Me vietettiin tänään äiti & tytär kokoonpanolla iltapäivää Papan kanssa. Pojat lähtivät futispeliin, me puolestaan suunnattiin ensin Tampereen pääkirjastoon Metsoon ja sitten syömään. Pohdiskelin ruokapaikkoja ja isäni maun tuntien ajattelin, että Frenckellin aukiolla sijaitseva The Grill voisi olla aika hyvä valinta.

 

Accessorize pöllölaukku

Kirjastoon menossa, Accessorizen pöllölaukku on ollut ahkerassa käytössä.

 

Huivi Lindex, Neulemekko Lindex Missoni Collection

Takki Zara, Pipo, huivi ja neulemekko/Lindexiltä saatu (Missoni Collection), sukkikset/Name It ja kengät/Dinsko.

 

Me tytöt.

 

Tyttö viihtyisi vaikka kuinka pitkiä aikoja kirjaston lastenosastolla katsellen itsekseen kirjoja. Itseasiassa pois lähtö olikin hiukan hankalampi juttu. Mäkin pidän Metson fiiliksestä, mielelläni istuskelisin siellä itsekin lueskelemassa. Ehkä siksi kun siellä on niin rauhallinen tunnelma. Ihana hiljaisuus kenties?

 

Isäni harrastaa musiikkia ja käy mielellään Tampereella ollessaan kirjaston musiiikkiosastolla. Hänellä on aikamoinen kokoelma levyjä itselläänkin, mutta aina löytyy iso kasa lainattavaksikin.

 

The Grill Tampere The Grill ravintola

Pappa tykkäsi kovasti ruuasta! The Grill oli nappivalinta siis :)

 

Ruokailun jälkeen pappa vei meidät kotiin ja jatkoi matkaansa mummun luoksi Pohjanmaalle :”) Olipas virkistävää ja tuo alle metrin pätkäkin käyttäytyi ihan fiksusti, taisi vain olla niin fiiliksissä kun pääsi käymään vähän kaupungilla!

Tänään tiedossa vielä leffailta, jos mun silmät vaan suinkin pysyy auki :P Mukavaa lauantaita kaikille! Onko kenelläkään hyviä (uusia) leffavinkkejä? Lähdettekö te tänään kenties humpalle vai laitatteko saunan päälle? Vai jotain muuta?

<3 Maj

0 Comments

  1. Henna 29.9.2012

    Tänä iltana saunaa ja salaattia!

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      Se on oikein! Paitsi kai sitä vähän voi lisäks karkeilla herkutella?

      Vastaa
  2. Tiina 29.9.2012

    The Grill on mun ehdoton lempparini mutta jostain syystä en ole käynyt pitkään aikaan :O Olen maistellut ne kaikki kana-annokset moneen kertaan, nam :) Ihan alkoi tekemään mieli noita kuvassa esiintyneitä patatas bravaksiakin.

    Onneksi kohta saan ruokaa, menussa omatekoisia hampurilaisia. Maistuu näin saunan jälkeen :)

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      oi namnam, kiitos muuten vinkistä samalla, en ole pitkään aikaan muistanut tehdä kotiburgereita?!

      Vastaa
  3. Mirkku 29.9.2012

    Saunaan, ihan juuri nyt! Päivä tuli vietettyä pihassa laattahommissa ja satojen pudonneiden omenien noukkimispuuhissa, jälleen kerran. Onneksi tänään ei satanut. Nyt ei tosiaankaan jaksa muuta kuin saunoa, katsella voipuneena telkkua ja mennä nukkumaan.

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      IHANAA <3

      Vastaa
  4. Katri 29.9.2012

    Rebekan mekko on kyllä tosi ihana!

    Meinasin napata kummitytölle synttärilahjaksi saman, mutta jotenkin käsissä se tuntui vähän huonolaatuiselta. Kunhan on ollut teillä enemmän käytössä, niin olisi kiva kuulla vähän raporttia, miten mekko kestää :)

    Meillä sulatellaan tänä iltana synttärikakkua, ehkä nautiskelen lasin valkkaria, kunhan poikanen nukahtaa yöunille.

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      Ai, musta se vaikuttaa iha hyvältä, mutta voin kertoa, että miten kävi!

      Vastaa
  5. Himmu 29.9.2012

    Äärettömän hurmaava tuo tyttäresi :) Hänet on aina puettu niin kovin nätisti, tykkään ^^

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      Hee, osaa hän halutessaan olla kaikkea muutakin kuin hurmaava, vaikka rakas hän silti on :D

      Vastaa
  6. Laura 29.9.2012

    Mekin ollaan pari kertaa yritetty käydä mun kaksveen kanssa kirjastossa, huonolla menestyksellä. Lastenkirjat ei kiinnosta yhtään, vaan kaikista kivoin on juosta pitkin kirjastoa ja repiä aikuisten kirjoja hyllystä. Myöskään pois ei haluta lähtä, koska siellä on kuitenkin niin kivaa. Taidan odottaa lapsen kasvamista ja yrittää sitten uudelleen :|

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      Niin ehkä sitten… Jaksaisko hän innostua jostain satutunnista tms…?

      Vastaa
  7. Niina 29.9.2012

    Leffoista the vow oli aivan tosi ihana, jopa mies tykkäs vaikkei noi romanttiset leffat mitään sen lemppareita oo. Ja leffa vielä perustuu tositapahtumiin:) nenäliinapaketti ja karkkipussi viereen niin leffaelämys on täydellinen :)

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      Täytyypä tsekata, kiitos vinkistä!

      Vastaa
  8. Bella 29.9.2012

    Mitä ihanaa kanaruokaa tuossa yhdessä kuvassa onkaan?! Näyttää herkulliselta! :)

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      Noo se oli mun annokseni eli vuohenjuustolla kuorrutettua broilerin rintafilettä :)

      Vastaa
  9. Rips 29.9.2012

    Hymyilytti tuo ”saunan päälle”, sauna kuului myös meidän perheen tämän iltaiseen ohjelmaan, puusauna laitettiin päälle juu ;). Myös yksi kylmä juoma ja leffaa kun talo rauhottuu. Jes :)

    Vastaa
    • Maj 29.9.2012

      Mä laitan puukiukaankin ”päälle” :P

      Vastaa
  10. miru 29.9.2012

    Mistä on noi sinun kengät? :)

    Vastaa
  11. Maria 29.9.2012

    Hyvän mielen lauantai :) Yllättäen lapset YLEENSÄ käyttäytyvät hyvin erityisemmissä tilanteissa. Mikä ilo onkaan päästä lauantaipäivän kunniaksi näteissä vaatteissa kaupungille humputtelemaan. Erityisesti bikerbuutsit on tosi söpöt :D! Itse en ole vielä vienyt saman ikäistä tytärtäni kirjastoon, mutta ehkäpä sen voisi toteuttaa ilman pikkuveljen seuraa kiireettömästi ja täydellä huomiolla ”tyttöjen kesken”.

    Vastaa
  12. Roxy=) 29.9.2012

    Hei, oisko antaa jotain menovinkkejä Tampereella lasten kanssa? Joku semmonen johon sais kulumaan pari-kolme tuntia.

    Ollaan tulossa ens viikonloppuna junalla Tampereelle yksien kavereiden luo jotka asuu keskustassa. Mies menee semmoseen urheilutapahtumaan ja ois kiva keksiä jotain tekemistä sille aikaa. Autoa ei ole käytössä eli pitäis olla sopivan kulkumatkan päässä keskustasta. Lapset on 3,5 v ja 3 kk eli lähinnä tuolle reilu kolmevuotiaalle sopivaa kun ei tuo vauva niin kovasti vielä mistään perusta. =)

    Vastaa
    • Virpi 30.9.2012

      En ole maj mutta innostuin kirjaamaan sulle vinkkejä.

      Mistä tuo kolmivuotias tykkää? Hyvällä ilmalla voi ulkoilla: Tampereella on kivasti uusittuja leikkipuistoja useitakin. Esimerkiksi Tammelantorilla ( muutama sata m rautatieasemalta) Aaltosen leikkipuisto. Tammelantorilla (tässäkin blogissa esitelty usein) saa ruokaa ja kahvia. Lähistöllä useita ravintoloita ja kahviloita. Lastenkirppis Peikonpesä aivan leikkipuiston vieressä , siellä on myös leikkinurkka lapsille ja mahis lämmittää vauvalle ruokaa. Ja tietty tehdä hyviä löytöjä.

      Toinen uusittu kiva leikkipuisto on aivan lähellä rautatieasemaa kanssa, Sorsapuisto. Ks vaikka kartasta ;) Kolmas leikkipuisto on koskenrannassa keskellä ”kylää” Pikku kakkosen puisto.

      Siitä tuli mieleen ilmainen, lähellä Pikkukakkosen leikkipuistoa on lastenkulttuurikeskus Rulla, jossa on meneillään Pikku kakkosen aiheinen näyttely, jossa saa leikkiä!! http://www.tampere.fi/kulttuurijamuseot/kulttuuripalvelut/lastenkulttuuri/rulla.html ! Ollaan ite testattu samanikäisellä kombolla (tytöt 3 v ja 4 kk) tämä ja toimii!

      Sit tuo Metso on tosi kiva (ks. tämä postaus ja mun kommentti alla). Kirjaston kanssa samassa rakennuksessa on Muumimuseo. Siellä on tekemistä kivasti lapsille. Ruokailut onnistuu saman talon kahviossa. Metsolle on matkaa n. 1 km rautatieasemalta. Kirjaston välittömässä läheisyydessä on aleksanterinpuisto (leikkipuisto).

      Pienten kanssa suosittelen Piazza Food Factorya syömiseen. Kiva leikkinurkka sielläkin ja lapsille suunnattu oma ja edukas (!) Jamie Oliverin ruokalista, jossa on oikeasti mietitty niitä ruokia, on varmaan se perinteikäs nakit ja ranskikset mutta myös muutakin.

      Ehkä näillä saat pari-kolmetuntia menemään helposti. Toki kauppojakin kiertämällä se onnistuu. Parhaat , ilmaiset hoitohuoneet on näissä: Stockmann. Sokos. Uusimpana Koskikeskuksessa on sellainen oikein huone, missä on mahis myös ruokailla omien eväitten kera. Ja siinä on pieni sisäleikkipuisto sen hoitohuoneen vieressä.

      PS. Isommalle H&M:lle pääsee nyt suoraan kadulta rattailla sisään lastenosastolle ;)

      Vastaa
      • Maj 2.10.2012

        En olisi paremmin voinut edes vastata, kiitos infosta Virpi. Oon tosi pahoillani, kun en aina ehdi vastailemaan kaikkiin kommenteihin ja usein vastaan vielä näin ”myöhässäkin” :(

        Vastaa
  13. Henssi 29.9.2012

    Me nähtiin teijät, kun viiletitte metsolle päin.:) En kehannu ruveta karjuun perään.

    Ihana Rebe <3

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Hähä, oisit vaa huutanu!

      Vastaa
  14. Pippa 30.9.2012

    Moi Maj! En oo koskaan kommentoinut yhtäkään blogia, vaikka monia seuraankin. Magicpoksin meininki on kuitenkin niin huikeeta ja hyväntuulista, että pakko antaa positiivista palautetta! Todella osuvia ja elämänmakuisia kirjoituksia! Kaikki ei tosiaan ole aina pumpulista oli elämäntilanne sitten mikä tahansa, mutta siksihän elämä juuri parasta onkin :) itsellä ei perheen perustaminen ole kovinkaan ajankohtainen juttu, mutta teidän perheen meininki on kyllä koukuttanut lapsirakkaan aivan täysin! Erityisesti Rebekka on mielettömän huikee nuori lupaus ja hymyilyttänyt moneen otteeseen jo ihan bloginkin kautta. Ihana, hömppä ja oivaltava tapaus kerrassaan! Tuosta ei varmaan vanhemmat enää kamalasti parane, huutelee täällä muut ihan mitä tahansa ;) hauskaa syksyä, keep up the good work!

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Voi mitä juttua Pippa, mää täällä luen ihan posket punaisena! Rebsulta terveisiä, hän on tällä hetkellä vähän turhankin määrätietoinen pikkutirppana :P

      Vastaa
  15. Virpi 30.9.2012

    Oot viimeaikoina käynyt ahkeraan mun lempparipaikoista. Muutama postaus aiemmi esittelit museon mun kotikylältä (!!!) ja nyt mun lempparipaikan Tampereella tai yhden niistä. Lastenosasto on ihan huippu: siellä saa myös leikkiä (mikä ei tästä postauksesta ilmene). On telttaa, hellaa, palapeliä piirrustusta, voi kuunnella kasettikirjoja (tuttuja jo omasta lapsuudesta) ja satuhuoneessa voi leikkiä lisää. Meidän 3 v on hurmaantunut myös siitä että lastenosaston vessassa on semmonen hienous ku pikkupönttö ;) Ei tartte houkutella vessaan montaa kertaa. Yleensä käymme myös yläkerran kahviossa kahvilla.

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Noni, siellä pitäiskin käydä useammin, niin kiva toi kirjasto on :)

      Vastaa
  16. ida 30.9.2012

    Voi miten nättejä molemmat tytöt! Mäki haluan oman tytön jolle laittaa noin ihania vaatteita :D Kiitos blogistasi Maj! :) Saat aina hymyn huulille.

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Iso kiitos :)))

      Vastaa
  17. Kuono 30.9.2012

    Jos ette ole vielä nähneet elokuvaa Inception, suosittelen. Hurjan jännä ainakin tämmäselle heikkohermoiselle!

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Ollaan nähty, mitäs muita?! :)

      Vastaa
  18. kalamuija 30.9.2012

    Piti tulla sanomaan, etta hyvin onnistuit tuossa me&i jutussa. Emme olisi varmasti koskaan saaneet esim. jumpsuitia mallistoon jos joku bloggaaja ei olisi sita suunnitellut. Kivaa vaihtelua mallistoon tosiaan noi sinun ja ruotsalaisten suunnittelemat jutut:) Jannaa.. toiv. asiakkaat ottavat ne hyvin vastaan. Odotan jannitykselle 3.10:) Ja onnea etta ainoana suomalaisena olit mukana!

    Odotin myøs innolla Lappipostausta. Harmi etta siita tuli tollainen haloo:( Mutta kieltamatta 2. postaus oli … no siina tuli jotekin sellainen olo, etta et ole kirjoittanut sita ”lappihuumassa” vaan siksi, etta se oli tehtava. Noista kohteista olisi saanut tosi inspiroivankin postauksen. Mutta kaikki eivat ole niin lappihulluja kuin mina;) Ja ehka tama vuoden aika ei olllut paras mahdollinen rakastua Lappiin. Vai mista mina tiedan vaikka olisit paljonkin matkustanut taalla. Mutta harmi jo sponsorin puolesta, etta postaukset eivat saaneet aikaan ehka sita mita olisi haluttu. Vaan tuollaisen suht negatiivisen vastaanoton:(

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Vastasinkin tonne uudempaa viestiin sulle jo :)

      Vastaa
  19. laura 30.9.2012

    Katsoin viime viikolla leffan My sister`s keeper (Sisareni puolesta). Ja itkin koko leffan ajan eli 1h 45min. Voit vaan kuvitella miltä näytin ja millainen olo oli kun nuhaisena katsoin leffan ja itkin melkein kaksi tuntia putkeen. Siitä itkustahan ei meinannut tulla loppua edes leffan loputtua… :D Surullinen leffa, mutta niin kaunis ja laittaa ajattelemaan miten hyvin sitä loppujen lopuksi omat asiat ovatkaan. Ihanaa syksyä <3

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Voi apua, uskallanko edes katsoa…

      Vastaa
  20. Piude 1.10.2012

    Oottepa olleet nätteinä liikenteessä!! :) sulla on tosi kivat kengät, mistä ne on?

    Vastaa
    • Maj 2.10.2012

      Thänks, ne on Skopunktenista :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *