Koitin miettiä mikä minun mielestäni oli parasta Nycissä, mutta en osaa nimetä vain yhtä mieleenpainuvinta juttua. Parasta oli vaan olla Nycissä, se tunnelma ja meininki. Ihanaa oli hyvin nukutut yöt, Starbucksin Vanilla latet ja tietysti Charin hurmaava seura. Meillä ei todellakaan ollut mitään minuuttisuunnitelmaa, vaan mentiin useimpina päivinä ihan vain omien fiiliksiemme mukaan. Joka aamu me lähdettiin kävelemään ja bongattiin ensimmäisenä aamiaispaikka, söimme kaikessa rauhassa ja saatoimme napata vielä kahvit mukaan. Yhtenä aurinkoisen päivänä tepastelimme kohti Central Parkia, hiljakseen, maisemia ihaillen ja tietysti kuvia nappailen.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA nyki8 nyki7 nyki10 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielissämme kuvittelimme ihanan vihreän ja aurinkoisen Central Parkin… STOP, elettiin maaliskuuta ja edes Central Park ei ole ikivihreä :D Sunnuntaina keskuspuistoon oli kerääntynyt lapsiperheitä, lenkkeilijöitä ja tietysti myös meitä turisteja kameroiden kanssa. Vaikka puisto olisi tietysti parhaimmillaan kesällä niin kyllä siellä silti kannatti piipahtaa, istuimme kalliolla ja auringon lämmittäessä pääsimme jo lähestulkoon kesäfiiliksiin. Jotkut ottivat jopa torkkuja kalliolla lökötellen… Äitinä tein myös huomiota lasten pukeutumisesta, se oli jotenkin hyvin silmiinpistävää ja erittäin rentoa. New Yorkilais lapsosilla ei ollut pipoja tai muitakaan päähineitä laisinkaan päässä ja esim. turkis/toppis yhdistettynä legginseihin + kesäkengät. Suomessa olisi ainakin jo viisi tätiä pysäyttänyt perheen ja kehottanut laittamaan lapsille edes vähintääkin pipon päähän :P

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siristelin kirkkaassa kevätvalossa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hetkeksi riisuin takin pois, mutta kyllä sitä vielä oikeasti tarvittiin, kuten alimmaisesta kuvasta saatatte hoksata ;)

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän tassut Central Parkissa ^^ Tällä kertaa ballerinoissa, mutta olisihan se mahtavaa päästä joskus aamulenkille näissä maisemissa vai mitä?

 

nyki9

Central Parkkia tarpeeksi ihasteltuamme jatkoimme vaellustamme kohti kauppoja ja MoMAa. Pakko jakaa teille joskus vielä hassu kuvasarja siitä kun syön pretzeliä, omg! :D Kuinka monta Nyci postausta vielä kestätte, toivottavasti ainakin pari, koska olen itse tästä niin fiiliksissä :)

Tärpit:

– Vinkkaa New Yorkin suosikkikohteesi ja osallistu 300 euron matkalahjakortin arvontaan täällä!

LOVENYC -koodilla saatte 50 euron alennuksen Nycin reissusta: Alennuskoodia ei voi käyttää muiden alennusten yhteydessä ja koskee vain uusia varauksia. Koodi on voimassa 2.4.2013 asti. Matkustusaika 3.3.-31.8.2013.

Char & the city-blogissa Nycin reissustamme lisää mielenkiintoisia juttuja!

 

-Maj 

 

0 Comments

  1. Nata 22.3.2013

    central parkin aamulenkki, check! maksoi reilut 200 dollaria kun piti ostaa kaikki vermeet paikan päältä mt ehdottomasti sen arvonen! en olisi koskaan uskonut että 15 kilsan juoksu voi olla matkan huippukohta hahhahaha!

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      No niin tietty! Haha, mä veikkaan että sä et ihan edukkaimpia sporttausvermeitä kelpuuttanut :D

      Vastaa
  2. caosha 22.3.2013

    Central park tosiaan on parhaimmillaan kesällä, vihreänä :) itelle NYC on jäänyt hyvin mieleen, siellä tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin, en tiennyt lähtiessä mitään pienestä liputta matkustajasta :) jaksan siis ainakin miljoona postausta tästä aiheesta lukea :D

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      Aaaw, aika ihanat muistot <3 Voi että!

      Vastaa
  3. S 22.3.2013

    Ah, Chipotle <3

    Vastaa
  4. Kikka 22.3.2013

    Minä ainakin jaksan Nycin juttuja ihan niin paljon kuin jaksat vaan niistä kirjoitella! :)

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      Superkiva kuulla Kikka :) Niitä nimittäin tulee varmasti vielä!

      Vastaa
  5. Anne 22.3.2013

    Ei nyt varsinaisesti liity tähän, mutta halusin vaan kertoa miten iloinen olin kun löysin sun inspiroimana ihan täydellisen kevättakin, nimittäin sen Mangon convertible coatin! :) Jeejeejee, kiitos paljon!

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      Oon otettu jos mun pukeutumisesta saa inspistä :) Eli kiitos itsellesi :)

      Vastaa
  6. Rytsis 22.3.2013

    Me tehtiin häämatka Jenkkeihin, reitti oli Las Vegas – Grand Canyon – Los Angeles – Tyynenmeren rantatie – San Fransisco. Reissu oli aivan mahtava, ja moni on kysellyt että mikä oli parasta. Ihan mahdoton sanoa. Koko reissu oli vaan parasta :)

    http://rytsis.net/blog/2011/12/05/honeymoon-osa-1/

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      No niin just, samaa mieltä, oli vaan parasta olla siellä! :D

      Vastaa
  7. Mini 22.3.2013

    Eikos olekin outoa tuo amerikkalaisten lasten pukeutuminen! Itse taalla asuvana olen usein asiaa mielessani ihmetellyt. Vanhemmat ovat usein pukeutuneena toppatakkeihin ja pipoihin, mutta jopa pikkuvauvoilla saattaa olla esim. jaakiekkopelissa paalla vain sieva pikku mekko, ei pipoa eika hanskoja eika valttamatta edes tossuja. Suomessa vastaavalla pukeutumisella saisi varmaan lastensuojeluviranomaiset peraansa :) tosin mielestani hyva niin, heh :D Me saamme sitten kummastelevia katseita peraamme, kun lapsilla on Suomesta hankitut toppahaalarit paalla ja ulkona ollaan (melkein) saalla kuin saalla :)

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      Joo, en yleensä sillä tavalla katso kenenkään pukeutumista, mutta väkisin huomioni kiinnittyi kun siinä ekapäivän lumituiskussa oli pieni sylivauva just ilman hattua, hanskoja, ohuessa takissa ja kesäkengissä? Onneks päälle oli kietaistu joku peiton tapainen :) Samaan aikaan itse kiedoin kaulahuivia tiukemmin kaulaan ja hytisin ihan jäässä villakangastakissani. JOO, vaikka luokittelsin suht rennoksi tämmösten juttujen suhteen, ehkä mustakin joku kukkahattutäti vielä kuoriutuu :P

      Vastaa
      • viiru 22.3.2013

        Sama juttu täällä Englannissa, lapset lähes nollakeleissä ilman hattuja ja lapasia sormet kirkkaan punaisina. On tehnyt niin monta kertaa mieli sanoa asiasta. Oma lapseni on topattu suomalaiseen tyyliin vaikka koko ikänsä täällä asunut. Ihmiset varmaan katsoo ihmeissään, mutta mielummin liian kuuma kuin kylmä mun mielestä :)

        Vastaa
        • Maj 22.3.2013

          Se on vaan niin outoo oikeesti, me suomalaiset ollaan niin skarppina pukemassa lapsiamme kun täällä on suurimman osan vuodesta kylmä, välillä kesälläkin :D

          Vastaa
      • S 23.3.2013

        Muistan myös muutama vuosi takaperin kun kävelin Manskua lumituiskussa oma lapsi toppapuvussa vaunuissa. Vastaani käveli ulkomaalainen koriksenpelaaja (edustusasusta päätellen) vaimonsa ja lapsensa kanssa. Lapsi istui vaunuissa farkuissa, hupparissa, toppaliivissä, tennareissa, ilman pipoa ja hanskoja. Eli siis juuri tuohon kuvaamaasi ny-tyyliin. Mietin pari kertaa, että pitäiskö sanoa jotain, mutta aattelin, että eivätköhän he itsekin sen tajua (toivottavasti).

        Mutta koomista on se, kuinka tuo jenkkien pukeutuminen näyttää vaihtelevan asuinpaikan mukaan: just tultiin Floridasta ja siellä oli ”cold front”, eli tavanomaista kylmempää. Lämpöasteita oli parina päivänä jopa vain +19’C ja näin muutamia pikkulapsia, jotka oli puettu samaan tapaan kuin omat lapset silloin kun on +5’C. Saatiin siis katseita, kun omat lapset oli t-paidoissa ja lippiksissä :)

        Vastaa
  8. Madde 22.3.2013

    Toi sun hame on aivan ihana, mistähän mahdollisesti olet sen ostanut tai mistä löytyisi samankaltaisia? :) Blogisi on niin ihana ja tuo hyvän mielen kun tätä lukee :)

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      Tykkään siitä itsekin tosi paljon :) Ostin sen jostain ”BEBE”-kaupasta (minne Char ei halunnut ees tulla) sieltä reissusta, se oli superlöytö, maksoikin alle 20 dollaria. Raitahan tuntuu nyt olevan tosi in joten niitähän saattais löytyä ihan vaik H&M:ltä, Vero Modasta tms…

      Vastaa
      • Char 22.3.2013

        :D Haha, joo, mä taisin bongata kadun toisella puolella jonkun vähemmän värikkään kaupan. Onneks kuitenkin menit ilman mua, sun raita-NYC-hame on nimittäin mitä upein! Kiitti vielä ihanasta matkaseurasta, Maj <3

        Vastaa
        • Maj 22.3.2013

          Kieltämättä se putiikki näytti vähän kyseenalaiselta :D En kestä että menin sinne kaikesta huolimatta :P Kiitos itsellesi, ehkä taas pian nähdään ;)

          Vastaa
  9. Viivi 22.3.2013

    Ihania kuvia. :) Nyciin on myös joskus päästävä. Tosin se reissu taidetaan tehdä sitten joskus ilman lasta/lapsia. Kuten sanoit, ei ole ehkä kovin mukavaa pienten lasten kanssa lähteä tuonne jonottelemaan nähtävyyksille.

    Ja mulle ainakin kelpaisi vielä lisäpostauksia aiheen tiimoilta. :)

    Vastaa
    • Maj 22.3.2013

      Suosittelen kähtemään matkaan tosiaan ihan vaan kaksin :)) Kiva kuulla että Nyci-postaukset jaksaa kiinnostaa :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *