulisi ensin käyttöön itselleni ja myöhemmin lapselleni joka vielä köllii massussa:)
Laukku!! Ah ihana retro! Minä tykkään!
Ja laukku tulisi omaan käyttöön, siitä saisin kivan koulu-, kaupunki-, kyläily-, …ja minkä tahansa muun laukun! :D
Se sopii minne vain, ja keräisi taatusti huomiota. ;)
Minäkin antaisin myös tyttärelleni! :) Kesäkuussa onkin hänen synttärit joten hyvä olisi pakata vaikka lahjapakettiin! :) Toivotaan siis että arpaonni suosii! :)
Perheen pienin on ylihuomenna vasta (jo) puolivuotias. Varmasti tulevaisuudessa laukku kulkisi mukana pienissä kätösissä, mutta ensialkuun voisi äiti sitä käyttää :)
Meillä kun ei ihan vielä lapsia ole, niin ihan itselleni tuollaista keltaista putkilaukkua halajan :)
Menis kyllä ihan arkikäyttöön, eli käsilaukuksi :) On kyllä nostalginen ja ihanan pirteä! t. Hanna
Koska miulla ei oo lapsia, niin laukku päätyis tottakai mun omaan käyttöön :D Aivan ihana kesäkassi, niin rento ja värikäs, ja samalla retrokin! Iloisen hauskaa Pohjanmaan lomaa, mieki alan kaipaamaan kotiseudulle käväsemään…
Voi, laukku tulisi pienelle tytölleni 1v1kk josta on kuoriutumassa oikee prinsessojen prinsessa! Kaulakorut täytyy olla koko ajan kaulassa, kantaa mukanaan pientä pahvista matkalaukkuaan ja sovittelee koko ajan vaatteita :) Äiti ei ole vielä saanu aikaiseksi ostettua tytölle laukkua, niin nytpä tämä tulisi niin tarpeeseen :)
Ihania kuvia! Jos voitan, antaisin laukun ihanalle kummitytölleni (1v10kk), joka on aivan hulluna laukkuihin ja huiveihin :)
Antaisin laukun synttärilahjaksi 4v. täyttävälle kummitytölleni ja hänen 2v. täyttävälle siskolleen. Molemmat ovat syntyneet kesäkuussa ja viettävät parin viikon päästä yhteissynttäreistään. Laukku toimisi hyvin tyttöjen kesäkassina.
Ihana kassi! Se kulkisi koko kesän minun ja pikku Pampulan (7kk) kesäkassina, sopisi meidän molempien tyyliin ja jokaiseen asuun :D .
Antaisin laukun siskolleni, kun juhlimme hänen polttareitaan kuukauden kuluttua. Kassi tietysti täyteen polttarijuomaa ja muuta tarpeellista :)
Meillä jo sen ikäiset lapset ettei ihan isoja hoitolaukkuja tarvitse enää kantaa mukana ni toi tulisi omille pojille käyttöön kun on sen kokoinen kuitenkin että ne pakolliset poikien jutut mahtuu ja ehkäpä äitinki vielä. ja toi punanen olis aikas kiva meillekkin :)
Ihana kassi! Itselläni oli tuollainen sinisenä :)
Voittokassi tulisi tietysti esikoiselleni, 5v pojalle.
Voih, nuo on niin ihania! Meillä on yksi aito, omasta lapsuudestani säästetty kirkkaan sininen pieni putkikassi ja se on käytössä perheen ainoalla pienellä pojalla. Ja haluaisin niin kaksossiskolleen samanlaisen, punaisena tietenkin. Kylläpäs olisikin soma pari kesäretkillä. :)
Kesäisille fillarointiretkille uimarannalle, biksut ja pankkikortti jätskiä varten ym tarpeellinen mahtuu just sisään ja pyyhkeen voi laittaa tarakalle! Ihanan retrokassi, mulla oli tuollainen pienenä! :)
Ihana kassi! :)
Antaisin sen kummipojalleni, joka kuulemma kaipaisi kerholaukkua.
Laukku tulisi hoitolaukuksi ja myöhemmin tarhalaukuksi pienelle pojalleni.
Putkikassi tulisi ensin minulle sairaalakassiksi, kun kuukauden päästä pitäisi pienen neidin syntyä ja sitten tytön hieman kasvettua kerhokassiksi. Siinä välissä kulkisi varmasti hyvin mukana puistoissa ja retkillä! IHANA varsinkin tuo keltainen ja punainen :)
Kassi tulisi minulle ja poitsulle yhteiseksi kesäretkikassiksi :) Puistoja, uimarantoja, sekä kaupunki- ja kyläilyreissuja vartern :)
Oi se on ihana!! Oikea pirteyskassi kesäkäyttöön, rannalle, jätskille, shoppailemaan, minne vaan mukaan.. :)
ui ku ihana. tykkään putkikasseista. Antaisin laukun kohta 4v tytölleni mökillemenokassiksi, kyläilykassiksi, kaupunkikassiksi…
moikka,kassi kulkisi niin minun kuin tyttäreni 2v.mukana arjen tapahtumissa!! niin suloinen:)
Ihana arvonta! Tätä laukkua olenkin halunnut jo pitkään, jospa arpaonni suosisi ;). Niin ja laukku tulisi hoitolaukuksi tyttärelleni ja samalla siinä toki kulkisi myös äitin tavarat ;)
ihana kassi! tulisi jollekin mun kolmesta tytöstä :) jos arpaonni suosii niin saa nähdä joutuuko ostamaan muutaman lisää.;)
Ihana kassi! Ottaisin sen itselleni kesäkassiksi ehkä keltaisen värisenä. Mukaan mahtuisi myös uikkarit ja pyyhe jos suuntana olisi uimaranta.
Tyttö aloittaa elokuussa päivähoidon, joten kassi pääsisi ainakin päiväkotikassiksi :) Toki sille keksittäis varmasti muutakin käyttöä :)
Tämä ihana kassi tulisi kesällä 3 vuotta täyttävälle tytölleni. Hän rakastaa laukkuja ja niihin on ihana kätkeä kaikkea pientä ja tärkeää. Ehkäpä siitä loppujen lopuksi tulisikin sitten kerhokassi;)
Nuo kassit on niin ihania! Meijän perheessä on viiden viikon ikäinen poitsu ja mä tekisin
siitä ehdottomasti kesähoitolaukun. Tois vähä väriä harmaisiin vaunuihin:)
Meille tuollainen kiitos! Tulisi pienen pojan käyttöön alkuun matkoille mukaan lelulaukuksi ja myöhemmin kerholaukuksi… Sopisi värikkääseen tyyliimme muutenkin.
Aivan ihana kesälaukku…. voisin ottaa sellaisen itselle tai sit antaisin ihanalle 3-vuotiaalle kummitytölleni.
Voi, tuo ihana pikku laukku tulisi tietenkin minun pikku tytölleni 1 v 2 kk. Kaikki ulkona tarvittavat vesipullot, pikkueväät ja nenäliinat mahtuisivat mukavasti kyytiin.Tuo suomen lippu kyljessä on kyllä ehdoton, kun täällä ulkomailla asuu. Muistaisi, että mistä sitä ollaankaan lähdetty…
Hieno laukku, antaisin varmasti serkulleni kun seuraavaksi näkisimme :)
Itselleni ottaisin mökkikäsilaukuksi ja uimarantaretkille. Aurinkolasit, -rasvat ja lompakko mahtuisi just hyvin tuohon. Väriksi valitsisin keltaisen.
Oioiii, tuon voisi antaa jommalle kummalle kummitytölle. =) ….. tai sitten ihan vaan itselle. =)
aivan ihana kassi! voittokassi menisi tietysti kummitädin rakkaalle, kun pieni aloittaa jo päiväkodin syksyllä :) sinne mahtuisi synttärilahjaksi saatu unipupukin:)
Oi miten ihana kassi! Punainen passaisi kesäkassiksi itselleni, kaikki tärkeät tavarat mahtuisi kivasti mukaan!
Kassi tulisi vauvalaukuksi tyttärelleni! <3
Oi miten suloinen kassi, ihania värejäkin! Kaikkeen käyttöön.. esim rantakassiksi :) Toivottavasti onni suosisi minua!
Ooooih! Kylläpä tulvahti mieleen monta lapsuusmuistoa!:) Jos arpaonni suosisi minua, lahjoittaisin laukun avomiehen tyttärelle, ihanalle ja uhmakkaalle kolme vuotiaalle<3 (Taaaaai.. siis jos raaskisin siitä luopua! Voitaisiinhan me tytön kanssa vähän lisää harjoitella käsitettä "yhteinen", eikö voitaiski?!;)
Keltaisen kassin minäkin ottaisin! Niin söpö.
Jos itse sen saisin pitää, niin jokapäiväiseksi käyttökassiksi tuo menisi.
Pieniä kätösiä tosin löytyy kassin viejiksi… :)
Minulla on ollut joskus kauan kauan sitten isommman mallinen koululaukkuna :)
Jos arpaonni suosii valitsisin keltaisen kassin, olisi ihana kesäkassina reissatessa!
Pojalle harrastuskassiks :) aivan tulee oma lapsuus mieleen… Voisin mäkin sit pojalta tätä lainata…
Suloinen kassi! Antaisin sen muksuilleni, jotka yleensä varastavat minun käsilaukkuni ja tunkevat sinne leluja ym. kivaa. Olisi kiva, kun heillä olisi sitten oma hieno kassi omille aarteilleen.
Köyhälle opiskelijalle toi olis kätevä lomille kotiin! :) (vaatteita, pesuvälineet jne kassiin:D)
Ai ai kun mukava papan pikkuiselle :D
Kyllä tuosta olisi iloa ihan varmasti.
Mä ehkä pitäisin kassin ihan itsellä, kun mulla ei ole lapsia…
Ihana laukku! Keltaisen kassin valittaisiin pojan kanssa, joka rakastaa kirkkaita värejä:))
Jos voitan, niin lahjoitan palkinnon siskolleni, jolla on ihana 5-vuotias tytär!:)
Kaksi vauhtiveikkoani sujauttaisivat putkeen tärkeimmät tarvikkeet kesän venematkoille ja kuivan maan seikkailuihin.
Mahtavan näköinen pieni kassi =) Kassi tulisi varmaan miun ja neidin 1v 7kk kiistakapulaksi, kumpa sitä saisi kuljettaa mukanaan. Äitille olkalaukuksi ja neidille omien tavaroiden kuljettamiseen.
Neiti 3v, varmasti ihastuisi putkikassiin :))))
Wau mikä laukku! Jos laukun voittaisin, siitä tulisi treenikassi pojallemme.
Hänestä on tullut innokas pallon pelaaja ja pelimatkalle tää ois söpis:D!
Kummityttöni 2,5v. varmasti rakastuisi tuohon. Ei tulisi samanlaista kassia vastaan Sveitsissä, jonne se matkustaisi. :)
Tuo kassi on kyllä aika mahtis, punaisena etenkin! :) Ottaisin kassin mielelläni ihan itselleni kesäiseen käyttöön, minne ikinä keksin sitä mukanani vaan kantaa :)
Ihana kassi tulisi tyttären tarhakassiksi (ja kesälomalla toimisi rantakassina) ja pojalle ostaisin oman sinisenä (eläköön sukupuoliroolit :D)
Touhukas 1v tyttäreni rakastaa konttailla ja kävellä laukut kaulassa :)
Laukku tulisi itselleni kesälaukuksi, esimerkiksi rannalle ja pikninille.. Mahtavat värit!! :)
Oi, tähän ihastus meijän 2v. tyttö varmasti!
Minullehan tuo tulisi! Tuo on niin syötävän söpö, että kullä minä sen itselleni omisin…
Tuntuupas itsekkäältä. :D
toi laukku tulis mulle tai sit vaihtoehtosesti pikkusiskopuolelle:D mä ite käyttäisin sitä yleisesti, urheilukassina, nyt kesällä rantakassina (tulis varmaan aika paljon käytettyä myös kahden kodin välillä liikkuessa) ja ehkä sit kesätöissä tavarakassina:D pikkusiskopuolikin varmaan aika paljon käyttäis sitä kahden kodin välillä liikkuessa:)
Tulisi käyttöön itselle mutta toki lainaisin jos joku läheinen tarvitsisi.
Voi mikä nostalgiapaukku! Minulla oli lapsena juuri tuollainen kassi kerholaukkuna tietenkin!
Jos tuon voittaisin niin se tulisi omaan käyttööni kun omia lapsia ei vielä ole.
Mukavaa kesänodotusta!
Pojan hoitolaukuksi:) Onhan tuo nyt paljon komeampi kuin Liberon kirkas vihreä kassi, joka edelleen kulkee joka paikassa mukana.
Josie
Tämmöinen ihana laukku tulisi piristyttämään omia kesäpäiviä :))
Keskimmäiselle kummitytölleni antaisin laukun kerhokassiksi. Tai vaihtoehtoisesti matkalaukuksi, jonne tyttö voisi omia tavaroitaan laittaa kun lähdetään reissuun.
Kerhokassiksi kummilapselle
Ihan itelle ottaisin kesälaukuksi :)
Oi mikä arvonta! Joudun olemaan hieman itsekäs ja paljastamaan, että laukun pitäisin itselläni. Muistan kun olin lapsi, että isosiskollani oli tuollainen sininen putkikassi. Nyt on minun vuoroni saada oma, vaikka ihan siksi, että eilen vanhenin taas vuoden.
Kummitytölle tuosta saisi oivan kerholaukun :)
Tahtoisin lahjoittaa ihanan laukun uudelle isosiskolle pikkuveljen synnyttyä. <3
Meidän 3v sais siitä mainion matkakassin, venelle ja kesäreissuuun.
Mukavaa päiväää sinne teille:)
Ihan itellä pittäisin, onhan se niin söpöläinen :)
Suloinen retsokassi menisi ehdottomasti 2,5-vuotiaalle kummitytölleni Pohjanmaalle. Laukkuun tyttönen saisi pakata tärkeimmät tavaransa, kun tulisi kummitätiä katsomaan. :) Ja tarhaan tietenkin sopisi myös, ihana laukku!
”Voih, keltainen ois kuin aurinko” sanoi kolmevuotias tyttäreni, kun laukun kuvan näki. Olis se äidistäkin ihku :)
Antaisin sen omalle tyttärelleni kerhokassiksi, näin hän saisi samanlaisen laukun kuin äidilläkin oli pienenä. :)
Tyttärelle, joka täyttää arvontapäivänä 2. <3 Laukku kulkisi aina mukana, niin sisällä kuin ulkona. :)
Laukku menisi tytölleni eskari laukuksi jonka hän aloittaa syksyllä. Näin hän voisi aloittaa uuden askeleen elämässään uuden kassin kera :)
Ehdottomasti keltainen laukku meille! Oi että! Keltainen on lempivärini ja laukku tulisi pojun ja mun yhteiskäyttöön! Pojun lemppari eläin on leijona joten tietty keltainen laukku meille ;) lisäksi pojulla oli eilen 2-vuotis syntymäpäivä joten synttärilahjaksi tulisi ja laukkuun saisi hyvin pakattua lempilelut, kun menee isovanhemmille hoitoon :) näitä on salaa haaveiltu aina kun on Kuopuksessa käyty :)
Meillä menisi toisen lapsen diabetestarvikekassiksi. Kiva kantaa mukana ja todellakin RETRO! :)
Laukku menisi pojalleni reenikassiksi. Aivan ihastuttava.
Laukku tulisi lapselleni sairaalakassiksi, siellä ankeiden seinien sisällä toisi hetken piristystä, kun mukaan kassiin pakkaisi vielä kivoja leluja. Toivotaan arpaonnea!
Avasin linkin ja sylissä oleva tyttäreni huudahti: Äiti keltainen laukku, minä haluan!
Olipa kiva kun alemmas selatessa vastaan tulikin kilpailu. Voiton osuessa kohdalle antaisin sen nelivuotiaalleni tarhalaukuksi ja sitten tilaisin kaksoissiskolle saman hänen lempivärinään, eli sinisenä.
Omalle tytölle tulisi, kaikki laukut, kassit ja korit ym on kova sana meillä muutenkin joten tulisi ihan varmasti kovaan käyttöön! :)
Veljenlapsille
Mulle, mulle, mulle ja mun pojalle! Täydellinen kesäkassi =)
Itsellän ion ollut tuollainen punainen n. 32 v (tai jotain) sitten =)
Aurinkoista kesää Maj!
Ihan itelle ottaisin, käyttötarkoitus tietysti riippuu koosta, jos tarpeeks isoja on niin varmaan liikkakassina, jos ei niin sit ihan muuten vaan kesäkassiksi:)
Hei, kummitytölle varmaan menis mukavaksi kesälaukuksi! :)
Huomenna puoli vuotta täyttävälle pojalleni matkustelu-kassiksi :) Asumme Etelä-Suomessa ja matkustamme useita kertoja vuodessa Itä-ja Länsi-Suomeen mummuloihin. Tällä hetkellä hän on tainnut viettää aikaa reissussa yhtä kauan kuin kotonakin.. Kassissa kulkisi hyvin tarpeelliset tutit ja lelut mukana :)
Poikani on oikea Suomi-poika mustikan sinisine silmineen ja sininen kassi sopisi hänelle täydellisesti, olenkin haaveillut siitä siitä asti, kun ostin hänelle valkoisen välikausitakin, jossa on kirkkaan sininen vetoketju. Ja ajatella, ennen en edes tykännyt sinisestä ;)
Antaisin laukun ehdottomasti ensi heinäkuussa syntyvälle kummin vauvalle lahjaksi, että tulee piristämään mun tylsiä reissuja kotipaikkakunnalle ja vauvat kun tarvitsevat paljon tavaraa reissuihin :) (tai vauvan mammalle tuo menis kyllä ensin, mutta sitten myöhemmin sille itelle käyttöön) :)
Ihastuttava 2,5- vuotias kummityttömme saisi sen tarhalaukukseen. Venkun riemulla tuskin olisi rajoja, jos kummitätskä yllättäisi hänet vaatteisiin mätsäävällä veskalla. :)
Antaisin laukun kummilapselleni.
Ihanaa, tuollainen samanlainen laukku löytyy mummolan leikkimökistä sinisenä. Se on vain ihan oikeasti jo retro ja kaikkien mummon mussukoiden kovassa käytössä kärsinyt. Jos voittaisin nyt uuden laukun, antaisin sen 4 vuotta täyttävälle kummitytölleni joka on sitä vanhaa laukkua mummolassa ihaillut kovasti :)
Rakkaalle 2 kk vanhalle tyttärelleni ensimmäiseksi omaksi kassiksi.
Rakas pieni 3-v neitinä saisi laukun jonka hän sitten kantaisi ylpeänä kerhoon, puistoon, kauppaan ja jokapaikkaan…sinne hän pakkaisi tärkeimmät juttunsa ;-)
Heips!
Tilda 3 v. saisi tästä ihanan uuden kassin, jossa voi säilyttää ”isojen tyttöjen taravoita” (=kaikkea tarpeellista, mitä pitää kantaa mukana joka paikkaan esim. kiviä, pinnejä, kyniä, palaneita auton lamppuja, pääsiäiskoristetta, helmiä ym.).
Maija
Tää tulis kyllä itselle :P Mä oon oikeasti ihan mestari hajottamaan laukkuja, tänään viimeks hajosi yhdestä olkahihna :S Veikkaan, että tää klassikko kestäis jopa mun helliä kätösiäni! Ja ois niin ihanan kesäinen kaiken päälle!
Ihan itsekkäästi tuollaisen herkun itselläni pitäisin, voisi ihan arkipäiväiseen koulukäyttöön soveltua vallan mainiosti. Oliskohan siellä värinä mustaa..?
Hei ihana!
Haluan tuollaisen myös, ensin käyttäisin sitä itse
ja kun pikkuinen prinsessani kasvaa, niin hän saisi sen käyttöönsä :)
Voisin käyttää laukkua jumppakassina.
Itselleni ottaisin tuollaisen laukun mielelläni! :)
Antaisin laukun pienelle pojalleni sitten kun hän kerhoilun aloittaa. Itselläni on ollut prikulleen samanlainen laukku pienenä ja olisi ihanan nostalgista saada pojalle samanmoinen :)
Onpas söpöinen laukku! Jos tommoinen kotiutuis meille, sen saisi mun puolivuotias pikkuinen. Pitäähän se pienelläkin olla oma laukku : )
Jos tämän mallinen söpöläinen meille kotiutuisi, pääsisi sen meidän 3,5 vuotiaan neidin laukkukokoelmaan. Todennäköisesti siihen siis ahdettaisiin kaikki lelut mitä saataisiin mahtumaan aina kun lähdettään kodin ulkopuolelle ;)
Tämä tulisi ehdottomasti tytölleni. Ehkä vähän myös omaankin käyttöön :)
Kummitytölleni tämä olisi oiva sillä tyttö on aloittamassa kohta puoliin päiväkotia, -sekä varmasti tämä veska sopisi myös kummitytön äitille joka mieltää kaiken retrojuttusen :))
Miehelle menisi eväskassiksi töihin :)
voi kun tulee muistoja mieleen tuosta laukusta…kyllähän tuota voisi käyttää myös ihan itse taas useamman kymmenen vuoden jälkeen :)
Tulevalle pikku pojalleni, ihana laukku mummola reissuja varten :)
Pienelle tytölleni kesäkassiksi!!
Uskoisin että tytöt saisivat laukun käyttöönsä ja minä aina välillä lainaisin sitä :)
Hei, kuka voitti laukun? :)
Kukas sai ihanan laukun?
Todella ihana!! Siskonlapselle kerholaukuksi :DD