pop-vuosi

 

Magicpoksilla oli ilo tehdä 2012 vuoden ajan onnistunutta yhteistyötä lastenvaatemerkki Polarn O. Pyretin kanssa. Lapset ja minä ollaan tykätty kovasti ja Popin vaatteet ovat olleet kulutusta kestäviä ja kaikinpuolin laadukkaita. Erityisesti klassiset raidat ja ulkovaatteet ovat olleet meillä kovassa käytössä. Oikein tippalinssissä täällä muistelen myös sitä, kun puin vastasyntynyttä Samuel-vauvaa pehmoiseen (50 cm kokoiseen) Popin velourhaalariin. Joskus teiltä lukijoilta tulee kriittistä palautetta yhteistyöjuttujen tiimoilta, mutta toivon, että olette kuitenkin myös saaneet iloa ja ideoita niistä. Jatkossakin Polarn O. Pyretin vaatteita tullaan näkemään Magicpoksissa :) Haluamme vielä kiittää teitä vuodesta 2012 arpomalla kaksi kappaletta  50 euron arvoista lahjakorttia Polarn O. Pyretille! Arvonta alkaa nyt heti ja osallistumisaikaa on 13.1.2013 saakka. Osallistut arvontaan kommentoimalla tätä postausta ja siinä samalla saa toki lähettää minulle juttuvinkkejä/toiveita koskien vaikkapa lastenpukeutumista :)

 

-Maj

0 Comments

  1. Mirri 7.1.2013

    Osallistun arvontaan ja juttuvinkiksi annan vaan ihan tavalliset arjen jutut, niitä on kiva lukea plus ehkä vähän hössötystä teidän häistä <3

    Vastaa
  2. mira 7.1.2013

    mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  3. Tanjs 7.1.2013

    Lapseni synnyttyä (02/2012) olin vahvasti sitä mieltä, että popin vaatteet ovat sarjaa ”merkki maksaa”. Nyt voin, ilman häpeän häivää, myöntää, että kyllä, olen hurahtanut! Pop on laadultaan ylivoimainen! Ja miten kauniitakin vaatteet ovat. Arvonnassa siis innolla mukana!

    Vastaa
  4. paula 7.1.2013

    Ihanassa arvonnassa mukana! :) olenkin blogistasi saanut hyviä vinkkejä muksujen pukemiseen! Eli kiitos jo niistä ja tulevistakin jutuistasi!

    Vastaa
  5. Karoliina 7.1.2013

    Ihana arvonta!:) Mukana siis!:)

    Vastaa
  6. inkku 7.1.2013

    Kiva kuvakokonaisuus. Tykkään vaatteista, selkeitä, raitakuosi on minunkin makuun.

    Vastaa
  7. Henna 7.1.2013

    Itseäni ei ole juurikaan häirinnyt yhteistyöpostauksesi, koska niistä on saanut vinkkejä niinkuin niiden tarkoitus kai osaksi onkin :) Meillä ei ole PO.Pia kuin ulkovaatteiden muodossa ja ollaan tykätty. Talvirukkaset on huippuhyvät ja ovat pitäneet pikkusormet tosi lämpiminä!

    Hihhih noi Samuelin ilmeet ovat kyllä ihan huippuja tuossa kollaasissa, tulee kanssa hymy huulille :D

    Vastaa
  8. Daniela 7.1.2013

    Neljän lapsen äiti arvonnassa mukana. Po.pin vaatteet on ihania!

    Vastaa
  9. Mama D 7.1.2013

    En tieda, onko se sinun blogisi mainostuksen ansioita, mutta itsekin olen ekaa kertaa ostanut nyt pojalle POPia ja olen tyytyvainen kylla laatuu. Nuo raitakuteet on niin ihania pikkusien paalla!

    Vastaa
  10. Annu 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  11. zubi 7.1.2013

    Osallistun arvontaan, koska toiveissa olisi hankkia pojalle keväthaalari nimenomaan POPilta. Laatu on todettu lahjaksi saadun syyshaalarin myötä hyväksi ja ovat mielestäni kaikkein kivoimman näköisiä lastenvaatteita.

    Blogisi suhteen ei ole ihmeempiä toiveita, jatka samaan malliin. Tämä blogi on vain parantunut viime aikoina! :)

    Vastaa
  12. Jenni 7.1.2013

    Arvonnassa mukana! EI muuta toiveita kun ihan tavallisia tavisten juttuja…:) Mitkä ovat teidän parhaat vinkkinne arkenne helpottamiseksi, vaikkapa ne jotka eivät maksa ja ne joista maksatte?

    Vastaa
  13. Marina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  14. Pia 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Kahden lapsen (tyttö ja poika) äitinä olen täysin hurahtanut noihin raitavaatteisiin. Kestäviä ja sopivat yhtä hyvin tytölle ja pojalle!

    Vastaa
  15. Nansu 7.1.2013

    Pop on meillä ehdottoman pop. Poitsu yhtenä päivänä itse totesi, että kaikki päivän asun osat oli ”junarata liikkeeestä” (kutsumme lastenkiellä popia junarata liikkeeksi, niissä usein olevien brion junaratojen takia) :)

    Vastaa
  16. Turistiaasi 7.1.2013

    Mukana! Haluaisin lukea lisää po.p:n välikausivaatteista. Ne eri kerrokset ja kuoritakit (ja mitä niiden alle?) ei ole ihan selvinnyt.

    Vastaa
  17. Marjo 7.1.2013

    Mukaan arvontaan! Minua ainakin kiinnostaa kovasti lastenvaatehöpinät sekä hääjuttuja odottelen innolla!

    Vastaa
  18. Satu 7.1.2013

    Arvontaan osallistun vaikka en ikinä mistään blogiarvonnasta oo mitään voittanu mut silti kokeilen taas :)

    Vastaa
  19. Ella 7.1.2013

    Ihania vaatteita!:)

    Vastaa
  20. Laura E. 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Niin pirteän klassisia nuo Popin vaatteet!

    Vastaa
  21. Piritta 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Häähömpötyksiä ja arjen tarinoita toivon minä :)

    Vastaa
  22. Aooga 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  23. inkkudaa 7.1.2013

    jes, mukana! lahjakortti olisi tervetullut, sillä pitäisikin ostaa lapselle kuoritakki kevääksi

    Vastaa
  24. Murmeli 7.1.2013

    Mukana myös arvonnassa. Olen kovasti tykästynyt POPin vaatteisiin ja varsinkin ulkovaatteet ovat ihan ehdottomat, lahjakortti olisi siis oikein mukava yllätys:) Kiitos kivasta blogista ja jatka samaan malliin:)

    Vastaa
  25. Elma 7.1.2013

    Mukana! Raidat on pop täälläkin :)

    Vastaa
  26. pulu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Olisi kiva saada juttua kevään uusista ulkoiluvaatteista :)

    Vastaa
  27. Taina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  28. Maiju 7.1.2013

    Mukana :) Vasta hiljattain blogien maailmaan tutustuneena haluisin ehdottomasti kuulla lisää POPin vaatteista. Itse oon tyttöjen pienet säilönyt laatikkoon, kun en raaski niistä luopua. Viikonloppuisin vetäisen itsekin Popin raitapaidan ylleni, on se niin pehmeä ja ihana (vaikkakin liian suuri imetyksen karistaessa kiloja, mut silti pidän)! Ja ihana kuulla muistosta 50 cm haalari&vauva. Hiljattain ostettiin Popin jumpsuit miehen työkaverin esikoiselle, toivottavasti heilläkin lämmin muisto asusta.

    Vastaa
  29. Hanna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  30. Heidi 7.1.2013

    Arvonnassa mukana! Mielestäni jokainen ketä saamanne tuotteiden esittely häiritsee, voi olla lukematta blogia. Itseäni ainakin kiinnostaa jutut, myös kaikki arkipäiväiset ja onkin aivan ihanaa lukea niitä, KIITOS kovasti!!

    Jatka samaan malliin myös vuosi 2013, saat mut aina kovin hyvälle tuulelle jutuillasi :)

    Vastaa
  31. elina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, Popin vaatteet on ihania! Mikälim lahjakortti tulee sillä ostetaan neidille jotain ihanaa kesävaatetta :)

    Vastaa
  32. Ansku 7.1.2013

    Osallistun, ois kiva lahjoa kahta kummityttöä kivoilla vaatteilla! :)

    Vastaa
  33. Emmi 7.1.2013

    Arvonnassa mukana :) Olen tykännyt blogista juuri tällaisena kuin se onkin, eli jatka vaan samaan malliin. Arjesta on aina mukava lueskella :)

    Vastaa
  34. liiska 7.1.2013

    Mukana ollaan, hyviä ja laadukkaita (po.p-) vinkkejä jatkossakin toivoen :)

    Vastaa
  35. Kati 7.1.2013

    Ihania kuvia ja mukaan arvontaan :)

    Vastaa
  36. Sanna 7.1.2013

    Tähän arvontaan haluan osallistua, ihania ja laadukkaita vaatteita!

    Vastaa
  37. maiju 7.1.2013

    Mukana arvonnassa ja täälläkin tykätään kovasti Popista:)

    Vastaa
  38. jaimes 7.1.2013

    Pop:in vaatteet on kyllä parasta..mulla on tuollainen atoopikkolapsi joka ei oiken halua mitään vaatteita ylleen kun kovat vaatteet puristaa ja sattuu kipeään ihoon..popin vaatteet ovat onneksi pehmeitä ja mukavia kipeällekin iholle,siksipä niitä meillä paljon käytetäänkin..varsinkin yöpukuina :)

    Vastaa
  39. Mea 7.1.2013

    Oi, mukana arvonnassa! Odottelen innolla kaikenlaisia hääjuttuja ja myös ihan tavallisia arkisia postauksia :)

    Vastaa
  40. LauraHa 7.1.2013

    Raitaa tavoittelemassa :)

    Lastenvaatejutut ja ihan arki asiat uppoavat aina :)

    Vastaa
  41. Tallu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Kiitos blogista! :)

    Vastaa
  42. Kaisa 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Popit on niin ihania :)

    Vastaa
  43. minna* 7.1.2013

    Osallistun arvontaan :)

    Vastaa
  44. chama 7.1.2013

    Arvonnassa mukana!

    Arjesta on mukava lueskella, mielenkiinnolla seuraan myös treenailuasi :)

    Vastaa
  45. Nu 7.1.2013

    Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  46. Johannah 7.1.2013

    Po.P kuuluu meidänkin suosikkeihin! Toivottavasti arpaonni suosii :)

    Vastaa
  47. Hanna 7.1.2013

    Arvonnassa mukana :) popin raitavaatteet on niin ihania! Oletteko menossa naimisiin, on mennyt ihan ohi sellainen, todella ihanaa :) hääjuttuja sitten vaan postailemaan ;) tykkään blogistasi tosi paljon!

    Vastaa
  48. Alexandra 7.1.2013

    Pakkohan tällaiseen on osallistua! Me kolmen kuukauden vanhan poitsuni kanssa ollaan myös aivan hullaannuttu PoPin vaatteisiin! Kauniita, kestäviä ja hyvin istuvia vaatteita, joihin rahaa palaa välillä liiaksikin ;) Ei vaan voi vastustaa!

    Vastaa
  49. Kaija 7.1.2013

    Tottakai ollaan mukana, sillä Popin vaatteita olisi aina mukava saada <3

    Toiveena olisikin pieni vertailu, liittyen eri vaatemerkkeihin. Ja kyseessä siis tietenkin lapset… myös treenivaatteistasi olisi kiva saada joku postaus…

    Vastaa
  50. Silja 7.1.2013

    Pakkohan se on osallistua :) Meillä on tosi vähän Po.Pin vaatteita käytössä, mutta hyviä ovat olleet!

    Vastaa
  51. Mimmi 7.1.2013

    Mukana ihanassa arvonnassa! Kiitos Maj, kun olet aito. Blogistasi on tullut itselleni suosikkiblogi :)

    Vastaa
  52. Mari 7.1.2013

    Mukana! Omatkin häät ovat tulevana kesänä (Ykassa), niin olisi kiva lukea hääsuunnitelmistanne.

    Vastaa
  53. tiia 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  54. Jenny 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Ihania vaatteita! Ja ihana kuvakollaasi :-)

    Vastaa
  55. Henna 7.1.2013

    Mukana :) ei sulla ois myydä perusraitaa? :)

    Vastaa
  56. Sirkku 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :) Mä tykkään eniten ihan arkisista postauksista. Myös lastenvaatejutut ovat kivoja. :)

    Vastaa
  57. Mari 7.1.2013

    Arvontaan haluaisin osallistua! Jatka samalla linjalla juttujen suhteen, me likey!

    Vastaa
  58. AnnaSt 7.1.2013

    POP:in vaatteet olivat ennen lasta minulle myös niitä ”kauhean kalliita ja miksi ihmiset ostavat”-osastoa. Toisin kävi, kuin poika kasvaa, lapsi kulkee tyylikkäimmissä ja parhaimmissa vaatteissa, kuin muut perheenjäsenet ;)

    Kaikki lastenvaatepostaukset ovat kivoja, on kiva kuulla myös uusista merkeistä, erilaisista liikkeistä ja nettikaupoista ja omia kokemuksia vaatteiden toimivuudesta.

    Vastaa
  59. KatjaA 7.1.2013

    Mukana arvonassa :)

    Vastaa
  60. Petra S-H 7.1.2013

    Oih, osallistun! =)

    Vastaa
  61. Ninni 7.1.2013

    Mukavaa alkanutta vuotta! Pop on pop!

    Vastaa
  62. Mari 7.1.2013

    Osallistun arvontaan! Arkipostaukset on kivoja. Olisi myös kiva lukea miten hoidat/säilytät/kierrätät lastenvaatteita.

    Vastaa
  63. Phiil 7.1.2013

    Popin klassinen raitakuosi on minunkin lemppari! Juttutoiveista sen verran että kun sama jatkuu kuin tähän asti niin tämä lukija viihtyy:) mut toki hääutuistakin luen mielellään, sen verran mitä täällä haluat jakaa!

    Vastaa
  64. catie 7.1.2013

    minäkin haluan osallistua! :)

    Vastaa
  65. Annnsofi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Tykkään kaikista postauksistasi, mutta nyt olis toki kiva kuulla ja nähdä häävalmisteluja ja fiiliksiä! :)

    Vastaa
  66. Anni 7.1.2013

    Tahtoo mukaan arvontaan! :)

    Vastaa
  67. Reeta 7.1.2013

    Etenkin Popin ulkovaatteet on superhyviä! Arki kotona lasten kanssa kiinnostaa täälläkin.

    Vastaa
  68. Juuli 7.1.2013

    Arvonnassa mukana. Tulin just melkeen kuukauven joululomalta, jonka aikana en oo juuri tietokoneisiin ja blogeihin koskenu. Tänään sain sitte kahlata reilu parikymmentä postausta läpi tästäki blogista. Vaikka oon nuori sinkku nainen, niin on ihana lukia teijän arjesta. Tää on mun lemppariblogi. Osaat olla rehellinen ja susta jotenki huokuu semmonen positiviisuus.:) Oli myös ihana lukia, että suunnitteletta häitä. Sillon tällön luen vanhoja postauksiaski päivän piristykseksi. Asun muuten nykyään Tampereella ja oon pariki kertaa sut nähny täällä.:)

    Vastaa
  69. HennaA 7.1.2013

    Mukaan arvontaan!

    Meillä tykätään Po.Pista kovasti, on kokemusta niin sisä- kuin ulkovaatteistakin. Kohta syntyvälle kolmannelle haaveilen kevääksi windfleecehaalarista, joten varmasti lahjakortti tulisi siihen tarkoitukseen :-)

    Voisin toivoa jotain juttua pienen vauvan vaatetuksesta, mutta myös kaikki muut lastenvaatteisiin liittyvät jutut kiinnostaa aina! Kaikki blogisi jutut on olleet kyllä kiinnostavia, ja jatkan lukijana mukana ehdottomasti :-)

    Vastaa
  70. Inkaliina 7.1.2013

    Juu, ehdottomasti mukana arvonnassa. POP:n vaatteet on laadukkaita ja meilläkin kestäneet jo kolmen lapsen käytön;)

    Vastaa
  71. Karoliina 7.1.2013

    Minusta on kiva kirjoitella omaankin blogiin lastenvaatteista. Niitä tulee kasvavan esikoisen myötä hankittua nykyään kuitenkin paljon enemmän kuin aikuisten vaatteita, tulevathan ne tarpeeseen, toisin kuin pursuavalla vaatekaapilla varustetulle äidille.

    Isompien lasten osalta monella valmistajalla on vain jotain Cars-, Star Wars tai Hello Kitty-tuotetta rekit täynnä. Olisi kiva saada vinkkiä mallistoista, joissa olisi yli 86-cm:kin kivoja kuoseja, eli muutakin kuin peruspalloruutuosastoa tai Disneysälää. Joa unisexiä niin aina parempi.

    Kiitos blogistasi!

    K

    http://www.lily.fi/palsta/ilman-sinua-olen-lyijya

    Vastaa
  72. Janet 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteista tykätään täälläkin ja ko. merkki onkin meillä luottovaatettaja etenkin ulkovaatteiden osalta. Myös klassiset raidat ja sopivasti retrot kuosit miellyttävät tämän äidin silmää :) Tykkään tyylistäsi yhdistellä postausaiheissa sopivasti arkea ja sitä pientä extraa, jota me kaikki tarvitsemme silloin tällöin, oli se sitten uusi vaate, treenijuttu tai jokin muu arjen pelastaja.

    Vastaa
  73. Ninsku 7.1.2013

    Mukana ihanassa arvonnassa!Toivottavasti onni suosii vihdoinkin.. :)

    Vastaa
  74. Anuliina 7.1.2013

    Mukavan iloisen näköisiä lapsia on touhuillut ulkona ja sisällä laadukkaissa vaatteissa viime vuonna kuvissasi! Innokkaana odotan uusia kuulumisianne :)!

    Vastaa
  75. Newbie 7.1.2013

    Meidän perheen PO.P meni vasta nyt ale myyntien alettua ja jäin heti koukkuun! Poitsu on pian 1,5 vuotias, joten jo oli aikakin :) Voittaisin mielelläni lahjakortin! Postaustoiveita ei ole, luen mielelläni blogiasi juuri sellaisena kuin se on.

    Vastaa
  76. Paula 7.1.2013

    Kateellisten panettelua kriittiset kommentit yhteistyökumppaneiden suhteen. Tottakai sulla on oikeus myös hyötyä suositusta blogistasi, käytät siihen aika paljon aikaa ja ”uhraat” yksityisyytesi.

    Käykääpä Ylivieskassa joskus Ritamäen kodalla, ota vaikka Maija O. mukaan. Voidaan tulla makkaranpaistoseuraksi :)

    Vastaa
  77. Rachel 7.1.2013

    Arvonnassa mukana, popin vaatteet on niin ihania :)

    Vastaa
  78. Taika 7.1.2013

    Ihana raidallinen vuosi 2012 ollut teijän perheen lapsilla!:)

    Juttuvinkkinä voisin toivoa sulta, Maj, Rebekkan lempilelujen/kirjojen esittelyä:) Ihan vaan mielenkiinnosta ja myös siksi, että mulla on melkeinpä samanikäinen tyttö, niin voisi vähän saada ehkäpä vinkkejä uusiin leluihin/kirjoihin:)

    Tässä arvonnassa haluan olla ehdottomasti mukana! Jospa tällä kertaa arpa-onni osuis ekaa kertaa mun kohdalle, tää olis niin paras arvonta voittaa kyllä, että!<3

    Vastaa
  79. Hanna 7.1.2013

    Mukana! Sun blogi on aina pakko saada lukea, on mukava kuulla myös arkisia juttuja ja olet piristävä ! :) Samanlaista lapsiarkea täälläkin eletään ja olis kiva tietää kevätpukeutumisesta ja arjen ”helpotus” vinkeistä miten teillä saadaan arki rullaamaan.

    Vastaa
  80. ttiiina 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Mahassa pieni pallero, joka ehdottomasti haluaisi pukeutua kuukauden päästä raitavaatteisiin! :)

    Vastaa
  81. Tanja 7.1.2013

    Mie voisin ottaa vaikka kummatki lahjakortit, just tilailin pariinkin otteeseen Popin verkkokaupasta muksuille vaatteita ja vielä jäi vaikka ja mitä tilaamatta! :)

    Vastaa
  82. Elluu 7.1.2013

    Nuo Popin vaatteet on kyllä nii ihania ja laadukkaita, tykkään! Arvonnassa mukana:) Sun blogia on kiva käydä aina lukemassa! Tykkään!

    Vastaa
  83. Sini 7.1.2013

    mukana :)

    Vastaa
  84. Maria 7.1.2013

    Mahtavaa arvonta heti vuoden alkuun! :) Toivottavasti onni suosii. Joka päivä käyn lukemassa sun blogia, tosi paljon samoja ajatuksia. Mulla on myös kaksi lasta pienellä ikäerolla. Kiva blogi, jonka inspiroimana saatan ehkä alkaa kirjoittamaan myös omaa blogia.

    Vastaa
  85. Hanna 7.1.2013

    Ihania kuvia! Mukana ollaan =))

    Vastaa
  86. Lila 7.1.2013

    Osallistun arvontaan. Lueskelen nykyään melko aktiivisesti blogiasi. ”Arkipostaukset” on ehkä parhaita!

    Vastaa
  87. Mirka 7.1.2013

    Mä kuuluun niihin ennakkoluuloisiin mammoihin, jotka piti Po.p:ia vain rahastuksena, mutta kummasti on raitakuosit nyt iskeneet :) Osallistun siis arvontaan, josko pääsisi ihan ostoksille asti.

    Vastaa
  88. Laura 7.1.2013

    PO.P on POP! Mukana arvonnassa siis!:)

    Vastaa
  89. PiiPaa 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    Olisi kiva kuulla, miten hoidat yksin ollessasi lasten pukemisen ulos? Osaako isompi jo pukea itse toppavaatteet vai kuinka menettelet? Kumman lapsen puet ensin valmiiksi? Hassu kysymys ehkä, mutta itse mietin että millainen ruljanssi se uloslähtö kahden lapsen kanssa on :)

    Myös Rebekan perusvaatteista olisi kiva saada jonkinlaista koostetta!

    Vastaa
  90. tiina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  91. RebekkaW 7.1.2013

    Arvonnassa mukana! Minulla ei ole popista kokemusta ja olisi mukava päästä shoppailemaan niitä pienen lahjakorttisumman turvin! :)

    Vastaa
  92. miida 7.1.2013

    ihania kuvia! kiva arvonta :)

    Vastaa
  93. ainoa 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Mielellään pukisin vauvani uusiin Popin vaatteisiin!

    Vastaa
  94. Sanna 7.1.2013

    On tosi kiva lukea tätä blogiasi, joka päivä luvussa! Toivottavasti et pahoita mieltäsi tyhmistä ja asiattomista kommenteista liikaa, maailmaan mahtuu valitettavasti myös niitä idioottejakin :/

    Olen itse uusioperheen ”ilkeä äitipuoli”, lainausmerkeissä, tuolle POP:in lahjakortille tulisi kyllä käyttöä!

    Vastaa
  95. Maija 7.1.2013

    Arvonnassa mukana.

    Mukava blogi sulla :)

    Vastaa
  96. Riikka 7.1.2013

    mukaan kivaan arvontaan :) olen löytänyt blogiisi vasta hiljattain ja tykkään jo nyt kovasti..

    Vastaa
  97. Hente 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.:)

    Vastaa
  98. Hande 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Itsekin olen tykästynyt po.pin vaatteisiin ja niitä lapsilta löytyykin, mutta lisääkin aina tarvitaan.

    Vastaa
  99. -S- 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Nuo vaatteet on kyllä niin söpöjä. Ja suloisia ovat mallitkin! :)

    Juttuideana esim. Tampereeen parhaat kahvilat/lounaspaikat. Innolla odotan myös häihin liittyviä postauksia ja miltä lastenhuone tuli muutosten jälkeen näyttämään!

    Ihanaa ja aurinkoista alku vuotta teille!

    Vastaa
  100. Hippu 7.1.2013

    Minusta yhteistyö on täysin bloggaajan eikä lukijoiden päätettävissä. Minusta on kivaa kuulla uusista nettikaupoista ja vaatemerkeistä, ja sitten saamme vielä nauttia näistä upeista arvonnoista…. Hippu

    hippu@outlook.com

    Vastaa
  101. Sandy 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  102. Anni 7.1.2013

    mukana myös :)

    Vastaa
  103. ralar 7.1.2013

    Osallistun :)

    Vastaa
  104. Ella 7.1.2013

    Mukana ollaan! :)

    Vastaa
  105. Th 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.:)

    Vastaa
  106. Anu 7.1.2013

    Mukana vaikka tällä arpaonnella ehkä turhaa… ;) Popin varsinkin punaiset raidat on molemmilla isosiskoilla ja pikkuveljellä ahkerassa käytössä. Mukava lueskella blogista tavallisia lapsiperhejuttuja sillon kun kolmen alle kouluikäisen kanssa kerkiää…

    Vastaa
  107. Saara 7.1.2013

    Mielestäni hyvä ja laadukas vaatemerkki saa parasta mahdollista mainostusta loistavan blogisi ansiosta! Hyvä yhteistyö mielestäni, puolin ja toisin.:)

    Mukana arvonnassa, ehdottomasti!

    Vastaa
  108. Jenni 7.1.2013

    Oih! Tuollaisella lahjakortilla olisi mahtavaa aloittaa tulevan esikoisen vaatevaraston kokoaminen.

    Blogisi on ihanan elämänmakuinen!

    Vastaa
  109. Marika 7.1.2013

    Meillä on ollut muutamia POPin vaatteita satuinnaiskäytössä. Nyt joulupukki toi tytöille raitaiset yömekot. Tytöt pitävät niitä joka yö ja kertoivat että ovat todella mukavat päällä. No ei ihmekkään kun saumat ovat litistetty ja kangas on niin pehmeää. Olen siis ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  110. Blackie 7.1.2013

    Popin vaatteet ovat meilläkin kovassa käytössä, tuli alesta ostettua taas säkillinen tavaraa! :))

    Luen blogiasi paljon, mutten ole koskaan kommentoinut! Olen muutenkin laiska kommentoimaan kenenkään blogeja.. Juttujasi on kuitenkin kiva lukea!!

    Tsemppiä kevääseen!

    Vastaa
  111. marika 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Ollaan 4 kk poitsun kanssa tykästytty myös kovasti popin vaatteisiin.

    Jatkahan samaa rataa, ihanan usein jaksat postailla ja aiheet kolahtaa tähän mammaan. Ikuisena romantikkona myös odotan innolla häähumua :)

    Vastaa
  112. annika 7.1.2013

    ihania vaatteita!

    Vastaa
  113. Sonja 7.1.2013

    Osallistun arvontaan! Ehkä joku sellainen kooste vauvan/lasten vaatteista olisi kiva, samantyylinen kuin teit lastenvaunuista? Nimimerkillä eka muksu tulossa kuukauden päästä :)

    Vastaa
  114. Retu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  115. Lila 7.1.2013

    Mukana ollaan :)

    Vastaa
  116. Mira 7.1.2013

    Osallistun arvontaan!

    Vastaa
  117. Tiia 7.1.2013

    Mukana myös :)

    Vastaa
  118. Albin 7.1.2013

    Hep! Mukana minäkin.

    Vastaa
  119. Salla 7.1.2013

    Osallistun arvontaan :)

    Vastaa
  120. Nitta 7.1.2013

    Popin vaatteet on kyllä kivan näköisiä! Mukana.:)

    Vastaa
  121. anskumurunen 7.1.2013

    Mukana ehdooooottomasti!! <3

    Vastaa
  122. Steffi 7.1.2013

    osallistun arvontaan :)

    Vastaa
  123. lauralinnea 7.1.2013

    mukana ehdottomasti! :)

    Vastaa
  124. Maiju 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Mä oon tykännyt myös älypaljon popin vaatteista!

    Vastaa
  125. Hansper 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  126. Satu 7.1.2013

    Arvonnassa mukana!

    Ainahan jotkut lukijat jaksavat nillittää noista yhteistyökuvioista, mutta mielestäni sinun blogissasi ne eivät ole todellakaan olleet millään tavalla häiritsevä tekijä. Blogisi ansiosta muistin kyseisen merkin, kun yksi pikku prinssi kaipaili joululahjaa ja kulkee nyt lämpimissä toppatöppösissä :)

    Vastaa
  127. KP 7.1.2013

    Kiva kuvakollaasi. Pirtsakan näköistä väkeä. :) Lahjakortilla ostaisin kummilapsille vaatteita.

    Vastaa
  128. Kannu 7.1.2013

    Osallistuisin arvontaan. Itse pidän blogissasi nimenomaan juuri lasten jutuista, koska oma elämäntilanteeni on kovin samanlainen :)

    Vastaa
  129. Hanna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  130. Johanna 7.1.2013

    Pakko pakko pakko osallistua arvontaan! Olen nimittäin löytänyt hiljattain Popin verkkokaupan… Visa-laskua siis odotellessa :)

    Terkuin Johanna Treelta

    Vastaa
  131. Sartsu 7.1.2013

    Täälläkin tykätään ja suositaan popin raitoja, ulkovaatteita ja fleecejä! Kestävät hyvin pojalta toiselle ja ovat tyyliltään tämän äippylin mieleen. Mukana siis arvonnassa :) lämmittäisi kotiäidin lompakkoa :) peukut jo pystyssä täällä!

    Vastaa
  132. Jenu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, vaikka vielä ikinä ei olekaan arpaonni potkaissut! Olisi ihana pukea pian syntyvä vauvani POP:in vaatteisiin. Tykkään kovasti lukea blogiasi, joten jatka samaan malliin! :)

    Vastaa
  133. Miu 7.1.2013

    Mukana! Jännän äärellä ollaan, kun esikoisen laskettuaika olisi ensi viikolla. :)

    ps. Olen jo pitkään lukenut blogiasi. Nyt kuitenkin rohkenin vasta kommentoimaan ja täytyy todeta, että tykkään aitoudestasi :)

    Vastaa
  134. Anu 7.1.2013

    Popin vaatteet ovat mainioita! Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  135. Anna 7.1.2013

    Hyvin sopii POP-yhteoistyö MAgicpoksiin. Hyviä tuotteita. :) Ei yhtään haittais vaikka arpaonni suosis meidän perhettä. ;)

    Vastaa
  136. Saraa 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :) mua ei yhtää nää bloggaajien yhteistyöt haittaa, ootte te ne ansainnu

    Vastaa
  137. Mimosa 7.1.2013

    Polarn O. Pyretin vaatteet ovat kyllä niin ihania ja laadukkaita. Ihan pakko osallistua arvontaan! :-)

    Vastaa
  138. Paula 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Meijän pikkunen sai lahjaksi popin ihanan pehmeän ja ihanan värikkään valourhaalarin, tykkään siitä hirveesti.

    Vastaa
  139. satua 7.1.2013

    Osallistun arvontaan!

    Vastaa
  140. Susanna 7.1.2013

    Popin vaatteet on huippuja, ja meidän kaksoset käyttävät erityisesti popin ulkovaatteita kestävyyden ja toimivuuden vuoksi.

    Vilautatko meille kevään mallistoa, kun saat promokuvia käyttöösi?

    Osallistun arvontaan, josko lahjakortti helpottaisi äidin kukkaroa kevään ulkovaateostoksissa :)

    Vastaa
    • Johanna 7.1.2013

      Mukana arvonnassa. :)

      Vastaa
  141. Mari 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  142. jenni 7.1.2013

    Mukana mukana mukana!

    Vastaa
  143. Sanni 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti! POPin vaatteet on vaan niin ihania :)

    Vastaa
  144. Marika 7.1.2013

    Vähän ollaan päästy polarin juttuja kokeileen meidän uuden vauvan myötä mutta mielellään lisää kokeiltas jos onni suosii arvonnassa :)

    Vastaa
  145. Maroona 7.1.2013

    Ihana arvonta ja ennen kaikkea ihana blogi sinulla! Tykkään, tykkään ja tykkään! :)

    Vastaa
  146. Suvi 7.1.2013

    Tämän blogin kautta ovat nämä vaatteet tulleet meidän perheelle tutuiksi. Lahjakortti olisi hyvä syy poiketa pyretin liikkeessä asti :)

    Hyvää alkanutta vuotta ja teidän lapsiperheen arjesta on aina kiva lukea juttuja.

    Vastaa
  147. Salla 7.1.2013

    Ihania kuvia!

    Mukana arvonnassa ;-)

    Vastaa
  148. Mari 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteet ovat just parhaita!

    Vastaa
  149. Emma 7.1.2013

    Toi olis mahtava voittaa!! :-)

    Vastaa
  150. NoNNu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  151. Tessa 7.1.2013

    Olisi huippujuttu voittaa tuollainen ja tarpeeseen tulisi:)

    Vastaa
  152. ann-mari 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  153. Jotuska 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  154. Meri H. 7.1.2013

    Ehdottomasti mukaan tähän kivaan arvontaan :)!!

    Vastaa
  155. miuuh 7.1.2013

    Osallistun tottakai!

    Vastaa
  156. Pia 7.1.2013

    Osallistun arvontaan :-)

    Vastaa
  157. Kati 7.1.2013

    Enpä ollut aikaisemmin ajatutunut blogiisi, nyt täytyykin tutustua vielä tarkemmin. Kivan näköisiä otoksia lapsista P.O.P.n kuteisiin puettuina :).

    Vastaa
  158. Senja 7.1.2013

    Mukaan arvontaan. Kiitos kivasta blogista ja POPin vaatteet on ihan parhaita, ei sille vaan voi mitään! <3

    Vastaa
  159. Emilia Kujala 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  160. Ylva 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  161. jemppa 7.1.2013

    mukana! :)

    Vastaa
  162. Tanja 7.1.2013

    Osallistun arvontaan

    Vastaa
  163. Nina 7.1.2013

    POP on niin POP!!

    Ihania vaatteita!

    Mukana arvonnassa ja toivon niin paljon että voitan :)

    Ikinä en ole voittanut missään mitään…

    Mukavaa Uuta Vuotta kaikille!

    Vastaa
  164. Nora-Stina 7.1.2013

    Mukana! Meillä Popin vaatteet käytössä esikoisella ja kaksosilla…:) Hyvin ovat säästyneet ehjinä 3v pojaltakin…:)

    Vastaa
  165. Joy 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Kaikki lapsiin liittyvät postaukset ovat erityisen mieluisia, mutta tykkään kyllä muistakin aiheistasi, kuten päivän asuista ja arkipäivän askareista.

    Postausideoita: lapsen kehitysvaiheista (Samuelin) esim. kerran kuussa mitä uutta on oppinut tai mitä haasteita on tullu tms. Myös lasten vaatteiden lisäksi kiinnostaa kaikki tarvikkeet ja lelut, mitkä ovat olleet hyviä ja tarpeellisia hankintoja teillä .

    Minua myöskään ei yhteistyöt haittaa, ei vaikka niihin ei liittyisikään arvontaa lukijoille. Yhteistöiden kautta saa tutustua uusiin tuotteisiin ilman ostamista, ja luotan bloggaajan mielipiteeseen enemmän kuin mainoksiin.

    Vastaa
  166. Suvi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa… Pop on pop :)

    Vastaa
  167. ida 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  168. Maikki 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  169. Janni 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  170. Neina 7.1.2013

    Pakkohan se on arvontaan osallistua kun Popin vaatteet on täälläkin päivittäisessä käytössä. Ensimmäisen kerran kun liikkeessä kävin kauhistelin hintoja ja ajattelin että en ikinä lapselleni niin kalliita vaatteita uskaltaisi käyttää mutta mites sitten kävikään. Laatu ennen kaikkea kyllä merkkaa eikä muita vaatteita osaa oikein käyttääkään. Poikakin itseään välillä popittajaksi nimittää :)

    Kiitos ihanasta blogistasi!

    Vastaa
  171. Nuu 7.1.2013

    mukana :)

    Vastaa
  172. jossu 7.1.2013

    mukana ollaan!

    Vastaa
  173. Sanna 7.1.2013

    mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  174. Henna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa myös. Olis huippua päästä Popille shoppaamaan!

    Vastaa
  175. Sandi 7.1.2013

    Mukana :) Ihania kuvia.

    Vastaa
  176. Miia 7.1.2013

    Arvontaan mukaan! :) Ihania, laadukkaita vaatteita nämä.

    Vastaa
  177. Leena 7.1.2013

    Käyttökokemuksia Popin vaatteista luvassa vasta muutaman kuukauden päästä, mutta tuttujen puheiden ja jälleenmyyntiarvojen perusteella odotukset ovat jo korkealla!

    Vastaa
  178. Heidi Leppinen 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  179. Laura 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  180. Elina Pelkonen 7.1.2013

    mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  181. Heidi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Tuolla summalla saisi kyllä jotain kivaa popilta. Myöskin minä vaatetan tyttöjäni heidän vaatteisiin mielelläni :)

    Vastaa
  182. Jenes 7.1.2013

    Meidän kaapit kaipaa täytettä Po.p:n vaatteista, joten mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  183. niina 7.1.2013

    mahtavia vaatteita :)osallistun arvontaan.kiitos

    Vastaa
  184. Emmi 7.1.2013

    osallistun :)

    Vastaa
  185. Kristiina 7.1.2013

    Popin kevätmallistoa odotellaan ja innokkaasti! Kiitos hyvästä blogista, sitä on mukava seurata – Popilla tai ilman.

    Lahjakortti olisi ihana ylläri :)

    Vastaa
  186. Tuula 7.1.2013

    Tulevalle lapsenlapselle jotain nättiä voisi hankkia.

    Vastaa
  187. Heidi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  188. Emmi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :) Olisi kiva lukea päiväkotipukeutumisesta, en ole juurikaan seurannut blogia, joten en edes tiedä ovatko lapsesi päivähoidossa, mutta tämä on meille ajankohtainen aihe :)

    Vastaa
  189. kalamuija 7.1.2013

    Sinä onnen possu:)

    Mukana. I love pop:)

    Vastaa
  190. Outi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, peukut pystyyn!

    Vastaa
  191. Patricia 7.1.2013

    Med i utlottningen :) Bara älskar PO.P kläder :D

    Vastaa
  192. Lotta 7.1.2013

    Täällä yksi lapseton, joka siitä huolimatta fanittaa pop:in vaatteita! Kummilapset saavat aina paketissaan myös jotain käytännöllistä, joten hyvä laatuiset ja mukavat vaatteet on ollu tämän tädin ostoslistalla alusta saakka :) mukana arvonnassa, sormet ja varpaat pystyssä, että onnistaisi ;)

    Vastaa
  193. JOhanna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  194. Iina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  195. Krista 7.1.2013

    mukana :)

    Vastaa
  196. Liina 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti, POPin vaatteet on meilläkin lemppareita!

    Vastaa
  197. linsku 7.1.2013

    mukana!:)

    Vastaa
  198. OM 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, haluaisin pojalleni sen punaraitaisen puuvillapaidan 2v juhliin. Harmi kun Kuopion liikkeessä paita oli loppunut :( Ehkäpä tätä kautta onnistuu.

    Vastaa
  199. Inkeri 7.1.2013

    Po.pit on parasta :)

    Vastaa
  200. Paula L 7.1.2013

    Voih, oispa ihanaa voittaa lahjakortti P.opille! <3 Eli mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  201. Sanna 7.1.2013

    Osallistun arvontaan. :)

    Vastaa
  202. Kirsi 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti, keväthaalarin ostoon lahjakortti olisikin aika kiva.

    En ymmärrä näitä jotka vinkuu yhteistyöprojekteista, niistähän saa lukijatkin niin paljon hyötyä, kun tuotteita mainostetaan ja joskus on alekoodeja ja muuta mukavaa :)

    Jatka vain samaa rataa.

    Vastaa
  203. Pia 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  204. Jaana 7.1.2013

    Mukana ollaan!

    Vastaa
  205. ande 7.1.2013

    Osallistun arvontaan. Raitavaatteet on kivoja :)

    Vastaa
  206. Erika 7.1.2013

    Mahtava arvonta!

    Vastaa
  207. Suvi 7.1.2013

    Arvontaan:)

    Vastaa
  208. Hanna 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  209. Oili 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Kivoja, raikkaita vaatteita.

    Vastaa
  210. Hannakaisa 7.1.2013

    arvonta

    Vastaa
  211. Raparperi 7.1.2013

    Mukana, mukana!

    PO.P kuuluu tiukasti meidänkin elämään. Kunhan koululaismalliston äärimmäisen tylsät avausvaatteet vaihtuisivat iloisiin, tyylikkäisiin ja värikkäisiin vaatteisiin niin saisi koululainenkin taas PO.pia päälleen :D Ulkovaatteet ovat aina menossa mukana ja eritoten viime talvena löydetyt lautailuhousut ovat ihan parhaat – niistä uusia värejä ensi talveen! (Poika ei suostu muita talvihousuja enää päälleen laittamaan!!)

    Vastaa
  212. Heidi 7.1.2013

    Osallistun arvontaan :) po.p on yksi meidän lempparimerkeistä :)

    Vastaa
  213. barael 7.1.2013

    mukana arvonnassa!

    Vastaa
  214. maija 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. =)

    Vastaa
  215. Tiina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :-)

    Vastaa
  216. Tuija T. 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. :)

    Vastaa
  217. Anni2 7.1.2013

    PoPin laatuun tyytyväinen olen minäkin joten luonnollisesti mukana arvonnassa :) 3 pienen lapsen äitinä en pistäisi pientä avustusta pahakseni.

    Vastaa
  218. Krista 7.1.2013

    mukana

    Vastaa
  219. Sanni 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  220. Senja 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti! :) Noi vaatteet on niin ihanan värisiä ja pirteitä. Etenkin noi raidat on mun mieleen! :)

    Vastaa
  221. Elina Ä 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Näitä kokeiluja lisää, on kiva katsoa miltä vaatteet näyttävät lasten päällä sen sijaan että ne roikkuvat henkareissa

    Vastaa
  222. Ansku 7.1.2013

    Innokkaana myös mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  223. Kaisa 7.1.2013

    Osallistun toiveikkaana arvontaan! :)

    Vastaa
  224. Sarah 7.1.2013

    Osallistun arvontaan :). Täällä päin käytetään melkein vain popin vaatteita. On hyvä laatuisa, voi pestä ja laittaa kuivasrumpuun uudestaan ja uudestaan eikä kutistuu. Kakki lapset tykkää vaatteista ja on mieluisia pukea päällä. Ulkovaatteet lapset perii toisiltaan ja ovat huippu kunnossa!!

    Vastaa
  225. Jonna 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  226. Suskii 7.1.2013

    Oih! Ehdottomasti mukana! Kohta neljä vuotta täyttävä kirppu sen kun kasvaa ja uusia vaatteita saa olla alati hankkimassa:D

    Vastaa
  227. Anu 7.1.2013

    Osallistun arvontaan!

    PoP on paras lastenvaatemerkki.

    Vastaa
  228. Henna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  229. Sara 7.1.2013

    Olen mukana arvonnassa!

    Vastaa
  230. sumppa 7.1.2013

    mitään vinkkejä en oikein osaa antaa, kun ei mulla omia lapsia ole. :-D mutta tää lahjakortti ois ihana voittaa. musta on tulossa noin kuukauden päästä ekaa kertaa täti ja tällä vois ostaa kaikkee ihanaa vauvalle!

    Vastaa
  231. aino-aliisa 7.1.2013

    ”kriitistä palautetta..” varmasti! itsekkin kataudesta vihreä kun joku saa huippu tuotteita ilmaiseksi! vaikka kyllähän blogaamisessa aikaa saa kuluun että mikä nyt on ilmaista ja mkkä ei…itselläni leipä ja jauho et suvusta ;)

    Vastaa
  232. niinanaa 7.1.2013

    Mukana ollaan :)

    Vastaa
  233. Päiviv 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, meillä myös popin vaatteista on pidetty kovasti ja tullaan ostamaan niitä jatkossakin!

    Vastaa
  234. Piipi 7.1.2013

    Osallistun arvontaan!

    Vastaa
  235. Ninnu 7.1.2013

    Arvonnassa mukana! :) Ihanaa kevään odotusta! :)

    Vastaa
  236. Laurel 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle Maj!

    Vastaa
  237. Popin vaatteet on niin jumalaisen pehmoisia! Todellakin osallistun! :)

    Vastaa
  238. tuijariikka 7.1.2013

    mukana!

    Vastaa
  239. Tuija K 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, kevään ulkovaateostot siintää silmissä ;)

    Vastaa
  240. milla 7.1.2013

    mukana :)

    Vastaa
  241. Myy 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  242. Annuka 7.1.2013

    Osallistun! Jos vaikka synttäripäiväni kunniaksi arpaonni suosisi ;) Popin vaatteiden suurkuluttajia asuu meillä! :D

    Vastaa
  243. Satu I. 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  244. Elena 7.1.2013

    Voi, Popin vaatteita olisi ihana kokeilla, mutta en ole niitä koskaan pystynyt ostamaan, kun ovat hieman hinnakkaampia, vaikka uskon ne kyllä myös tosi laadukkaiksi. Olisikin mahtavaa jos lahjakortin voittaisin, ostaisin pienelle 1v ja 3 kk ikäiselle tyttärelleni vaikka jonkun ihanan mekon Popilta <3

    Vastaa
  245. Mari 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Meilläkin Popin vaatteet on ihan lemppareita, varsinkin raidat, kuorivaatteet ja windstopperit. Kuopuksella ihan ehdoton on ollut windstopper-haalari ja esikoisella ws-takki. Ja kuorivaatteet on hyviä, kun ei tarvi erikseen kiskoa kuravaatteita päälle.

    Vastaa
  246. Maiju 7.1.2013

    Toivottavasti onni potkaisee,tykkään niin Popin vaatteista! :)

    Vastaa
  247. jnniin 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Pakko käyä päivittäin kurkkaamassa oisko tullu uutta kirjotusta :)

    Vastaa
  248. SP 7.1.2013

    Ei pidä liikaa ajatella noita negatiivisia kommentteja. Sponsorointi ja product placement on tätä päivää. Pop on ihan pop! Eihän sitä huonoihin juttuihin lähtisi mukaan, varsinkaan kun omat lapset on mukana jutussa isossa roolissa.

    Vastaa
  249. Sari 7.1.2013

    Popin vaatteet on tosi ihania ja kestäviä. Huonoja kokemuksia vaatteista ei ole minkäänlaisia. Molemmat lapsemme käyttävät Popin vaatteita.

    Vastaa
  250. Laura 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Po.p:a popitetaan täälläkin, ulkovaatteissa varsinkin yksi parhaista!

    Vastaa
  251. Evevaa 7.1.2013

    mukana ollaan arvonnassa :)

    Vastaa
    • sonja 7.1.2013

      tykätty vaatteista ja mukana arvonnassa!!!

      Vastaa
    • Kaarina 7.1.2013

      PO.P:in vaatteet on ihan must hankinta joka syksy ja kevät – ja alennusmyyntikierroskin aloitetaan sieltä! Mukana siis arvonnassa!

      Vastaa
    • sINI 7.1.2013

      Ei mua ainakaan yhteistyöpostaukset häiritse, niin kauan kuin niitä on vain vähän. Pääasillinen sisältö pitää olla omia juttuja, niiden takia sinunkin blogiasi niin ahkerasti luen. Kiitos hauskasta ja elämänmakuisesta blogista!

      Vastaa
    • Kirsti Karjalainen 7.1.2013

      Arvontaan!

      Vastaa
  252. Marika 7.1.2013

    Vietimme joulun ulkomailla sukulaisperheen luona, jossa laskettu aika osui vierailuviikollemme ja kovasti odotettiin uuden sukulaisen näkemistä ihan vastasyntyneenä. No, lapsi päätti syntyä vasta heti lähtömme jälkeen ja nyt näemme hänet vasta puolivuotiaana, mikä on harmi. Pientä pehmeää pakettia olisi kuitenkin mukava heille lähettää! :)

    Vastaa
  253. Natalia 7.1.2013

    Osallistun:) Polarn O. Pyretin vaatteet on ihania!

    Vastaa
  254. Hanna 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    Vastaa
  255. tepsu 7.1.2013

    mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  256. Marika 7.1.2013

    Arvonnassa! aina tervetullut palkinto :))

    Vastaa
  257. Lingon 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  258. Riikka 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! On niin ihania vaatteita, kun vaan raaskisi ostaa… Onneksi on olemassa kummitädit ;)

    Vastaa
  259. Paulina 7.1.2013

    Ihanaa, mukana ollaan :)

    Vastaa
  260. Nina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteista tykätään meilläkin tosi paljon!

    Vastaa
  261. Mirva Kurunsaari 7.1.2013

    Itse olen ihastunut Popin vaatteisiin vaikka käytänkin niitä vasta kierrätettynä. Olen hankkinut merkin vaatteet kirpputoreilta ja ystäviltä ja edelleen vaatteet täyttävät tehtävänsä kiitettävällä arvosanalla. Esimerkiksi sukkahousut ovat äärimmäisen kestäviä ja mallinsa pitävät halpoihin sukkahousuihin nähden. Ensi kerralla pitäneekin suunnata mononsa Popin liikkeeseen halpaketjun sijaan jahka ostoksenikin olisi enemmän harkitut :) Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  262. Lyyti 7.1.2013

    Mukana! Täällä onkin varmaan kaikki kehusanat tulleetkin jo, joten yhdyn vain niihin…

    Vastaa
  263. Emma 7.1.2013

    Meillä tykätään Popista myös!

    Vastaa
  264. Emilia 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, pop on suosittu täälläkin.

    Vastaa
  265. Sanna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa… pop on meilläkin ykkönen :)

    Vastaa
  266. Nnnenna 7.1.2013

    Mukana :) Tykkään ihan hurjasti noista POP:n vaatteista<3 :P

    Vastaa
  267. Sannukkainen 7.1.2013

    Oman luovuuden toteuttaminen blogin kautta sekä ideoiden ja innostuksen jakaminen muille on rikkaus. Yhteistyössä kaikki voittavat.

    Osallistun mielelläni arvontaan.

    Kevättä kohden :)!

    Vastaa
  268. Haisuvanukas 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  269. Jonna 7.1.2013

    Mukana! :)

    Vastaa
  270. Laura 7.1.2013

    Osallistun :)

    Vastaa
  271. Jonna 7.1.2013

    Messissä!

    http://hemmafru-jonna.blogspot.fi/

    Vastaa
  272. mervi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Meillä myös pukeudutaan pääsääntöisesti poppiin :)

    Vastaa
  273. Anna 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  274. Jaana 7.1.2013

    Osallistun arvontaan. Kiitos mukavasta blogista!

    Vastaa
  275. Marjok 7.1.2013

    Meillä myös tykätään popin vaatteista. Mukana arvonnassa siis! :)

    Vastaa
  276. Emppu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  277. Johanna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.

    Popin vaatteet ovat ehdottomia suosikkeja, ovat kuuluneet lasten vaatekaappiin jo useiden vuosien ajan. Laadukkaita, ajattomia ja lapset sekä äiti tykkää :)

    Vastaa
  278. Nipsu 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!me ollaan tykätty paljon popin vaatteista ja laatu maksaa,mut toisaalta niillä on myös hyvä jälleenmyyntiarvo.lasten vaatteisiin liittyvät postaukset kiinnostavat,esim.millaiset vaatteet tulevalle välikaudelle lapsillasi on. :)

    Vastaa
  279. Riikka 7.1.2013

    Hiphei!

    Vastaa
  280. Tiinakaisa 7.1.2013

    Tykkään Popista, joten mukana arvonnassa!

    ps. blogissani on myös käynnissä arvonta :)

    Vastaa
  281. santra 7.1.2013

    Mukana! Meilläkin tykätään ja kummilapsillekin mulla on tapaan ostaa juuri popia, jos jotain vaatteita heille hankin.

    Vastaa
  282. Johanna 7.1.2013

    Ihana kuvakollaasi! Jos voitan arvonnassa, kipaisen omalle pikkuneidille ihanan tunikamekon popilta. :)

    Vastaa
  283. Johanna Sinisalmi 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana! +Pupuna+

    Vastaa
  284. M 7.1.2013

    Poppia meillekin, kiitos! :)

    Vastaa
  285. N 7.1.2013

    Mukana!! :)

    Vastaa
  286. Miia 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti! :)

    Blogin suhteen jatka samaan malliin :)

    Vastaa
  287. Sarkkeli 7.1.2013

    polarn o. pyretin vaatteet ovat todella kivoja joten ehdottomasti arvonnassa mukana! :)

    Vastaa
  288. H 7.1.2013

    Niin mukana arvonnassa!! :)

    Vastaa
  289. Tinde 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  290. Anne 7.1.2013

    POPin toppavaatteet on parhaita, ja taas pitäis hankkia uudet. Ja sitä ennen välikausivaatteet. Joten lahjakortti olisi hyvin tervetullut!:)

    Vastaa
  291. Miisa 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Pop ihan suosikkimerkki meilläkin – äidillä ja pojilla.

    Vastaa
  292. Piia 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! :) Meillä ei muita vaatteita enää olekaan, ku po.pia ja neiti 2v. tietää kyllä mikä pn PO.P ;)

    Vastaa
  293. Anna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.:)

    Vastaa
  294. Piia 7.1.2013

    Mukaan, mukaan!!

    Vastaa
  295. Satu 7.1.2013

    Mukana ollaan :) Ihastus popin vaatteisiin toi minut magicpoksiin vierailijaksi reilu puoli vuotta sitten.

    Vastaa
  296. Tiia 7.1.2013

    Niin ihania ja mukavia lasten vaatteita. Itsekin pukeuduin raitapaitoihin miltei päivittäin ja kesät ja talvet.

    Vastaa
  297. Jamppa 7.1.2013

    Ihania vaatteita en muuta ostaisikaan, meille tulee käytettynä ja osa uusina. Mukana myös arvonnassa, jos vaikka onnenkantamoinen tulisi niin ostaisin ihanan kuoripuvun lapsukaiselle

    Vastaa
  298. Mirva 7.1.2013

    Arvonnassa mukana ja yhtään ei haittaa lukea popin uutuuksista!

    Vastaa
  299. Anni 7.1.2013

    Satunnainen lukijasi.

    Jonkun verran popin vaatteita käytössä.

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  300. Johanna Kauppila 7.1.2013

    Mukana! Pikkuinen on vasta 2 kk, mutta P.o.P.in tuotteet ovat olleet kovassa käytössä ja Benettonin ohella suosikkivalmistaja. Untuvaista talvihaalaria olen etsinyt pidempään noin pienelle, mutta Reiman pinkki/sininen taitaa olla ainoa vaihtoehto. Mikäli talvihaalarin valintaan löytyy kokeneemmilta kommentteja, mirä ostaessa kannattaa huomioida, ne ja kaikki vinkit hyvästä untuvahaalarista otetaan onnellisena vastaan!

    Vastaa
  301. Saana 7.1.2013

    Arvonnassa mukana. Voisitko joskus tehdä postausta valokuvaamisesta? Sulla kuitenkin aika kivoja kuvia täällä on niin aihe varmaan jollain tasolla sua koskettaa. Ilmeisesti suurin osa tulee jollain digijärkkärillä ilman salamaa?

    Vastaa
    • Eini 7.1.2013

      Mukana arvonnassa myös!!!

      Vastaa
  302. Saara 7.1.2013

    Kivoja juttuja, ihania vaatteita. Osallistun.

    Vastaa
  303. Marjo 7.1.2013

    Mukana, mukana! :)

    Vastaa
  304. Tkh 7.1.2013

    Täällä odotellaan onnellisina esikoistamme ja lahjakortilla ostaisimme jotain pienokaiselle! <3

    Vastaa
  305. Anna 7.1.2013

    Täällä yksi popiin hullaantunut myös :)

    Vastaa
  306. Pauliina 7.1.2013

    Ihania kuvia! Arvonnassa mukana. :)

    Vastaa
  307. riikka 7.1.2013

    osallistun arvontaan! :)

    Vastaa
  308. angelhagen 7.1.2013

    minäkin mukana.tulisi tarpeseen lahjakortti

    Vastaa
  309. Anne J 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    …kevättä kohti!

    Vastaa
  310. Saila 7.1.2013

    Meillä on neljällä lapsella eniten kaapissa PO.P:n vaatteita ja ollaan oltu niihin erittäin tyytyväisiä vuosien ajan. Arvonnassa mukana!

    Vastaa
  311. Paula Lahenius 7.1.2013

    POP myös meillä yks lempimerkkejä,harmi kun livekaupat on kaukana.Eli mukana arvonnassa!

    Vastaa
  312. johanna 7.1.2013

    popin vaatteet on ihanan värikkäitä ja oikeita lastenvaatteita. Ja hauska blogilöydös tämä, tulen seuraamaan jatkossakin!

    Vastaa
  313. HannaH 7.1.2013

    Osallistun! :)

    Vastaa
  314. Sini-K. 7.1.2013

    Meilläkin tykätään Po.P:sta kovasti! Arvonnassa mukana :)

    Vastaa
  315. Elina 7.1.2013

    Hei, haluan olla mukana arvonnassa!

    Vastaa
  316. Tiia 7.1.2013

    Meillä kohta vuosi ollaan käytetty po.pin vaatteita, kokoajan tykästyn vain enemmän ja enemmän. :) Mukana arvonnassa myös :)

    Vastaa
  317. Ledna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Tykkään iteki popin vaatteista ja ei haittais yhtään, jos voittasin lahjakortin. Sillä vois ostaa jotain ihanaa meijän vastasyntyneelle. <3

    Vastaa
  318. pirpana 7.1.2013

    ihania ja kivoja sekä mielenkiitoisia kuvia olet saanut otettua.

    Vastaa
  319. Veera 7.1.2013

    POPin pitkävartiset talvihanskat ovat ehdottomat kylmään, märkään ja lumiseen talveen! Osallistun :)

    Vastaa
  320. Satu-Marika 7.1.2013

    Tykkään Popin vaatteista ja harva vaatemerkki kestää oikeesti suurta kulutusta ja siitä huolimatta pitää suuren myyntiarvonsa seuraavalle käyttäjälle. Joidenkin merkkien vaatteita ei voi edes enää laittaa kiertoon tai myyntiin, koska menevät vähälläkin käytöllä karmaisevaan kuntoon. Teidän muiden blogeista innostuneena aloittelen oman pitämistä, joka on ikävä kyllä vielä ”lapsen kengissä”, koska perhe ja työ on vienyt voiton ajastani kisatessa. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  321. Johanna 7.1.2013

    Mukana – Pop on lempimerkkini lastenvaatteissa :).

    Vastaa
  322. stiinapauliina 7.1.2013

    Mukana! Voi kun arpaonni osuisi kohdalle, kun en itse raaski popin vaatteita ostaa :)

    Vastaa
  323. kati231 7.1.2013

    Mukana myös arvonnassa! Suosikkeja erityisesti PO.Pin klassikkoraidat!

    Vastaa
  324. Ansku 7.1.2013

    Itse olen toisen lapsen myötä oikein kunnolla hurahtanut popin vaatteisiin ja niitä onkin nyt alkanut pikkuhiljaa kertyä neitien vaatekaappiin. Ihania kuoseja ja raitoja :)

    Vastaa
  325. Lisa 7.1.2013

    Osallistutaan ehdottomasti! Laskettu aika helmikuun alussa eli vaatteille olisi varmasti käyttöä:)

    Vastaa
  326. H-M 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  327. Iiris 7.1.2013

    Täällä parhaillaan käytetään P.O.P:n 56cm:stä lahjaksi saatua pallokuvioista fleece-haalaria, joka laitettiin heti synnytyssairaalassa päälle. Toiveessa olisi samanlainen, paria kokoa isompi, ensi syksyksi eli mukana ehdottomasti arvonnassa!

    Vastaa
  328. SariV 7.1.2013

    Ihanat sivut, kiva lukea! Osallistun myös kilpailuun.

    Vastaa
  329. Suvi 7.1.2013

    Mukana! Mua kiinnostais lukea Rebekan tyylistä. Musta tuntuu, että yhdistelet hänelle hyvin pikkutyttöjen söpöjä vaatteita sekä esim. just Polarn O. Pyretin tyylisiä reippaita ja värikkäitä lastenvaatteita. :)

    Vastaa
  330. Hanna 7.1.2013

    Arvonnassa mukana :)

    Vastaa
  331. Marju 7.1.2013

    Tahtoo :)

    Vastaa
  332. Milla 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana :)

    Vastaa
  333. Erika 7.1.2013

    Mukana :) PO.P on pop!

    Vastaa
  334. Phyllis 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  335. Mipa 7.1.2013

    Mukana, saisin kummipojalle jotain kivaa :)

    Ei mulla ole sulle kauheasti toiveita, ehkä sisustusjuttua enemmän…? Kiva tällaisena :) Kiva kun alkaa tulla hääjuttuja.

    Vastaa
  336. Sari 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Rakas kummipoikani 1,5 v kasvaa huimaa vauhtia ja koko ajan saa olla ostamassa tälle touhutaaperolle uusia vaatteita entisten mennessä rikki tai jäädessä pieniksi. Olisi kiva yllättää vanhemmat ja poika pehmoisella paketilla (eli myöhäisellä joululahjalla)! :)

    Vastaa
  337. Peppa 7.1.2013

    Olen tiennyt merkin ennenkin, mutta ensikosketukseni sain kun kävin ostamassa kummipojalleni ihanan vihreän raitatrikoopipon ja se on ollut tosi tykätty! :)

    Vastaa
  338. Marjo 7.1.2013

    Arvonnassa mukana täälläkin :) Lahjakortilla tulisi ostettua jotain kummitytölle 6v, joka aloittaa koulun ensi syksynä :)

    Vastaa
  339. Sarri 7.1.2013

    Yrittää onneaan:)

    Vastaa
  340. nennas 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, senverta kivoja nuo raitapaidat on :)

    Vastaa
  341. Mmmarja 7.1.2013

    Olispa ihana voittaa kerrankin! Harvoin tosin osallistun arvontoihin mutta kun on lastenvaatteista kyse, niin ei voi passata!

    Vastaa
  342. Nina H 7.1.2013

    Tykkään! Mukana arvonnassa. Hyviä vaatteita.

    Vastaa
  343. Sanna R 7.1.2013

    Osallistun arvontaan! Kiitos kivasta blogista!

    Vastaa
  344. Reetta Asikainen 7.1.2013

    arvontaan mukaan :) komppaan ensimmäisen kommenttia, kuvauksesta lisätietoja.

    Vastaa
  345. Laura 7.1.2013

    Esikoista odotellaan täällä, joten lahjakortti tulisi todella tarpeeseen :)

    Vastaa
  346. Jenni 7.1.2013

    Arvonnassa mukana!

    Vastaa
  347. Anna 7.1.2013

    Rakastan lastenvaatteita! Popin vaatteet yksi suosikeistani, joten mukana arvonnassa ilomielin!

    Vastaa
  348. Ella 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  349. annanna 7.1.2013

    mukana arvonnassa! Juurikin viikonloppuna polarn o pyretin kaupassa kävin ihastelemassa vaatteita, mutta en vielä uskaltanut ostaa, sen verran alkuvaiheessa raskaus vielä on :)

    Vastaa
  350. Anna-Leea 7.1.2013

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  351. Tiia 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :) Täällä kaksi prinsessaa tykkää kovasti Popin vaatteista.

    Vastaa
  352. Tarja S 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti popittamassa :)

    Vastaa
  353. Tuulia 7.1.2013

    Voi, tuolta saisi pienelle kummitytölleni ihanan lahjan..niin mukana arvonnassa!!

    Vastaa
  354. minna 7.1.2013

    Osallistun!

    Vastaa
  355. Katja 7.1.2013

    Minäkin osallistun arvontaan :) PoPn vaatteet on niin yksinkertaisen kauniita ja ajattomia. Postauksissasi vilahtaneista vaatteista ehdoton suosikki oli Lucia-mekko/yökkäri :)

    Hääpostauksia odotan mä myös innolla, joskus töitä tehneenä sillä saralla ;)

    Vastaa
  356. Lisu 7.1.2013

    Osallistun arvontaan :) Popin vaatteet ovat todella ihania ja laadukkaita, pidän väreistä ja materiaalista kovasti :>

    Vastaa
  357. -noora 7.1.2013

    Hienoja vaatteita on, meilläkin jo muutama, toivottavasti lisää tulossa :)

    Vastaa
  358. Sanna 7.1.2013

    Meidän 2 viikkoiselle neidille kelpaisi popin vaatteet <3

    Vastaa
  359. Marika Sjöqvist 7.1.2013

    Mukana myös :)

    Vastaa
  360. Sanna 7.1.2013

    Mukaan arvontaan myös!

    Tykkään kamalasti Popin vaatteista, koska ne kestää pesusta toiseen, lapselta toiselle. Niitä onkin ilmestynyt kaappiin aika moisesti.

    Vastaa
  361. jasmin s 7.1.2013

    Täällä kans yksi popin raitoja rakastava,joten ehdottomasti osallistun! :)

    Vastaa
  362. Kolmen äiti 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Kiva lukea blogiasi!

    Vastaa
  363. Katja 7.1.2013

    Popitetaan myös pikkuneidin kanssa :)

    Vastaa
  364. Tiina 7.1.2013

    Hei! Itselläni ei lapsia ole, mutta kummitytölle olisi mukava hankkia jotakin! Kummitäti on hulluna raitoihin.. :)

    Vastaa
  365. Mira 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  366. aamusauna 7.1.2013

    Po.p on suuri suosikkini, joten mukana :)

    Vastaa
  367. irina 7.1.2013

    Osallistun ja Po.P:stä tykätään täälläkin!

    Vastaa
  368. kardemumma 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti!

    Vastaa
  369. Leena-A 7.1.2013

    Meillä molemmat lapset käyttää popin vaatteita js niistä tykätään kovasti! Vähän harmittaa kun tampereen liike muutti ideaparkkiin :( Mutta onneksi on verkkokauppa! Mukaan arvontaan :)

    Vastaa
  370. Marika 7.1.2013

    Mukaan arvontaan :)

    Kivoja juttuja kirjoittelet ja PoPin vaatteista tykätään täälläkin.

    Vastaa
  371. marianne 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana!!:) Kyllä tuollainen lahjakortti piristäisi kovasti.

    Vastaa
  372. Hanna 7.1.2013

    Ihania vaatteita ja loistavat kuvat! Osallistun samalla arvontaan.

    Vastaa
  373. Jules 7.1.2013

    Vaikka elämäntilanteeni ei olekaan kanssasi identtinen, huomaan lukevani jokaisen postauksesi ilolla ja huolella läpi. Lapset ovat ihana osa blogiasi, tätä lisää siis, kiitos! Oikein mukavaa tätä vuotta koko teidän perheellenne! :)

    Vastaa
  374. jokirapu 7.1.2013

    Yksi suosikki vaatemerkkejäni tämä pop joten ehdottomasti mukana arvonnassa :).

    Olisi joskus kiva kuulla miten teillä kierrätetään lastenvaatteita, ostatteko kirppiksiltä mitään/ laitatteko kavereiden kanssa kiertoon pieniä vaatteita yms :)

    Vastaa
  375. Pauski 7.1.2013

    Tykkään blogistasi ja tykkään Popista niin mahottomasti, joten osallistun arvontaan :D

    Vastaa
  376. Anne 7.1.2013

    Meillä myös rakastetaan raitaa <3 Osallistun ehdottomasti :)

    Vastaa
  377. KataMeri 7.1.2013

    Oi niin ihanaa olis päästä shoppailemaan pojilleni näitä popin vaatteita:) Mukana arvonnassa!!!

    Vastaa
  378. mamma16012012 7.1.2013

    ihanaa POP

    polarin vaatteet on meilläkin melkeinpä jokapäiväisessä käytössä, parhaat vaatteet

    Vastaa
  379. Katjam 7.1.2013

    Oi joi, ko. merkki on lempparini, joten lahjakortti olisi pop! :)

    Tykkään yleensäkin kaikista lapsiin liittyvistä postauksistasi. Aihepiiri kun täyttää elämäni kohtalaisen kattavasti tällä hetkellä. :)

    Vastaa
  380. Niina 7.1.2013

    Mukana :)) Itse taisin koko kyseisen merkin aikoinaan juurikin sinun blogin kautta löytää, ja siitä lähtien on kyllä popin vaatteet ollut meidän perheessä aikas POP ;)!

    Vastaa
  381. Marika 7.1.2013

    Ihania, ihania vaatteita. Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  382. Eevakaisa 7.1.2013

    Po.p on myös yksi meidän suosikeistamme, mukana arvonnassa!

    -Eevis-

    Vastaa
  383. lattenainen 7.1.2013

    mukana arvonnassa. lahjakortille olis käyttöä.

    Vastaa
  384. Jenny 7.1.2013

    Popin vaatteet ovat oikein kivoja lapsilla, mutta sen lisäksi pidän myös aikuisille suunnatuista vaatteista.. joita saisi muuten tulla lisää valikoimiin :) Kivoja piristäviä raitapaitoja ym.. hyvälaatuisia! Osallistun ilomielin kilpailuun :)

    Vastaa
  385. hannie 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Iloisen ja värikkään näköinen vuosi ollut, pop on niin raikkaan näköinen vaatemerkki, että tuo ihan hymyn huulille :)

    Juttuvinkkeinä lapsenvaatteisiin liittyen toivoisin ehkä kevätpukeutumista (varsinkin kevätulkoilua ajatellen) käsitelevä postaus.

    Vastaa
  386. Henna 7.1.2013

    Meiltä ei löydy vielä ainuttakaan pop:n vaatetta. Osallistun!

    Vastaa
  387. Mertsi 7.1.2013

    miänkin mukana!

    Vastaa
  388. Anu R. 7.1.2013

    Mukana tottakai :-)

    Vastaa
  389. Kaisa 7.1.2013

    Lahjakortti tulisi tarpeeseen yllättäen pituutta venähtäneen lapsosen pukemiseksi :)

    Vastaa
  390. Emiliena 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, jospa onnetar suosisi :)

    Vastaa
  391. Eeva K 7.1.2013

    Osallistun! Itselläni myös poika, joka on Sampan kanssa samaa ikäluokkaa. Lastenvaatteista on mukava lukea jatkossakin.

    Vastaa
  392. Jennak 7.1.2013

    Olen aivan hurahtanut Popin vaatteisiin ja itselläni on viikon kahden viikon päästä täyttävä 1-vuotias tyttö :)

    Vastaa
  393. saga 7.1.2013

    Arvonnassa mukana :)

    Vastaa
  394. shazzie 7.1.2013

    Mukana! :)

    Vastaa
  395. Bonnie 7.1.2013

    Popin vaatteet on kyllä ihania. Lahjakortilla olisi käyttöä :)

    Vastaa
  396. Kata 7.1.2013

    Mukaan arvontaan!

    Vastaa
  397. Satu I 7.1.2013

    mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  398. Tiina 7.1.2013

    Kummipoika saisi mahtavan synttärilahjan tuolla lahjakortilla :)

    Vastaa
  399. JenniV 7.1.2013

    Mukana

    Vastaa
  400. Tipitii 7.1.2013

    Osallistun! Meillä on kotona 4 viikkoa vanha tyllerö, vinkkejä vauvapukeutumiseen , kiitos!

    Vastaa
  401. Inka 7.1.2013

    Mukana! ihana arvonta, popista löytyisi meille vaikka mitä kevääseen.

    Vastaa
  402. Sanna V 7.1.2013

    Mieki mukana, olisi mahtisapu uuden haalarin hankintaan :)

    Vastaa
  403. Jennii 7.1.2013

    Oi vallaton, oispa mainio tuommonen lahjakortti, meidän pikkuvesselin pitäs syntyä maaliskuussa! : )

    Vastaa
  404. Minttu 7.1.2013

    Oih ja Voih! Nyt olis kyllä enemmän kuin mieluinen voitto! Kuolasin juuri toisen blogin kautta esiteltyä uutta kevättakkia pojalle. Koskaan en ole raskinut P.O.Pin ulkovaatteita hintansa vuoksi ostaa, mutta nyt voisi olla mahdollisuus saada ensimmäinen! Hui, kun jo jännittää! Siis AIVAN EHDOTTOMASTI mukana arvonnassa!

    Vastaa
  405. Monica 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  406. Katri 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  407. Saibe 7.1.2013

    Mukana arvonnassa:).

    Vastaa
  408. Ruut 7.1.2013

    Itse olen päiväkodissa töissä joten nään hyvin monenlaista lastenvaatetta, nämä ovat kyllä sieltä parhaimmasta päästä olleet!! Mukana ollaan, tädin kullannuppu kaipaisikin uusia vaatteita, kun vanhat jää pieneks ;)

    Vastaa
  409. Sharleen 7.1.2013

    Osallistutaan! ;)

    Vastaa
  410. Ilonainen 7.1.2013

    Mä olen ihastunut myös po.piin, yhtään hutiostosta tai pettymyksiä ei tähän mennessä ole tullut! Perheen naisväellä olis punaiset raitapaidat, joten jos sattuis voittamaan niin pitäis raitakalsareita hommata kaveriks :D

    Vastaa
  411. tiuttu80 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  412. Anna 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana. Pop on in :)

    Vastaa
  413. paula 7.1.2013

    Osallistun lahjakorttiarvontaan :)

    Vastaa
  414. Nineli 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.. :)

    Vastaa
  415. Sari Soininen 7.1.2013

    Meillä vasta tutustutaan POPin vaatteisiin, uusimpana oranssipinkki toppatakki kaupunkimatkoille. Hauskin POP-löytö on konttausjarrusukat, olivat kovassa käytössä. Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  416. HannaHoo 7.1.2013

    Täällä samankaltaisia kokemuksia PO.P:n vaatteista. Ja söpö kuvakollaasi teidän kuluneesta vuodesta! Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  417. Sini 7.1.2013

    Mukana Popin arvonnassa :) Niin kivoja vaatteita!

    Vastaa
  418. Viltsu 7.1.2013

    Osallistun.

    Vastaa
  419. Miia 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  420. Iina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa ! :)

    Vastaa
  421. Pirita 7.1.2013

    Mukana arvonnassa =)

    Vastaa
  422. Sanna 7.1.2013

    Pop on paras, varsinkin ulkovaatteissa. Myös perusraidoista meillä tykätään kovasti.

    Vastaa
  423. Nanna S 7.1.2013

    Popin raidat ja ulkovaatteet ovat suosikkeja, joten mukana ollaan.

    Vastaa
  424. Maija P. 7.1.2013

    Po.pin vaatteet ovat myös tämän äidin sekä 3-vuotiaan neidin ihan ehdottomia lemppareita! Värit ovat aina niin iloiset ja laatu ihan huima!

    Po.pin vaatteita on tullut hankittua paljon käytettynäkin – ja monta meille pieneksi jäänyttä ihanuutta on laitettu edelleen kiertoon todella hyväkuntoisina. :)

    Ehdottomasti siis mukana arvonnassa! Kiitos ihanasta blogista. :)

    Vastaa
  425. minttu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, kunpa onni suosisi!

    Vastaa
  426. Marjut 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  427. Magda G 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  428. suvi & o 7.1.2013

    Niin ihania popin vaatteita! Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  429. Jonna 7.1.2013

    mukana, po.p on paras! :)

    Vastaa
  430. Johanna 7.1.2013

    Mukana! PO.P:n vaatteet kovassa käytössä kahdella viikarilla ja niiden äidillä. Parhaita!

    Vastaa
  431. Elina 7.1.2013

    Täällä yksi po.piin ihastunut!

    Mielelläni kuulisin juttua tulevasta vk-pukeutumisestanne :)

    Vastaa
  432. Abe 7.1.2013

    Ihania raitoja!

    Vastaa
  433. Ilva 7.1.2013

    Osallistun! Välikausivaatteista ja -kengistä voisit tehdä juttua nyt, kun niiden hankkimista pitää vähitellen miettiä. :)

    Vastaa
  434. Jenny 7.1.2013

    Arvonnassa myös mukana, toivottavasti onni suosii. :)

    Kiva olisi lukea näin talviaikaan kerrospukeutumisesta ja onnistuneista / epäonnistuneista talvipukeutumisratkaisuista.

    Vastaa
  435. Virve 7.1.2013

    Osallistun, pop on pop:)

    Vastaa
  436. Sini 7.1.2013

    Ihanan iloisen värisiä vaatteita ja söpöjä vaatteiden pitäjiä siellä :) mukana arvonnassa!

    Vastaa
  437. Milia 7.1.2013

    Mukana minäkin!

    Vastaa
  438. Ida 7.1.2013

    Mukana :) olisi mielenkiintoista lukea mitä te syötte arkisin ja mitä pyhänä :)

    Vastaa
  439. Tiina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  440. katja T 7.1.2013

    Ihanan pehmeitä ja laadukkaita vaatteita. Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  441. Maissi 7.1.2013

    Osallistun arvontaan. PO.P:n vaatteet tuttuja meillekin.

    Vastaa
  442. Sannis 7.1.2013

    Osallistun :) juuri tänään muuten kotiutui sen toisen merkin sinun haamuhaalari ja iso kasa muutakin heidän alesta.. Molemmat merkit on ihania ja laadukkaita :)

    Vastaa
  443. Sanna V. 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Ihania kauniisti värikkäitä vaatteita!

    Vastaa
  444. hmm 7.1.2013

    suloisia lapsia! ja vaatteita ;)

    Vastaa
  445. KaislaK 7.1.2013

    Hip hei ja hurraa, mukana arvonnassa!

    Vastaa
  446. Piia 7.1.2013

    Arpaonnea viestillä Elmo kummipoikaani ajatellen :))

    Vastaa
  447. Heidi L 7.1.2013

    Tää mulle, kiitos. Voisin henk koht kokeilla onko hyvät ja kestävät. Nim merkillä en ole koskaan ostanut tai saanut kyseisiä tuotteita. Jaa miksi, meidän paikkakunnalla ei myydä ja on ehkä kalliit!?

    Mukavaa jatkoja teille:)

    Vastaa
  448. Krista Koljonen 7.1.2013

    Meillä POP:n vaatteet ovat kestäneet isoveljestä pikkuveljelle, ja niin tyytyväinen olen ollut laatuun sekä ulko- että sisävaatteiden osalta. Aina kuolaan myyntiintulleita vaatteita ja mietin, tarvitaanko niitä oikeasti, että olisi hyvä syy ostaa ;). Hyvää alkanutta vuotta! Ja osallistun mielelläni arvontaan!

    Vastaa
  449. Vea 7.1.2013

    Mua ainakin yhteistyökuviot on miellyttäny! Osallistun toki myös arvontaan.

    Mukavaa uutta vuotta teidän perheelle :)

    Vastaa
  450. Johanna_ 7.1.2013

    Ihania vaatteita! Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  451. Iina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Popin vaatteet ovat myös meidän suosikkeja.

    Vastaa
  452. martta 7.1.2013

    Olipa ihana kollaasi, ja niin ovat myös Po.pin vaatteet! :)

    Vastaa
  453. Bozanna 7.1.2013

    Mukana messissä. Koskaan en oo raskinu Popin vaatteita ostaa, vaikka liike ois ihan vieressä.

    Vastaa
  454. Jossu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Kiitos kuvasta blogista. :)

    Vastaa
  455. mari 7.1.2013

    Tulisi oikeaan osoitteeseen meille tämä lahjakortti! Meillä on kaksi kovaa vipeltäjää ja kolmas kesällä tulossa. Polarn o Pyretin vaatteet olemme kokeneet kestäviksi ja silmää miellyttäviksi!

    Vastaa
  456. Ainoliisa 7.1.2013

    Osallistun kilpailuun!

    Vastaa
  457. Satu 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  458. KatiM 7.1.2013

    Popin perusraidat viehättää täälläkin. Ja windstopper fleecee on ollut ehkä viime syksyn käytetyin ulkovaate tytöllä. Kevääksi olisi kiva tehdä uusia hankintoja, joten osallistun ilolla tähän arvontaan!

    Vastaa
  459. Henni 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana!

    Meillä popitetaan ja lujaa myöskin :)

    Vastaa
  460. erja 7.1.2013

    osallistun!

    Vastaa
  461. Tawunen 7.1.2013

    Mukana! :)

    Vastaa
  462. H 7.1.2013

    P.O.P -vaatteet on ihania! Ja Maj, jatka samaan tapaan, tykkään! :)

    Vastaa
  463. Nipsu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  464. Piia 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Meillä tutustuttiin kyseiseen merkkiin kesällä 2009 ja edelleen meidän lasten suosikki ja äidin myös :) iloiset kuosit ja värit jotka kestää lapselta toiselle. Toki maanantai kappaleita on sattunut, mutta pääasiassa olemme olleet erittäin tyytyväisiä.

    Vastaa
  465. hh 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  466. Mini 7.1.2013

    Rakastan P.O.P:in vaatteita, mutta harmikseni niita ei saa Amerikasta, jossa suurimman osan vuodesta vietamme tyon vuoksi. Aina Suomessa kaydessamme torsaankin sitten ihan liikaa raitavaatteisiin :) Arvonnassa siis ollaan mukana!!

    Vastaa
  467. Anutt 7.1.2013

    Mukaan…. :)

    Vastaa
  468. Lotte 7.1.2013

    Mukana! Toivottavasti onni suosii, polarn o pyretiltä löytyy ihania vaatteita!

    Vastaa
  469. punapää 7.1.2013

    Osallistun! :)

    Vastaa
  470. Ansku 7.1.2013

    Mukana:)

    Vastaa
  471. Susq 7.1.2013

    Osallistun arvontaan! :) Esikoisemme näkee päivänvalon huhtikuussa, ja toivoisin postauksia vauvan kesäpukeutumisesta. En oikein tiedä miten niin pieni puetaan kesällä, viileästi vai pitkähihaisiin…?!

    Vastaa
  472. Elinah 7.1.2013

    mukana

    Vastaa
  473. Niina 7.1.2013

    Arvonnassa mukana, Popilla on käytännöllisiä ja kivoja vaatteita.

    Vastaa
  474. HallaS 7.1.2013

    Ihania kuvia ja vaatteita. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  475. Hanna.R 7.1.2013

    Mä oon niin samaa mieltä näistä vaatteista, osallistun arvontaan toivoa täynnä!

    Vastaa
  476. MarjaA 7.1.2013

    Uusi blogilöytö, osallistun kisaan. :)

    Vastaa
  477. nina 7.1.2013

    POP on <3

    Vastaa
  478. piiappa 7.1.2013

    Hei tähän on pakko osallistua, vaikka yleensä jätän kaikki arvonnat väliin kun ajattelen etten mä kuitenkaan mitään voita :D

    Täältä meiltä löytyy yksi saman ikäinen tyttönen ja kohta 5kk vauva. Mua ihan yleisesti kiinnostaisi mistä teidän lasten vaatekaappien sisältö koostuu, mitkä on ne parhaiksi todetut vaatteet? Mihin kannattaa satsata ja mikä taas on jäänyt käyttämättä? Mitkä on lasten omat lempivaatteet? Siinä muutama aihe tai aiheet vaikka yhteen postaukseen. :)

    Vastaa
  479. Aijuliini 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti suosikkimerkkini arvonnassa…

    Vastaa
  480. taikaa 7.1.2013

    Ihania kuvia teidän lapsista, ja popin vaatteet on vaan nii klassisia ja kauniita! mukana arvonnassa:)!

    Vastaa
  481. Jenni 7.1.2013

    Arvonnassa mukana! Meillä popitetaan täysillä, rakastan raitoja ja popia. Lastenvaatteet ovat n.95% popia :D

    Vastaa
  482. T.J 7.1.2013

    Mukana, ulkovaatteiden osto kohta edessä joten lahjakortti tulisi tarpeeseen :)

    Vastaa
  483. Marika 7.1.2013

    Odotan esikoistani ja LA on nyt tammikuulla. Olen kuolannut popin vaatteita, juurikin tasaraitabodya ja -housuja, mutta mun kukkarolle ne ovat liian arvokkaita itse ostettavaksi. Olis ihanaa voittaa lahjakortti, joten ehdottomasti mukana arvonnassa.

    Vastaa
  484. Sari Kinnunen 7.1.2013

    Meidän lempparivaatemerkki :)

    Vastaa
  485. Keinuja 7.1.2013

    Jes, mukana mukana!!! Lahjakortille olisi totisesti käyttöä! :-)

    Vastaa
  486. Salla 7.1.2013

    Mukana ollaan! :)

    Vastaa
  487. Miia 7.1.2013

    Ihana arvonta ja mukana ehdottomasti!

    Vastaa
  488. Ire 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Olisipa mukava antaa hyvää mieltä ja lahjakortti siskolle yllätykseksi. Neljä alle kouluikäistä poikaa kuluttaa melko tavalla vaatetta ja tätinkään rahkeet ei aina riitä ostamaan kaikille lahjaksi nättiä päällepantavaa. Kiitos ihanasta blogista, pitkään olen jo seurannut, vasta nyt taidan kommentoida ensimmäisiä kertoja.

    Vastaa
  489. ~Ria~ 7.1.2013

    Minäkin arvontaan mukaan! :)

    Vastaa
  490. Sandylee 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteet on meilläkin kovassa käytössä, ihan paras merkki! Toivottavasti onni tällä kertaa potkaisee :)! Yhden pojan äitinä toivoisin vielä joskus saavani tytön. Popin vaatteet pienille tytöille on kerrassaan ihania, niitäkin olisi joskus kiva päästä ostamaan :)

    Vastaa
  491. kati 7.1.2013

    Ihania vaatteita herkullisilla väreillä ♥

    Vastaa
  492. Niina 7.1.2013

    Mukana, kiva arvonta! :)

    Vastaa
  493. kata 7.1.2013

    ihania ja herkullisia vaatteita, joten kerrankin täytyy osallistua :)

    Vastaa
  494. Hannele 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Meillä tykätty erityisesti yöasuista, huppareista ja ulkovaatteista :)

    Vastaa
  495. Sanna 7.1.2013

    Meillä tykätään kovasti, niin isompi poika kun pikkuinen prinsessammekin :) Hyviä ja kestäviä. Arvonnassa siis mukana!

    Vastaa
  496. Kaisa 7.1.2013
    Vastaa
  497. Amanda! 7.1.2013

    mukana, mahti arvonta!

    Vastaa
  498. Ronia 7.1.2013

    Klassiset raidat houkuttaa tätäkin lukijaa, mukana ollaan siis! :-)

    Vastaa
  499. Nonnis 7.1.2013

    Mukaan arvontaan! Popit on meidänkin suosikkeja, enkä pistäisi pahakseni, jos saisivat enemmänkin näkyvyyttä blogissasi. :-D

    Vastaa
  500. Iida 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Po.p:in vaatteet on ihania, meilläkin talvihaalari kovassa ja käytössä.

    Vastaa
  501. E 7.1.2013

    Ihania vaatteita! Ja mukava nähdä aina ideoita pukeutumiseen täällä sun blogissa. Kevättä odotellessa <3

    Vastaa
  502. Sannna 7.1.2013

    Ihania vaatteita, tosin koskaan raaskinut ostaa. Ehkä nyt olisi hyvä mahdollisuus itsekkin tutustua näihin paremmmin. :)

    Vastaa
  503. Piia 7.1.2013

    Ehottomasti mukana! Po.P:n vaatteet ovat todella tykättyjä meidän perheessä. Pysyvät hyvinä pesusta toiseen! :)

    Vastaa
  504. Jutta 7.1.2013

    Mukana! :) Aina ihailen popin vaatteita!

    Vastaa
  505. 2lapsen äiti 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, ehdottomasti! :)

    Vastaa
  506. Leena_L 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Esikoista odotellaan täällä syntyväksi lähiviikkoina :)

    Vastaa
  507. Sari 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Poppi rules täälläkin :)

    Vastaa
  508. Ansku 7.1.2013

    Myös arvonnassa mukana! Meilläkin kyseiset vaatteet käytössä.

    Vastaa
  509. Sanna 7.1.2013

    Mukana! Meillä on Popin vaatteita ollut käytössä jo vuosia, ja erittäin tyytyväsiä on oltu varsinkin ulkovaatteisiin. Kauniita ja laadukkaita :)

    Vastaa
  510. iii 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Pop:in vaatteet täällä ahkerassa käytössä pienellä pojalla, hyvän mallisia pitkälle ja hoikalle lapselle olleet.

    Vastaa
  511. Mia 7.1.2013

    Popin vaatteet ovat kyllä kestäviä ja kuosiltaan hieman erilaisia. Olen tykännyt.

    Ja haluan ehdottomasti osallistua arvontaan jos vaikka onnetar suosisi.

    Vastaa
  512. anksi 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. :)

    Vastaa
  513. sandella 7.1.2013

    Kiva arvonta, mukana ollaan!

    Vinkit lasten pukeutumiseen on aina hyödyllisiä, jatka samaan malliin ;)

    Vastaa
  514. Jenny 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  515. Heidi 7.1.2013

    Nämä POPit on kyllä niin ihania!

    Vastaa
  516. Tiiapa 7.1.2013

    Kovasti pidän popin vaatteista, ja jonkun verran olen niitä tyttärelleni hankkinut, joka on muuten lähestulkoon Sampan ikäinen. Olisi kiva kuulla miten puet Samuelin yöksi, tai siis kuulostipa hölmöltä, mutta siis kun meillä ei pysy peitto oikein päällä ja sitten tyttö sitä(kin) heräilee yöllä.. Semmoisessa paksussa unipusissa taas hikoilee.. plaah.. Ja muutenkin olisi mukava lukea, onko teillä jo yöt rauhoittuneet, ja samoin että miten ne rauhoittuivat aikoinaan Rebekan kanssa ? Vinkit parempiin öihin olisi hyvin tervetulleita…

    Ja arvonnassa mukana !

    Vastaa
  517. Sari 7.1.2013

    Ihan ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  518. Hanne 7.1.2013

    mukana arvonnassa.

    Vastaa
  519. Saara 7.1.2013

    Mukana! Ihania vaatteita, mutta liian hintavia omalle kukkarolle.

    Vastaa
  520. Caramia 7.1.2013

    Popin vaatteet on aivan huippuja ja aina ihania kuoseja tarjolla, arvonnassa mukana! :)

    Vastaa
  521. johanna 7.1.2013

    Arvontaan mukaan! Olen himoinnut noita suloisia ja kestäviä POPin ulkohaalareita tuohukkaalle tytölleni, jospa arpaonni suosisi :)

    Vastaa
  522. Tuuli 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Tykkään kovasti Po.pista.

    Vastaa
  523. -Tiina K- 7.1.2013

    Raidat on aina ihania, mukana arvonnassa siis!

    Vastaa
  524. Laura 7.1.2013

    Pop! <3 Tahtoo siis mukaan arvontaan. Voi kun saataisiin liike vielä Tren keskustaan(takaisin..) Ideaparkin lisäksi. :)

    Vastaa
  525. Eija E 7.1.2013

    Osallistun arvontaan. Nämä ovat niin ihania vaatteita lapsilla.

    Vastaa
  526. Epu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, kyllä lahjakortti kelpaisi!:)

    Vastaa
  527. Maarit 7.1.2013

    Rakastan Popin vaatteita lapsellani! Ihania vuodesta toiseen! :) Viidellekympille olisi heti käyttöä ;) Ja kiitos vielä upeasta blogista!

    Vastaa
  528. Meeja 7.1.2013

    Käyn aina alennusmyynneistä tekemässä löytöjä ja ostan seuraavaa kokoa odottamaan. -30 ja -50prossan alessa eivät ole kalliita.

    Yksikään vaate ei ole mennyt rikki tai venynyt pilalle. Ovat kyllä joka euron arvoisia olleet.

    Lahjakortti olisi ihana. Siispä arvonnassa mukana.

    Vastaa
  529. Kaisa H 7.1.2013

    Osallistun arvontaan. Toivon voittavani kummipojille pehmoiset lahjat :)

    Vastaa
  530. Eija 7.1.2013

    Kivoja vaatteita!

    Vastaa
  531. Julia 7.1.2013

    Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja ihana on. Taidan lukea tätä myöhemminkin. Popin vaatteet kunniaan kieltämättä :)

    Vastaa
  532. sarr 7.1.2013

    Osallistun ehdottomasti, muutamat popin vaatteet hankittuna tulokkaalle :) Juttuja lastenvaatteista vois olla enemmänkin…

    Vastaa
  533. bea 7.1.2013

    Pop:n ulkovaatteet on huippuja! Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  534. PiiaL 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteet on meilläkin ykkössuosikkeja :)

    Vastaa
  535. Essi 7.1.2013

    Meilläkin raidat ja ulkovaatteet eniten käytössä! Ihania arjen väripilkkuja!

    Vastaa
  536. Jenni 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Mielenkiintoinen, minulle uusi blogi! Meillä Po.pin vaatteet on lemppareita niin äidin, kuin poikienkin mielestä :)

    Vastaa
  537. SannaK 7.1.2013

    Mukana:-)

    Vastaa
  538. Christa 7.1.2013

    POPin vaatteet ovat meilläkin suosikkeja, sillä kestävät jopa kolmen lapsen käytön.

    Vastaa
  539. Jenna 7.1.2013

    Toivottu arvonta ja ehdottomasti mukana ollaan! Jonkin verran olenkin jo ehtinyt ostaa popin vaatteita tulevalle esikoiselle. Vielä olisi monta ihanuutta kaupan hyllyillä jäljellä, joten lahjakortille olisi käyttöä :)

    Vastaa
  540. mirame 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Mä tykkään näistä yhteystyöjutuista sun blogissa, koska kerrot niistä kivalla tavalla, kuvien ja omien kokemusten kanssa. :)

    Vastaa
  541. Maisku 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, Popin vaatteista ei ole paljoa kokemusta, toivottavasti nyt onni potkaisisi! :)

    Vastaa
  542. maussi 7.1.2013

    Popin vaatteet on kyllä superihania. Raidat ja ulkovaatteet myös meillä kovassa käytössä. Hyvää alkanutta vuotta teille!

    Vastaa
  543. M 7.1.2013

    Ehdottomasti arvonnassa mukana! Popin vaatteet ovat meidänkin perheen suosikkeja, erityisesti välikausivaatteet ovat mielestäni parhaimmistoa.

    Vastaa
  544. vilma 7.1.2013

    osallistun! vaikkei omia lapsia ole, niin kummilapsille kelpaisi varmana! :)

    Vastaa
  545. SannaS 7.1.2013

    Polarn O. Pyretin vaatteet ovat ihanan laadukkaita. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  546. Erja 7.1.2013

    Mukana popittamassa :)

    Vastaa
  547. Laura 7.1.2013

    Meillä popitetaan PO.Pia myös :) Mukana arvonnassa ehdottomasti!

    Vastaa
  548. Ninetta 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  549. Anni 7.1.2013

    Mukana. Vaatepoustauksia on aina kiva lukea ja katsoa. (myös niitä yhteistyökumppanuusjuttuja)

    Vastaa
  550. Miim 7.1.2013

    Kiva arvonta! Hyvää alkanutta vuotta!

    Vastaa
  551. Kummelikopplab 7.1.2013

    Popista mekin tykkäämme! Ja pikkuisen kasvaessa niitä tahtoo lisää, joten mukana arvonnassa!

    Vastaa
  552. Rossu 7.1.2013

    mukana:)

    Vastaa
  553. hennush 7.1.2013

    Popin vaatteita täälläkin kovasti kuolaillaan vaan ei kauheasti malteta ostaa! Alennusmyynneistä tuli parit pökät vauvalle hankittua. :)

    Vastaa
  554. Nanne 7.1.2013

    Meillä ei ole vielä ainuttakaan POPin vaatetta, joten olisi jo aika päästä testaamaan!

    Vastaa
  555. Piia 7.1.2013

    P.o.p = POP! Kestää jopa meijän hulivilipoikien menossa mukana :). Sormet ristissä että arpaonni kerrankin napsahtaisi kohdalle…

    Vastaa
  556. reetta 7.1.2013

    jatka samaan rataan <3

    Vastaa
  557. caroline 7.1.2013

    osallistun!ü niin mukavia vaatteita kerrassaan:D

    Vastaa
  558. Tuulia 7.1.2013

    Meillä on pari Popin bodya ja olen tykännyt kovasti :) onneksi nykyään on myös verkkokauppa, jotta me maalaisetki päästään tutustumaan valikoimiin! :)

    Vastaa
  559. Maikki 7.1.2013

    Po.P ja mukana!

    Vastaa
  560. Kati 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Meillä on tykätty erityisesti POPin ulkovaatteista. Mielestäni yhteistyöpostaukset ovat kivoja ja hyödyllisiä. Mistä saa sen parempaa käyttötietoa lastenvaatteista kuin yhteistyöpostauksista? Tykkään:)

    Vastaa
  561. Henssi 7.1.2013

    Ihania kuveja ja ihania po.pin vaatteita! Kirpparilta oon tehny pari löytöä, mutta uutena näitä po.pin vaatteita en oo vielä raaskinu ostaa. Joten mukana arvonnassa!;)

    Vastaa
  562. jonna 7.1.2013

    Arvonnassa mukana! Po.pin vaatteet on todellakin kestäviä ja laadukkaita. Erityisesti olen tykännyt fleecevuorellisesta vk-haalarista. Ihan huippu eikä kulumaa näy vaikka haalari ollut käytössä pari vuotta!

    Vastaa
  563. Sussu 7.1.2013

    Polarn O. Pyretin vaatteet on supersulosia ja laadukkaita, ostan usein sieltä kummipojalleni vaatteita kun on merkkipäivä tai muuten vaan. Helmikuussa tulee kaksi täyteen pojalle ja oliskin huippua ostaa sieltä synttärilahja. :) Ja sun blogis on muuten ihan huippu, vaikutat niin aidolta ja kivalta tyypiltä ja ihanan tavalliselta ;D

    Vastaa
  564. Elkku 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  565. mmaria 7.1.2013

    Onhan kommentteja tullut, ja nyt yllättäen kaikki tykkääkin tästä yhteistyöstä, hih :D Mutta juu, mukana oon! :)

    Vastaa
  566. Maarit 7.1.2013

    Popin vaatteet meidän suosikkeja, osallistun mielellään arvontaan!

    Vastaa
  567. idA 7.1.2013

    ihanan värikkäitä kuvia!:)

    Vastaa
  568. j..na 7.1.2013

    kelpaisi tännekin kovaa vauhtia kasvavalle poitsulle kestävät vaatteet.. :)

    Vastaa
  569. Suski 7.1.2013

    Pop rulez! :) Mukana ollaan.

    Vastaa
  570. Kati 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, Popin vaatteet, erityisesti ulkoiluvaatteet, ovat käytössä meidänkin perheessä!

    Vastaa
  571. Hanna 7.1.2013

    Minä saan hurjasti aikaa kulumaan aina kun pääsen POP:lle! Valinnan vaikeus siis iskee, kun kaikkea ei voi saada!

    Vastaa
  572. Tarja Lavikka 7.1.2013

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  573. Katri 7.1.2013

    POPin vaatteet on parhaita! Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  574. hippupippu 7.1.2013

    Superkiva arvonta! Olisipa ihana juttu, jos onni suosisi tässä arvonnassa!!!

    Vastaa
  575. annaM 7.1.2013

    pop on paras :) Mukana siis :)

    Vastaa
  576. Teija 7.1.2013

    POPin vaatteet ovat meillä ihan ykkösjuttu! Niissä on ominaisuudet ja ulkonäkö kohdallaan :) esimerkiksi muita välikausihaalareita ei pojillemme ole moneen vuoteen edes harkittukaan. Mielellään siis mukana arvonnassa. Kiitos myös sinulle inspiroivasta blogista ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen :) Olen mielenkiinnolla lukenut treenipostauksiasi, joten niitä toivoisin jatkossakin täällä näkeväni!

    Vastaa
  577. HeidiK 7.1.2013

    Raidat on kivoja :) Mukana siis :P

    Vastaa
  578. joppe 7.1.2013

    Pop suosikki myös täällä, kaikki merkit oon käyny läpi mutta esim. ulkohaalarit popilta on vaan parhaat… :)

    Vastaa
  579. Helena 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  580. Katja 7.1.2013

    meillä ollaan siirrytty Popin vaatteisiin vasta pari kuukautta sitten, mutta sitäkin tyytyväisempänä. muita vaatteita en pojalla enään halua pitääkkään, kuosit on ihania <3 ja istuvuus meille todella hyvä. tosin ollaan vasta sisävaate ja ulkovaateasusta linjalla. ulkovaatetta en ole vielä "haarskinut" ostaa. itse tykkään hirmuisesti näistä ns. yhteistyöblogeita, pääsee tsekkaamaan uutuuksia ja mikä itsestäni ihaninta näkee ne oikeasti käytössä. välillä kaupassa on hankala hahmottaa miltä mikäkin vaate näyttää todellisuudessa päällä ja minkä kanssa se sopii :) mukana ollaan siis täysillä arvonnassa <3

    Vastaa
  581. mari 7.1.2013

    Popin vaatteet on ihania..:) joten arvonnassa mukana..:)

    Mama89

    Vastaa
  582. Salla 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  583. Sanna 7.1.2013

    Mukana! Ensimmäistä kertaa minäkin innostun kommentoimaan, vaikka blogiasi olen jo kauan seurannut! Jatka samalla tavalla :)

    Vastaa
  584. Heidi 7.1.2013

    Love pop!!! Oletko muuten ajatellut myyväsi jotain Samuelin vanhoja vaatteita? Itse olisin ainakin valmis niitä ostamaan.. :):)

    Vastaa
  585. jenni järnstedt 7.1.2013

    Jee poppi on meidän lemppari.

    Vastaa
  586. taita 7.1.2013

    mukana!

    Vastaa
  587. Mamise 7.1.2013

    Po.P on paras! Olisi kiva tietää, jos sulla on tiedossa jotkut hyvät hanskat taaperolle, joihin menee peukalo helposti kohdilleen ja jotka myös pysyisi käsissä. Tuntuu olevan mission impossible, huoh. Ja muutenkin lasten asusteisiin liittyvät jutut kiinnostaa, erityisesti pojille tuntuu olevan niin vähän vaihtoehtoja.

    Vastaa
  588. Sandy 7.1.2013

    Mukaan arvontaan. Itsekin olen suuri PoPin fani, ja tykkään seurata lastenvaatejuttujasi, varsinkin, kun meidän poika on vaan hieman teidän poikaanne vanhempi. :)

    Vastaa
  589. Hilja 7.1.2013

    mukana ollaan!!

    Vastaa
  590. Heidi 7.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  591. Satu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa, huippua! Popin vaatteet on myös meillä suosikkeja! Mielestäni erilaiset yhteistyöjutut ja uudet ideat on kivoja, jatka samaan tapaan :)

    Vastaa
  592. Ellu 7.1.2013

    Popin vaatteet on kivoja kuoseiltaan ja mielestäni aika ajattomia. Täällä lompakko ei taho venyä näihin vaatteisiin joten kokeillaanpa näin! ;)

    Vastaa
  593. Armiliisa 7.1.2013

    Osallistun! Popin vaatteet on niin nättejä ja laadukkaita :). Juttutoiveena olisi vinkkejä helpottamaan arkea pienten lasten kanssa.. Helppoja vaatteita tai arjen vinkkejä??

    Vastaa
  594. Henna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Monesti kuolaan Popin vaatteita, mutta harvoin raaskin ostaa.

    Vastaa
  595. Helsi 7.1.2013

    Mukana POP:in lahjakortin arvonnassa!

    Vastaa
  596. Sanna 7.1.2013

    Mukana, ehdottomasti :)

    Vastaa
  597. arja 7.1.2013

    Nuo popin vaatteet on niin ihanan raikkaita :) lapsille ja itselle!! :)

    Vastaa
  598. Terhi 7.1.2013

    Osallistun arvontaan! Pop on pop :)

    Vastaa
  599. Meri 7.1.2013

    No HUHHUH mikä määrä kommentteja!! Osallistun arvontaan ja toivon yhtä kivoja postauksia ku viimevuonna. Eli aitoja elämänmakusia..ja TIETYSTI kaikki häähömppä kiinnostaa ku sulla ois semmosta tulossa..kivaa!:)

    Vastaa
  600. Hanna 7.1.2013

    Polarn O. Pyretin vaatteet on ihania ja laadukkaita

    Vastaa
  601. Henna 7.1.2013

    Mukana ehottomasti! Meilläki POP on yksi lemppareista, raidat erityisesti,aiaiai.. :)

    Vastaa
  602. Kirsi 7.1.2013

    Mukana!!

    Vastaa
  603. MiniMommy 7.1.2013

    Jep, mukana on tämä PO.P-fani!

    Vastaa
  604. Heidi 7.1.2013

    Pop kelpaa kyllä monilapsiseen perheeseen.

    Vastaa
  605. Greu 7.1.2013

    Olisi hauska kuulla, mitkä on sun mielestä olleet turhimmat lastenvaatehankinnat:)

    Vastaa
  606. SaR 7.1.2013

    Esikkoa odotellaan, joten tällainen tulisi todella tarpeeseen :)

    Vastaa
  607. Veera 7.1.2013

    Popitan! Mukana siis arvonnassa :)

    Vastaa
  608. suvi 7.1.2013

    Tottakai mukana :)

    Vastaa
  609. Jeanette 7.1.2013

    Jess mukana arvonnassa =) tulevalle pikkuiselle olisi ihana ostaa jotain raidallista pipoa ja bodyä. Tosin ei vielä tiedetä kumpi sieltä tulee, mutta juuri ne punavalko-sekä sinivalkoraidalliset sopivat mielestäni niin tytölle kun pojallekkin =)

    Vastaa
  610. Satu 7.1.2013

    Raidat <3

    Vastaa
  611. Mine 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana! Meillä kokemusta vain windfleeceistä, jotka on ihan pop! Hyviä postauksia sinulla, kiitos niistä!

    Vastaa
  612. Lispe 7.1.2013

    Mukana ehdottomasti.

    Vastaa
  613. Katariina 7.1.2013

    Melkoinen määrä jo kommentteja, mutta mukana ollaan silti! :)

    Vastaa
  614. Suffeli 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Parasta blogissasi on elämän kaikkien sävyjen jakaminen meidän lukijoiden kanssa – jatka siis samoin! :)

    Vastaa
  615. Laura 7.1.2013

    Mukana. :)

    Vastaa
  616. Anu 7.1.2013

    Meillä tykätään popin vaatteista, joten ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  617. Elina K 7.1.2013

    Mukana:)

    Vastaa
  618. Salamander 7.1.2013

    Polarnin vaatteet kestävät loistavasti pesusta toiseen, värit pysyvät kirkkaina. Nyt tulisi taas tarpeeseen välikausivaatteet muksulle.!

    Vastaa
  619. Laura 7.1.2013

    Kiitos blogistasi! Esikoista odottelen ja lahjakortti tulisi tarpeeseen, jospa löytyisi jotain kivaa pikkuiselle! : )

    Vastaa
  620. Hanna 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Jutuuvinkkinä…. Kiinnostaisi kuulla ja nähdä suosituimpia (tai muuten vaan persoonallisia/ihania) kuoseja vuosien varrelta. Yksi tällainen on ehdottomasti joutsenmekko, tuotantovuotta en tiedä :)

    Vastaa
  621. EmmiV 7.1.2013

    Hei hei seilori! Mukana!

    Vastaa
  622. Pai 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  623. rous 7.1.2013

    POP rulaa, mukana ollaan.

    Vastaa
  624. --miia-- 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  625. Mari 7.1.2013

    Mukana ollaan. Olis ihana pukea keväällä pieni nyytti POPin vaatteisiin :)

    Vastaa
  626. Henna 7.1.2013

    Ehdottomasti mukana! Meillä ei ole vielä yhtään popin vaatteita, eli nyt olisi loistava hetki :)

    Vastaa
  627. PikkuMy 7.1.2013

    PoP on hyvä merkki! Onko jo välikausi vaatteet kaapissa vai vielä harkinnassa ;)

    Vastaa
  628. isabella 7.1.2013

    Mukana arvonnassa ehdottomasti. Olisi ihana kyllä voittaa tuo lahjakortti!peukut pystyyn;)

    Vastaa
  629. Salamanteri 7.1.2013

    Hei! Täysin off topic, mutta mistä Korissa -postauksessa esiintyvä musta lelukori on peräisin? Itsellä olisi haussa joku samantapainen ja vieläpä samaan käyttötarkoitukseen :)

    Vastaa
  630. elephantti 7.1.2013

    Mukana arvonnassa. Pop:sta tykätään täälläkin – luottomerkki, joka kestää parhaiten raisumpaakin kulutusta!

    Vastaa
  631. Jenni 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  632. Jenni 7.1.2013

    Vain633 kommettia. No eihän sitä koskaan tiedä…

    Vastaa
  633. Satu 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :-) PO.P. on vakkarikauppa, jossa käyn joka kerta, kun käymme lomalla Suomessa ja mukaan tarttuu aina vino pino vaatteita meidän pikkupojalle.

    Vastaa
  634. Leena 7.1.2013

    Mukana! Rakastan raitoja ja nuo vaatteet näyttää oikeasti mukavilta :)

    Vastaa
  635. Ulma 7.1.2013

    Vaikka voittaminen tuntuu epätodennäköiseltä näin suuren osallistumismäärän vuoksi, on pakko kuitenkin osallistua jos onni kerrankin potkisi. :)

    Vastaa
  636. Annika O. 7.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  637. Tiia H 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Haluan kiittää reippaan energisestä blogista,jossa kuitenkin näkyy se aito elämäkin eikä vain kaikki pinnallinen :) Teillä tuntuu aina olevan jotain kivaa tekemistä siellä kaupungin vilskeessä,itse saa välillä haikein mielin huokaista kun meiltä lähikauppaankin on jo 16km :D

    Vastaa
  638. Mari 7.1.2013

    Onkohan minun arpaonneni vihdoin kääntynyt onnekkaaksi? :) Mukana olen siis.

    Kauniin värikkäitä vaatteita suloisten lasten yllä. Blogisi on mukavan arjenmakuinen, mutta et unohda juhlahetkinäkään meitä. Onnellista hääjuhlan valmistelun aikaa!

    Vastaa
  639. Tanjuska 7.1.2013

    Mukana!! :)

    Vastaa
  640. janika 7.1.2013

    Oi, mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  641. Else 7.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Meillä on lapsilla käytössä Popin vaatteita, ja kovasti tykätään! Niistä on myös mukava lukea blogissasi!

    Vastaa
  642. Johanna 7.1.2013

    Mukana ollaan! Toivottavasti olisi pian tuleva POPin käyttäjä masussa kasvamassa :)

    Vastaa
  643. Marjo 7.1.2013

    Täälläkin Po.P:iin tykästynyt! 2,5 kk tyttö ja 2v 5kk poika saisivat pirteää laajennusta vaatekomeron sisältöön, jos arpaonni osuisi kohdallemme :)

    Vastaa
  644. Tanja 7.1.2013

    Oho, ompas tullut paljon osallistujia. Täällä osallistutaan myös arvontaan!

    Vastaa
  645. iivie 7.1.2013

    Hep, mukana ollaan!

    Popin vaatteita suositaan täälläkin. Erityisesti punaista, tummansinistä ja tottakai raitoja ;)

    Vastaa
  646. Ellu 7.1.2013

    Osallistun arvontaan!

    Vastaa
  647. karoliin 7.1.2013

    Osallistun arvontaan! Olisi kiva kuulla, miten puet lapset ulos pakkasilla? Tarkoitan mitä laitat puvun alle lauhalla ja taas kovalla pakkasella. Ja käytätkö heillä samoja kenkiä talven erilaisilla ilmoilla..

    Vastaa
  648. Lumienkeli 7.1.2013

    Popin vatteet rok, rok! Olisi hauska lukea sellainen postaus ku: lasten päivä minkä lainen se teidän perheessä olisi?. Eli idea olis se, että lapset päättäisivät yhden päivän ajan mitä pistävät päällensä, itselle ja vanhemmille, (ulos tietenkin asiaan kuuluvat varusteet) mitä tänään syödään (jotain mikä on kuitenkin oikeaa ruokaa). ja mitä leikitään ja touhutaan. :)

    Vastaa
  649. Nina 7.1.2013

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  650. Simppa 7.1.2013

    Mukana! Raitaa ja laatua tänne kiitos! :)

    Vastaa
  651. Ella 7.1.2013

    Mukana arvonnassa! Voisit tehdä jutun R:n hiuksista miten niitä ”laitetaan ja hoidetaan” :)

    Vastaa
    • Myyry 8.1.2013

      Mukana arvonnassa!

      Vastaa
  652. Jenni 7.1.2013

    Po.p on yksi laadukkaimpia vaatevalmistajia, ollut meidän suosikki koko neidin iän. Nyt siirryttyämme kokoon 122/128 on ollut hankaluuksia löytää mieleisiä kuoseja ja vaatteita. Raidat ei neitiä vois vähempää kiinnostaa. Mutta onneksi ulkovaatteet löydetään edelleen ja niissä pysytään! Po.p on aina pop!

    Vastaa
  653. TiinaK. 7.1.2013

    Tahdon lisää Popin vaatteita pojille! :)

    Vastaa
  654. Jonnaaa 7.1.2013

    Arvonnassa mukana!

    Vastaa
  655. Miii 7.1.2013

    Mukana!

    Mua kiinnostaisi suunnattomasti käytännönläheinen lastenvaatepostaus esim. vaatehuollosta, säilytyksestä ja kierrätyksestä… Siis miten sä sen teet?! Lapsesi ovat aina niin kauniisti puettuja ja kotinne siisti :) Mulla nimittäinen kohta nuppi pamahtaa tämän vaatesirkuksen kanssa, kun säilytystila loppuu ja kirpparipöytää ei olisi aikaa varailla.

    Vastaa
  656. Kirsi 7.1.2013

    Eipä ole poppia tullut ostettua. Ehkäpä nyt ensimmäiset! Juttu vinkkinä lasten rukkaset. Siis mistä rukkaset jotka pitävät kädet lämpöisinä?

    Vastaa
  657. Tytti 7.1.2013

    Mukana arvonassa ! Vaatteet on ihania!

    Vastaa
  658. Riina 7.1.2013

    Ihana arvonta, mukaan! :)

    Vastaa
  659. Satu 7.1.2013

    Mukana kivassa arvonnassa. :)

    Vastaa
  660. anna 7.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  661. Laura 8.1.2013

    Oi – tämä olisi NIIN tarpeellinen ja ihana voitto mun pikkuiselle tyttöselle <3 Kauniita talvipäiviä teidän perheelle!

    Vastaa
  662. Jonna 8.1.2013

    Ihania kuvia lapsista!

    Olen aika tuore lukijasi, Kiitoksia ihanasta blogista Maj!

    Itselläni on vajaa 3 v tyttö ja 3 kk poika, että aika saman ikäisiä

    lapsia täällä, väsymyksen ja rakkauden kyyneleitä!

    Ekaa kertaa rohkenen kommentoimaan yhtään mitään blogia,

    nyt arpaonnen ja raikkaiden raitojen toivossa!

    Vastaa
  663. Mari 8.1.2013

    Arvonnassa mukana :)

    Vastaa
  664. J 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  665. Veerux 8.1.2013

    Tsädäm!! Arvonnassa mukana! :)

    Vastaa
  666. Hanna 8.1.2013

    Muutamat P.O.P.in vaatteet on tullut osteltua 4 lapselle ja ovat todella laadukkaita, hyvännäköisiä vaatteita:) Nyt kotona pikkuisen kanssa ja rahat niin tiukalla ettei voi kalliita P.O.P.in vaatteita ostaa, mutta lahjakortin käyttäisin ulkohaalarin ostoon. jäisihän siitä itsellekin maksettavaa, mutta kohtuullisesti:) mukana siis arvonnassa:)

    Vastaa
  667. Iina 8.1.2013

    Popin vaatteet on kyllä ihania, mäkin oon jo muutaman kuopukselle hamstrannut jemmaan odottamaan toukokuuta, mut sellanen velourhaalari meiltä vielä uupuu ;D

    En oo koskaan uskaltanut kommentoida mutta olen jo pitkään lukenut blogiasi ja rakastan tyyliäsi kirjoittaa ja pirteää asennettasi! :)

    Vastaa
  668. Katri Å. 8.1.2013

    Mukana, ihana arvonta <3

    Vastaa
  669. Jannike 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  670. Lotta 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! Hyvää alkanutta viikkoa ja vuotta:)

    Vastaa
  671. Ansku 8.1.2013

    Ehdottomasti olen mukana. Esikoinen syntyy kesän alkupäivinä ja olisikin ihana saada postausta aivan vauva-ajan vaatetuksesta! :)

    Vastaa
  672. Patricia 8.1.2013

    Esikoiseni saatuani n.2kuukautta sitten olen ”hieman” hurahtanut raitoihin ja poika myös :-D Lahjakortista olisi paljon hyötyä meille <3

    Vastaa
  673. Miia 8.1.2013

    Arvonnassa ehdottomasti mukana!!! :)

    Vastaa
  674. Iita 8.1.2013

    mukana! Yöpuvut ovat kovassa käytössä, ihnania! Minun äiti jo ilmoitti, että haluaa samanlaisen yöpuvun ;)

    Vastaa
  675. anne 8.1.2013

    Minulla ei vielä ole omia lapsia, mutta Polarn O. Pyretin vaatteita on ihana antaa lahjaksi läheisten lapsille. Tietää että antaa laatua lapsille :)

    Vastaa
  676. suvi t. 8.1.2013

    Mukana ollaan arvonnassa. Lastenvaatejutut, ja yleensä lapsiin liittyvät jutut kiinnostavat, koska itselläni on täällä 2-vuotias tyttö :)

    Vastaa
  677. Sikke 8.1.2013

    Tällainen yhteistyö missä tuotteita oikeasti käytetään ja niistä kerrotaan, on mielestäni ihan hyväksyttävää. Suosin itsekin Popin vaatteita lapsellani. =)

    Vastaa
  678. Elina 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  679. NinaN 8.1.2013

    Hei!:) Mukana arvonnassa! Olisi kiva kuulla mitkä on ollut suosikki lastenvaatteitasi, niitä mistä on ollut haikea luopua ja siirtyä seuraavaan vaatekokoon (vai onko niitä edes ollutkaan;) )!

    Vastaa
  680. maippi 8.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Kiitos kivasta blogista! :)

    Vastaa
  681. S 8.1.2013

    Lastenvaatepostauksiasi on ollut kiva lukea. Meillä on meneillään muutos ”vauvapukeutumisesta” kävelevän pienen lapsen vaatteisiin enkä aina tiedä mikä olisi se kivoin tai käytännöllisin yhdistelmä. On kiva hakea vinkkejä muilta :).

    Vastaa
  682. Miia 8.1.2013

    Ihana pop! Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  683. Josku 8.1.2013

    Mukana! Ihana arvonta!!

    Vastaa
  684. MoonUnderWater 8.1.2013

    Löysin Popin vaatteet vasta poikani (nyt 1,5 v.) syntymän jälkeen, mutta tämä mama hurahti niihin niin paljon, että nyt keräilen raikkaita, värikkäitä ja hauskoja kuoseja niin kaupasta, outletistä, kirppiksiltä kuin Huuto.netistäkin!

    Vastaa
  685. Mira 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja tykkään siitä juuri sellaisena kuin se on tähän asti ollut. Juttuja lapsista(joita itselläkin on) mutta myös muuta juttua :) jatka samaan ihanaan malliin ni se toimii :) kiitos ihanasta blogista.

    Vastaa
  686. EevaK 8.1.2013

    Moi,

    Popin vaatteet on kyllä laadukkaita. Värit pysyy paremmin kuin esim. Meandin vaatteissa. Popin alennusmyynneissä käynkin aina jotain hakemassa omalle ja kummilapsille. Lahjakortti olis tosi jees :)

    Vastaa
  687. Mari 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  688. Susanna 8.1.2013

    Mukana arvonnassa. Pienen pojan ja vielä pienemmän tytön äitinä olisi kiva saada vinkkejä sekä pojille että tytöille sopivista vaatteista ja asuista. Samoin juhlavaatteet tuottavat nopeasti kasvavien lasten kanssa päänvaivaa, koska juhlavaatteet tahtovat jäädä pieniksi jo seuraavaan juhlaan mennessä. Miten löytää asuja, joista osia voisi käyttää arkenakin, mutta joista saisi myös juhliin sopivat vaatteet?

    Vastaa
  689. Ankkajok 8.1.2013

    Mukana arvonnassa:) josko onni suosisi, yhtään po.pin vaatetta ei meidän neidiltä vielä löydy:)

    Vastaa
  690. Riikka 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  691. Maria 8.1.2013

    Toki mukana popin arvonnassa :) Yksi meidänkin suosikkimerkeistä.

    Vastaa
  692. Marjaana 8.1.2013

    Arvontaan mukaan! Aurinkoista kevättä!

    Vastaa
  693. Suvi 8.1.2013

    Popin vaatteet on kivoja, mutta harmittaa kun meillä kainuussa ei ole myymälää. Verkkokauppa kuitenkin onneksi löytyy!

    Vastaa
  694. Elina 8.1.2013

    jippii arvonta, mukana!

    Vastaa
  695. Anne P. 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! kiva blogi.

    Vastaa
  696. lode 8.1.2013

    huippu arvonta ja ihania vaatteita, mukana ehdottomasti!

    Vastaa
  697. MerviK 8.1.2013

    Mukana arvonnassa, toivottavasti onni potkii!

    Olen tykannyt tosi paljon tuote-esittelyista, itse kun ei paljon ehdi kaupoissa tai edes nettikaupoissa pyoria.

    Haajuttuja jaan odottamaan suurella mielenkiinnolla.

    MerviK

    Vastaa
  698. jennie 8.1.2013

    aivan ihana tuo sampan järkyttynyt ilme kolmannella rivillä! :) jos voittaisin, ostaisin kummitytölle jotain kivaa…

    Vastaa
  699. Nina 8.1.2013

    Kauniita ovat lapset ja kauniita vaatteet :) Kyllä Polarn O. Pyret on ihan paras!

    Vastaa
  700. Magi 8.1.2013

    Mukana! :)

    Vastaa
  701. Henja 8.1.2013

    Pop on pop! Ja minusta on parasta lukea siitä tavallisesta arjesta, tavallisineen askareineen :D

    Vastaa
  702. Kaisa 8.1.2013

    Mukana arvonnassa. :-)

    Vastaa
  703. Jaana Haarala 8.1.2013

    Moikka,

    ja oikein hyvää alkanutta vuotta! kiva lukea sinun blogiasi.

    POPin vaatteet ovat ihania ja kestävät käytössä.

    mukana arvonnassa.

    Vastaa
  704. Sanna 8.1.2013

    Ihana arvonta! Kiitos siitä. Mukana ilman muuta.

    Vastaa
  705. Katri 8.1.2013

    POP on meidänkin suosikki. Erityisesti tykkään siitä, että vaatteet ovat suurelta osin kaikille sopivia eikä väkisin ajettu poikien ja tyttöjen kategorioihin. Kierrätys toimii paremmin :)

    Vastaa
  706. Marttta 8.1.2013

    Po.p on meidänkin ehdoton suosikki. Minusta on hienoa että olet saanut testattavaksi ja esiteltäväksi laadukkaan merkin. Tällainen on parasta mainosta yrityksellekin. Mukana siis arvonnassakin, mitä ihanaa kevään uutuksia onkaan tuloillaan!

    Vastaa
  707. Salla 8.1.2013

    Mukana ihanassa arvonnassa. PoP:n vaatteet on meillä kestänyt kahden lapsen jälkeen vielä eteenpäin kummitytölleni.

    Vastaa
  708. Camilla 8.1.2013

    Pop on ollut meillä tosi pop jo vuodesta 1976.

    Vastaa
  709. Johanna 8.1.2013

    Tämä olisi ihana voittaa! :) ps. häähömppää saisi olla enemmänkin ainakin minun mielestä… :D

    Vastaa
  710. kasis 8.1.2013

    Popit ovat laadukkaita vaatteita, mukana arvonnassa

    Vastaa
  711. Anniina 8.1.2013

    Meidänkin perheessä tykätään po.p:in vaatteista :)

    Vastaa
  712. Jonna 8.1.2013

    POP <3 Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  713. Tepa 8.1.2013

    Ihana arvonta, mukana ollaan! Kohta maailmaan syntyvä pienokaisemme saisi ihania raitavaatteita :)

    Vastaa
  714. elluu 8.1.2013

    Arvonnassa mukana :) haluaisin lisää juttuja kodistanne.. se on nii nätti! :)

    Vastaa
  715. Minea 8.1.2013

    mukana arvonnassa :-)

    En ole aiemmin seurannut blogiasi ja en tiedä, mistä kaikestä olet jo kirjottanut. Eikun lukemaan :-)

    Vastaa
  716. Kaisa 8.1.2013

    Kivoja kuvia! Klassikkoraidat ovat minunkin mieleen :) Keväthaalarit ja -asut kiinnostavat aina, erityisesti uudet löydöt, jotka ovat laadukkaita ja kauniita. Toki löydöt voivat olla tutuilta merkeiltä!

    Vastaa
  717. Satu 8.1.2013

    Ehdottomasti mukana, tarpeeseen tulisi ;)

    Vastaa
  718. Tepa 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  719. Kanerva 8.1.2013

    Popin vaatteita on ihana antaa lahjaksi kummilapsille, tietää, että kestävät ja ovat tyylikkäitä.:)

    Vastaa
  720. liisa 8.1.2013

    myös meillä pop on todellakin pop!!

    mielenkiintoinen blogi, ei liikaa mainostusta!! tykkään paljon! :)

    Vastaa
  721. Minna 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  722. Iitu 8.1.2013

    Ihana palkinto,meillä kolme lasta ja lahjakorttille olisi kyllä käyttöä!

    Jatka samaan malliin,tykkään!

    Vastaa
  723. Hanna 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! Samaa mieltä pop:in vaatteista <3

    Vastaa
  724. Minna 8.1.2013

    Komppaan Miitä – juttu vaatehuollosta olisi loistava! Ja osallistun tietenkin arvontaan!

    Vastaa
  725. Mari 8.1.2013

    Mukana hyvässä arvonnassa :)

    Vastaa
  726. IdaÅ 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!! :) ihanat vaatteet!

    Vastaa
    • Maija 8.1.2013

      Mukana!

      Vastaa
  727. Mirkku 8.1.2013

    Ehdottomasti arvonnassa mukana! Oon juuri ostanu pikkuselleni Polarn O. Pyretin tuotteita, enkä voisi olla tyytyväisempi, joten haluan ehdottomasti lisää! :)

    Vastaa
  728. Mia 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  729. Hannet 8.1.2013

    Mukaan arvontaan! :)

    Vastaa
  730. MariJ 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  731. Maija 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Pop:in vaatteet on aika POP <3

    Vastaa
  732. laurauv 8.1.2013

    Popin ulkokamppeet on <3 Kelpais lahjakortti.

    Vastaa
  733. Pihla 8.1.2013

    Arvontaan! P.o.P on meiän lempparimerkki!

    Vastaa
  734. Tuija 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteet on <3

    Vastaa
  735. Antsubantsu 8.1.2013

    Ehottomasti mukana :) tykätään Popin vaatteista ja poika tykkää käydä Zeppeliinin liikkeessä leikkimässä junanradalla!

    Vastaa
  736. Misu 8.1.2013

    Mukana myös arvonnassa.

    Vastaa
  737. annastiina 8.1.2013

    Mukana! :)

    Vastaa
  738. Tanja Honkela 8.1.2013

    Myös arvontaan! Kivan värikkäitä vaatteita!!

    Vastaa
  739. Tiina 8.1.2013

    Popista on tullut viime vuonna syntyneen esikoisen myötä yksi mun suosikkilastenvaatevalmistajista, joten 50 eurolla olisi kiva saada lisää vaatetta. :)

    Hyvää alkanutta vuotta blogille! Tykkään!

    Tiina

    Vastaa
  740. Maccyk 8.1.2013

    Popin raidat on ihania! Mukana arvonnassa. Kiitokset huipusta blogista!

    Vastaa
  741. Eeniina 8.1.2013

    Mukana ehdottomasti. Po.P on meidän ehdoton lempparivaatemerkki. :) Terkkuja täältä Vieskan suunnalta. :D

    Vastaa
  742. Riina 8.1.2013

    Todellakin mukana arvonnassa! Huippuluokan ulkoiluvaatteita perheen pienimmille!

    Vastaa
  743. Jenna 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!! popin vaatteet on parhaita :)

    Vastaa
  744. Paula 8.1.2013

    Mukana pop-arvonnassa! Tuli niin houkutteleva linkki blogiisi että täytyy tutustua syvemmin :)

    Vastaa
  745. Hanna-Kaisa J. 8.1.2013

    Arvonnassa mukana!

    Vastaa
  746. jenhen 8.1.2013

    Oijoi, tulipa hyvään saumaan. Kolmikuukautinen pikkupoikani on kuta kuinkin juuri kasvamassa ensikuteistaan ulos ja isommille olisi tarvetta. Po.p on pop, mutta liian usein ostoksilla iskee piheys ja päädyn jonnekin hm-kapphal-lindexiin… Ei kannattaisi.

    Vastaa
  747. Tiina 8.1.2013

    Arvonnassa mukana! Pop roks!

    Vastaa
  748. Katruska 8.1.2013

    Pakko osallistua huippu hyvään arvontaan. Po.pin vaatteet on niin ihania ja hyviä, varsinkin raidat ja kuorivaatteet.

    Kiitti ihanasta ja rentouttavasta blogista!:)

    -Katri ja tenavat 5-, 4- ja 2 vuotiaat :)

    Vastaa
  749. Ansa 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Laadukkaat käyttövaatteet tulis tarpeeseen ekaluokkalaiselle ja 5-vuotiaalle. :)

    Niin, ja toiveena on, että jatkat postauksia samaan malliin. Luen säännöllisesti vain muutamaa blogia (sinun on yksi niistä) ja huomasin, että yhteisenä tekijänä semmonen aitous ja välittömyys, mikä sinunkin kirjoituksista aina näkyy. Onnea teille vielä hääuutisten johdosta!

    Vastaa
  750. Elina S. 8.1.2013

    Mukana arvonnassa, toivottavasti onni suosii tällä kertaa :)

    Vastaa
  751. Hanna 8.1.2013

    Olispa ihana voittaa, mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  752. Janni 8.1.2013

    Olispa ihana voittaa lahjakortti ja ostaa vauvalle jotain kivaa omaa sillä (melkein kaikki on veljen perintöä!). :)

    Vastaa
  753. Anna 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  754. oona 8.1.2013

    Osallistun! Olisi ihanaa tietää, mitä puet lapsille päälle kun kaikki vaatteet ovat pesussa? Mitkä ovet sellaisia ”tämä saa kelvata” vaatteita? :)

    Vastaa
  755. Maria 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! PoP on meidän lempparimerkki, laadukas ja kestää isoveljeltä pikkuveikalle :)

    Vastaa
  756. hannah 8.1.2013

    Meillä popin vaatteet myös ahkerassa käytössä. Tuntuu että niihin vähän koukuttuu, kun ne ovat hyvän laadun lisäksi aivan super nättejä. Itsekin sain popin raitahousut joululahjaksi ja nyt ymmärrän, miten mukavat ne ovat oikeasti lasten päällä :) Eli osallistun tietenkin arvontaan!

    Kiitos ihanasta blogista!

    Vastaa
  757. Soile 8.1.2013

    Mukaan arvontaan :)

    Vastaa
  758. Jenni 8.1.2013

    Mukana. :) Mun mielestä nuo teemaviikkojutut kuulostaa hyvältä, esim. ruokaviikko, vaateviikko, reippailuviikko ja mitä noita nyt keksii. :)

    Vastaa
  759. Alene 8.1.2013

    Rakastan POPin vaatteita! Niin käytännöllisiä ja kestäviä. Kun on kerran sujauttanut popin bodyn vauvalle, ei sitä tahtoisi enää muita vaatteita käyttääkään! :D Täällä kaksi innokasta blogisi fania on mukana arvonnassa, mamma ja 11kk:n ikäinen tytön tylleröinen Kokkolasta :)

    Vastaa
  760. Lapanen 8.1.2013

    Arvonnassa mukana!!!! :) Popin vaatteet on kyllä laadukkaita ja kivan näköisiä. Meillä käytössä toppaa ja raitaa. Käyttäjinä 7v. ja 5v. neitokaiset. Sun blogi on hyvä tälläisenä… jatka siis samaan malliin! Tykkäääään! :)

    Vastaa
  761. Laura 8.1.2013

    Arvontaan mukaan! Meillä ei vielä ole mitään popilta, koska jotenkin en ole raskinut maksaa vaatteista niin paljoa. Moni kuosi kuitenkin miellyttää ja harmittaa, että käytettyjenkin vaatteiden hinnat nousevat melko korkeiksi :(

    Vastaa
  762. Aivan mielettömän ihania kuvia teidän huippusuloisista lapsista! Nuo vaatteet on niin niin raikkaita! Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  763. laura 8.1.2013

    Ihana arvonta :) pakko osallistua jos vaikka onni suosisi! näin just kevään uutuudet minityylissä ja tän kevään pakkosaada-juttu on esikoispojalle punainen kuoritakki erivärivetskareilla <3 tulis lahjakortti tarpeeseen ;) sinulle toivoran mukavaa vuotta 2013, jatka samaan malliin :)

    Vastaa
  764. Sofia 8.1.2013

    Meillä nyt 4 kk ”vanha” poika puetaan myös usein Popin raitoihin, ja tämä äiti ainakin tykkää! :)

    Vastaa
  765. Tytti 8.1.2013

    Minäkin mieluusti saisin jotain ihanaa testattavaksi! Raitaa erityisesti.

    Vastaa
  766. Terhi Koskinen 8.1.2013

    Mukaan arvontaan!

    Tämä on kaikinpuolin hyväntuulinen blogi. Aina tulee hyvä mieli kun kuvia katsoo ja juttuja lukee :)

    Vastaa
  767. emma 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Pop lempparimerkkejä meillä.:)

    Vastaa
  768. Jenni 8.1.2013

    Olisi tosi mahtavaa voittaa lahjakortti sillä pojalta ei vielä yhtään POPin vaatetta löydykään. Pääsisin vähän shoppailemaan! Eli mukana arvonnassa ollaan.

    Vastaa
  769. Amalia 8.1.2013

    Meilläkin tykätään Po.Pista

    Vastaa
  770. Suvi 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  771. Annna 8.1.2013

    Blogistasi on mukava lukea lapsiperheen arjesta, itsellänikin on kaksi pientä lasta. Ja arvonta on tietysti kiva, sillä P.OPilta löytyy paljon vaatteita, jotka eivät ole sukupuoleen sidottuja, joten ne on helppo kierrättää sisarukselta toiselle…

    Vastaa
  772. Riikka 8.1.2013

    Tuleva kummipoika saisi lahjakortilla ihania vaatteita :) Mukaan arvontaan siis!

    Vastaa
  773. Suski 8.1.2013

    Arvonnassa mukana! :)

    Vastaa
  774. Laura Pitak 8.1.2013

    Osallistutaan POP-arvontaan! =)

    Vastaa
  775. emmi 8.1.2013

    Mukana tosi tosi kivassa arvonnassa! :)

    Vastaa
  776. Johannape 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  777. Elina 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteet meidänkin lemppareita mutta itse en raaski ostaa niitä tällä kodinhoidontuella :/

    Vastaa
  778. Satsaliini 8.1.2013

    Mukaan arvontaan! Ihania ja laadukkaita nämä Pop-vaatteet. Meidän 11-viikkoinen tyttö kasvaa niin huimaa vauhtia että lahjakortille olisi todella käyttöä :)

    Vastaa
  779. minpau 8.1.2013

    Raitaa ja ulkovaatteita käydään aina pojan 1v kanssa ihastelemassa,toistaiseksi ollaan raskittu ostaa vain raidallinen pipo ja materiaali on IHANA :)

    Vastaa
  780. Sini 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  781. Jenni 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  782. Outi 8.1.2013

    nyt täytyy osallistua – mukana :)

    Vastaa
  783. Johanna L 8.1.2013

    Osallistun! Myös meillä tykätään Po.pin laadukkaista vaatteista.

    Vastaa
  784. susanne 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  785. Peppi 8.1.2013

    Mukana ollaan! Todellakin ihania nuo Pop:in vaatteet! :)

    Vastaa
  786. Viena 8.1.2013

    Olen arvonnassa mukana! :))

    Vastaa
  787. Kaisa 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  788. Emilien 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  789. Anne 8.1.2013

    Ehdottomasti mukana, popista saa laatua!

    Vastaa
  790. satu 8.1.2013

    Meillä ei ole ollut varaa hankkia POP:in ulkovaatteita ennen ja haluaisinkin päästä testaamaan kuoritakkia ja housuja ja windfleeceä lapsillani. Erityisesti olen vihreään väriin ihastunut..

    Mukana siis arvonnassa:)

    Vastaa
  791. milli 8.1.2013

    Tähänhän on pakko osallistua! Niin reippaita ja raikkaita vaatteita. :)

    Vastaa
  792. Maija 8.1.2013

    Oih, lahjakortti olisi SUPER!!

    Vastaa
  793. Veera 8.1.2013

    Minulle on syntymässä maaiskuussa vauva ja olisi ihana päästä käymään shoppailemassa pienelle ihmeelle hienoja vaatteita :)

    Vastaa
  794. Rouge 8.1.2013

    Oih,ilman muuta olen mukana arvonnassa. Ja näköjään monimoni muukin :)

    Vastaa
  795. Kaisa 8.1.2013

    Mukana ollaan :)

    Vastaa
  796. Vinksu 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  797. Lumikki 8.1.2013

    Meillä rakastetaan popin vaatteita ja nyt kun on tulossa pikkuinen ykköselle kaveriksi, saisi vaaville jotain ihanaa raitaa vaikkapa !

    Vastaa
  798. Riikka 8.1.2013

    Voi kun onni suosisi kerrankin eli mukana arvonnassa! :) Kevään ihania värejä ja kuoseja odotellessa – lahjakortille olisi varmasti käyttöä :)

    Vastaa
  799. jenna 8.1.2013

    arvonnassa mukana! :)

    Vastaa
  800. jenni 8.1.2013

    ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  801. daeph 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! Juttutoiveena voisi olla vaikkapa lasten ruokailu! Se on tietysti aiheena sellainen keskustelua herättävä, mutta olisi kiva kuulla käytännön vinkkejä miten kahden pienen kanssa huolto pelaa :)

    Vastaa
    • Suvi 8.1.2013

      Osallistun arvontaan! Ihanat raidat saavat tämänkin äidin aivan hulluksi :) Blogissasi on ihania kuvia, hurmaavista lapsista!

      Vastaa
  802. Kati 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Suunnitteilla on ihanien raitakuosien hankinta 3v pojalle ja vielä hetken mahassa asustavalle pikkuiselle. Lahjakortti olisi hieno apu noiden ihanuuksien hankintaan :)

    Vastaa
  803. satu* 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! Ihania kuvia lapsista!

    Vastaa
  804. Terhi S 8.1.2013

    PO.P:n vaatteita meilläkin paljon käytössä ja jopa 11v poitsummekin suostuu pukeutumaan malliston vaatteisiin :)Jatka vaan samaan malliin, kiva lukea pientenlasten perhe-elämästä kuin itse on jo nuo vaiheet ohittanut mutta niin kuulostaa tutulta nuo touhut :) Ihanaa kevättä sinulle Maj !

    Vastaa
  805. Salla 8.1.2013

    Hienoa, että blogisi kautta on mahdollisuus osallistua arvontoihin. Toivoisin jatkossa saavani lukea blogissasi aiheista, jotka olisivat syvällisempiä ja mahdollisesti myös kantaaottavampia. Ajatuksena olisi laittaa ”hyvä kiertämään”. Ymmärrykseni mukaan lukijakuntasi on melkoinen ja joskus olisi mukava nähdä sinun hyödyntävän asemaasi esim. hyväntekeväisyyden merkeissä. Lapset ja perhe ovat varmasti lähellä sydäntäsi. Olisi mahtavaa päästä todistamaan hetkeä, jolloin luovutat jonkun ”yhteistyökumppanisi” lahjoittaman tuotteen sitä sinua enemmän tarvitsevalle. Kaikilla meillä ei aina ole niin hyvin asiat (sairautta, työttömyyttä). Postaus hyväntekeväisyyden merkeissä antaisi meille muillekin varmasti ajattelemisen aihetta ja innostusta laittaa ”hyvä kiertämään”.

    Vastaa
  806. Hanna 8.1.2013

    Osallistun minäkin :).

    Vastaa
  807. manna 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :). Juttusi täällä on kivaa luettavaa, arkirealismia, mutta välillä tietenkin muutakin. Jatka samoilla linjoilla!

    Vastaa
  808. Salla 8.1.2013

    Oih, rakastan popin vaatteita, joten ehottomasti mukana kisassa!

    Vastaa
  809. pinjapro 8.1.2013

    Eka kertaa tulin tänne, mutta tulen varmasti uudestaan. Po.p on meille tuttu jo useammalta vuodelta :)

    Vastaa
  810. mepa 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! =) Sun blogi on ihan huippu! Löysin tän aikoinaan Saaran blogin kautta =D

    Vastaa
  811. Tuula 8.1.2013

    Arvonnassa mukana.

    Vastaa
  812. AnninaO 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Kiitos blogista, päivittäin käväisen lukemassa juttujasi. :)

    Vastaa
  813. Matu 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  814. Linn 8.1.2013

    Haluan tietysti olla mukana!

    Vastaa
  815. Saaramaria 8.1.2013

    Mukana, meidän lempivaatteita, erityisesti ulkovaatteiden osalta :)

    Vastaa
  816. Lumi 8.1.2013

    Mukaan arvontaan! Popin vaatteet ovat vaan parhaita laadultaan. Suloiset lapset teillä.:)

    Vastaa
  817. Tiina Purokivi 8.1.2013

    Po.P-postaukset ovat POP! Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  818. Riitta 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Popin vaatteet on kyllä ihan huippuja, hintansa väärti! :)

    Vastaa
  819. Katja 8.1.2013

    teidän lapsilla on aina niin kauniita vaatteita! :) mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  820. Nella 8.1.2013

    Mukana arvonnassa. Kaikki jutut kelpaa, joten keep up the good work!

    Vastaa
  821. Veera92 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  822. miitu 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Mitään erityisiä juttutoiveita ei minulla ole, tykkään blogistasi ihan tällaisenaan… kiva sekoitus vähän kaikkea :)

    Vastaa
  823. Mito 8.1.2013

    Mukava lueskella juttujasi! Osallistun arvontaan :)

    Vastaa
  824. sannak 8.1.2013

    Osallistun arvontaan, meillä jo vuoden ikäinen poju enkä vielä ole Popin vaatteita hankkinut ollenkaan koska paikkakunnallamme ei Popin liikettä ole. Siskoni paikkakunnalla semmoinen löytyy niin lahjakortille olisi kyllä käyttöä, olisi mukava päästä kokeilemaan Popin vaatteita pojalle :)

    Vastaa
  825. Lea 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! :)

    Vastaa
  826. jane 8.1.2013

    Kiva arvonta!popin vaatteet on monesti kivoja ja etenkin välikausivaatteista tykkään! No mitähän sitä toivois…vaikka niitä liikuntajuttuja ja sitten lasten vaatteistakin on kiva kuulla mitä oot löytäny.

    Vastaa
  827. Katariina 8.1.2013

    Osallistun mielelläni arvontaan, POP on ihana merkki! Juttuvinkkinä voisin ehdottaa vaikkapa lastenvaatteita eri väreissä; oma kolmivuotias on nyt päättänyt, että hänen lempivärinsä on keltainen, joten olisi kiva lukea esim. siitä, mitä kaikkea tyylikkäita vaatteita löytyy keltaisen sävyissä. :)

    Vastaa
  828. Anselmi 8.1.2013

    Esiis Masu-asukki vielä kk päivät antaa odottaa ilmestymistään mutta mieluusti arvonnassa mukana! Popin vaatteet ihkuja niin niitä mieluusti voisi hankkia jo etukäteenkin:) blogisi on mahtava ja täältä saanut hyviä vinkkejä! Ehdottelen sitten kun nyytti ilmestyy aiheita blogiin nyt ei tule heti mitään uusia ideoita mieleen, samalla linjalla jos jaka niin huippua!

    Vastaa
  829. Ulpu 8.1.2013

    Mäkin voisin osallistua, Popin vaatteita en ole raaskinut ostaa, mutta kivoja olisivat.

    Vastaa
  830. Maissi86 8.1.2013

    Raikkaita nuo Popin vaatteet! Lahjakortti kelpaisi kernaasti!

    Vastaa
  831. Pirre 8.1.2013

    Mukana ollaan! Teidän perheellä on niin kiva pukeutumistyyli, niin tottakai niistä kuvia lisää kiitos :)

    Vastaa
  832. Jonnna 8.1.2013

    Osallistun myös arvontaan! POP:ilta löytää aina jotain mukavaa ja laatuun on ilo satsata!

    Vastaa
  833. Juttis 8.1.2013

    Oi! Kaksostytöt syntyy parin kuukauden päästä, olisi ihanaa hankkia popista samistelu raita-asut :) lasten pukeutuminen luonnollisesti kiinnostaa blogijutuissa, toki muutkin lapsiaiheet! :)

    Vastaa
  834. Paula 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! :)

    Vastaa
  835. Lorelei 8.1.2013

    Sun urheiluprojekti, häät ja lapset kiinnostaa. Todella harvoin tulee postaus jonka jätän lukematta. Yleensä ne liittyy koruihin, jostain syystä :D sun blogi on ollut jo pitkään mun lemppari. Tsempit oulusta!

    Vastaa
  836. marika 8.1.2013

    Popin vaatteet ovat myös meidän perheen suosikkeja! Kevään kuoseja odotellessa :)

    Vastaa
  837. siitu 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!!:)

    Treeniproggiksesta olisi mukava lueskella enemmänkin! :)

    Vastaa
  838. Tansku 8.1.2013

    POPin vaatteet on käytännöllisiä ja laadukkaita. Jopa isommilla ala-asteikäisillä lapsilla kestävät pidempään… Ja nyt kun taloon on tullut pieni vauva, olisi ihana hankkia jotain hänelle. <3 Seurailen blogiasi ja tykkään kovasti elämänmakuisesta kirjoitustyylistäsi. Kaikki aiheet kiinnostavat!

    Vastaa
  839. Kati 8.1.2013

    arvontaan mukaan! popin kevään uutuudet näyttää raikkailta ja varmasti jotain taas hankitaan:)

    Vastaa
  840. Silja 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Mieluiten luen juttuja ihan siitä teidän tavallisesta arkielämästä. :)

    Vastaa
  841. käsbe 8.1.2013

    Mukana arvonnassa:) Kiitos!

    Vastaa
  842. Elovena-Elli 8.1.2013

    Hei, osallistun arvontaan. Popin liikkeessä on tullut ahkerasti pyörittyä tänä syksynä ja tutustuttua ihaniin raitoihin. Esikoisen laskettuaika on ensiviikolla. :-) Jännittävää!

    Vastaa
  843. Hanna 8.1.2013

    Osallistun !

    Kiitos aivan mielettömän ihanasta blogista. Aina ku täällä käy lueskelemassa niin tulee hyvä mieli, aivan sama onko uusi vai vanha postaus. :) Kuvat on jotenki nii ihanan värikkäitä ja pirteitä, että varmasti harmaaki päivä kirkastuu.

    Häistä olisi tosi kiva saaha lisää juttuja ! :)

    http://thingsbyhanna.blogspot.fi/

    Vastaa
  844. Tiiu- 8.1.2013

    Osallistun arvontaan! :) Popin vaatteet näyttävät oikein kivoilta! Esikoinen olisi tulossa kesällä, joten jossain vaiheessa pitää alkaa katselemaan pikkuiselle vaatteita. :)

    Vastaa
  845. Emilia 8.1.2013

    Jospa onni potkaisisi.. Niitä hääjuttuja olisi ihan mielenkiintoista lueskella.

    Vastaa
  846. tapani ahola 8.1.2013

    osallistun arvontaan ja voitan koska olen Hannu Hanhi.

    Vastaa
  847. Emppu 8.1.2013

    Olisipa ihanaa käydä popista tulevalle kesävauvallemme vaikka ohuita paitoja :)

    Vastaa
  848. Popin vaatteita on myös täällä käytössä kolmella likalla. Etenkin puserot ovat olleet omien lasteni suosiossa. Jokin niissä kankaissa on aivan ihanaa iholle. Ostin kyllä itsellenikin yökkärihousut alesta, vaikka äitiysvaatteita ne periaatteessa ovat. Kiva saada ostaa s-kokoiset housut.;)

    Arvonnassa ilolla mukana.

    Vastaa
  849. Saija 8.1.2013

    Rrrrrrrakastan P.O.P.in vaatteita! Esikoisella on niitä iso pino ja nyt mönttinä metiskelen mitä maaliskussa syntyvälle kakkoselle ostaisi:)

    Vastaa
  850. Cam 8.1.2013

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  851. Iisa 8.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Täällä 2 pientä prinsessaa tarvitsisi kestäviä arkivaatteita, Pop on ihana merkki! <3 Sun blogi on mahtava, päivittäin käyn täällä kurkkimassa. Lisää arkisia lapsiperheen juttuja vaan! <3

    Vastaa
  852. Dreidel 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Tamperelaisena olen eritoten tykännyt paikallisista menovinkeistä , joten niitä kernaasti lisää.

    Vastaa
  853. Minna 8.1.2013

    Voi mitä ihania kuvia kollaasiin olet kerännyt! POP on meidänkin suosikki. Ihania lapsekkaita ja värikkäitä vaatteita lapsille ja aikuisillekin löytyy vaikka mitä ;) Olen ehdottomasti mukana arvonnassa.

    -Minna-

    Vastaa
  854. Riika 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  855. Annika 8.1.2013

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  856. Marita 8.1.2013

    Ihania ja elämänmakuisia kuvia! Onnenhetkiä uuteen vuoteen!

    Vastaa
  857. Johanna 8.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  858. Hely 8.1.2013

    Mukana arvonnassa, jos onni suosisi :) Täällä olisi kolme pikkuneitiä (ja äiti ja isi), jotka tykkävät kovasti PoPista.

    Vastaa
  859. Milla 8.1.2013

    Jee, me otetaan ilmanmuuta osaa arvontaan! Tykkään kovasti niin blogista kuin tuotepostauksistakin sekä tietenkin PoPista!

    Vastaa
  860. S 8.1.2013

    Mä tykkään treenauspostauksista & yleisistä pohdinnoista arkeen ja elämään liittyen. :)

    Vastaa
  861. Satu 8.1.2013

    Mukana =)

    Vastaa
  862. Laura 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  863. Iina 8.1.2013

    Toivottavasti arpaonni suosii :)

    Vastaa
  864. NinaR 8.1.2013

    Mukaan arvontaan! :)

    Vastaa
  865. Kannikka 8.1.2013

    Mukana! 1,5 v tyttö ja 3 kk pojanpallero kaipaisivat kovasti taas hieman suurempia vaatteita :)

    Vastaa
  866. Sasha 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  867. Unea 8.1.2013

    Osallistun!

    Vastaa
  868. Soile 8.1.2013

    Mukana arvonnassa :-)

    Vastaa
  869. M:n mamma 8.1.2013

    Mukana arvonnassa! Just ihastelin Popin uusia windfleecejä (tai lähinnä sitä vaaleanpunaista <3<3).

    Olen melko tuore lukija, tykästyin blogiisi, sillä tekstisi tuntuvat aidoilta ja vilpittömiltä sekä mukavilta :)

    Vastaa
  870. Hansku 9.1.2013

    Heitän myös oman arpalipukkeeni muiden Pop-halukkaiden sekaan!:) Meillä hyväksi havaitut vaatteet tulisivat eritoten 2- ja 4-vuotiaiden pojanviikareiden käyttöön. Kiitos lapsiperheen arjen pohdinnoista, vaikkakin ripaukset juhlallisimmista/ vapaalle ’heitetyistä’ postauksistakin aina piristää. :)

    Vastaa
  871. sonjam 9.1.2013

    mukana!

    Vastaa
  872. rosebud 9.1.2013

    Hæ hæ!

    Ihania vaatteita on Popilla :)

    Monesti niita on tullut secondhandina haalittua mutta oispa kerrankin ihana paasta kauppaan asti kahtelemmaan ja viela kotiin roudaamaan :)

    Oisi kiva lukea vaikka miten pottailu sujuu tai esim tekeekö Pop muuta kuin vaatteita?

    Vastaa
  873. miijamarya 9.1.2013

    yrittänyttä ei laiteta :) ja lasten pukujutut kiinnostaa aina!

    Vastaa
  874. Anne 9.1.2013

    Mukana arvonnassa. Ihania kuvia, Sampan hymy on ihan paras :)

    Vastaa
  875. AnnaP 9.1.2013

    Mukana ollaan! Minusta lastenvaate ja muutkin lapsiin liittyvät postaukset ovat parhaita, urheilu ja sisustuspostauksetkin liippaavat läheltä :)

    Vastaa
  876. Saramarianne 9.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  877. Noora 9.1.2013

    Mukana arvonnassa :) Meillä käytetään ahkerasti myös Popin vaatteita 2 vuotiaalla pojalla. Olisi kiva jos tekisit jutun jossa olisi viikon ajalta lastesi vaatteet mitä heillä on ollut päällä, R:llä ja S:llä on vaan aina niin kivoja vaatteita! :)

    Vastaa
  878. Veera 9.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    En kyllä ymmärrä, miksi ihmiset arvostelevat yhteistyökuvioita blogimaailmassa – jokainen on oikeutettu perustamaan blogin ja hankkimaan yhteistyökuvioita (tai tekemään blogistaan niin mielenkiintoiset, että firmat haluaa yhteistyöhön). Enkä usko, että se tarkoittaa sitä, että ilmaista tavaraa tulee teille (tai muille bloggareille) ovista ja ikkunoista tosta noin vaan..

    Blogisi on piristävän arkinen, siis hyvällä tavalla! Lapsista on aina tietty kiva kuulla ja nähdä kuvia kodista jne. Tietty joku ”Majn lyhyt elämänkerta” olisi ihan hauskaa luettavaa (En tosin tiedä jos sellainen on ollutkin..en ole vielä lukenut kaikkia tekstejä taaksepäin, kun suht uusi lukija olen – varmaan ekaa kertaa nyt kommentoinkin!)

    Mukavaa vuotta 2013!

    Vastaa
  879. titti 9.1.2013

    Mukana ehdottomasti! Tykkään po.pin raidoista. Meillä on ollut vasta kolme Po.p vaatetta mutta mieli tekis lisää vaikka heti!

    Vastaa
  880. Mirva_Häk 9.1.2013

    Mukana arvonnassa.Meillä pidetään erityisesti popin ulkovaatteista.

    Olisinkin kiinnostunut kevät ulkovaate postauksesta :)

    Vastaa
  881. Riikka 9.1.2013

    Arvonnassa mukana. :) Tällä hetkellä oon erityisen kiinnostunu treeni- postauksista (tammikuu = laihis) ;). Iloista kevättä!

    Vastaa
  882. Anniina Marianne 9.1.2013

    Mukana ehdottomasti! Olen päässyt testailemaan pojalleni (7/12) po.pin vaatteita vasta käytettynä, mutta niissä, jos missä laatu näkyy!

    Jos lahjakortin voittaisin, voisin vaikka panostaa ja ostaa pojalle po.pin välikausipuvun kevääksi. :)

    Blogisi on kiva. Olen vasta parisen kuukautta seurannut, mutta tulen varmasti seuraamaan pitkään. Jos meno samanlaisena jatkuu. :)

    Mukavaa alkuvuotta koko perheellenne!

    Vastaa
  883. Amandan äiti 9.1.2013

    Arvonnassa mukana. Tykkäämme kovasti popin vaatteista :)

    Vastaa
  884. Päivi 9.1.2013

    POP-vaatteet on aivan ihania. Meillekin lahjakortti kelpais. Sais kaappiin uusia ihania vaatteita…

    Vastaa
  885. Carita 9.1.2013

    Mukana arvonnassa, peukut pystyyn.. :)

    Vastaa
  886. Sihvu 9.1.2013

    Jee,mukana!Vuoden ikäisen pojan äitinä ja toista odottaessa voi vain todeta,että popiin kun investoi,niin tietää saavansa laatua.Oottelen vain,että milloin ne alet on -50%?Tänään kävin pyörähtään ja vain pieni osa on vasta -50%…no jospa onni soisi ja lahjakortti tulisi kaveriksi shoppailuun:)

    Jatkuuko yhteistyö myös tänä vuonna popiin kanssa?Entä uiden lastenvaattemerkkien kanssa?

    Vastaa
  887. Snow* 9.1.2013

    POP:n parasta vaatetta ovat nimenomaan nää ajattomat raitapaidatja pöksyt. Tykkään :)

    Seuraavaksi kokeiluun Pomp deLux kun tytöstä on kasvanut neiti…

    Vastaa
  888. viiru 9.1.2013

    Mukana arvonnassa. Mukava aina saada uusittua pojan vaatekaapistoa:)

    Vastaa
  889. Rosa 9.1.2013

    Kiva blogi sulla :)

    Vastaa
  890. Ella 9.1.2013

    Popin vaatteet on aina vaan yhtä ihania :) Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  891. Kamomilla 9.1.2013

    Totta kai osallistun! Popin vaatteet on meilläkin käytössä hyväksi havaittuja ja ihanan kestäviä. Raidat on ikisuosikkeja!

    Vastaa
  892. Anna 9.1.2013

    Mukana kivassa arvonnassa. Täälläkin suositaan Polarn o. Pyrettiä.

    Vastaa
  893. Pipa 9.1.2013

    Arvonnassa mukana :)

    Vastaa
  894. Åsa 9.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  895. Peppineiti 9.1.2013

    Mukana myös arvonnassa :)

    Me tai minä toivon todella paljon hääaiheisia postauksia. Aihe ajankohtainen myös meillä tulevana kesänä :) Kaikki vinkit ja ajatukset ovat siis tervetulleita.

    Kiitos oivallisesta ja ainakin meille osuvasta blogista!

    T. Äiti ja lapset, poika 1v ja tyttö 3v :)

    Vastaa
  896. Jenna 9.1.2013

    Aivan ihania nuo Polarin vaatteiden raidat, raikkaita ja sopii kaiken ikäisille. Itse ainakin tykkään lasten päälle pukea! :)

    Vastaa
  897. Nina 9.1.2013

    Mukana arvonnassa, popin vaatteet ovat niin ihania :)

    Vastaa
  898. Tanza 9.1.2013

    Mukana arvonnassa! Meilläkin on muutama POP-vaate, lisää saisi olla :)

    Vastaa
  899. Sanna 9.1.2013

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  900. nelli 9.1.2013

    mukana arvonnassa, ihania vaatteita! :)

    Vastaa
    • Kiki 9.1.2013

      Mummin pikkuisille ihanuuksia :))

      Vastaa
  901. Minttu 9.1.2013

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  902. Laura Meriläinen 9.1.2013

    P.O.P:n vaatteet on niin ihania, toivottavasti arpaonni suosii mua :)

    Hää(suunnittelu)postaukset kiinnostaa, vaikka itse olenkin jo naimisissa nii silti. Varmasti niitä on tulossakin :)

    Vastaa
  903. Laura Meriläinen 9.1.2013

    ja siis olen mukana arvonnassa!

    Vastaa
  904. Ira Hynninen-Sundelin 9.1.2013

    Mukana popin arvonnassa!

    Vastaa
  905. Mallu 9.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  906. Leena 9.1.2013

    mukana arvonnassa

    Vastaa
  907. piitu 9.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  908. Sisukko 9.1.2013

    Mukana arvonnassa! Kiitoksia mukavasta blogista! :-)

    Vastaa
  909. Satu 9.1.2013

    Mukaan arvontaan. Popit on ihania ja niin on blogikin.

    Vastaa
  910. johanna 9.1.2013

    Osallistun!! :) Ihana POP ja ihana blogi :)

    Vastaa
  911. Mire 9.1.2013

    Mukana!

    Vastaa
  912. Himmi 9.1.2013

    Ehdottomasti mukaan arvontaan. Viimeisen vuoden aikana olen jäänyt auttamattomasti koukkuun P.O.P.in vaatteisiin…Kiitos blogista ja hyvistä vinkeistä!

    Vastaa
  913. Silja 9.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  914. Maija 9.1.2013

    Hep! Mukana ollaan, P.O.P in vaatteet

    Ovat kyllä mahtavia! Haaveissa kuoritakki

    Tytölle!!!

    Kiitos arkea niin piristävästä blogistasi!!!

    Vastaa
  915. jaana mussaari 9.1.2013

    mukana arvonnassa! popit on kyllä hyviä!

    Vastaa
  916. Mari 9.1.2013

    Ehdottomasti mukana Popin arvonnassa!

    Vastaa
  917. Hedde 9.1.2013

    Kovasti olen himoinnut Popin vaatteita lapsilleni, mutten kuitenkaan ole niitä raaskinut ostaa. Pakko kehua, että ihanaa blogia kirjoitat. Kovin on elämänmakuinen :).

    Osallistun siis arvontaan!

    Vastaa
  918. Anna 10.1.2013

    Mukana arvonnassa! Olen 5. kk. raskaana ja odotan innolla että pääsen ostamaan POPin vaatteita kun ne on mun mielestä niin kivoja.

    Vastaa
  919. Sonja Haverinen 10.1.2013

    Mukana arvonnassa. :)

    Vastaa
  920. Tanja 10.1.2013

    Osallistun arvontaan :)

    Vastaa
  921. Salla Vainiola 10.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  922. Henna 10.1.2013

    Ihanan värikkäitä on PoPin vaatteet, jospa onni suosis arvonnassa.

    Sitä mää aina ihimettelen sun(kin) blogissa että miten onnistut noissa kuvien otossa niin hyvin. Sääteletkö paljo värejä ja valoisuutta koneella? (Rajauski on yleensä aika nappiin)

    Vastaa
  923. Mirka 10.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  924. Minni 10.1.2013

    Just kävin kahden lapsen kanssa poliisiasemalla passia hakemassa sekä apteeksissa ostoksilla ja saivat kiltistä käytöksestä palkinnoksi leikkiä popin liikkeen junaradalla :) Aina yhtä kiva! Muutaman jutun ostin siinä samalla kevääksi. Pop on pop!

    Osallistun ihmeessä!

    Vastaa
  925. Annika 10.1.2013

    Mitenköhän en ollut huomannut tätä arvontaa?!? No onneksi on vielä päiviä jäljellä osallistua :)

    Mukaviahan nämä bloggaajien yhteistyökuviot on myös meille lukijoille, saa kivoja ideoita ja vinkkejä, joita muuten ei välttämättä huomaisi, kuulee kokemuksia käytänössä ja on myös näitä arvontoja! Lisää vaan yhteistöitä sanon minä ;)

    Vastaa
  926. saara 10.1.2013

    mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  927. Piia 10.1.2013

    Mukana! Itselleni ei vielä lapsia ole siunaantunut, mutta kolme mainion mahtavaa siskonpoikaa, joten varmasti jotakin ostettavaa popilta löytyisi! :)

    Vastaa
  928. Sanni 10.1.2013

    HYVÄ POP!! Mukana ollaan.

    Vastaa
  929. Meeri 10.1.2013

    Mukaan arvontaan. :)

    Vastaa
  930. titta 10.1.2013

    Mukaan arvontaan, ja toivotaan kovasti arpaonnen suosivan ;)

    Vastaa
  931. Kertun mutsi 10.1.2013

    P.op on pop, mukana siis!

    Vastaa
  932. AK 10.1.2013

    Mukana arvonnassa. Kiitos kivasta blogista! Tsemppiä vuoteen 2013!

    Vastaa
  933. Henna73 10.1.2013

    Mukana! Olis ihana palkinto :D

    Vastaa
  934. Nappi 10.1.2013

    Itsekin tykkään POPin vaatteista tosi paljon! :) toivon lisää postaukia tulevista häistä ja omasta vaatetuksestasi :)

    Vastaa
  935. Aisha 10.1.2013

    Mukana! Polarn o pyret-postauksia toivotaan jatkossakin :)

    Vastaa
  936. tiiu 10.1.2013

    Mukaan

    Vastaa
  937. Tiina H 10.1.2013

    Mukana tottakai näin hienossa arvonnassa!

    Vastaa
  938. tarja 10.1.2013

    Mukaan arvontaan :)

    Vastaa
  939. Sonja 10.1.2013

    Mukana! Ihania vaatteita teidän lapsilla, toivottavasti joskus tulee vielä itelläkin mahdollisuus tutustua noihin ihaniin raitoihin :) Nyt ehkä jo uskaltaa ostaa 9kk vanhalle pojalle hiukan arvokkaampia vaatteita, kun se kasvuvauhti ei enää ole päätähuimaavaa.

    Iloista kevään odotusta !

    Vastaa
  940. MariJohanna 10.1.2013

    Po.p’ in kirkkaat värit ovat ihania väriläiskiä valkoisen talven ja harmaiden välikausien keskellä. Asut myös kestävät sisarukselta toiselle, ja siksi niistä maksaa mielellään. Toivottavasti onnetar on suosiollinen :)

    Vastaa
  941. Jen84 11.1.2013

    Arvontaan mukaan! Kiitos kivasta blogista. Toivoisin enemmän kirjoituksia kolmivuoaasta tyttärestäsi :)

    Vastaa
  942. Katja 11.1.2013

    Mukana ehdottomasti arvonnassa!! :) oon ihan hurahtanu popin vaatteisiin, aika arvokkaitahan ne on mutta kestäviä ja aivan ihania! Kiitos piristävästä blogista! Itellä on kohta 3v ja 2kk vanhat pojat, niin mukava on lukea teijän elämästä ja arjesta! :)

    Vastaa
  943. Sanna 11.1.2013

    Mukana myös. Popille on aina käyttöä:)

    Vastaa
  944. Marja 11.1.2013

    Osallistuisin arvontaan! Lastenvaatteiden laadusta on aina kiva lukea kokemuksia.

    Vastaa
  945. Xeve 11.1.2013

    Ehdottomasti mukana! :)

    Vastaa
  946. Diidah 11.1.2013

    Mukana ehdottomasti. En varsinaisesti ole raitafani, mutta noiden vaatteiden laatu on kyllä kohdallaan :) Jatka toki samalla omalla linjallas, tuot arkeen kummasti vertaistukea ja ideoita =)

    Vastaa
  947. Lasten matkassa 11.1.2013

    Mukana koettamassa arpaonnea :)

    Vastaa
  948. Anna M 11.1.2013

    mukana ollaan :)

    Vastaa
  949. Viivi 11.1.2013

    POPin vaatteet on kyllä niin lutusia, mielelläni ostaisin jotain kivaa ihanalle siskonpojalle, joka kohta 10kk! <3

    Vastaa
  950. Cato 12.1.2013

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, päiväkoti”uransa” juuri aloittanut kaksikko kaipailee kipeästi käyttöä kestäviä arkivaatteita sekä kevääksi ulkovaatteita.

    Vastaa
  951. sepi 12.1.2013

    Osallistun!

    Vastaa
  952. Phantom 12.1.2013

    Osallistun :)

    Juttuvinkkejä kaipailen lasten pukeutumisesta eri vuodenaikoina. Millä keleillä on hyvä siirtyä topasta kevyempään jne.

    Vastaa
  953. Elsba 12.1.2013

    Mukaan arvontaan :)

    Toivoisin juttuja välillä vaikka ihan ruotsalaisten (halpis)ketjuliikkeiden lastenvaatteista :)

    Vastaa
  954. ansu88 12.1.2013

    Myös mukaan!

    Vastaa
  955. inni 12.1.2013

    Kengät kiinnostaa, myös lasten :)

    Vastaa
  956. Jonna 12.1.2013

    Ehdottomasti mukana!

    Blogisi on ihanan monipuolinen :-)

    Vastaa
  957. sarita 12.1.2013

    mukana

    Vastaa
  958. Pirre 13.1.2013

    Mukana :)

    Vastaa
  959. Mandariini 13.1.2013

    Jos vielä ehtii niin mukaan tahdon arvontaan.

    Vastaa
  960. Inari 13.1.2013

    Mukana arvonnassa! :) Kiitos ihanasta blogista!

    Vastaa
  961. mikko 13.1.2013

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  962. kirsi 13.1.2013

    mukana ollaan :-)

    Vastaa
  963. Mary79 13.1.2013

    Osallistun arvontaan!

    Vastaa
  964. Suvi 13.1.2013

    Vieläkö ehtii arvontaan.. :)

    Vastaa
  965. nikol 13.1.2013

    Mukana

    Vastaa
  966. tiitu 13.1.2013

    Voi, olen mukana, jos vielä ehtii! Lastenvaatteille kun voisi olla tarvetta tuossa hieman myöhemmin tänä vuonna.. ;)

    Vastaa
  967. pex 13.1.2013

    mukana

    Vastaa
  968. maisam 13.1.2013

    osallistun

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *