Meillä on satoja ihania kuvia Saariselän-reissultamme, tätä postausta tehdessäni selailin niitä ja pääsin lappifiiliksiin uudelleen. Parasta koko reissussa oli tietysti se ympäröivä luonto ja rauha. Rebekan reissun kohokohtia oli, kun hän pääsi ”poroja katsomaan”. Kävimme vierailemassa Ivalossa Kamisak farmilla , jossa pääsimme tutustumaan tilan eläimiin. Meidät toivotti tervetulleiksi yli satapäisen huskylauman ulvonta, se oli ihan mielettömän jännittävän kuuloista, voitteko kuvitella?

”Stop, guard dog in yard” Miika kuikuilee kuitenkin portista sisälle. ”Äitiiii, onks siellä kauheesti, kauheesti susia?”

Kamisak farmi tarjoaa erimittaisia huskyvaelluksia lyhyistä retkistä jopa 3 päivää kestäviin seikkailuihin. Kamisakin koirat kasvatetaan ja koulutetaan tilalla. Tilan Siperianhuskyt ovat reippaita ja ystävällisiä koiria, jotka talvella ovat ”duunissa” vetokoirina ja kesällä lomailevat. Turisteille on ”avoimet ovet” eli koiria pääsee katsomaan paikan päälle. Isäntä tunsi kaikki koiransa nimeltä ja koirista näki, että niistä pidetään hyvää huolta.

Aaaw.

Kamisak tekee myös erilaisia hevosretkiä ja mä olin siitä ”vanhana” heppatyttönä aivan innoissani. Tilalla pystyy myös majoittautumaan ja siellä on vielä kaikenlaista muitakin extrajuttuja, kuten koirahoitola ja löytöeläimiä. Ehdotin myös heille lastenhoitopalveluita ;) Perhefirmassa ei varmasti tulee kauheasti tylsiä hetkiä, sillä Kamisak farmin pariskunnan perheeseen kuuluu eläinten lisäksi myös omat pienet lapset.

Suomenhevosilla luontoon! Tuonne mä menen ensi kerralla. <3 Ei kuulema tarvitse olla mikään hyvä ratsastaja päästäkseen lyhyemmille retkillä, sillä siellä edetään ”ratsastajien kykyjen mukaan”. Pidemmillä vaelluksilla vaaditaan aikaisempaa ratsastuskokemusta.

Heippa hepat, nähdään vielä joskus?

Rebekka tosiaan oli koko alkureissun odottanut, että pääsisi poroja katsomaan ja omien sanojensa mukaan juoksemaan niiden perässä metsässä :) Ennen porojen jahtaamista tuntureilla kuitenkin syötiin herkulliset lätyt Joikun kodassa, jossa isäntäväki kertoi meille juttuja saamelaisista ja porojen hoidosta.

No, eihän niiden porojen kanssa oikeasti päässyt tuntureille juoksentelemaan, tyytyminen oli ”puuporolla” ratsastamiseen, hih! Kivaahan sekin oli, etenkin kun pikkuveli istui myös kyydissä.

Mun vanhemmilla on mökki Rukalla ja kerran sieltä keittiön ikkunasta kurkkasi tämmönen kaveri :D

Jäkälä on porojen herkkua…

…uskaltaisiko Rebekin ruokkia poroja?

Tottakai. Rebekkahan olisi tarjonnut poroille ”heekkua” vaikka aamuun asti. Eikä yhtään pelottanut, porot olivat kivoja :) Harmi vaan, ettei vielä ollut lunta maassa, jäi pororekiajelut ensi kertaan. Seuraavalla kerralla suunnataan Lappiin varmasti talvella, sillä on poroajelu ehdottomasti koettava, sen verran innoissaan Repsu niistä oli. Mä luulen, että tuo iskä tais jo luvatakin jotain…

Böö!

Sellaisia kuvatuliaisia Saariselältä tällä kertaa. Koirissa, hepoissa ja poroissa riitti ihmeteltävää ”kaupunkilaislapselle” aikalailla ja niistä ollaan saatu kuulla mitä ihmeellisimpiä juttuja vielä täällä Tampereellakin :) Sytyttäiskö teitä huskyvaellus? Vai lähtisittekö mielummin ratsastelemaan luontoon, kuten meitsi? Vai riittäiskö ihan vaan porojen bongaaminen?

-M

Me vanhemmat pidämme usein kauniista ja ”sisustuksellisista” (puu)leluista ja toivomme niitä mieluiten lapsillemme lahjaksi tms. Lapset pitävät myös vähän toisenlaisista leluista, niistä värikkäistä meteliä pitävistä hirvityksistä. Aika moni kamuni on sanonut, että ”meidän taloon ei tulee yhtää sellaista pyörivää ja soivaa vekotinta”… Menee kuukausi tai pari ja lelukoppaan onkin ilmestynyt monenlaista kapinetta, muitakin, kuin niitä kauneimpia leluja. Jep, mua naurattaa se aina yhtä paljon. Ensin meilläkin (kaksi ja puoli vuotta sitten) oli yksi musta kori leluille, nyt niitä on yksi huone täynnä. Kuinkas tässä näin pääsikään käymään? Syyllisiä ovat niin synttärit, joulut, kummit, tädit, sedät, isovanhemmmat kuin me itsekin. ”Jos se nyt tän kanssa hetken viihtyis…”

 

Muoviunelmat. Takana aivan järjetön tärisevä melulaatikko, oikea ”Magicbox”:D Painajainen, jota koirakin pelkää kuollakseen, mutta Samppa rakastaa!

 

Mopoileva nalle on lasten kestosuosikki, se päästeleee erilaisia jänniä ääniä ja soittelee ”tuiki tuiki tähtöstä”.

 

Tuon tornin ostin Sampalle kirpputorilta! Rebekka omi sen heti agressiivisesti itselleen. Sain vinkkiä, että tornilelu on ollut monen lapsosen mielestä ihan superkiva, niinpä sitten sorruin. Muovinsälän ostamisesta aiheutuvaa mielipahaani kuitenkin helpotti, että lelu oli käytetty ja kierrätän sen vielä toki eteenkinpäin.

 

Rebekka sain 1-vuotis synttärilahjaksi Fisher Pricen punaisen laatikon, johon voi pudotella erimallisia palikoita. Liian easy nykyään tytölle, mutta velipoika tykkää kuolata palikoita.

 

Kyllä näillä söpömilläkin leluilla melkein ihan yhtä lailla leikitään. Ja osa säilytetään varmasti ikuisesti. Ainoa miinus puuleluissa on, että niistä kuuluu jäätävä ääni, kun ne kolisevat laminaattiin. Tuolla pinkillä Brion helistimellä voi saada aikamoisen kuhmun aikaiseksi, kun hakkaa sillä omaa päätään…

 

 

Tein Sampalle viihdyke-ringin. Hän viihtyi lelujen parissa kallisarvoiset 7 minuuttia. Pohdiskelin hetken lelujen alkuperää ja selvitin sen kuvaan. En ole ostanut itse Sampalle(Rebekalle kylläkin) kovinkaan montaa lelua itse. En kai mitään torni-jutun ja muumikirjan lisäksi, koska me ei kertakaikkiaan tarvita mitään. Ja useinhan parhaita leluja on sellaiset tavarat, joita ei todellakaan ole tarkoitettu leikkimiseen… Jos tämänhetkiset lelut käy tylsäksi, niin me voidaan varmasti tehdä kamujen kanssa vaihtareita tai lainata jostain. Ystäväni jakautuvat tämän lelu-asian kanssa ihan kahteen porukkaan, osalla on leluja kaikki kaapit pullollaan ja lisää tulee vaan, kun taas toisilla on huomattavasti niukemmasti ja turhia kannetaan kiertoon koko ajan. Miten teidän leluasiat on? Entä mitä luulet miten teillä tulisi joskus olemaan?

 

-Maj

 

ps. Terkkuja Sampalta, jonka mielestä paras leikki on ketkua mamman sylissä ja imeskellä hupparin naruja. Hiuksista repiminen tulee hyvänä kakkosena!

 

 

 

 

1 9 10 11 12