Etsiessäni kaikenlaista häihin tarvittavaa krääsää olen päätynyt sellaisiin paikkoihin kuin Kuljun Kartano ja Löytöliiteri, itseasiassa kävin ensimmäistä kertaa elämässäni molemmissa. Ensiksi mainitusta löysin kaikkea muuta, mitä lähdin etsimään ja jälkimmäisestä bongasin hyviä maljakoita kukille, mutta niistäkään en ollut ihan varma. Viimeiseen asti koitan välttyä ylimääräiseltä tavaralta, koska tänne asuntoon ei yksinkertaisesti mahdu enempää, kaapit pullistelevat entuudestaan.  Ja toiseksi me ei tarvita yhtään mitään, pikemminkin päinvastoin.

Askartelukaupassa kävin parempi tuuri, ostokoriini päätyi foliopalloja ja kattausta varten kaikenlaista pientä tarviketta. Taidan olla jokseenkin myöhässä hankintojeni kanssa, mutta en olisi jaksanut toisaalta alkaa hössöttämään vielä talvella, johan siinä olisi mielikin ehtinyt jo muuttua moneen kertaan.

 

g4

Lähdössä ostoksille. ”Ostetaanko juhli-kuplia?” Joo, saippuakupliakin ostettiin tytön toiveesta. Nyt tosin kieltäydyn hetkeksi ostamasta juhli-kuplia kun se purkin neste piti kaataa parvekkeelle, niin että kukaan muu (pikkuveli) ei vaan saa sitä.

 

g2 g3

Rantsupäivän jälkeen satoi oikein kunnolla.

 

g5

Mitä mielessä? Varmaan taas joku loputon lista asioista, jotka pitäisi saada hoidetuksi :P

 

g6

Tämä tyttö on viihtynyt biitsillä ja oppinut hienosti uida polskuttelemaan renkaan avulla. Ei edes kaatosade estäisi tyttöä menemästä uimaan <3

 

Miika osti mulle sieltä löytöliiteristä oikein söpön kansion, johon voin sujauttaa kaikki to do-listani ja muut hääsuunnitelmani, aika liikkis. Nyt työnnän listani kansion perukoille ja keskityn ottamaan iisisti, meillä alkoi viikon mittainen loma. Niin ja koko viikoksi luvattiin adetta, höh.

 

-Maj

 

0 Comments

  1. Kata 28.6.2013

    Ah, tuota sisarusrakkautta: sama se, jos minä en saa, kunhan vaan tuo toinen ei saa. Niin tuttua :)

    Vastaa
    • Maj 30.6.2013

      Mielummin sitten vaikka hajoittaa rakkaan tavaran kuin luovuttaa toiselle sen:P

      Vastaa
  2. Juuli 29.6.2013

    Tutulta kuulostaa sisarusten toiminta :). Ja myös loputon to do-lista, vaikken häitä tai muutakaan suurta ole järjestämässä. Tsemppiä loppuvalmisteluihin ja toivotaan, että ensi viikon sääennustukset eivät pitäisi paikkaansa :).

    Vastaa
    • Maj 30.6.2013

      Jeps, näin toivotaan! Työt eivät tekemällä lopu? :)

      Vastaa
  3. annu 29.6.2013

    Hei kuule! Sinun ei tarvitse kaikkea häihin liittyvää tilpehööriä haalia. Yksinkertainen ja vähempi määrä voi olla tosi tyylikästä ja kaunista. Tunnelman saatte aikaan hyvällä seuralla ja kohtuullisella ohjelmalla. Älä stressaa yhtään, kyllä se siitä hyvin menee, luota vaan ;)

    Vastaa
  4. inkku 30.6.2013

    Repsu on niin ison tytön näkönen, ihanan ruskea,

    Vastaa
    • Maj 30.6.2013

      Hänestä tullut jo niin näppärä neiti! :)

      Vastaa
  5. Heidi 30.6.2013

    Arvaakko mitä?

    Mä saan sun blogista aina paremmin irti niin, että käyn lukemassa vain pari kertaa viikkossa. Niin saan luettua roppakaupalla kivoja juttuja, eikä aina tarvitse odotella seuraavaa postausta. Sun blogi on ainut, jonka kanssa mä teen näin. Ja joka kerta mä tulen niin hyvälle mielelle.

    PS: Mun on pakko tunnustaa, että vähän alkoi itkettää, kun olen niin mahdottoman onnellinen sun puolesta. Siis että ihan vaan onnenkyyneleitä, vaikka me ei edes tunneta :) Kiitos.

    Vastaa
    • Maj 30.6.2013

      Aaww :) Suloista, että liikutuit :) Olen kesämenoista huolimatta yrittänyt parhaani mukaan postailla niin, että joka päivä tulee jotain uutta juttua luettavaksi, mutta käyhän se blogin seuraaminen loistavasti noinkin :) – Iso kiitos itsellesi!

      Vastaa
  6. Kate 30.6.2013

    Kaunis nuttura. Kaikin puolin ihana blogi muutenkin. :)

    Vastaa
    • Maj 30.6.2013

      Järkyttävän_likaisen tukan pelastus :P Isot kiitokset :D

      Vastaa
  7. Marppa 30.6.2013

    Mistä nuo sun ihanat sandaalit on?

    Vastaa
    • Maj 30.6.2013

      Ne on Aldolta, ostin Nycistä viime keväänä :)

      Vastaa
  8. J-J 1.7.2013

    Juhli-kuplia :-D ihana nimitys! Sitä nestettä voi muuten tehdä itekkin :-D

    Vastaa
  9. Johanna 2.7.2013

    Hei! Olette ihanan ruskettuneita. Minulla Repsun ikäinen tyttö ja olen vähän hysteerinen mitä tulee hänen auringossaoloonsa ja rannalla käytänkin aina 50suojakertoimen rasvaa. Mitä teillä käytetään?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *