Pakko vähän summata muutamaa edellistä viikkoa. Niihin mahtuu niin paljon; poikani on täyttänyt vuoden (ja hän on oppinut kävelemään), upea reissu Charin kanssa Nyciin, Koskikeskuksen muotipäivät, Bik Bokin stailauspäivä ja mm. lasten koko vuoden rankin sairastelu jakso. On ollut kuulkaas korvatulehdusta, flunssaa, oksennus- ja ripulitautia, kuumetta… yhteensä kolme viikkoa putkeen. Matkustaessani takaisin Nycistä skippasin tavallaan yhden yön kokonaan, käteni tärisi koko päivän, mutta maltoin silti mennä vasta puolen yön aikaan nukkumaan seuraavana yönä… lapset olivat innokkaana paluustani ja heräsivät viiden jälkeen aamulla. Pienellä univajeella on siis menty tässä viikonloppu…
Ensi viikonlopuksi olen luvannut heille järjestää pienet yhteissynttärikemut ja lähdemme heti sen jälkeen viikon reissuun. Pääsemme viettämään pääsiäistä Kuusamoon, en malta odottaa. Tätä ennen oli sitä samaa kotiäidin rutiinia joka päivä, puuroa, luonasta, illallista, nukkumaan… you know? päivän asuina legginsit, salit ja lenkit meni rutiinilla. Nyt olisi tarkoitus päästä taas arkeen kiinni, hetkeksi ainakin. Elimistöni oikein huutaa rutiineja, itse ihmettelen, että kuinka olen onnistunut pysymään terveenä?
Olen odottanut tätä sunnuntaita tosi pitkään, Miika ulkoili lasten kanssa, tein heille lihapullia, pesin pyykkiä ja aion löhöillä mukavuusvaatteillani koko päivän. Minulla on ollut niin ikävä juurikin tällä tavalla vietettyä päivää.



Siinä se Teppo-koirakin nyt on, kun te olette hänestä kyselleet. Sama kaveri kuin ennenkin, mutta parta sen kun harmaantuu. Vastahan sekin oli pieni poikanen ja kohta onkin mittarissa neljä vuotta. Tajuan aina välillä, että tsekin lähenen kovaa kyytiä kohti kolmeakymppiä. Noh, me ollaan vielä kummatkin ihmisen iässä toistaiseksi vielä +20 ja energiaa riittää paljoon, kunhan vaan välillä saadaan pitää näitä ”huilipäiviä”. Mulla on muuten ihme kyllä bloggausmotivaatiota vaikka muille jakaa, mutta aikaa ihan liian vähän. Ensi viikolla sitten koitan toteuttaa kyselypostauksen ja muita juttuja.
<3: Maj
ps. Olen jostain syystä täysinunohtanut järjestää lupaamani Bik Bok-arvonnan, mutta teen sen heti huomenna ;)
Hei ihanaa, että pääsette vähän lomailemaan perheenä, ja mikä parasta suuntaatte myös pääsiäiseksi Rukalle! Olisipa hauska törmätä perheeseesi, sinut olenkin tavannut livenä!:)
Totta, tähän väliin on mahtava päästä mökkeilemään, ulkoilemaan ym. kivaa koko perheen voimin :)
Meilläkin on ensi viikonloppuna tuplasynttärit pojille. Ja mä en edes ole ajatustakaan suonut tarjotaville sun muille :D Meillä ei sentään kovin pitkiä sairasteluja ole ollut, mutta tuo melkein 1-v. on herätellyt pitkin öitä ja aamusta vähintään pikkasen ennen kuutta. Musta tuntuu, että mä olen nyt pari kuukautta vain ollut ihan loputtoman väsynyt. Siksipä en siis ole saanut aikaiseksi kommentoida sun muihin seikkailuihin, vaikka monta kertaa tääläpuolen ruutua onkin tullut huokailtua. Esim. Nycin matkalle!
Ai juu, sain slaagin, kun selailin äitini seinäkalenteria ja kesäkuun kohdalla luki ”Sara 29v.”. OMG!
Mä heräilen kans, välillä menee maidot ohi pullon kun yöllä oon niin pökkyrässä… Kerään voimia yömaidon vieroittamiseen, apua!
huuh tsemppiä. me jätettiin nuo yöpalvelut pari kk sitten ja se tosiaan vaatii kyllä omat voimansa. mä niin toivon, että tuo kellojen siirtäminen saisi tuon beibin oikeasti nukkumaan sitten vaikka seiskaan nykyisen 5:40 sijaan…
Pikkasen on ollut rumbaa sulla ;) Ihana kun pikkumies kävelee. Meillä kans alettiin käveleen 2päivää 1v päivän jälkeen. Nää sairastelut on hanurista. Pikkuneiti sai putket korviin torstaina, elen tuli kuume ja yskää yrittää päälle… Ja vimppa antibiootti syötiin loppuun tän kuun alussa :(
Mullakin yks uusi projekti jolle olis intoa mutta vähän aikaa… Olen alkanut opiskelemaan ;)
Noita unitunteja on aivan liian vähän ja muutama viikko sitten täällä on alettu herään 5.30-6.30 välillä entisen 7-8 sijasta ;)
Hui tuolle yömaidolle, me ollaan saatu iltamaitokin pois yhden järkky kröhän yhteydessä. Maito sitoo limaa ja kun yskä oli niin paha että tuntu että tukehtuu niin ei vaan uskallettu antaa maitoa ja iltamaitokin jäi. Tsemppiä sulle vieroitukseen!!
Mä niin haluaisin kuulla enemmän Sampan ja Rebsun kuulumisia :) onnistuisko sellainen kiva lapset kertoo juttu ;) Rebsu vois tehdä videopostauksen 3v sellaisen :)
Voi että, muistan kun vasta odotit Samulia. Kylläpä aika menee nopeesti. (Niin klisee, mutta oli pakko tulla toteamaan!) : )
http://2-roads-diverged.blogspot.co.uk/
Me äidit ei tarvita ihmeitä/pitkiä reissuja jotta tajutaan, että se arki onkin aika jees. Toki sulla nyt oli siinä pitkä reissu, mut siis yleensä:) Jo kun vähän tulee jotain ekstraa niin sen jälkeen taas arki maistuu.
Sun naamasta ei kyllä toi väsymys näy.. toista se on täällä;) Mutta mä lähentelenkin jo neljääkymppiä. Just eilen puhuttiin kaverin kanssa joka viimeisillään raskaana ja ikää 35 että tekis mieli mennä tonne kadulle huutamaan että haloo nuoret äidit… tehkää lapsenne ajoisssa;) Mä tein, mutta sitten piti saada vielä tämä iltatähtiprinsessa:) Joka vie välillä mehut ihan totaali:) Mut en vaihtais pois;)
Mukavaa tulevaa lomaa! Me vietettiin joulu Rukalla. 3wee laulaa vieläkin ”nyt kutsuu mua kuusamo” eli hauskaa oli lasten kanssa vaikka pakkasta oli yli -20 joka päivä. Poiketkaa Landemarketissa lounaalla, kahvilla tai leipäostoksilla, suosittelen :)