Meillä on ollut molemmilla lapsilla käytössä sama Polarn O. Pyretin kesähattu. Aurinkohattu on toiselta puolelta denimin värinen ja toisen puolen ovat vallaannet raikkaan kesäiset raidat. Alunperin ajattelin kyllä hattua Samuelille, mutta jostain syystä tuo neiti näppäräkin on tykästynyt siihen. Usein muuten tuntuu, että he tykästyvät aina vaan samaan asiaan, jota tietenkin meillä on tasan yksi kappale…

Meikäläisillä on kuitenkin ollut useampi kappale kesähattuja rannalla mukana, sillä aika monta kertaa ne ovat lentäneet järveen tai pyörineet oikein kunnolla hiekkaisissa lätäköissä. 1-vuotiaalla nuo leuan alta sidottavat mallit ovat aika ehdottomia.

 

pop3 popplus

Saimme myös Popilta testiin aurinkolaseja, mutta harmikseni mun on pakko sanoa, että lasten keväinen innostus arskoihin on mennyttä ja nyt mamman harmiksi eivät minkäänlaiset versiot pysy päässä kummallakaan, ei sitten millään. Hatun lieri onneksi vähän varjostaa kasvoja, mutta Samppa-poika on tiirailee ainakin niin nenä kurtulla maisemia, mutta eee-heiii mitään aurinkolaseja hän kelpuuta. Jos joku on näppärän hatun tarpeessa, niin sitä näytti löytyvän nettikaupasta vielä 44-48 kokoisina. Kun kävin valkkaamassa näitä kesäkamppeita niin tätä söpön tyttömäistä kesähattu-unelmaa ei varmaa ollut liikkeeseen vielä tullutkaan.

 

pop4 pop5 pop6

Repsukan söpskä pitsihaalari on myös Popilta, ostin sille kaveriksi aika päheän farkkuliivin. Tyttö itse on aika liekeissään tästä yhdistelemässä ja ihanaa, että tuossa iässä se, että mutsilta löytyy samanlaista omasta kaapista ei ainakaan yhtään vähennä innostusta ko. vaatekappaleisiin vain paremminkin päinvastoin. Varmaan minun ei tarvitse ihan kymmentäkään vuotta odotella kun samisvaatteet äiskän kaa on jo ”ihan kauheeta”! Mitään kokemuksia tästä ilmiöstä, anyone? :D Onko teillä muuten käytetty hellehattuja, lippiksiä, huiveja tai jotain muuta suojaamassa lapsia auringon porotukselta? Mikä toimii parhaiten.

-Maj

 

Postauksen vaateet/asusteet ovat saatu Polarn. O. Pyretiltä. 

0 Comments

  1. Alicia 1.7.2013

    Voi mikä IHANA pitsihaalari, ihan pitää käydä katsomassa, josko noita löytyy meidän po.piltakin vielä… Meillä on myös usein lakki päässä… Ja erilaisia eri käyttöön. Keväällä tykkäsi pitää trikoopipoja ja lippistä… Rannalla tytöllä on usein sellainen ”huivipanta”, po.pilta aikoinaan ostettu, missä on kuminauhakiristys. Se on superloistava koska kuivuu noin minuutissa, eikä tunnu viileämpänäkään päivänä ikävältä.. :)

    Vastaa
  2. Kolmikko 1.7.2013

    Meillä on rannalla aina lippikset. Pojat ei enää muuta päähän suostukaan laittamaan. Nuorena alkaa ”merkkitietous” ja vaikea selittää, miksi pojille ei voi ostaa lempijoukkueen lippistä, kun isälläkin on. Löisin hyvän maahantuojan/nettikaupan, pojat saa itse valita minkä haluaa, niin ei tule riitaa tai väärää valittua. http://www.capstore.fi/ asiallinen palvelu ja puhelimessakin vastaa ihan suomenkielinen asiakaneuvoja.

    Vastaa
  3. sinna-riikka 1.7.2013

    Mun eka ajatua tuosta pitsihaalarasita oli ”tehdäänköhän tuota aikuisten koossa?” :D näyttää niin rennolta!

    Vastaa
  4. piia 1.7.2013

    Meidän kuopuksella on käytössä sama kesähattu ja on aivan ihana :) Minusta tuo lieri on paras kun aurinkolasit on vähän miten sattuu käytössä, myös äidin harmiksi.

    Vastaa
  5. inkku 1.7.2013

    Rebekallahan on sormus sävy/sävyyn:)

    Vastaa
  6. saara 1.7.2013

    Oletko huomannut niin Lindexin lasten mallistossa on muutama ihan teiän näköinen vaate – littlephant – muistaakseni :)

    Vastaa
  7. LPP 1.7.2013

    Aivan ihana pitsihaalari..! Sopisi kyllä täydellisesti meidän tytöille :)

    Vastaa
  8. Juuri tuollaisten pitsihaalarien vuoksi harmittelen joskus hetkittäin että meillä on vain poika.

    Tosi kaunis vaate ja yllä olevan kommentoijan tapaan saattaisin haluta itsekin samanlaisen aikuisten koossa.

    Vielä ”tyttöjen ja poikien vaatteisiin” palatakseni aika moni on sanonut, ettei poikamme vaatteista aina tiedä, kumpaa sukupuolta tämä on eikä sitä aina niin tarkkaan tarvitsekaan väri-/kuosi-/mallikoodata. (Ja onhan kahden lapsen perheessä varmasti kätevää, jos vaatteita voi huoletta kierrättää seuraavalle.) Mutta kyllä joitain hyvin poikamaisina pidettyjä juttuja on kaappiimme eksynyt ja varmasti eksyisi tyttömäisiäkin ihanuuksia, jos lapsemme olisi tyttö. :)

    (Eipä näissäkään kuvissa kyllä kauhean miehekäs asukokonaisuus ole, hahah:

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/paivan-asu-maksihameen-paluu/)

    Vastaa
  9. Paula 8.7.2013

    Tosi sulonen toi pitsihaalari!

    Mä tilasin Viivin verstas-blogista ihan huipun malliset lätsät mittojen mukaan ja meijän 4v oli mielissään kun sai ite valita kankaan monista vaihtoehdoista. :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *