Minulla oli mukava iltapäivä muutama viikko sitten Tampereen Koskarin Bik Bokissa. Olin paikalla stailaamassa halukkaita ja muutenkin auttelemassa porukkaa löytämään haluamansa. Bik Bokin henkilökunta oli supermukavaa ja oli jännää olla fiilistelemässä ihan uutta vaateliikettä sekä sen toimintaa vähän myös ”takahuoneessa”. Valitsin itselleni asun Bik Bokin valikoimasta ja olen edelleen ihan rakastunut valitsemiini Super flex- ja Higherfarkkuihin. Jälkimmäiset valitsin myös muotipäivien ”vaatehuoneeseeni” sillä ne on oikeasti päällä tosi mukavat ja niin korkea vyötäröiset, että niillä kelpaa kyykistellä ja juosta perheen pienimpien perässä. Tsekatkaapa muuten mitkä on OcJulian lemppari farkut? 

 

bb1 bb2 bb3 bb4

Bik Bokista löytyy mukavaa perusvaatetta, mutta myös rohkeamman pukeutujan vaatekappaleita, kuten vaikka niitein koristeltuja bustier-toppeja.

 

bb5 bb6 bb7 bb8 bb9

Mustaa, valkoista, harmaata ja nahkaa.

 

bb10 bb11

Itselläni on vielä kevääksi nahkatakki hakusessa…

 

bb12 bb13

Bik Bokilla on tosi hyvä valikoima koruja, suosittelen tsekkaamaan myymälästä löytyvän vaaleansinisen statement-korun, se on aivan upea!

 

bb14

Kevättakkia sovittelemassa!

 

bb15 bb16 bb17 bb18 bb19

Kuvan suloisen pikkukaverin äidille etsittiin yhteistuumin kevääksi värikkäämpää vaatetusta ja löysimme vaikka mitä, kuten kuvasta voinette huomata!

 

Ja sitten se paras osa teidän kannalta! Sain arvottavakseni 3 x 50 euron lahjakorttia! Kertokaa vain omalla nimimerkillänne (ja toimivalla sähköpostiosoitteellanne) kommenttiboksissa, että mikä on tämän kevään must vaate/asuste/kenkähankinta? Arvonta on voimassa 22.3. klo 12:00 saakka! Bik Bokin trendikästä meinikiä ja vaateuutuuksia voi myös seurata Facebookissa täältä ja Instagrammista heidät löytää nimellä @bikbokofficiell.

 

-Maj

0 Comments

  1. Ellina 18.3.2013

    Valkoiset pitkävartiset Converset uusien punaisten kaveriksi ;)

    Vastaa
  2. Anni 18.3.2013

    Tänä keväänä on aivan pakko löytää joku näyttävä statement-koru sekä musta nahkatakki. :-)

    Vastaa
  3. Lucy 18.3.2013

    Kyllä se vaan täälläkin on ehdottomasti kevättakki! Toiveissa olisi vaalea nahkatakki, mutta vielä ei ole tullut sopivaa yksilöä kohdalle joka olisi vienyt jalat alta ;)

    Vastaa
  4. hanna 18.3.2013

    Valkoiset converset on kevään must hankinta!

    Vastaa
  5. Piia 18.3.2013

    Ehdoton hankinta on noi super flex-farkut!käyhän se lahjakortti kaikissa Bikbokin myymälöissä?

    Vastaa
  6. noora 18.3.2013

    Tänä keväänä mun ehdoton must hankinta on wedge sneakerit! Mikä suomennos näille nyt ikinä onkin, kiilakorkotennarit? Myös uusi nahkatakki olisi hakusessa, mutta täydellistä ei ole vielä vastaan tullut. Ihanaa kevättä teidän perheelle :)

    Vastaa
  7. Jonna 18.3.2013

    Paljon eri värisiä toppeja ainakin :)

    Vastaa
  8. paula 18.3.2013

    Nahkatakki olisi täällläkin kyllä hakusessa kevääksi! Arvonnassa mukana siispä! :)

    Vastaa
  9. Sanni 18.3.2013

    Tämän kevään ehdoton must-hankinta on kyllä uusi bleiseri! Omistan tällä hetkellä vain yhden ruskean bleiserin ja toivelistalla olisikin musta bleiseri, joka sopii kaiken kanssa :)

    Vastaa
  10. Tawunen 18.3.2013

    Juurikin nuo korkeavyötäröiset farkut kutkuttelevat minua Bikbokissa, ne olisivat siis aika must! ;)

    Vastaa
  11. Enni 18.3.2013

    Moi!

    Mun kevään/kesän must hankinta on ihan ehdottomasti peplum-toppi! Sellanen on ollu metsästyksessä jo jonkin aikaa mutta vielä ei oo tärpänny se täydellinen yksilö :)

    -Enni

    Vastaa
  12. Kärty 18.3.2013

    Pakko osallistua, kiitos isojen ”avataan pian”-julisteiden Vaasassakin! Jee! Statement-koru ja jotkut maailman parhaat toimistoon sopivat kesähousut olisi ihanaa hankkia :-) Ja pakko, farkuissa tulee lämpöhalvaus!

    Vastaa
  13. salsq 18.3.2013

    Tämän kevään must hankinta täälläkin päin on NAHKATAKKI! Pakko saada :) !

    Vastaa
  14. Sss 18.3.2013

    Tämän kevään must-hankinta olis mulle ehdottomasti sellainen kunnollinen ja hieno nahkatakki, kun en ole ennen vielä sellaista omistanut :)

    Vastaa
  15. julia 18.3.2013

    Mulle tän kevään must hankinta oli just noi BikBokin SuperFlex farkut, nimittäin tällaselle joka ei oo käyttänyt housuja (jossei kotivaatteita lasketa) eikä varsinkaan farkkuja lähemmäs kymmeneen vuoteen, noi flexit on aika pehmeä alotus. ;) Eli voin myös erittäin lämpimästi suositella niitä jokaiselle! :) Lahjakortti ois kiva, että pääsis ostaa samat housut jossain toisessa värissä, tai sitten sillä vois vihdoinkin ostaa kaikkia kivoja paitoja jotka ei oo koskaan tuntunut sopivan hame/legginssityyliin.

    Vastaa
  16. SonjaK 18.3.2013

    Uusi kevättakki on pakko saada. :) toivottavasti jonkun muun värinen kuin se perus musta!

    Vastaa
  17. Jennis 18.3.2013

    Tämän kevään must-hankinta on ehdottomasti kiilakorkonilkkurit, ainoa ongelma vain on, etten varmaan osaa kävellä niillä :/

    Vastaa
  18. Hannnnnna :) 18.3.2013

    Ehdottomasti biker-mallinen rotsi, muttei mitään h&m:n tai gina tricot:n tehonahkaa, vaan aitoa aitoa! Rotsi yhdistettynä valkoiseen t-paitaa ja sinisiin farkkuihin toimii AINA, niin miehellä kuin naisella :)

    Vastaa
  19. annastiina 18.3.2013

    Kyllä se vaan musta b

    Vastaa
  20. niina 18.3.2013

    ehdottomasti uudet valkoiset converset on mun tämän kevään must hankinta! :)

    Vastaa
  21. annastiina 18.3.2013

    Kyllä se vaan musta biker-mallinen nahkatakki on ihan must keväisin! :)

    Vastaa
  22. Iina 18.3.2013

    Jotkut keväiset ihanat tennarit on pakko saada ! :)

    Vastaa
  23. eevs 18.3.2013

    ehdoton hankinta on tietenkin laadukas nahkatakki ja näyttävä statement-koru!

    Vastaa
  24. Elanna 18.3.2013

    Haaveissa olisi hankkia pitkävartiset valkoiset converset, uusi kevättakki sekä vaaleat revityt farkut! :)

    Vastaa
  25. Tellimaria 18.3.2013

    Ehdottomasti uudet kevättossut, sitä ei vielä tiedä ovatko ne converset vai mitkä, mutta sellaiset perustohvelit kevääseen :)

    Ja aurinkolasit!!!

    Vastaa
  26. Kate 18.3.2013

    No se nahkatakki! Edellinen palveli 3 kevättä uskollisesti, mutta nyt se ei enää istu kunnolla…

    Vastaa
  27. Piia 18.3.2013

    Biker-rotsi, sen on LÖYDYTTÄVÄ! ;)

    Vastaa
  28. Sanna 18.3.2013

    Uusi nahkatakki(:

    Vastaa
  29. johanna 18.3.2013

    Mun osalta viime vuosina kevät on laitettu käyntiin upouusilla tennareilla! Uutuutta hohtavat (valkoiset) tennarit saa loskat unohtumaan :) ja sitäpaitsi eihän kenkiä voi olla koskaan liikaa ;)

    Vastaa
  30. |Riia| 18.3.2013

    Mikä vaan ois aika must tällä hetkellä tämän kotiäidin vaatetukseen. Kevättakki nyt ainakin! :)

    Vastaa
  31. sofiaN. 18.3.2013

    Melkeinpä koko vaatekaappi vaatisi päivitystä, mutta jotkut ihanan väriset farkut ja uudet kengät ovat listalla ykkösenä.

    Vastaa
  32. Bozanna 18.3.2013

    Mää haluaisin ehottomasti jotain, jossa on niittejä. :D

    Vastaa
  33. Karoliina 18.3.2013

    Pakko hankkia vaaleat housut!:-)

    Vastaa
  34. PerpaO 18.3.2013

    Josko tänä keväänä löytys ne täydelliset farkut! niitä oon metsästäny jo pitkään. hankalan mallinen booty tai jotain ;)

    Vastaa
  35. hanie 18.3.2013

    No noi superflex-housut on kyl pakko saada kun kaikki niitä kehuu! :)

    Vastaa
  36. sonja 18.3.2013

    Trenssi! tai joku muu kevyt takki :)

    Vastaa
  37. Salla 18.3.2013

    Olen katsellut uusien farkkushortsien perään jo pari kuukautta, vaikka shortsikelit tuntuvatkin olevan vielä aika kaukana.. Mutta paksut sukkikset vaan alle ja kevätlook on valmis! Ne täytyy ehdottomasti hankkia mahdollisimman pian!

    Vastaa
  38. Eeva 18.3.2013

    Mun täytyis saada joku kevätkesätakki !! :)

    Vastaa
  39. vilma 18.3.2013

    Kevään must-juttu on kevättakki: joko nahkarotsi tai sitten kevyempi kankainen pilottitakki, vaikka jollain kivalla kuosilla :) Ylipäänsä kuosit ja printit, myös housuissa, paidoissa, kengissä…

    Vastaa
  40. nora s 18.3.2013

    Bustier-toppi pitää ehdottomasti hankkia! Olis niin hieno korkeevyötäröisten farkkujen ja nahkatakin kanssa!

    Vastaa
  41. kirsikka 18.3.2013

    Must-hankintalistalla olisi ruudullinen mustavalkoinen mekko.

    Vastaa
  42. Vea 18.3.2013

    Tänä keväänä pitäisi ehdottomasti hankkia jotkut pirtsakat kumisaappaat loskakeleille. Keltaiset ehkäpä :)

    Vastaa
  43. Meri 18.3.2013

    Tietty noi superflex-farkut!! Oon niitä jo kerran käyny hiplailemassa ja sovittamassa, kauppaan jäi kun rahatilanne ei sallinut uusia vaaleita farkkuja kevääksi! :(

    Vastaa
  44. essiessi 18.3.2013

    Niinkuin näköjään moni muukin on sanonut, niin kyllä se nahkatakki on ihan must! :)

    Vastaa
  45. tarie 18.3.2013

    Kevään ykköshankintani on ehdottomasti löysä ja läpikuultava mustavalkoraitainen paitispusero! Myös jotkut ihanat kevätkengät ovat nyt hakusessa!:)

    Vastaa
  46. Jeanette 18.3.2013

    Tarvitsin uudet (tavoite)farkut. Koko talven mennyt legginseillä ja nyt jos tässä kevään aikana saisi nuo kertyneet raskauskilot pois ja kauan kaivatut farkut jalkaani =)

    Vastaa
  47. Saga 18.3.2013

    Converset täälläkin listalla. Väri vielä hakusessa.

    Vastaa
  48. mariiy 18.3.2013

    Oon monesta blogista jo ihaillut noita Bikbokin superflex farkkuja! Ne vaaleansiniset vähän revityt conssien kans keväällä on kyllä ihan must!:)

    Vastaa
  49. Milla 18.3.2013

    Tän kevään must hankinta itsellä on farkkupaita! Ihanaa, että niitä on tullut kauppoihin, on se niin mukava päällä! :)

    Vastaa
  50. L 18.3.2013

    Joo,noi superflexit!Varsinkin nyt raskauden jälkeen,kun näyttää siltä, että koko vaihtuu jatkuvasti.

    Vastaa
  51. Laura 18.3.2013

    Musta nahkatakki olisi ehdottomasti saatava tälle keväälle! Lisäks jotku oikein mukavat mutta tyylikkäät housut:)

    Vastaa
  52. -noora 18.3.2013

    Uusi kevättakki on hakusessa. Nahkatakki jo löytyy, siis ehkäpä trenssiä etsin.

    Vastaa
  53. sannisade 18.3.2013

    Uudet valkoiset converse tennarit!! Kyä niillä lähtee

    Vastaa
  54. melli 18.3.2013

    Kevään must hankinta on joku ihana bleiseri, jota voisi käyttää rentojen farkkujen kanssa.

    Vastaa
  55. Suski 18.3.2013

    Kevättakki ja joku ihanan värinen huivi siihen. (vaikka niitä on kaapit pulloollaan);)

    Vastaa
  56. satu 18.3.2013

    Uudet Converset ja farkkuliivi! :)

    Vastaa
  57. a 18.3.2013

    Tän kevään must hankita on kevättakki. Osias vaan päättää ottaisko nahka- vai maihinousutakin tai ehkä niitten yhdistelmän.. hankalaa!

    Vastaa
  58. Marsuukka 18.3.2013

    Uudet hienot kesäkengät :)

    Vastaa
  59. Päivi 18.3.2013

    Hankintalistalla haaveilen uusista kengistä sekä mekosta kevään juhliin =D

    Vastaa
  60. Tuuli 18.3.2013

    Uusi kevättakki on hakusessa (:

    Vastaa
  61. Heidi 18.3.2013

    Rento, kevyt pidempi takki! Tosin mua alkoi nyt kiinnostamaan nuo SF-farkut, menisköhän mukavuudeltaan farkkukammoiselle… pitänee käydä sovittamassa. :)

    Vastaa
  62. mjai 18.3.2013

    Statement koru!

    Vastaa
  63. Iinu 18.3.2013

    mintun väriset korkeavartiset converset :)

    Vastaa
  64. karoliina 18.3.2013

    Valkoinen ohut ja löysä kauluspaita ja statement koru! :) Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  65. Jutta 18.3.2013

    Tämän kevään must hankinta on ehdottomasti tummansiniset converset ja musta nahkatakki. Täydellistä yksilöä ei vielä vaastaan ole tullut!

    Vastaa
  66. milja 18.3.2013

    ehdottomasti toi tollanen lyhyt toppi ja maastonvihreät farkut!

    Vastaa
  67. millamainen 18.3.2013

    Ehdottomasti bomber-takki!

    Vastaa
  68. Marika 18.3.2013

    Kevään Must-hankinta on ehdottomasti Niitein koristeltu lippis!

    Vastaa
  69. Saana 18.3.2013

    Mustat korkeavyötäröiset farkut!!

    Vastaa
  70. Anni 18.3.2013

    Kevääksi tarvitsen ehdottomasti BikBokin maastokuosisen parkatakin! Sen kanssa pärjäisi varmasti syksyyn asti.

    Vastaa
  71. Pau 18.3.2013

    Nahkatakki on ihan must hankinta! Tän nirson on vaan vaikee löytää sitä oikeeta rotsia :)

    Vastaa
  72. Merita 18.3.2013

    Pirteän värinen ja hyvin istuva jakku on hankinta listalla:)

    Vastaa
  73. mari 18.3.2013

    Must-hankinta taitaa itselläni ainakain olla toukokuussa syntyvän lapseni jälkeen peplum-toppi :D Eikös siinä ne raskauskilot jää vähän niinku sen peplumin suojiin ;)

    Vastaa
  74. Niinainen 18.3.2013

    Kevään must-hankinta on ehdottomasti uudet kengät: Olen lompsotellut kaverin vanhoilla nilkkureilla jo kohta kaksi vuotta ja nyt buutsit irvistelevät jo siihen malliin, että niiden olisi aika päästä eläkepäiviään viettämään kaatopaikalle. Haaveilen kiilakorkoisista kevätkengistä! Värillä ei ole väliä, kunhan eivät päästä vettä sisään kuten nykyiset seniorini. ;)

    Vastaa
  75. Riikka 18.3.2013

    Merimiehensininen trenssi! Koko talven olen vaatekaupoissa moisia ihastellut, ja nyt on viimein aika se hommata, vaatekaupat ovat niitä tulvillaan :3

    Vastaa
  76. enni 18.3.2013

    Tekonahkahousut ehdottomasti! Oon niitä metsästellyt jo pidemmän aikaa, mutta toivotaan että nyt löytyis :-) Ja koska Converset on kevään luottokengät niin aion Atlantin toisella puolella vieraillessani tuoda mukana sekä mustat pitkävartiset, että tummansiniset lyhytvartiset!

    Vastaa
  77. Anna 18.3.2013

    Pari kivaa lyhythihaista paitaa, joissa joku ”juttu”! Esim. tuo blingbling-hihainen yhdessä kuvista on tosi kiva! Iih!

    Vastaa
  78. nobiii 18.3.2013

    Ehdottomasti kevään parhain hankinta olisi ihana kellohelmainen hame! Vielä näin kylmillä ilmoilla se olisi ihana jonkun kauniin neuleen ja vyön kanssa ja kesällä sitten jonkun ihanan topin ja statementkorun kanssa :)!

    Vastaa
  79. Sanni 18.3.2013

    Tämän äidin vaatekaappi huutaa uusia kevätvaatteita :)! Must hankintoja ovat ainakin farkkupaita ja löysät nahkahousut…ja maastonvihreät farkut ja leokuvioiset loaferit jajaja..olisihan näitä :D. Kiva arvonta, toivotaan, että onnetar suosii!

    Vastaa
  80. Laura 18.3.2013

    Ehdottomasti joku raikas takki ja värikkäitä asusteita! :)

    Vastaa
  81. Pirre 18.3.2013

    Nahkatakki, kuten joka kevät! Mikään ei oo ihanampaa, kuin puol vuotta toppatakkeja käytettyään, saa pukea vihdoin päällensä nahkarotsin :)

    Vastaa
  82. Amanda! 18.3.2013

    korkea vyötäröiset farkut!

    Vastaa
  83. Päivi 18.3.2013

    Joku ihana keväthuivi(a) :)

    Vastaa
  84. Elisa 18.3.2013

    Nahkahihainen armytakki, ehdottomasti!

    Vastaa
  85. Taija 18.3.2013

    Kyllä se vaan on se nahkatakki! Suomessa kun sitä säiden puolesta tarvitsee usein läpi kesän, niin ettei jää vain kevät- ja syystakiksi!

    Vastaa
  86. lauraa 18.3.2013

    hankinnassa olisi pirteä paita ja huivi kevääksi!

    Vastaa
  87. Meku 18.3.2013

    Tarvisin uusia peplum -paitoja, koska vanhaan tuli sellanen tahra, mikä ei lähde ees pesussa pois.

    Vastaa
  88. Suskii 18.3.2013

    Musthankintana on lisää väriä! Vaatekaappi pursuaa mustaa, ruskeaa, harmaaata sekä tummansinistä. Talvella repäisin ja ostin sähkönsinistä:D Nyt kaupoissa systemaattisesti katse hakeutuu suloisiin pastelliväreihin. Kotiin on kannettu jo muutama ihana yksilö, mutta MINTUN väriset housut puuttuu vielä! Ne on ihan pakko saada!:D

    Vastaa
  89. annika 18.3.2013

    Kevään hankinta listalla on takin lisäksi housuja, ainakin keltasia havittelen. Pahaa ei tekis päivittää koko vaatekaappia, ostosreissuilla yleensä tyttärien vaatteet lisääntyy ja omien ostoa siirrän:) Löysin kaiken lisäksi viime viikolla housuhyllyltäni äitiyshousut??!! vaikka nuorin lapseni on jo kohta 1,5v.

    Vastaa
  90. Anna 18.3.2013

    Kevään must hankinta on jokin army kuosinen vaate itselleni haluan ehdottomasti sellaiset housut :)! Niitä näkee melkeenpä joka kaupassa ja olen ihan rakastunut <3

    Vastaa
  91. Pauliina 18.3.2013

    Joku ihana kesäinen hame!

    Vastaa
  92. A 18.3.2013

    Kevääksi on pakko saada mustat light-Conssit valkoisten seuraksi ja värikkäät farkut, väriä en ole vielä päättänyt:)

    Vastaa
  93. taina 18.3.2013

    aika tylsästi: musta nahkatakki. sekä boyfriend farkut, ne on saatava!

    Vastaa
  94. Iida 18.3.2013

    Itselläni tämän kevään ehdoton must-hankinta on uusi kevättakki, ehkäpä maihinnousutyylinen kun nahkatakki jo löytyy ja siihen sopivat asusteet, kengät ja huivi;)

    Vastaa
  95. Merja 18.3.2013

    Minulle kevään must ovat jotkut värikkään housut. Ehkä keltaiset, tai mintunvihreät…

    Vastaa
  96. lilyy 18.3.2013

    Mulle kevään must hankinta on jotkut tyylikkäät, sopivan sirot ja värikkäät lenkkarit, jotka menis hyvin osana kaupunkiasua :)

    Vastaa
  97. sarr 18.3.2013

    Lyhyt toppi ja revityt farkut :)

    Vastaa
  98. Tuula 18.3.2013

    Tämän kevään ehdoton must hankinta on mintunvihreät korkeaavyötäröiset farkut! Ihanat ruskettunutta hipiää ja valkoista silkkipaitaa komppaamassa!

    Vastaa
  99. mira k 18.3.2013

    kevääksi must hankita on trenssi! ja pienenä twistinä mieluiten nahkahihoilla varustettuna, tois kivaa särmää klassiseen vaatekappaleeseen :)

    Vastaa
  100. malllu 18.3.2013

    Mulle monta ehdotonta hankintaa kevääksi olisi jotku kivan väriset korkeavyötäröiset housut sekä joku värikäs kevättakki! Ei juuri mitään mustaa kevääksi, koko talven pitänyt mustaa niin nyt riittää! :)

    Vastaa
  101. Susanna 18.3.2013

    Etsin tunika pituista collegepaitaa,missä olisi joku ihana yksityiskohta!:)yhdistäisin sen mustaan nahkatakkiin,missä olisi kultaisia niittejä:)

    Vastaa
  102. khuup 18.3.2013

    Uus, täydellisesti istuva nahkatakki :) Ehkä jopa ruskeana.

    Vastaa
  103. Hanna 18.3.2013

    Uudet farkut :)

    Vastaa
  104. bablo 18.3.2013

    Uudet farkut ehdottomasti, kun saa taas raskauden jälkeen pukea ”tavallisia” housuja. Sekä hyvät aurinkolasit kevät keleille :)!

    Vastaa
  105. eve 18.3.2013

    kevään must hankinta on ehdottomasti uusi kevättakki! :)

    Vastaa
  106. Riikka 18.3.2013

    Biker nahkatakki (tuli jo postissa, jee!), joten vastaan että vaaleahkot boyfriendit.

    Vastaa
  107. elisse 18.3.2013

    Musta nahkatakki kultaisilla yksityiskohdilla :)

    Vastaa
  108. Oona 18.3.2013

    Ehdottomasti boyfriend-farkut kulutuksilla :)

    Vastaa
  109. juuliap 18.3.2013

    Camo-printtiä johonkin tai joka puolelle!! :)

    Vastaa
  110. feera 18.3.2013

    Just sellanen niitti bustier-toppi ois ihana! :DD Ja monet monet farkkusortsit! Ja kasa statement-koruja :D nää kaikki hankintalistalla :)

    Vastaa
  111. Henna 18.3.2013

    Must have olisi raikas, kaunis ja pidemmän mallinen valkoinen neule kevääksi, vaikka sen nahkiksen alle viilemmillä ilmoilla.

    Vastaa
  112. Looduannica 18.3.2013

    Värifarkut on tämänkin kevään ehdoton hankinta :)

    Vastaa
  113. duppis 18.3.2013

    jotkut tosi coolit revityt farkut!

    Vastaa
  114. Emma 18.3.2013

    kevään musthankina on uudet housut :)

    Vastaa
  115. mm 18.3.2013

    vaalea trenssi :)

    Vastaa
  116. Edit 18.3.2013

    Camotakki<3

    Vastaa
  117. Laura 18.3.2013

    Kevään must – hankinta on ehdottomasti hyvin päälle istuvat farkut, josta löytyy kulutusta sopivasti. Hankala löytää hyviä housuja, muualta kuin lastenosastolta .. Sekä jotkut mageet arskat!

    Vastaa
  118. Masu 18.3.2013

    Ehdottomasti kevättakki sekä housuja, jotka sopivat väritykseltään kevääseen ja vielä raskauskilojen kanssa kamppailuun. Siispä nuo mainitsemasi housut vosivat olla yksi ratkaisu :)

    Vastaa
  119. Riikka 18.3.2013

    Uusi takki kevääksi :)

    Vastaa
  120. Pinja 18.3.2013

    Mun must hankinta ois hyvä nahkatakki, muista en tiijä :)

    Vastaa
  121. Katri 18.3.2013

    Nuo Julian suosikkifarkut vaikutti tosi hyviltä, ja varmaan käyttäisin lahjakorttini niihin jos voittaisin :) Muuten kevään suosikkijuttuja on kukkakuosi ja pirteän värinen huulipuna. Lisäksi aion leikata hiukseni polkkapituiseksi, ja siksi odotan kampaaja-aikaa kuin kuuta nousevaa! Eli ehkäpä kevään must-hankintani on uusi tukka! :)

    Vastaa
  122. Jonna 18.3.2013

    Nahkatakkia kaivataan täälläkin,

    ruskeana..! Aina vaan tulee siirrettyä,

    muka tärkeimpien tieltä..;-/

    Vastaa
  123. sandella 18.3.2013

    Uusi nahkatakki olisi tosi jees!

    Vastaa
  124. Helena 18.3.2013

    Ehdottomasti farkkuliivi tai farkkupaita :)

    Vastaa
  125. Noora 18.3.2013

    Ehdottomasti valkoiset pitsishortsit! :)

    Vastaa
  126. HeidiK 18.3.2013

    Etsin kevääksi takkia! Viime vuoden takkista ratkes sauma kun pidin raskaanaollessa :D HUPS! :D Sekä tyylikkäitä vaatteita näiden äitiyslomaretkujen tilalle kun palaan töihin.

    Vastaa
  127. Neea 18.3.2013

    Farkut!

    Vastaa
  128. Jennni 18.3.2013

    Ehdottomasti nahkatakki ja siniset farkut! Kumpiakaan ei löydy tällä hetkellä vaatekaapista.. :s

    Vastaa
  129. Fiipi 18.3.2013

    Farkkuliivi! Vaikka mulla semmonen jo on, nytkin päällä niin se on ehdottomasti kevään ja kesän it-juttu!

    Vastaa
  130. miijamarya 18.3.2013

    mun must- hankinta on wedge sneakersit. kävi tää perinteinen: ensin ne oli aivan kamalia, sitten silmä tottui ja lopulta PAKKO SAADA :D

    Vastaa
  131. Niina 18.3.2013

    Sopivasti risaiset farkkushortsit täytyy kyllä löytää!!

    Vastaa
  132. Reia 18.3.2013

    Ehdottomasti revityt farkut! :)

    Vastaa
  133. Sofia 18.3.2013

    Uusi (nahka)takki tai housut :)

    Vastaa
  134. Silja 18.3.2013

    Pirteen väriset tennarit on hankintalistalla ykkösenä.

    Vastaa
  135. tuijja 18.3.2013

    Nahkatakki ja converset, ehdottomasti! :)

    Vastaa
  136. jemina 18.3.2013

    järjettömän hyvin istuvat pökät on ihan must!

    Vastaa
  137. JennaM 18.3.2013

    Uudet pirteän väriset farkut on ehdottomasti kiikarissa tänä keväänä! :)

    Vastaa
  138. Krishe 18.3.2013

    Uudet aurinkolasit! Näillä paisteilla pakolliset lämpötilasta riippumatta. Toisaalta kukikkaat vajaamittaiset housut johdattaisivat myös takuuvarmasti kesää kohti!

    Vastaa
  139. Hepsu 18.3.2013

    Videolla Rinillä on mielestäni aivan upea paita! Semmoisen kun löytäisin, niin eläisin materialistihuumassa varmaan koko kesän :D

    Vastaa
  140. Kirsi 18.3.2013

    Kyllä ainakin tuollaiset superflexit pitää saada ;)

    Vastaa
  141. Maria 18.3.2013

    Uudet vaaleat farkut ehdottomasti!

    Vastaa
  142. Cata 18.3.2013

    Nahkatakki puuttuu mun vaatekaapista kokonaan ja täydellisestä sellaisesta olen jo pitkään haaveillut. Jospa se pian löytyis. Tosin painon pudotuksen myötä myös uudet farkut taitavat olla pakolliset :)

    Vastaa
  143. KP 18.3.2013

    Pirteän värisiä toppeja tarvitsisin. :)

    Vastaa
  144. iidha 18.3.2013

    Ehdottomasti vaaleat ”rikkinäiset” farkut on kyllä tänä keväänä saatava! :)

    Vastaa
  145. Emma 18.3.2013

    Haluaisin kevääksi itselleni jotkut pirteän väriset farkut !(-:

    Vastaa
  146. Piia 18.3.2013

    Etsin, ja olen etsinyt jo pitkään, sitä TÄYDELLISTÄ bikernahkatakkia :) toivottavasti tulee vielä vastaan.

    Vastaa
  147. Kikka 18.3.2013

    Sopivasti kulutetut, tummahkot farkut!

    Vastaa
  148. Yvonne 18.3.2013

    farkkushortsit pitsikoristein :)

    Vastaa
  149. Emilia 18.3.2013

    Oon jo monta vuotta mennyt samalla kevättakilla, joka on edelleen siisti ja käyttökelpoinen, mutta nyt haluan rennonman kevättakin. Toivottavasti SE oikea löytyy :)

    Vastaa
  150. Mirka 18.3.2013

    Tämän kevään must have-hankinta on maiharitakki, sellainen ohut vihreä :)

    Vastaa
  151. Pautsi 18.3.2013

    Uusi kevättakki pitäisi ehdottomasti hankkia. Joku rento, mikä päällä voisi juosta tyttösen perässä tuolla pihalla :)

    Vastaa
  152. Nenna 18.3.2013

    Ehdottomasti mukavat ja rennot mammavaatteet, koska odotan esikoistani! ja piristystä on pakko hakea väreillä ym. pienellä ihanalla tähän alkavaan entistä tukalampaan olotilaan :)

    Vastaa
  153. Aly 18.3.2013

    Ehdottomasti uudet converset! :)

    Vastaa
  154. katih 18.3.2013

    uusi kevättakki ehdottomasti, josko tuolta löytyisi…

    Vastaa
  155. haidi 18.3.2013

    Ehdottomasti farkkupaita tai vaikka farkkutakki! Kovasti oon jo sellaista yrittänyt bongailla, mutta ei oo vielä sopivaa osunut kohdalle! :)

    Vastaa
  156. Tuuli 18.3.2013

    Kevään must hankintana ois värikkäät housut ja joku täydellinen peplumtoppi! :)

    Vastaa
  157. Maiju 18.3.2013

    Uusi nahkatakki pitäisi ehdottomasti hankkia samoin jotkut mukavat kiilakorot. :)

    Vastaa
  158. Satu 18.3.2013

    Kevääksi täytyy kyllä ehdottomasti löytää joku pirtsakan värinen neule :)

    Vastaa
  159. Juuli 18.3.2013

    Tarvitsisin kevättakin, sekä täydelliset farkkushortsit (joillaiset näin bikbokissa). Opiskelijabudjetti ei ole ihan samaa mieltä kanssani :(

    Vastaa
  160. Riikka 18.3.2013

    Täydellinen nahkatakki on pakko löytää! Sitä tosin on etsitty jo viitisen vuotta entisen poismenon jälkeen, joten saa nähdä tärppääkö vieläkään :)

    Vastaa
  161. HayD1 18.3.2013

    Kevään must on valkoinen väljä neulepaita. Tuo valoista ilmettä muutenkin kirkkaaseen kevääseen ja voi yhdistellä niin värikkäiden housujen kuin farkkujen kanssa oman fiiliksen mukaan! Sopii niin töihin kuin vapaa-ajalle, kokonaisuutta voi lisäksi muokata nopeasti erilaisilla koruilla ja kengillä juhlavammaksi :)

    Vastaa
  162. jenni! 18.3.2013

    (Teko)Nahkatakki! Edellinen meni pilalle viime kesänä:s

    Vastaa
  163. Ellu 18.3.2013

    Vaaleanpunaiset tennarit ehdottomasti! <3

    Vastaa
  164. Emma 18.3.2013

    Jotkin ihanat räikeän väriset farkut on pakko saada! :)

    Toivottavasti onni suosisi tällä kertaa..

    Vastaa
  165. Tupsu 18.3.2013

    Värikkäät housut! Ostin viime keväänä mintunvihreät farkut, mutta niiden lisäksi haluaisin vielä pinkit tai kukalliset pöksyt.

    Myös isoja mutta kevyitä, värikkäitä huiveja aion hamstrata nahkatakin kanssa lämmittämään keväällä :)

    Vastaa
  166. Edit 18.3.2013

    Mun pitäis hankkia ehdottomasti jotain väriä vaatekaappiin :), keväällä (eikä kesällä) ei ole kiva pukeutua pelkkään mustaan/valkoiseen/harmaaseen..

    Vastaa
  167. Nea 18.3.2013

    Uudet converset ehdottomasti edellisten kaveriksi :)

    Vastaa
  168. Katariina 18.3.2013

    Värikkäät neuleet ja huivit :)

    Vastaa
  169. Annukka 18.3.2013

    Tuon summan käyttäisin varmasti vaan ihan perus housuihin ja paitoihin:) En ole ainuttakaan vaatekappaletta itselleni ostanut 2 vuoteen(kiitos raskauden jonka seurauksena lihoin kauniit 30kg).

    T: Nyt 57 kg :)

    Vastaa
  170. Maija 18.3.2013

    Vaaleat rikotut farkkushortsit tai boyfriend-malliset farkut! Ihan täydellinen kombo rusketuksen kanssa :)

    Vastaa
  171. erkku 18.3.2013

    farkkupaita! mulla on vaan veljen vanha, joka on ihan liian iso ja lens just eilen kirppiskasaan :D

    Vastaa
  172. Minnas 18.3.2013

    Vaaleasävyinen kevät takki olisi minulla hakusessa tälle keväälle :)

    Vastaa
  173. rebe 18.3.2013

    Haluisin maastovihreät housut:) ja farkkupaidan!

    Vastaa
  174. Sartsu 18.3.2013

    Uuuu, lista on loputon. Kotiäitinä kun en ole kamalasti ehtinyt päivittää omaa vaatekaappiani. Lasten kyllä. Johtunee ehkä myös siitä, että omat mitat vielä pienen kuopuksen jälkeen hakusessa….mutta mutta, jotain väriä ehdottomasti! Ehkä uudet, värikkäät housut? Ja joku ihana neule kaveriksi. Ja tennarit!! Kyllähän näitä haaveita löytyy :) sitä ihanaa kevättä ja kesää odotellen!! Nautitaan auringosta!!

    Vastaa
  175. Linda 18.3.2013

    hakusessa olisi uudet vaaleat farkut :)

    Vastaa
  176. Aijai 18.3.2013

    Uus kevättakki olis hankittava ja eräs BikBokin kyseinen houkuttelis kamalasti!

    Vastaa
  177. linsku 18.3.2013

    Se nahkatakki!:) joka tosin on vielä hakusessa… Converset on myös ostoslistalla.

    Vastaa
  178. p.marie 18.3.2013

    Farkkupaita! Oon etsinyt sitä täydellistä jo useamman vuoden, enkä ole halunnut tyytyä ’ihan kivaan’. Jos siis ensi kesäksi ehtisi vielä löytää ü

    Vastaa
  179. mirjam 18.3.2013

    pitsiset farkkusortsit ois ainakin mun ostoslistalla tänä keväänä!:)

    Vastaa
  180. annnsofi 18.3.2013

    Mun ostoslistalla on valkoiset converset maksihameen ja farkkutakin kaveriksi! :)

    Vastaa
  181. Miiiii 18.3.2013

    Kevättakki pitäisi hankkia piakkoin.

    Vastaa
  182. Julia Kivistö 18.3.2013

    Ehdottomasti matalavartiset navyblue väriset converset ja tottakai myös kukkatopit kuuluu kesään! :)

    Vastaa
  183. Jey 18.3.2013

    Turkoosit tennarit olisi kova juttu!

    Vastaa
  184. madde 18.3.2013

    Nahkatakki ehdottomasti! :)

    Vastaa
  185. kardemumma 18.3.2013

    Paljon olisi hankittavaa. Trenssi olisi yksi niistä, mitä haluaisin.

    Vastaa
  186. Leisku 18.3.2013

    Uudet vaaleat farkut pitäisi hankkia, parin raskauden jälkeen kroppa ei ole enää entisensä.. ;)

    Vastaa
  187. Suski 18.3.2013

    Aivan ehdottomasti mintunvihreät ja turkoosit vaatteet! Ne pistävät silmään koko ajan kauppoja kierrellessä. Pääsisi vain pian tästä vauvamahasta eroon, jotta niihin ihaniin paitoihin myös mahtuisi…:)

    Vastaa
  188. Essitt 18.3.2013

    Joku ihana kesämekko mun pitäisi löytää, koska en sellaista omista!

    Vastaa
  189. aammmmee 18.3.2013

    Tän must-hankinta hmm… Tarvitsisin vaikka mitä! Uudet farkut ja kivoja toppeja nyt ainakin on ostoslistalla :-)

    Vastaa
  190. Ann 18.3.2013

    kevään / kesän must-hankinta on värikkäät farkut!

    Niin ja ne keltaiset korkkarit mistä olen monia vuosia haaveillut (:

    Vastaa
  191. riiks 18.3.2013

    Ihana, pirtsakka ja kevyt kevättakki. Nahkatakki olisi kyllä ihan must! Mutta tahtoisin jotain hieman erikoista.. Ehkä BikBokilta löytyisi sellainen minulle ;)

    Vastaa
  192. els- 18.3.2013

    Valkoiset converset ja musta biker-nahkatakki ehdottomasti!:)

    Vastaa
  193. Susse 18.3.2013

    Uusi nahkatakki ois tarpeen :)

    Vastaa
  194. Iisa 18.3.2013

    Uusi beige trenssi!

    Vastaa
  195. Wella 18.3.2013

    Jotain smaragdinvihreää!

    Vastaa
  196. Kati 18.3.2013

    Voi tarttis vaikka mitä. Takki tai housut olis aika ehdoton saada.

    Vastaa
  197. mepa 18.3.2013

    must juttu on pallokauluspaita! =D

    Vastaa
  198. Elina.P 18.3.2013

    Ehdottomasti kulutetut farkut ja valkoinen tunika :)

    elinan09@hotmail.com

    Vastaa
  199. Sini 18.3.2013

    Tän kevään must hankinta on kyllä kohdallani jokin näyttävä koru, mielellään pirteässä värissä. Saisi vähän piristystä ja raikkautta simppeleihinkin asuihin :)

    Vastaa
  200. Minnijeejee 18.3.2013

    Mun tän kevään hankinta on ehdottomasti nahkatakki, eihän sitä ookkaan metästetty vasta ku 3 vuotta… : D

    Vastaa
  201. Karoliina 18.3.2013

    Nahkatakki! :)

    Vastaa
  202. JJenni 18.3.2013

    Tänä keväänä on pakko saada converset valkoisessa värissä ja myös jotkut värikkäät farkut! :)

    Vastaa
  203. Maisa 18.3.2013

    nahkatakki :)

    Vastaa
  204. Vilma 18.3.2013

    Ehdottomasti tohvelimalliset ballerinat ja joku ihana kevättakki! Eikä kevättä ilman uusia aurinkolaseja. :)

    Vastaa
  205. Annika 18.3.2013

    Postausta lukiessa mietin, että pitää kyllä tässä joku päivä käydä Bik Bokissa, sen verran kivan näköisi juttuja kuvista bongasin! Joten ilman muuta mukana arvonnassa! Itselleni yksi kevään must juttu olisi löytää vaaleat kulutetut pillifarkut :)

    Vastaa
  206. TMK 18.3.2013

    Ehdottomasti maaston vihreät farkut! Houkuttelivat niin pahasti, että tuollaiset hankin pari viikkoa sitten jo

    Vastaa
  207. nipsu 18.3.2013

    Ehdottomasti tänä keväänä pitää hankkia valkoset conssit ja joku kivan mallinen nahkatakki! (:

    Vastaa
  208. Emilia 18.3.2013

    vaaleat, hieman revityt, täydellisesti istuvat farkut :)

    Vastaa
  209. NinaN 18.3.2013

    Moi! Pakko saada-listalla on ainakin farkkushortsit, ja paljon erilaisia ballerina-kenkiä!:)

    Vastaa
  210. Essi 18.3.2013

    Ostin jo itselleni farkkuliivin, mutta nyt farkkutakki on myös alkanut kiinnostamaan kovasti… Lisäksi Converset olis hankitalistalla, mutta sit kesällä Nycistä! :-)

    Vastaa
  211. sikuriina 18.3.2013

    Kevään must -hankinta on kyllä joku ihana valkoinen pitsitunika tuomaan toppahousutalven jälkeen hieman flirttiä ja tyttömäisyyttä tyyliin =)

    Vastaa
  212. Riku 18.3.2013

    Tämän kevään must-hankinta on armyvihreä rento takki, jonka ajattelin yhdistää neonväriseen pipoon ja valkoiseen puuvillaneuleeseen!

    Vastaa
  213. Katja 18.3.2013

    Ehdottomasti joku vaalea peplum-toppi ja valkoiset converset. :)

    Vastaa
  214. henssuuu 18.3.2013

    Tylsästi voisin sanoa, että tämän kevään must hankinta on mekko omiin ylioppilasjuhliin! :DD

    Vastaa
  215. Iisa 18.3.2013

    Kevään must-hankinta on vaalea farkkutakki ja lisäystä Marc Jacobs-perheeseen ;)

    Vastaa
  216. Kurre 18.3.2013

    Hmm, tuntuu että kevään must-hankinnat olen jo hommannut! Ehkä uudet mustat pillifarkut tai rento, sopivankokoinen collegepaita olisivat hyvät ja käytännölliset ostokset, niitä vaatekaappini kaipaa!

    Vastaa
  217. hanniina 18.3.2013

    Tänä keväänä hankintalistalla on työvaatteita. Eka oman alan työpaikka alkaa huhtikuussa ja kaapissa on suuri aukko toimistopukeutumisen kohdalla.

    Vastaa
  218. Ouimi 18.3.2013

    Bikbokista voisi löytyä kivat farkkushortsit, ja joun kiva kesätoppi, jotka yhsistäisin valkoisiin converseihin. :)

    Vastaa
  219. Pauliina 18.3.2013

    Must-hankinta on uusi kevättakki :)

    Vastaa
  220. manku 18.3.2013

    Kirkkaanväriset paidat ja asusteet (miksei housutkin!) Sekä pastillisävyt vielä tänäkin kesänä ainakin itsellä :-) ehdoton must on kyllä vaatteista huolimatta iloinen asenne ja kaunis hymy!

    Ps. Ihana blogi!

    Vastaa
  221. anniina 18.3.2013

    Punaiset farkut ovat tämän keväät must! Niitä olen nähnyt monen blogissa ja muiden päällä ja nyt olisi omat saatava:)

    Vastaa
  222. Piia 18.3.2013

    Joku superi statement-kaulakoru on hakusessa ja mielellään mätsäävien korvisten kanssa! :)

    Vastaa
  223. elina 18.3.2013

    Kevään the juttu on biker-takki :)

    Vastaa
  224. Jamppa 18.3.2013

    Ehdottomasti army-kuosiset farkut, sekä wedge tennarit! Vielä mielellään yhdistettynä, kiitos :)

    Vastaa
  225. maria 18.3.2013

    must juttu on raikas hymy ja rento khakinvihreä/armykuosinen kevättakki :-)

    Vastaa
  226. silja 18.3.2013

    Minun must on ehdottomasti rento neulepusero jonka voi heittää päälle festareilla viilenevissä illoissa! :)

    Vastaa
  227. anskusiii 18.3.2013

    Pakko on varmaankin hankkia kevääksi pyöreät aurinkolasit ja joku kivan värinen bleiseri.

    Vastaa
  228. maira 18.3.2013

    nahkatakki!

    Vastaa
  229. Saana 18.3.2013

    Tää oli helppo kysymys, ehdottomasti vaalea farkkupaita! :)

    Vastaa
  230. Milla 18.3.2013

    Tämän kevään must hankinta on musta nahka/tekonahkatakki, joka on sopivasti rock! Siihen voisi yhdistellä söpöjä bastellivärejä.

    Vastaa
  231. nelli 18.3.2013

    en osaa valita vain yhtä, mutta tässä olisi ainakin muutama mitä itsellä on ostoslistalla kevääksi: musta nahkatakki, joku seilor henkinen raitapaita, statement koru ja valkoiset conssit :)

    Vastaa
  232. Hannan 18.3.2013

    BikBokista kotiin lähtee ehdottomasti Super flex farkut! Kävin taas niitä tänään ihastelemassa. Kevääksi myös valkoiset Converset. Kesäksi ainakin farkkushortsit ja bikinivalikomaan saattaa eksyä myös muutama uusi ihanuus ;)

    Vastaa
  233. NinaR 18.3.2013

    Valkoiset tennarit on ehdottomat! :)

    Vastaa
  234. pandalapsi 18.3.2013

    Nahkatakki olisi hirmu kiva löytää. Sillä saisi vähän fiksattua mun muuten aika tyttömäistä tyyliä vähän ei-niin-ylihempeään suuntaan.

    Vastaa
  235. Sandy 18.3.2013

    Biker nahkatakki on hankintalistallani ykkösenä. Sellainen, ihanat nilkkurit tai tennarit jalkaan ja lapsen kanssa kaupungille. Oih, sitten enää puuttuu aurinkolasit.. Taidampa laittaa ne numero kakkoseksi ;)

    Vastaa
  236. Iisa 18.3.2013

    Hakusessa ois täydelliset farkut!

    Vastaa
  237. Niina 18.3.2013

    Nahkatakki jo löytyy, joten farkkutakki toisi mukavaa vaihtelua! =)

    Vastaa
  238. mary 18.3.2013

    Olen vähän tai aika paljon haaveillu jostakin kirkkaan värisestä paidasta. ehkäpä ihan joku neon-väri.. :D

    Vastaa
  239. jasmin 18.3.2013

    Inka-kuvioinen toppi tai shortsit!

    Vastaa
  240. Madde 18.3.2013

    Omalla kohdallani se taitaa olla statement-korut, joita tällä hetkellä näyttää löytyvän kiitettävästi kaikkialta :) Eli valinnan vaikeus iskee!

    Vastaa
  241. Suvi 18.3.2013

    Tän kevään must on uudet arskat, jotkun vähän erikoisemmat ja joku kiva värikäs laukku arkikäyttöön ! sekä täydellisesti istuvat pillifarkut ois enemmän kun jees (; love bikbok <3

    Vastaa
  242. NiinaT 18.3.2013

    Kevään must hankinta on uudet farkkushortsit ! Näin OcJulian blogissa juurikin bikbokista ostetut farkkushortsit, jossa on etuosassa pitsi koristelua. Tänne Joensuuhun aukeaa kyseinen liike huhtikuussa ja toivon, että samat shortsit löytyy myös sieltä! :)

    Vastaa
  243. Anni 18.3.2013

    Uusi kevättakki on hakusessa, ostin edellisen joskus pari vuotta sitten, joten uudelle olisi käyttöä. Ja tuo beige kevättakki näyttäisi juuri siltä mitä olen hakemassa! :)

    Vastaa
  244. iida 18.3.2013

    Tänä keväänä on pakko ostaa uudet farkkushortsit ja bikbokissa on niin kivan näkösiä yksilöitä. Varsinkin ne pitsiset. Farkkushortseja löytyy yllättävän vähän kaapista.

    Vastaa
  245. Laura 18.3.2013

    Tämän kevään hankintalistallani on nahkatakki, aivan kuten sinullakin! :)

    Vastaa
  246. Pou 18.3.2013

    vaaleat farkut

    Vastaa
  247. Silja 18.3.2013

    Värilliset housut! Ehkä punaiset tai vihreät.. :)

    Vastaa
  248. bbella 18.3.2013

    Ihan ehottomasti kevät takki! ja värikäs sellanne :D

    Vastaa
  249. josu 18.3.2013

    Converset ja pastelli värit!! :-)

    Vastaa
  250. Gemma 18.3.2013

    Valkoiset matalat conssit ja joku pirtsakka kevättakki olis hakusessa! :)

    Vastaa
  251. Elli 18.3.2013

    Haluisin ihanan tyköistuvan farkkuliivin! Pukisin sen söpön kukkamekkosen kanssa :)

    Vastaa
    • sINI 19.3.2013

      Uudet farkut ja laukku. Ja joku värikäs ohut huivi.

      Vastaa
  252. Mirtsu 18.3.2013

    Ehdottomasti vaaleat farkut! :) ja uudet bikinit

    Vastaa
  253. lisbe 18.3.2013

    aivan ehdoton ykkönen ostoslistallani on uusi nahkatakki!

    Vastaa
  254. Pirre 18.3.2013

    Must-hankinta vaalea farkkupaita ja/tai farkkupaidasta tehty liivi. Can’t live without! Ja ohut maksimekko helteiden toivossa.

    Vastaa
  255. Miisu 18.3.2013

    Moi!

    Ehdottomasti mustavalkoraidallinen jakku ;)

    Kivaa alkanutta viikkoa! :)

    Vastaa
  256. Riikka 18.3.2013

    Jotain armya ja jotain korallia täytyy saada.. Tai oikeestaan molempia jo hankittu, mutta lisää kaipaa:) Uusi kevättakki on must!

    Vastaa
  257. Jenna 18.3.2013

    Mistähän sitä aloittaisi.. Raskauksien jälkeen vaatekaappi huokuu mustaa ja väljää vaatetta, joten tänä keväänä tämä äippä kaipaisi värejä!! Ja koska en malta/raaski ostaa itselleni koskaan mitään tulisi lahjakortti kyllä oikeaan osoitteeseen! Peukut pystyyn siis:)

    Vastaa
  258. Jenppu 18.3.2013

    Tänä keväänä pitää hankkia ehdottomasti biker-mallinen nahkatakki vihdoin ja viimeinen! Vuosi sitten siitä jo haaveilin mutta sopivaa ei tullut vastaan.

    Vastaa
  259. Stella 18.3.2013

    Oon miettinyt hommaavani tulevalle kesälle Converset ja muutamia pitsisiä yläosia. Oon jotenkin mieltynyt pitsiin viimeisen vuoden aikana ja sitä teemaa aion jatkaa kesälläkin vähän vaatekaappia täydentämällä.

    Vastaa
  260. late 18.3.2013

    Must-hankinta kevääksi/kesäksi on ehdottomasti boyfriend-farkut!

    Vastaa
  261. Lissu 18.3.2013

    Jokin ihana kevättakki :)

    Vastaa
  262. maire 18.3.2013

    Pitkän ja lumisen talven jälkeen ehdoton kevään must on jotkut räikeät korkokengät, joissa meinaan painella kaupungilla :-)

    Vastaa
  263. anna 18.3.2013

    minun on pakko saada joku vaalea kaunis kevättakki sekä hamstrattava ballerinoja :) myös uudet valkoiset tennarit on ehdottomat.

    Vastaa
  264. tuulia 18.3.2013

    Lisää baltsuja kenkäkaappiin :)

    Vastaa
  265. PikkuMy 18.3.2013

    Keltaiset pillihousut korkealla vyötäröllä ;)

    Vastaa
  266. Rii 18.3.2013

    Parhaillaan metsästelen yksinkertaista mutta nerokasta, hieman juhlavaa naruolkaimista toppia. Ehkä löydän sellaisen BikBokista?

    Vastaa
  267. -Simppa- 18.3.2013

    Raitaa, raitaa ja raitaa on päätynyt niin äidin kuin lapsenkin kaappiin :) Ja jotain värikästä täytyy ehdottomasti myös saada!

    Vastaa
  268. lattenainen 18.3.2013

    konjakinruskeat tennarit on must. Ja pari raitapaitaa.

    Vastaa
  269. S 18.3.2013

    Ikuisuusprojektina ajaton, kaunis, klassinen kevättakki ja kaipaisipa farkkupinokin päivitystä!

    Vastaa
  270. Kirkkaat/neonvärit sekä kuviolliset housut. :)

    Vastaa
  271. Pauliina 18.3.2013

    Joku ihana farkkuliivi täytyy hommata! :)

    Vastaa
  272. kanerva 18.3.2013

    jotain raikasta raitaa, ehkäpä pusero/jakku.. kevättakki, värikkäitä toppeja, kauluspaitoja.. nyt vasta olen syttynyt noihin statement-koruihin, eli niitä vielä lisää! keksin näköjään vaikka mitä hankittavaa :)

    Vastaa
  273. Pirre 18.3.2013

    Ehdottomasti haluan kevääksi tennarikorkkarit ja värikkäät farkut/legginsit :)

    Vastaa
  274. Riiviöiden äiti 18.3.2013

    Jee, arvonta! Kevään must hankintana mm kiilakorkonilkkurit ja duunipaitoja kivalla twistillä,

    arjen luksusta siis!

    :)

    Vastaa
  275. repsu 18.3.2013

    Vaaleat housut, kun on farkkuja ja mustia housuja käyttäny koko talven

    Vastaa
  276. Katju 18.3.2013

    Ykkösenä hankintalistalla on sini-valkoraidallinen istuva bleiseri:)!

    Vastaa
  277. Leena-A 18.3.2013

    Tää kotiäiti on pihalla trendeistä, mutta uudet aurinkolasit ja joku kiva paita olisi kiva saada kevääksi :)

    Vastaa
  278. henna 18.3.2013

    Yksinkertaisesti täydelliset farkkushortsit :-D

    Vastaa
  279. Sanneli 18.3.2013

    Ehdottomasti must have on nudet ballerinat ja tyköistuva farkkutakki!

    Vastaa
  280. Nipsu 18.3.2013

    Tämä neito kaipaisi ehdottomasti väriä lisää vaatekaappiin, ainakin värilliset farkut ja nuo kehumasi superflexit houkuttelee! :) Täytyy toivoa, että onni suosisi tällä kertaa!

    Vastaa
  281. Vilma 18.3.2013

    Vaaleat rikotut farkut ja jotkut ihanat ballerinat!

    Vastaa
  282. henhi 18.3.2013

    Mulla olis listalla kiilatennarit, vaaleet farkut ja joku ihana raikas huivi.

    Vastaa
  283. ---laura 18.3.2013

    Olen ehkä hiukan keltanokka trendiasioissa, mutta omassa päässä on selkeä visio! Musta lötkösti istuva ohut neule, ja mintunväriset pöksyt yhdistettynä mustiin consseihin. Niistä on mun kevät tehty :)

    Vastaa
  284. Jonda 18.3.2013

    Ruutupaita, vaaleat farkut ja söpöt herrainkengät! :) That’s about it!

    Vastaa
  285. Marjukka 18.3.2013

    Loppukevään hankintana löysin ihanat mustat ”tolppakorko” nilkkurit jotka kaipaisivat jatkeekseen uudet pillifarkut sekä jonkun ihanan kevätrotsin!

    Vastaa
  286. Salli 18.3.2013

    Kevään hankintalistalla on uudet farkut ja värikkäät converset!

    Vastaa
  287. mma 18.3.2013

    Vaatekaapistani uupuu värikäs takki kevääksi. Kyllästyttää käyttää mustaa takkia :(

    Vastaa
  288. mmaaria 18.3.2013

    Värikkäät farkkushortsit tai tennarit!

    Vastaa
  289. Jaana 18.3.2013

    Ykkös hankintana ehdottomasti biker-mallinen nahkatakki! Lista on tosin loputon: mm. värillisiä farkkuja, statement-koruja sekä nudet balleriinat!

    Vastaa
  290. marible 18.3.2013

    Must vaatehankinta on ehdottomasti uusi nahkatakki, mielellään niiteillä! :)

    Vastaa
  291. miia 18.3.2013

    Ehdottomasti tahtoisin löytää vihreän parkatakin!:)

    Vastaa
  292. Leena 18.3.2013

    Must hankinta on Vagabondin nahkaiset tennarit ja kaveriksi jotain pirteän väristä vaatetta.

    Vastaa
  293. marika.t 18.3.2013

    Korsin laukku ehdottomasti, malli vielä vähän hakusessa :)

    Vastaa
  294. nann 18.3.2013

    uudet bikinit ja farkkupaita!

    Vastaa
  295. Fox Lady 18.3.2013

    Musta-valko-raidalliset housut ja valkoiset Converset. :)

    Vastaa
  296. Tarppu 18.3.2013

    ehdottomasti musta paksupohjatennarit!

    Vastaa
  297. -markka- 19.3.2013

    Ehdottomasti kunnolliset puolikorolliset kesäkengät sekä mätsäävä käytännöllisyyden vaatimukset täyttävä laukku ovat hakusassa.

    Vastaa
  298. Anu 19.3.2013

    Täydellinen nahkatakki on hakusessa. Vanha on jäänyt vähän isoksi…

    Vastaa
  299. Helen 19.3.2013

    Peplum-toppi! BikBokissa oli moniakin ihania, pitää käydä sovittelemassa :)

    Vastaa
  300. katja 19.3.2013

    Täydellinen nahkatakki hakusessa! Mielellään saa olla jotain niittiä/vetoketju yksityiskohtaa ;)

    Vastaa
  301. siimapelle 19.3.2013

    Täydelliset farkut etsinnässä. :)

    Vastaa
  302. SiNi 19.3.2013

    Kiilakorkotennarit, kun niihin nyt silmä vihdoin on tottunut :b

    Vastaa
  303. selima 19.3.2013

    must kengät on converset!

    Vastaa
  304. Joni 19.3.2013

    Ehdottomasti joku ihana näyttävä statement-kaulakoru on pakko saada kevääksi! :)

    Vastaa
  305. Salla 19.3.2013

    Joku kiva kevättakki :)

    Vastaa
  306. maarge10 19.3.2013

    Vaaleat, hieman revityt farkut! Ne näyttävät niiin raikkailta talven jälkeen! :)

    Vastaa
  307. kkata 19.3.2013

    mm värikkäät housut, joko kuviolliset tai sitten ihan vaan yksväriset! :)

    Vastaa
  308. Eilis 19.3.2013

    Värikkäitä paitoja

    Vastaa
  309. Tilda 19.3.2013

    Mustan biker-takin hamstrasin jo keskellä talvea, se on mielestäni kevään must juttu!;)

    Vastaa
  310. Meri 19.3.2013

    Lapsille hommattu jo värikkäät housut, äitiltä puuttuu vielä. Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  311. eMi 19.3.2013

    Ehdottomasti kiilakorkotennarit ja/tai biker-mallinen nahkatakki :) Toimii niin keväällä kun syksylläkin!

    Vastaa
  312. Julia 19.3.2013

    Vaaleat ”kesäfarkut”. :)

    Vastaa
  313. Hantta 19.3.2013

    Kyllä se nahkatakki on se must-hankinta! :)

    Vastaa
  314. Sasha 19.3.2013

    Bikernahkatakki! Ehdottomasti!

    Vastaa
  315. Satunnainen 19.3.2013

    Kun jonkun ihanan (vatsan peittävän) t-paitatunikan löytäis…

    Vastaa
  316. Eveliina 19.3.2013

    Värikkäät tennarit!

    Vastaa
  317. white 19.3.2013

    se on varmasti taivuttava ja jotain neon-raikasta hommattava! ehkä vain huivi? :D

    Vastaa
  318. Titta 19.3.2013

    Täydelliset ”teinix” vaaleat revityt farkut jos löytäs ja tennarit :D

    Vastaa
  319. Siiru 19.3.2013

    Hameita tarvitaan aina!

    Vastaa
  320. Hanna 19.3.2013

    Jotkin pastellisävyiset tennarit on saatava :)

    Vastaa
  321. Miinu 19.3.2013

    Tämän Kevään must on ehdottomasti neon-värinen neule tai asuste :)

    Vastaa
  322. Milla 19.3.2013

    Ehdottomasti värikkäät farkut, punaiset ehkäpä :D

    Vastaa
  323. Bibow 19.3.2013

    Oon siinä Maj sun kanssa täysin samoilla linjoilla, että nahkatakki on kevään must juttu! Itselläkin on hyvin istuva, ns. se täydellinen malli hakusessa.

    Vastaa
  324. Ella 19.3.2013

    Kengät ja takki!

    Vastaa
  325. Annanas 19.3.2013

    farkkusortsit kesäksi!! :)

    Vastaa
  326. Jen 19.3.2013

    Ihana MK:n laukku ja kesäisen väriset converset :)

    Vastaa
  327. Napsu 19.3.2013

    Oon ite tykästynyt noihin nahkahihaisiin takkeihin :)

    http://brightcolorsofmine.blogspot.fi/

    Vastaa
  328. Essihi 19.3.2013

    Pratka-mallinen nahkatakki ja converset ainakin! Seka jokin nayttava,iso kaulakoru:)

    Vastaa
  329. Laura 19.3.2013

    Retro-lenkkitossut, esim. New Balancet, joilla loikkia lätäköiden yli ja polkea pyörää kevätkaduilla. Lisäksi joka kevät hankitalistalla on kasa pirteitä värikkäitä legginsejä ja sukkahousuja. Kevät, vuodenajoista ihanin!

    Vastaa
  330. nanaa 19.3.2013

    Kevään must-tuote on nahkatakki (minun mieleen on sellainen vähä lyhyempi malli)! Ai että, kun ootan, että pääsen yhdistämään sen johonkin kivaan maksimekkoon ja keväiseen kaulahuiviin! :)

    Vastaa
  331. Reettamh 19.3.2013

    Takki ja värikkäät farkut!

    Vastaa
  332. Ripsu 19.3.2013

    Keväälle haluaisin ehdottomasti jotkut pirteän punakorallit farkut :) Toisivat piristystä arkeen ja vaatekaappiini!

    Vastaa
  333. Kata 19.3.2013

    Värikkät farkut on se must!

    Vastaa
  334. Ninni 19.3.2013

    Musta nahkatakki, must hankinta!

    Vastaa
  335. Katya 19.3.2013

    Kahden pienen lapsen äitinä olis tarkoitus myös löytää istuvat, korkeavyötäröiset- ja ennen kaikkea hyvän tuntuiset farkut! Nahkatakki.. ja jotain värikästä olis myös kiva (pakko)löytää,näin kevättä odotellessa houkuttelee myös kaikki värikkäät asusteet! Hmm.. Kyllähän tota listaa tulis :D

    Vastaa
  336. Sappe 19.3.2013

    Arvelin vuoden ihastelun ja kummastelun jälkeen kokeilla kiilakorkotennareita! Nyt ne on tilattu ja saapas nähdä miten käy.:) Nahkatakkeja ei myöskään koskaan voi olla liikaa, kartutin kokoelmaa yhdellä upeudella vm-13. Joka vuodelle kato omat;)

    Vastaa
  337. minu 19.3.2013

    Hankintalistalla on jo pitkään ollut Raybanin klassikkolasit ja niiden pariksi olisi kiva saada (ainakin hetken) puhtaan valkoiset Converset…:)

    Vastaa
  338. JohannaL 19.3.2013

    jotkut kirkkaanväriset farkut on kyllä ihan must! :)

    Vastaa
  339. Juulia 19.3.2013

    Ehdottomasti bikertakki, ja istuva sellainen :) muutama vuosi sitten tuli ostettua ihan liian iso, kun suosion takia kaikki koot loppu.. jos nyt tärppäisi se täydellinen yksilö!

    Vastaa
  340. eevis 19.3.2013

    Ainakin itselleni kevään must-juttu on pirteän värinen peplum-toppi!

    Vastaa
  341. Elzah 19.3.2013

    Kirkkaanpunaiset slimmit housut! :)

    Vastaa
  342. Saanuska 19.3.2013

    Luulisinpa, että se olisi jotain neon-väristä. Vaatteesta en sitten tiedä, olisko ne housut, toppi vai paita.. kaikki käy :)

    Vastaa
  343. Bino 19.3.2013

    Karkkiväriset farkut/tvillhousut sekä kevyet sifonkipaitikset! :)

    Vastaa
  344. laura 19.3.2013

    Ehdottomasti vaaleet tiukat farkut ja löysähkö paita yksityiskohdilla, esim. Niitit tai glitteri!

    Vastaa
  345. Jennale 19.3.2013

    Must hankinta on hyvin istuvat farkut ja joku pirtsakka neonvärinen paita! Olen nyt raskaana ja LA on toukokuussa enkä ole ostanut yhtään uutta vaatetta niin nämä vanhat vaatteet ovat jo niin kulahtaneet ja venyneet mahan kohdalta että pakko saada kesäksi jotain uutta kivaa ja pirtsakkaa! :)

    Vastaa
  346. Piparminttu 19.3.2013

    Kyllä kaupoissa houkuttelee eniten joku esim. neonkeltainen kevyt kevätneule! Tennarit ja nahkatakki on jo hommattu ;)

    Vastaa
  347. Tsipu 19.3.2013

    Tämän kevään must-hankinta on ehdottomasti paluun tehnyt farkkutakki!

    Vastaa
  348. Jenni 19.3.2013

    Haluaisin kevääksi bikbokista upean statement korun ja ihanat inkkarihenkiset sortsit! Olen myös rakastunut farkkuliiveihin jotka ovat revittyjä ja olkapäät ovat täynnä erilaisia niittejä. Kevään must on ollu rohkea pukeutumisessa! ;)

    Vastaa
  349. Elina 19.3.2013

    Värikkäät topit ja ehkäpä jopa värikkäät housut myös ;)!

    Vastaa
  350. HelenaK 19.3.2013

    Beige maxi-mittainen hame on hakusessa! Se yhdistettynä valkoiseen toppiin, aurinkolaseihin ja kivoihin sandaaleihin. Mukana arvonnassa ollaan :)

    Vastaa
  351. ElliS 19.3.2013

    Kevääksi on ehdottomasti saatava pastellinvihreä silkkipaita!

    Vastaa
  352. Carianna 19.3.2013

    Nahkatakki sekä yksiväriset ja kuviolliset farkut/housut!

    Vastaa
  353. Mia Toukola 19.3.2013

    Kevääksi saatava BN AMBER-kultainen kaulakoru ja siihen DK DOLLYN mustavalkoinen mekko!

    Vastaa
  354. pamela 19.3.2013

    Mintun vihreet housut ois tosi kivat kevääks :)

    Vastaa
  355. Kaakka 19.3.2013

    Valkoiset Conversen tennarit! Oi, loska, sula jo!

    Vastaa
  356. Maija 19.3.2013

    Mulla on tunne, että sellasta maastokuvioista rentoa takkia tulee näkymään paljon katukuvassa, ainakin mitä kauppojen tarjontaa on uskominen. ;) Kieltämättä itseäkin houkuttais sellanen itselleni hankkia…

    Vastaa
  357. Raakel 19.3.2013

    Se ois kyllä ehottomasti olla perus vaalea farkkutakki!! Jep!

    raakels.blogspot.com

    Vastaa
  358. Salla 19.3.2013

    Hankinnassa olisi jotkut pirtsakan väriset housut:) Vihreät luultavimmin.

    Vastaa
  359. mangusti 19.3.2013

    Must-hankinta olis kyllä joku takki nahkahihoilla yhdistettynä toiseen materiaaliin!

    Vastaa
  360. Jenni 19.3.2013

    Miten olis koko vaatekaappi? :) olis jo aika luopua noista äitiysreuhkoista kun raskausajoistakin on jo kohta 2 vuotta. Hmm, laadukas laukku, nahkaiset korkkarit, slim farkut ja jotain vaaleeta läpikuultavaa paitaa olis ostoslistalla

    Vastaa
  361. Tirppis86 19.3.2013

    Minun tulevan kevään/kesän must hankinta on mustat pikkukengät, aivan samanlaiset kuin kuvan blondilla Bikbokissa. Aivan pakko saada samanlaiset!!! Viimekesänä etsin, mutta en löytänyt mistään.

    Vastaa
  362. saara 19.3.2013

    Uudet tennarit, ihan ehdoton!

    Vastaa
  363. Mari 19.3.2013

    Laihtumisen jäljiltä pitäisi hommata kaikenlaista, mutta must juttu on converset jossain ihanassa värissä ja takki :)

    Vastaa
  364. Hannam 19.3.2013

    uudet tennarit! ehdottomasti!

    Vastaa
  365. Niinu 19.3.2013

    No se nahkatakki…en ole löytänyt mieleistäni, vaikka etsinyt olen jo useampana vuonaa…nolo tunnustaa…

    Tosin tuo sunkin jakkusi on aika kiva, hmmm….

    Vastaa
  366. mi-la 19.3.2013

    pastellin sävyiset housut! (:

    Vastaa
  367. minttu 19.3.2013

    hankintalistalla kevääksi esimerkiksi takki nahkahihoilla,paljon pitsiä, viininpunaista ja kultaa. Niillä mennään :)

    Vastaa
  368. Abe 19.3.2013

    5-vuotiaille tytöilleni ostin jo viikonloppuna kukkafarkut ja itselleni on ostettava sellaiset myös! Siinä kun kaikilla on vielä Fjällrävenin takit, niin voimme olla aikamoinen näky :) Ehkä kuitenkin rajoitan, ettei mee ihan överiksi…

    Vastaa
  369. Veera 19.3.2013

    Tämän kevään must hankinta on kunnolliset tossut työmatkakävelyyn..kurjaa toisaalta laittaa panostus sellaiseen, mutta terveys tällä kertaa ennen ”kauneutta”..

    Vastaa
  370. Janni 19.3.2013

    Koko vaatekaappi kaipaisi uudistusta,mutta uudet farkut olisi kyllä ekana listalla :)

    Vastaa
  371. matsq 19.3.2013

    Kumisaappaat olisivat tarpeelliset.

    Vastaa
  372. Lumikki 19.3.2013

    Uudet tennarit, oi miten keveiltä ne tuntuukaan jalassa talvikenkien jälkeen!

    Vastaa
  373. Hennini 19.3.2013

    Olen tässä metsästellyt jotain kivaa perusteepparia strassi/helmiyksityiskohdilla, piristäis kivasti mun keväistä sortsityyliä :)

    Etsinnät ovat vielä vaiheessa..

    Vastaa
  374. JonnaN. 19.3.2013

    Keväällä haluaisin pukea päälle jotain värikästä ainaisten mustan, harmaan ja valkoisen sijaan. Joku ihanan värikäs bleiseri tai neule olisi mun must-vaate keväälle. :) Myös kirkkaat värit huiveissa miellyttää mun silmää!

    Vastaa
  375. Iina 19.3.2013

    Mun must have on täydelliset, hyvin istuvat farkkushortsit, koska semmoisia ei vielä ole löytynyt vaikka useana keväänä jo etsitty!:)

    Vastaa
  376. linnea 19.3.2013

    minun kevään musthankinta on ehdottomasti jotkut raikkaan oranssit/punaiset farkut!

    Vastaa
  377. Sue 20.3.2013

    Balleriinat – sama juttu joka vuosi. Mutku ei millään olisi varaa panostaa niin laadukkaisiin et kestäisi.

    Vastaa
  378. Neppu 20.3.2013

    Farkkutakki ja ihania paitoja pastelliväreissä!

    Vastaa
  379. Taru 20.3.2013

    Farkkupaita! :)

    Vastaa
  380. Emma 20.3.2013

    Nahkatakki pitäis löytää mutta ei tunnu olevan aikaa shoppailulle :D Niin ja noi Bik Bokin Super Flex farkut vaaleina kiinnostaa kanssa, en omistakaan yhtiäkään vaaleita farkkuja :)

    Vastaa
  381. Heidi 20.3.2013

    Pahin kevätinto vaateostosten suhteen meni kun vatsa alkoi kasvaa ;) Haaveilen silti pirtsakasta läpikuultavasta paidasta.. Nahkatakki on muttei se mahdu kesällä enää päälle. Iso ihana kaulakoru.. nams.

    Vastaa
  382. Jessica 20.3.2013

    Neonväriset asusteet, sekä biker mallinen nahkatakki olis hakusessa kevääksi!

    Vastaa
  383. Susa 20.3.2013

    Mekkoja, mekkoja ja mekkoja :) !

    Vastaa
  384. Jenna 20.3.2013

    Blogistasi suuren inspiraation saattelemana Tory Burchin ballerinat! :)

    Vastaa
  385. Merike 20.3.2013

    Ehdottomasti joku biker-tyyppinen nahkatakki, kun ei sellaista vielä ole. Ja ehkä jotkut oikein värikkäät pirteät farkut myös, ihania värejä nykyään näkee niissäkin.

    Vastaa
  386. Maikku 20.3.2013

    Mistäköhän aloittaisin :) Nahkatakki, Army-takki, valkoiset converset ja PALJON värikkäitä paitoja/neuleita! Lemppari värit ehdottomasti mintunvihreä,valkoinen ja koralli <3 Ainiin! ja ehdottomasti vaaleat ihanat kevät farkut :) Voisin jatkaa listaa loputtomiin…

    Vastaa
  387. veerushka 20.3.2013

    Värikkäät farkut olisi aika ihanat ja balleriinat ihan ehdottomasti!

    Vastaa
  388. sna 20.3.2013

    must hankinta on värikkäitä vaatteita ja hyvin istuvat farkut ! Rakastan mintunvihreitä vaatteita :)

    Vastaa
  389. a. 20.3.2013

    Mun must homma on joko joku kiva uus mekko, tai sitten semmoinen paita mitä voi hyvin pitää farkkujen yms. Kanssa senkin jälkeen kun tätä painoa on pudonnut.

    Vastaa
  390. tintti 20.3.2013

    Mun must have -listalla on ekana nahkalaukku, en omista yhtäkään ja tarvetta ois! :)

    Vastaa
  391. kukka 20.3.2013

    kesäisiä paitoja kyllä tarttis !

    Vastaa
  392. airaammaaria 20.3.2013

    Vaaleat farkut :)

    Vastaa
  393. Saara 20.3.2013

    Farkkutakki ja kukkukuvioiset housut :)

    Vastaa
  394. Ani 20.3.2013

    Takki on ensimmäinen hankinta listallani..olen jo kaksi kesää käyttänyt takin korvikkeena paksuja neuletakkeja

    Vastaa
  395. ella 20.3.2013

    Joku mintunvihreä vaatekappale on saatava! Näyttää aina niin kivalle muiden päällä, mutta itse kerta toisensa jälkeen jämähtää perusmustaan ja -harmaaseen :)

    Vastaa
  396. milla 20.3.2013

    ehdottomasti mustat farkut, koska viimeisetkin käytössä olleet hajosivat!

    Vastaa
  397. Nipsu 20.3.2013

    Mintunvihreet farkut<3 :)

    Ihana kesä ja värit<3

    Ja lämpö…nytkin varpaat ihan jäässä.

    Vastaa
  398. Minni 20.3.2013

    Löysä hihaton sifonkinen kauluspaita :) Pakko saada.

    Vastaa
  399. Tove 20.3.2013

    Mustavalkoinen raitapaita!

    Vastaa
  400. Tiina 20.3.2013

    Jotkut ihanat, värikkäät, kevyet kesäkengät täytyy löytää :)

    Vastaa
  401. Laura 20.3.2013

    Farkkutakki, maastokuvioiset housut ja valkoset conssit -settiä kaipailisin omaan kaappiini kevääksi.

    Vastaa
  402. Johanna 20.3.2013

    Statement-koru on kovassa etsinnässä, mutta ei ole vielä mieleistä löytynyt :(

    Vastaa
  403. mettis 21.3.2013

    vaaleansininen farkkutakki:))

    Vastaa
  404. Amanda 21.3.2013

    Ehdoton hankinta olisi viininpunainen nahkatakki, vaan mistä löytyisi?

    Vastaa
  405. Anne 21.3.2013

    Joku tosi värikäs juttu olisi saatava. Ehkä kirkkaan korallinen kevyt neule, tai limenvihreät shortsit. Jotain mikä näyttää hyvältä ruskettuneella iholla. Kesä, tule jo! :)

    Vastaa
  406. Suppu 21.3.2013

    Hmmm joku ihana iso huppari, BikBokissahan sellasia on paljonkin. Ois kiva heittää rennosti huppari ja conssit jalkaan ku vähän alkaa lämpenee :)

    Vastaa
  407. Emmi 21.3.2013

    nahkatakki, vajaamittaiset housut ja nudet korkkarit

    Vastaa
  408. Tintsa 21.3.2013

    Must -hankinta on ehdottomasti päheä nahkarotsi kultaisin yksityiskohdin!

    Vastaa
  409. Krista 21.3.2013

    Uudet converset olis hakusessa.

    Vastaa
  410. Noora 22.3.2013

    Kukkakuvioiset leggarit ja värikäs peplum-toppi. Onkohan jälkimmäinen jo ihan last seasonia? :D No ei sen väliä, semmosen haluisin.

    Vastaa
  411. Nea 22.3.2013

    Kyllä se olis joku kevättakki, joku muu kuin nahkatakki:)

    Vastaa
  412. Nita 23.3.2013

    Farkkuliivi ja uus nahkatakki olis hakusessa kevääksi!

    Vastaa
    • Nita 23.3.2013

      oho huomasin nyt vasta mihin asti arvonta oli voimassa :D

      Vastaa
  413. Inkeri 23.3.2013

    Mulle ainakin kelpaisi kaikki Bik Bokista löytyvä! On se vaan niin ihana kauppa, kolahtaa täydellisesti mun tyylille… :D Mutta jos täytyisi päättää mikä on parasta mitä vois nyt kevääksi saada, niin se olisi kyllä vaalea keväinen takki ja siihen sopiva vaaleanvärikäs (voiko tolleen ees sanoa? :D) huivi, missä voisi olla vaikka iki-ihana kukkakuosi!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *