Tänään pääsin kokeilemaan elämäni ensimmäistä kertaa sitä hartaasti hehkutettua ja paljon puhuttua CrossFittiä Reebokin mestoille Onkiniemeen. Sain houkuteltua mukaani lajiin jo aikaisemman tutustuneen Sapeldinhon ja itsenilailla ensikertalaisen Pekan. Meillä oli supertiimi, kaikki erilaisia ja muutenkin eritasoisia (enemmän & vähemmän) kuntoilijoita.
Ulko-ovella valmiina päivän koetuksiin.
Ihan ensiksi istuimme alas kuuntelemaan Coachimme Hannun lyhyttä, mutta kattavaa esittelyä CrossFitistä ja tulevasta treenistämme. Crossfit on kuntoilumuoto, jossa tavoitteena on kehittää tasaisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia. Siihen kuuluu lihasvoima-, kestävyys-, nopeus- ja notkeusharjoitteita. Teollisuushallia muistuttavassa treenisalissa ei ole varsinaisia laitteita vaan liikkeet tehdään vapailla painoilla, köysillä, renkailla ym. Harjoitusten haastavuus on muokattavissa kaiken ikäisille ja kuntoisille sopivaksi lähtötasosta riippumatta. Viimekädessä treenin rankkuuteen vaikutat kuitenkin sinä itse.
Alkulämmittelyksi soudettiin ja tehtiin monipuolisia ja hauskoja harjoitetteita matolla. Kovasti yritimme saada aikaiseksi mm. kärrypyöriä, mutta mun ja Sapen osalta ne jäi tosiaan aika säälittäviksi yrityksiksi. Vaikka me tytöt oltiinkin Pekkaaa ketterämpiä muissa liikkeissä, niin hän vei silti pisteet kotiin ja sai tehtyä melkein oikeaoppisen kärrynpyörän.
Alkulämmön jälkeen kävimme läpi kaikki treenissä tehtävät liikkeet ja sen jälkeen pääsimme aloittamaan itse treenin. Hannu rustasi liikkeet ja kestot vielä ylös taululle.
Soudusta se sitten lähti. Mä olen treenannut pitkään kuntosalille, mutta en koskaan ole jostain syystä soutanut.
”Seinäpallossa” heittelimme raskasta palloa kyykyn avulla suoraan ylöspäin. Tämä mielestäni eniten keskittymistä vaativin liike.
Rengassoutu! Seistään renkaiden edessä, asetetaan jalat vähän renkaiden toiselle puolelle ja laskeudutaan käsien varaan roikkumaan.Liike tapahtuu pitämällä kroppa (pakarat ja vatsa) tiukkana ja vetämällä rinta kiinni renkaisiin. Näyttää kuvissa leppoiselta, mutta noh… testatkaapas!
Boksihyppy oli jännittävää. Ensiksi harjoittelimme astumalla vuorojaloin laatikon päälle, mutta kun homma alkoi hahmottua vaihdoimme askeltamisen hyppyihin. Hypittiin siis tasajalkaa laatikoiden päälle, suoristettiin laatikon päällä kroppaa ja hypättiin alas. Avainsana on boksihyppelyssä on räjähtävä voima. Ekaksi tuntui, että voinko päästä hyppäämällä tuonne, mutta se oli oikeasti tosi koukuttavaa kun vain alkoi tekemään.
Istumaan nousu. Tässä yksinkertaisessa liikkeessä kuormitetaan yläkroppaa. Pekka tunnusti viimeisen sarjan jälkeen, että ei olisi pystynyt yhtään enempää. Mulle tämä oli yllättäen paljon helpompaa, kuin vaikka seinäpallo.
Valmiit, punaiset ja hikiset.
Coachimme Hannun mukaan me pärjättiin hyvin. Sain vähän enemmän käsitystä CrossFitistä ja uskon kyllä, että se voisi olla mun laji. Pidän itseni haastamisesta ja juuri tämän kaltaisesta treenaamisesta. Pekka ihastui myös lajiin ja meidän Sapehan olikin jo konkari. Jos tämä yhtään tuntuu kiinnostavalta, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Reebok CrossFit järjestää ilmaisen tutustumistreenin tiistaisin kello 20 sekä lauantaisin kello 13. Tutustumistreeni sopii kaikenkuntoisille CrossFitistä kiinnostuneille. Tutustumistreeniin kannattaa varata aikaa noin tunti. Minä jään mietiskelemään, että miten saisin mahdutettua aikatauluihin vielä CrossFitin…
-Maj
vau ja huh!
Mee ihmeessä testaan joskus <3
Kiitos mielenkiintoisesta jutusta! Näytti olevan tehokasta treeniä. Kuinka monesti viikossa treenaat tällä hetkellä salilla tms.?
Moikka Else! Ole hyvä vain ja mukava kuulla, että CrossFit kiinnostaa :) Mä treenaan 4 krt viikossa, 2 salia (joista toinen PT-treeni usein) 1 kahvakuulatunti ja lisäksi aerobinen treeni :)
Olipas kiva kun olit saanut jonkun kuvaamaan teidän treenin. Kuvittelin lajin ihan erilaiseksi, tuli ihan sellanen olo että pitäis päästä itekin kokeilemaan. :)
Kiva jos sain oikaistua vähän harhaluuloja kenties? Luulitko, että CrossFitin aloittaakseen täytyisi olla ns. huippukunnossa? Anttipoika tuli treeneihin meidän henkiseksi tueksi, kameramieheksi ja samalla vähän itsekin treenailemaan :)
Kuvittelin tosiaan ertä laji on vain kovakuntoisille. Ajattelin niin varmaan siksi, että osa mieheni Rugby-joukkueesta käy treenaamassa sitä. Rugbyn pelaajat tunnetusti on vähän kovemmassa kunnossa kuin tällainen tavisjumppaaja. :D pitää laittaa korvan taakse tämä laji, jos sitä vaikka edes kerran kokeilisi. Turusakin on muutama paikka, jossa lajia voi harrastaa.
Näyttää kyllä todella tehokkaalta ja mielenkiintoiselta, olis tosi kiva testata!
No sitten vaan testaamaan :)
Näytätte ihanilta Sapen kaa! Ootan sua kylään <3
Ihanilta ahahahah :D Meidän äiti oottais kans lapsia kylään… koskahan saisin aikaiseksi! PUUH!
Tässä on Tampereen paikallis-TV kanavan tekemä pieni juttu Reebok CrossFit 33100 salilta:
Salillamme järjestettiin reilu kaksiviikkoa sitten CrossFitin-SM kisat joissa lajin suomen huippu otti mittaa toisistaan. Tässä vielä maistianen kisoista:
Kiitos lisäinfosta Antti :)
Vaikuttaapa kivalta :)
Mun mielestä kuvista näkyy, että meillä oikeestikin oli kivaa :))
Katsoimpa tuon videonjutun tuolta kisoista. huhhuh :) näyttää muutenkin ihan kivalta mutta ei taida sopia ihan kaikille kuntoilijoille?
Tuolla alempana Hannu vastasikin sulle: ”Laji sopii ihan kaikille, kuntoilu tai lajitaustasta riippumatta. Tuo video mikä kisoista on kuvastaa sitä mitä laji huipputasolla on, tosin liikkeet joita kaikki harrastajat salilla tekevät ovat samoja. Painot vaan katsotaan jokaiselle urheilijalle erikseen spoivaksi ennen jokaisen treenin alkua valmentajan kanssa. Rohkeasti vaan kokeilemaan lajia! Muuten ei voi tietää sopiiko se juuri sinulle. ”
Huh, hiki tuli pelkästä katselusta:)
Hahaha, oiskohan aika tehdä jotain? :D
Kävin itte kokeilemassa lajia Poltteella joka on meiltä helpomman matkan päässä kuin Onkiniemi.. :) tykästyin myös heti vaikka kuntosali on ollut muka se mun juttu.. Onneksi kuntosalisoppari on nyt irtisanottu ja pääsee uuden lajin kimppuun..
Houhou, hyvä juttu :)
Näyttääpä hauskalta! Ja sinähän oot tosi tikissä kunnossa. : )
En tosiaan ole missään tikissä kunnossa, mutta huomattavasti jo paremmassa mitä aloitellessani tätä kuntoiluprojektia. Etenkin vatsalihakset ovat kehittyneet, kun olivat kuntotestissä tuolloin pyöreä 0… Kiitos siitä kuuluu suureksi osaksi mun ihanalle PT:lleni Anulle <3
Höh, olispa Helsingissäkin ilmaisia tutustumiskertoja. Täällä on vaan kaikki normitunnitkin jonotuslistoja myöten täynnä. :(
helsingissä on! mutta ne ovat pari kk eteenpäin täynnä. itse siirryin crossfit-salilta jätkänsaaresta lauttasaaren vetoon, jossa lajia voi treenata myös. ei jonoja! :) vedossa crossfit tosin kulkee nimellä crosstraining, mutta molempia kokeilleena voin sanoa, että samaa kamaa on
Nata-Hogan knows best! :D
Ihan mielettömän hauskan näköistä! Vitsi kun tota pääsisi joskus kokeilemaan, olis varmaan ihan mun juttu. Täytyy kokeilla soveltaa tota ohjelmaa salille, samat välineethän sielläkin on!
Soveltaminen onnistuu varmasti, mutta mikset mene kokeilemaan?
No pakko kai se on ettsä pääkaupunkiseudulta joku sali mihin tota pääsee todella kokeilemaan. Tänään tein samanlaisen treenin salilla ja oli kyllä tehokasta! Tosi kivaa!
pääkaupunkiseudulta löytyy saleja seuraavanlaisesti.
CrossFit Central Helsinki on jäsenmäärältään melkein täynnä joten starttikurssille joutuu jonottamaan.
http://crossfitcentralhelsinki.com/
Crossfit espoo:
http://www.crossfitespoo.com/
espoossa lisäksi kohta aukeava crossfit 8000:
http://www.crossfit8000.com/
Näyttipä kivalta, voisi itsekin kokeilla jos täällä vaan lähellä olisi sali! Paljonko tohon treeniin meni kokonaisuudessaan aikaa? Eikö noi ole 30 min yleensä, vai oonko mä ihan väärässä.. =)
Tuossa alempana Hannu vastailikin jo sinulle :)
Katja: Laji sopii ihan kaikille, kuntoilu tai lajitaustasta riippumatta. Tuo video mikä kisoista on kuvastaa sitä mitä laji huipputasolla on, tosin liikkeet joita kaikki harrastajat salilla tekevät ovat samoja. Painot vaan katsotaan jokaiselle urheilijalle erikseen spoivaksi ennen jokaisen treenin alkua valmentajan kanssa. Rohkeasti vaan kokeilemaan lajia! Muuten ei voi tiettä sopiiko se juuri sinulle :D
Esmis: Treenin kesto yhteensä oli 17 min (3 x 5min + 1min tauot erien välissä.
Tässä myös yksi video mistä näke hieman mitä salillamme tehdään.
Pekka on kyllä aika söpö :P
Mukavaa alkanutta viikkoa! Täällä kärvistellään eilen pumpissa kipeytyneitä lihaksia, iiihhhaanaa!