Eilen oltiin messuilemassa. Tuplarattaat oli ”täynnä lapsia” ja mummukin mukana. Tapahtuma oli ihan mukavaa vaihtelua sateiseen sunnuntaihin ja sain pari uutta ideaa sisustamiseenkin. Vaikka toisaalta koko ”sisutus”-sanakin jo ahdistaa, koska meidän pieni koti on niin täynnä kaikkea. Haaveillaan kovasti isommasta asunnosta ja ehkä vuoden päästä olisi aika toimia, joten voisihan sitä alkaa jo seuraamaan, mitä on tarjolla.

 

Injektoritakka Genius ”blueberry” värisenä oli söpö. Silti enemmän meidän mieleen olisi valkoinenversio tuosta NunnaUunin takasta.

 

Mummu haluaisi niin kovasti tynnyrisaunan. Vaikka papalta synttärilahjaksi. Tai kuulema ”ihan miksi” vaan lahjaksi. Sille on kuulema takapihalla jo paikkakin.

 

Valaisimia ihastelemassa.

 

Rakentamisjutut eivät tosiaan ole meille ajankohtaisia, mutta tulipas käytyä kuitenkin. Ja olihan siellä sisustusjuttujakin ym.

 

Yksi kiva idea ”takataskussa” sateiselle kotimatkalle. Siitä ideasta lisää myöhemmin, jos vain saan jotain aikaiseksi.

 

-Maj

0 Comments

  1. Ida 8.10.2012

    Niin hellyyttävä tuo ensimmäinen kuva! Teidän poitsu on kyllä ihan supersuloinen :)

    Vastaa
    • Maj 9.10.2012

      Se on semmoinen hurmaaja välillä :P

      Vastaa
  2. Katttri 8.10.2012

    Ihana kun teidän pikkumiehellä on aina niin leveä hymy!:) mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!:)

    Vastaa
    • Maj 9.10.2012

      Niin, se nauraa aina vieraille naisille, mut mammalle se osaa myös aika hyvin kiukutella…

      Vastaa
  3. Juulinen 9.10.2012

    Toi pieni nakero on kyllä niiiiiiin suloinen :) ja ihan isänsä näköinen hymypoika ♥

    Vastaa
    • Maj 9.10.2012

      nakero :D

      Vastaa
  4. nnoora 9.10.2012

    Heh, munkin on pakko kommentoida, että teijän pikkumiehestä on kasvanut niin suloinen pikkupoika!!! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *