Arvelinkin, että edellisen postauksen aihe herättää monenlaisia tuntemuksia. Niin tai näin, ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa, mutta ainoastaan mielipiteistähän sitä voi kiistellä, ei faktoista ;) Äitiydestä käydään paljon tulenkatkuisia keskusteluja netissä ja mun puolesta siitä vaan, tuskin silti kenenkään kättä nostetaan ylös voiton merkiksi. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu… Siis teen kuten parhaalta itsestäni tuntuu, vaikka neuvojia usein riittää. Heh, koirat haukkuu ne vieraat, ei tuttuja, mutta joo…
Mun tämän iltainen ulkoilu kuihtuu pariksi tunniksi, sillä vauva nihkeilee pullon kanssa, olisi siellä sitten luomua tai kaupasta ostettua tavaraa. Onneksi olen ymmärtäväisessä seurassa, joten ohjelmaa muokattiin, niin että se on mullekin sopiva. Ihana päästä tyttösten kanssa kuitenkin syömään ja rupattelemaan rauhassa. Nämät naiset, joiden kanssa olen lähdössä ovat… Mitenkähän se sanoisin… Uskomattoman upeita,ihania ja he tietävät tarkalleen minkälaisessa elämäntilanteessa olen, sillä heillä kummallakin on kolme lasta.
Teppo nautiskeli silminnähden aamupäivän kauniista säästä, ihan kuten me muutkin.
Lucky me! Mulla on todella paljon ihania ihmisiä ja läheisiä ympärillä, jotka jaksavat tsempata raskaina päivinä ja iloita puolestani, kun siihen on syytä. Tänään on täytynyt pyyhkiä onnenkyyneliä silmäkulmasta, kiitos tytöt, Sape ja perhe. Olen siis hyvillä fiiliksillä, olisipa aina viikonloppu <3
-Maj
Mä en taida edes uskaltaa avata ton sun edellisen postauksen kommenttilootaa… :D Mut en ymmärrä yhtäkään syytä ja näkemystä mikä esittää, että toi sun ulkoistuminen kodin ulkopuolelle ei olis ok! Itse en ikinä osaa ajoissa (grrrh!!!) ja mun pitää aina pimahtaa ja saada kilarit ennenkuin ymmärrän järjestää itselleni vapaata. Tänään tuli kilarit. Huomenna on siis tiedossa vapaata. :) Mut oi, olisinpa taas ymmärtänyt ajoissa ottaa aikaa ilman tätä hulluksitulemista! Fiksu Maj, jos sä osaat. Jatka samaa rataa! <3
Mitä hyötyä on hulluksitulleesta kotiäidistä? Ei mitään. :) En mä tiiä tuleeko muut hulluks. Mut mä tuun. Ihan täysin.
Hej Maj! Nautihan olostasi niinä parina tuntina joina pääset pois koti hulinasta. Voin vain kuvitella miten äidit tarvitsevat joskus sitä niinsanottua omaa aikaa. Siispä sinulla varmasti ihana mies joka osaa hoitaa lapset parhaiten. Harmi vain, että S nihkeilee ruuan kanssa, mutta ajattelet varmasti, että sillä mennään mitä on. Ihanaa iltaa ja nauti todella olostasi. Olet ihana <3
Toi naturelli kuva on vaan niin kaunis kuva susta :) Vaikka kaunis olet iltameikissäkin ja ruskeilla silmillä ja sinisillä silmillä :)
Ihanaa kuulla että sait vähän ladattua akkuja :)
Kivaa kevättä sinne teille :)
Äitiys on aihe, joka herättää paljon keskustelua ja paljon neuvoja ja myös kateutta. Mielestäni tärkeintä on se, että itse tietää omat rajansa ja tietää, mitä jaksaa, haluaa, tahtoo. Muuta saavat puhua, mutta kukaan (ainakaan täällä) ei tiedä teidän perheestä tai tilanteestanne mitään. Pidä kivaa tyttöjen illassa ja unohda inhottavat kommentit! :)
Nauti illastasi, kotijoukot pärjäävät muutaman tunnin varmasti!
Ihana tuo Herra Hauki pipo =) Meillä on tuo body ja se on ihan mun suosikki. Hauskaa iltaa! Jo muutama tunti tuo omaa jaksamista vaikka kuinka paljon arkeen.
Mielestäni on ihan lapsen hyvinvoinnin hyväksi, että äiti voi hyvin. Eli viettää myös omaa aikaa kun siltä tuntuu.:)
Herranjumala sulla on kaunis iho! :-O Ja kaunis olet sinäkin. Toivottavasti oli ihana ilta <3