Joskus viime talvena ostin uuden hienon avaimenperän, jostan kirjoitinkin tänne . Joku siellä kertoikin omistaneensa samanlaisen avaimenperän, mutta se oli pudonnut lattialle ja hajonnut. No, aika huonossa jamassa munkin ”bambi” nykyään on. Ei yhtään jalkaa jäljellä ja jopa korvat katki.

Aika surullinen näky :( Me Rebekan kanssa ollaan metsästetty uutta, mahdollisesti vähän kestävämpää avaimenperää. Kerrankin tärppäsi ja bongasimme tarpeeksi söpön kaverin tuuraamaan bambia.

Tältä puputilta ei varmaankaan tassut katkea ihan niin helposti, luulisin? Pupu löytyy muhkeutensa ansiosta helposti laukusta ja hei, onhan se aika ihana <3 Mulla on muutaman vuoden aikana ollut oikeasti varmaan miljoona eri avaimenperää, ne ovat yksi toisensa jälkeen hajonneet. Olisinpa vaan kuvannut ne kaikki, muutamat killuttimet ovat ystäväni tuoneet ulkomaan reissuiltakin. Kaksi tosi tärkeää avaimenperääni on myös toisissa avaimissa. Toisen niistä on tehnyt Viivi ja toisen olen saanut Kuono-kamultani.

Ihastusta herättänyt pöllölaukku löytyi samalta reissulta kuin pupu. Rebekan oli vaan pakko saada se (oikeesti olin aika helposti taivuteltavissa, hih). Söpöstykset ostimme Accessorizelta :) Halinallepaita tästä nyt vielä puuttuis tai jotain. No saahan tytöt joskus hiukan söpöstellä. Ihan aikuiset naisetkin vai mitä? Tiedän yhden tyypin joka viettää välillä hyvin pitkiä aikoja My Little Poniensa kanssa ja hän on jo hetki sitten päässyt yläasteelta… :)
-Maj
ps. Onko avaimenperä asuste?
Onpa ihanan söpöjä! En kyllä tiedä pitäisinkö avaimenperiä ihan asusteina, kun mielestäni asusteen funktio on olla näkyvä osa asua ja kukapa nyt avaimet kourassa ympäriinsä kipittelee.
Tervetuloa muuten vierailemaan munkin blogissa jos (enimmäkseen) liikuntateemaiset jutut kiinnostaa :) linkki on tuossa nickissä tietysti.
Ooi kun söppänä perä! Ja on todellakin asuste! :D Itse kulutin just reilu 40 euroa Ladureen avaimenperään missä killuu mm. macaronseja :P Sitä voisi pitää kyllä sellaisena laukkukorunakin! Kaikki ei ihan ymmärtäneet tätä mun sijoitusta, mutta kun tarpeeks kauan hokee että kiva avaimenperä on tärkeä niin kyllä siitä järkiostoksen saa! :D
Oooij, Ihana tuo pöllö! <3
Pupuuu! Aivan valloittava! Rrrrakastan söpöjä avaimenperiä, varsinkin pehmoisia eläinjuttuja, terveisin 33 v.
Ha! Totta kai avaimenperä on asuste. Omani on ihana huovutettu kettu JuliArtilta, ei ole mennyt miksikään vaikka on pyörinyt laukussa jos toisessakin. Kannattaa käydä vilkuilemassa yrityksen nettisivuja, jos söpöt eläinaiheiset tuotteet kiinnostavat. http://www.juliart.fi/
Avaimenperä on asuste, koriste, sisuste: ihan riippuu avaimenperästä. Mulle avaimenperä on ensimmäiseksi turva ja havainnointiväline, jolla löydän avainteni luokse paremmin ja muistutus ottaa avaimet mukaan! Mielettömän söpö pöllö! Taidan hommata ihan ittelleni ku menee muuten liian kauan aikaa, jotta mahdollisesti tulevalle omalle muksulle saisi ostettua. Saanen kuitenkin anteeksi söpöjen asioiden ostamisesen sillä, että olen lastenhoitaja.
Haaste sulle mun blogissa! :)
http://odotusta-jonna.blogspot.fi/2012/09/tunnustus-lempibloggareille.html
Jaa mitkä My Little Ponyt…. Oon kade avaimenperästä, mulla on edelleen toi hajonnut Radio Rock -nauha ja nyt hajonnut Elisa -nauha.. HUOH.
Suloisia ostoksia! Accessorize on kyllä ihana kauppa :-) Tosiaan, tuntuu että avaimenperät eivät ole kovin kestäviä.. otsin kesällä accesorizesta kauniin norsu-avaimenperän ja se on mennyt jo rikki. Kreikasta tuodut avaimenperät ovat myös hajonneet kaikki vuoronperään.. höh! Kannattaa olla varovainen tuon lenksun kanssa missä metallirinkula on kiinni – se menee noista pehmoisista yleensä ensimmäisenä rikki. Toivottavasti pupu kestää kuitenkin vähän pidempään kuin mun pehmonorsuni :-)
Voi eiiiiiiiii toi pupu!!! Meille tuli pupu vähän aikaa sit ja oon ihan fanaattinen tollaseen söpöyteen hih :) avaimenperät on parhaita :–D ei niistä voi kasvaa pois!
http://meanwhileintre.blogspot.fi/