NYCin reissuamme on enää päivä jäljellä, joten on korkea aika kertoa teillekin, että mistä oikein on kyse. Olemme mukana Charin kanssa Aurinkomatkojen yhteistyökampanjassa, jonka tiimoilta pääsimme kokeilemaan omatoimista lento+hotelli -matkaa. Varaamalla reittilennot ja hotellin yhdessä, säästää niin aikaa, rahaa kuin hermojakin: Lento + hotelli -matkan voi tehdä yli 250 kohteeseen ympäri maailmaa, lähes millä lentoyhtiöllä tahansa ja valittavana on tuhansia eri hotelleja. Haluamaansa matkaa voi etsiä ajankohdan, hotelliluokituksen tai budjetin mukaan. Suosituimpia kohteita ovat juurikin suurkaupungit, joihin pyrähdetään puolison tai kaveriporukan kanssa pidennetyksi viikonlopuksi. Kun varaa lennon ja hotellin yhdessä on matkan ostajan suojana valmismatkalaki, joka tarkoittaa sitä, että matkanjärjestäjä auttaa matkalaista tarvittaessa reissun päällä esim. poikkeustilanteissa. Minunlaiselleni kokemattomammalle matkailijalle lento+hotelli -setti on miellyttävä ja turvallinen tapa reissata omilla ehdoillani.
Aamiainen Dean & Delucalla. Päivämme ovat alkaneet leppoisasti vanilla lattea siemaillessa ja päivän tomintasuunnitelmia pohtiessa.
Tämä meidän tyttöjen unelmareissu on sujunut loistavasti, olemme saaneet tehdä juurikin niitä asioita, mistä me molemmat pidämme. Erilaisista tyyleistämme huolimatta kiinnostuksen kohteemme ovat olleen ihan täysin samanlaiset :)
Oletteko huomanneet kurkistaa matkakuulumisiamme Indiedaysin facebook-sivuilta? Tulen vielä kertomaan teille NYCin matkakuulumisia ja jakamaan kuvia täällä blogissani monen postauksen verran. Käykäähän tekin jakamassa omia Vinkkejänne Aurinkomatkojen kampanjasivuilla, sillä siellä arvotaan kaikkien vinkin jättäneiden kesken 300 euron arvoinen matkalahjakortti!
Jos New Yorkin matka alkoi tämän myötä tuntua ajankohtaiselta, niin saatte LOVENYC -koodilla 50 euron alennuksen: Alennuskoodia ei voi käyttää muiden alennusten yhteydessä ja koskee vain uusia varauksia. Koodi on voimassa 2.4.2013 asti. Matkustusaika 3.3.-31.8.2013.
-Maj
OI ihana keväinen NYC! Olen ollut pari kertaa ja ihan parasta. Voi kun pääsisi taas! Ainut nega on pitkät lennot. Lapsellinen kun matkustaa niin ”turhaa” aikaa menee noihin matkustuspäiviin.
Kävittekö sellaisessa outlet-kylässä joka on noin tunnin bussimatkan päässä keskustasta? En muista nimeä, mutta ainakin n. 6v sitten oli tosi kiva paikka. Satoja merkkivaate outletteja!
Teilläkin taisi hotellilla olla aamupalaksi vain muffareita ja teetä;) Toi oli ihanaa.. lähteä hotellilta kävelemään ja hakea aamupalaa jostain:) Oi. Haluan NYCiin:)
No se Woodburyhän tuli jo selväksi :) Meillä ei ollut hotellilla aamupalaa ollenkaan, joten nautittiin aamukahvit tosi usein Starbucksissa :P
ihana kuulla että olet päässyt lomalle!:) new york on mahtava! kannattaa mennä illalla katsomaan broadway musikaali, esim. wicked, jos teillä on aikaa:)
Mä olin todella loman tarpeessa, tällä kertaa ei päästy katsomaan musikaalia, mutta ens kerralla sitten ;)
Oi ihania tunnelmia Nykistä, tekisipä mieli sinne taas. :) Voitko kertoa mistä tuo harmaa takkisi on.. itsellä on ollut hakusessa juuri tuon tyylinen! Ihanaa viimeistä lomapäivää! :)
Ostin ton takin joskus raskaana ollessani Zaran alesta, muistan hyvin, kun takki ei mennyt puoliksikaan päälle ja ostin sen silti :D
We want more…we want more…we want more…!
Juuu, New York-aiheisia juttuja on tulossa varmaan kyllästymiseen asti :P
Näyttää niiiiiin ihanalle… :)
Meillä oli kyllä kieltämättä kokonaisuudessaan niiiin ihana reissu :))
Olen kyllä niiiiiiiiiiin kateellinen sulle! NYC on ihan huippupaikka!
Haha, ymmärrän kyllä… En ole päässyt itsekään vastaavalle reissulle, noh oikeastaan ikinä :)
Aivan mahtavaa!!! En ole koskaan käynyt Nykissä, mutta olen päättänyt itseni kanssa, että se päivä vielä koittaa :) Nauti ja ota meille paljon kuvia+ infoa, kiitos :)
Varmasti, kiva kuulla, että matkapostaukset kiinnostaa :)
Mä iskin myös mahtavan Nykin lisäksi silmäni asuusi. Mistä on takki ja takin alta pilkottava ”pusakka”? Oli just niin mun näköiset =)
Takki on vanha (Zarasta) ja paita on Pac Sun -nimisestä kaupasta :)
No Sohoon pyörimään päiväksi!
Ye!