Meillä on satoja ihania kuvia Saariselän-reissultamme, tätä postausta tehdessäni selailin niitä ja pääsin lappifiiliksiin uudelleen. Parasta koko reissussa oli tietysti se ympäröivä luonto ja rauha. Rebekan reissun kohokohtia oli, kun hän pääsi ”poroja katsomaan”. Kävimme vierailemassa Ivalossa Kamisak farmilla , jossa pääsimme tutustumaan tilan eläimiin. Meidät toivotti tervetulleiksi yli satapäisen huskylauman ulvonta, se oli ihan mielettömän jännittävän kuuloista, voitteko kuvitella?
”Stop, guard dog in yard” Miika kuikuilee kuitenkin portista sisälle. ”Äitiiii, onks siellä kauheesti, kauheesti susia?”
Kamisak farmi tarjoaa erimittaisia huskyvaelluksia lyhyistä retkistä jopa 3 päivää kestäviin seikkailuihin. Kamisakin koirat kasvatetaan ja koulutetaan tilalla. Tilan Siperianhuskyt ovat reippaita ja ystävällisiä koiria, jotka talvella ovat ”duunissa” vetokoirina ja kesällä lomailevat. Turisteille on ”avoimet ovet” eli koiria pääsee katsomaan paikan päälle. Isäntä tunsi kaikki koiransa nimeltä ja koirista näki, että niistä pidetään hyvää huolta.
Aaaw.
Kamisak tekee myös erilaisia hevosretkiä ja mä olin siitä ”vanhana” heppatyttönä aivan innoissani. Tilalla pystyy myös majoittautumaan ja siellä on vielä kaikenlaista muitakin extrajuttuja, kuten koirahoitola ja löytöeläimiä. Ehdotin myös heille lastenhoitopalveluita ;) Perhefirmassa ei varmasti tulee kauheasti tylsiä hetkiä, sillä Kamisak farmin pariskunnan perheeseen kuuluu eläinten lisäksi myös omat pienet lapset.
Suomenhevosilla luontoon! Tuonne mä menen ensi kerralla. <3 Ei kuulema tarvitse olla mikään hyvä ratsastaja päästäkseen lyhyemmille retkillä, sillä siellä edetään ”ratsastajien kykyjen mukaan”. Pidemmillä vaelluksilla vaaditaan aikaisempaa ratsastuskokemusta.
Heippa hepat, nähdään vielä joskus?
Rebekka tosiaan oli koko alkureissun odottanut, että pääsisi poroja katsomaan ja omien sanojensa mukaan juoksemaan niiden perässä metsässä :) Ennen porojen jahtaamista tuntureilla kuitenkin syötiin herkulliset lätyt Joikun kodassa, jossa isäntäväki kertoi meille juttuja saamelaisista ja porojen hoidosta.
No, eihän niiden porojen kanssa oikeasti päässyt tuntureille juoksentelemaan, tyytyminen oli ”puuporolla” ratsastamiseen, hih! Kivaahan sekin oli, etenkin kun pikkuveli istui myös kyydissä.
Mun vanhemmilla on mökki Rukalla ja kerran sieltä keittiön ikkunasta kurkkasi tämmönen kaveri :D
Jäkälä on porojen herkkua…
…uskaltaisiko Rebekin ruokkia poroja?
Tottakai. Rebekkahan olisi tarjonnut poroille ”heekkua” vaikka aamuun asti. Eikä yhtään pelottanut, porot olivat kivoja :) Harmi vaan, ettei vielä ollut lunta maassa, jäi pororekiajelut ensi kertaan. Seuraavalla kerralla suunnataan Lappiin varmasti talvella, sillä on poroajelu ehdottomasti koettava, sen verran innoissaan Repsu niistä oli. Mä luulen, että tuo iskä tais jo luvatakin jotain…
Böö!
Sellaisia kuvatuliaisia Saariselältä tällä kertaa. Koirissa, hepoissa ja poroissa riitti ihmeteltävää ”kaupunkilaislapselle” aikalailla ja niistä ollaan saatu kuulla mitä ihmeellisimpiä juttuja vielä täällä Tampereellakin :) Sytyttäiskö teitä huskyvaellus? Vai lähtisittekö mielummin ratsastelemaan luontoon, kuten meitsi? Vai riittäiskö ihan vaan porojen bongaaminen?
-M