Olen pohdiskellut vihkisormus-asiaa jo pidemmän aikaa, oma, uniikki vihkisormukseni suunnitellaan ja valmistetaan yhteistyökumppanillani Suokolla. Olemme muotoilijan kanssa yhdessä suunnitelleet sormuksesta juuri sellaisen kuin haluan, kuitenkin omien ideoideni ja toiveideni mukaan. Sormuksesta tulee aikalailla samantyyppinen mitä äidilläni on. Olen käynyt parissa suunnittelupalaverissa paikan päällä, pääsin tutustumaan myös työtapoihin, materiaaleihin ja ihastelemaan säihkyviä timantteja.

Kun haaveillaan ihan omanlaisesta sormuksesta, niin yleensä on valmiina joku ajatus, toive, idea, jota lähdetään sitten yhdessä työstämään eteenpäin. On myös täysin mahdollista lähteä viemään asiaa eteenpäin toisellakin tapaa, voit vaikkapa kertoa sormusbudjettisi, niin kuulet heti karkeasti mitä sillä on mahdollista saada.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla käsitellään suunnittelun reunaehtoja –  eli puhutaan materiaaleista, kivistä, aikataulusta, sormuksen koosta, yleisilmeestä ja mietitään budjetti. Toista tapaamista varten Suokon koru -ja esinemuotoilija Kati tekee ensimmäisen tapaamisen pohjalta asiakkaan toiveiden mukaisia 3d-kuvamalleja sormuksista. Kumpaankin tapaamisen voi tulla ilman ajan varaamista. Toisen tapaamisen kuvia katselemaan voi siis tulla silloin kun itselle parhaiten sopii, mutta tietenkin vasta ilmoitetun valmistumisajankohdan jälkeen.

 

suokontimantit1

Entäs sitten ne materiaalit? Suokon sormusten materiaalivaihtoehdot ovat seuraavat (tietysti vähän mallistosta riippuen): titaani, teräs, hopea, 14k tai 18k valko-, kelta-, puna- ja rosakulta, palladium ja platina. Mä kun ekaks kelasin, että niitä olisi lähinnä ollut kolme :D

Timantin hintaan vaikuttavat tekijät ovat ensisijaisesti kiven koko, väri, puhtaus ja hionta. Karaatin kivi, jossa puhtaus- ja väriluokitus ovat harvinaisuusluokitusten alapäässä, voi olla edullisempi kuin puolen karaatin timantti, jossa väri- ja puhtausluokitukset ovat korkeammat. Kun timanttien kanssa toimitaan, puhutaan aina harvinaisuudesta, ja harvinaisempi maksaa enemmän: isot, värittömät ja virheettömät timantit ovat harvinaisempia kuin pienet lämpimän sävyiset sulkeumaiset timantit. Värilliset timantit ovat merkittävästi arvokkaampia kuin ne timantit, joita minunlaiseni (tietämätön) kuluttaja pitää värittöminä. Timanteista puhuttaessa paras timantti on aina se, mihin itse kukin sattuu ihastumaan ja mikä on juuri hänelle sopivin. Me kun kaikki olemme ainutlaatuisia, ihan kuten timantitkin ;) Timanttien ollessä kyseessä puhutaan hintaan vaikuttavista harvinaisuustekijöistä, ei varsinaisesti paremmuudesta.

Sormuksen uniikkius vaikuttaa hintaan, sillä se verottaa kukkaroa noin 200-300 euroa enemmän, mitä suoraan mallistosta valittu sormus. Se, että onko sormukseen panostaminen kannattavaa, on tietysti ihan jokaisen oma asia. Mielestäni on aika ihanaa, että sormukseni on yksilöllinen ja juuri sellainen kuin olen toivonutkin. Jenkeissä taitaa olla se kihlasormus mihin panostetaan, mutta meillä täällä Suomessa käytäntö on aika usein juuri päinvastainen, oletteko pistäneet merkille?

 

suokontimantit5

Suokolla  käytetään pelkästään Hearts&Arrows-timantteja. H&A-timantti on täydellisesti hiottu ja se palauttaa suurimman mahdollisen määrän valoa takaisin katsojan silmään, eli säihkyy briljanttihiontaisista (pyöreistä) timanteista kaikkein kauneimmin. Hearts&Arrows -hiontaisia timantteja saa toivomassaan koossa, eri väri- ja puhtausluokituksin. Ainoastaan hionta on aina sama, eli Suokolta voi toivoa timantilleen muita luokituksia, jotka luonnollisesti vaikuttavat kaikki hintaan.

Yleisesti Suokon sormuksissa käytetään puhtausluokitusta VS (Very Slightly Included – erittäin pieniä sulkeumia) ja väriä G (silmälle väritön ”Top Wesselton”, väriluokituksen neljänneksi värittömin). Tämä yhdistelmä siksi, että timantti on silmälle väritön ja silmälle puhdas, mutta ei luokituksiltaan harvinaisin, eikä siten se hinnakkain. Asiakkaan ei siis tässä tarvitse maksaa harvinaisuusluokasta, jota ei pysty enää silmin erottamaan paremmaksi. Täten kiveen saadaan”edullisemmin” mahdollisimman suuri karaattipaino.

 

suokontimantit2 suokontimantit3

Oletteko kuulleet Kimberleyn prosessista? Se on kansainvälinen sopimus, jonka tarkoitus on tyrehdyttää niin kutsuttujen veritimanttien eli konfliktialueilta vientiin menevien timanttien kauppa, joilla usein rahoitetaan aseellisia ryhmittymiä. Oletteko pohtineet joskus timanttienne alkuperää? Tämän sormuksen hankinnan myötä olen itse ajatellut asiaa, ensimmäisenä veritimantista puhuttaessa mieleeni tupsahti Leonardo DiCaprion tähdittämä Blood Diamond-leffa, jonka sai aikoinaan minut ensimmäisen kerran ajattelemaan asiaa. Suokko on kuitenkin 100%:sti sitoutunut tähän Kimberlyn sopimukseen ja heidän käyttämät timantit hankitaan Kimberlyn sopimukseen liittyneiltä toimittajilta.

 

suokontimantit4

Jaksoitteko lukea koko postauksen? Aika paljon asiaa timanteista? En malta odottaa, että näen oman timanttisormukseni livenä. Tulen vielä palaamaan aiheeseen 3d-kuvien kera.

Onko sormus teille ajankohtainen hankinta lähiaikoina, mietityttääkö joku asia sitä koskien? Tämän postauksen kommenttiboksissa teillä on myös mahdollisuus kysyä mieltänne askaruttavia asiaan liittyviä kysymyksiä, joihin vastataan suoraan Suokolta! Mä itse kyselin suunnittelupalavereissa varmasti päivänselviä ja yksinkertaisiakin asioita, joihin vastattiin tosi kattavasti ja ystävällisesti, joten rohkeasti vaan kommetoimaan!

-Maj

ps. Kylkeeni (about kuusi vuotta sitten) tatuoidussa suuressa vaaleanpunaisessa timantissa lukee provosoivasti, että ”Nothing lasts forever” vaikka timanttien sanotaankin olevan ikuisia…

 

Postaus on toteutettu yhteistyössä Suokon kanssa.

0 Comments

  1. Milli 25.6.2013

    Minua kiinnostais tietää! Menin juuri kihloihin ja sormus on 3mm leveä valkokultasormus. Haluaisin upottaa siihen timantin tulevan tyttäreni kunniaksi ja haluaisinkin tietää miten sellainen onnistuu, kuinka suuri kivi voi olla ja mitä hintaluokkaa koko prosessi kivineen suurinpiirtein tulee olemaan? :) Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

    Vastaa
    • SUOKKO 27.6.2013

      Hei Milli :) Timantin upottaminen sormuksen runkoon onnistuu kyllä. Uskomme, että timantin koko voisi maksimissaan olla noin 0,03ct (myös sormuksen korkeus vaikuttaa sopivan timantin kokoon). Tällaisen Hearts&Arrows -timantin hinta on runkoon upotettuna noin 100e (sis.rodinoinnin). Aurinkoa kesääsi ja onnea tulevasta perheenlisäyksestä!

      Vastaa
  2. Reetta 25.6.2013

    Oho, mielestäni aika ”omituista” teettää oma vihkisormus blogin kautta saadulla yhteistyöllä.

    Vastaa
    • tiina-- 25.6.2013

      Samaa mieltä… Menee samaan kategoriaan blogiyhteistyöjuhannusjuhlien kanssa :) ”nyt on pakko järkätä bileet kun olis tota Yhteistyötä tyrkyllä” :) Blogi on kiva ei siinä mitään valittamista! :)

      Vastaa
    • noälä 25.6.2013

      ai kauheeta….. kiva kattoo sormusta aina tietäen et se on suokon mainos :D ilmanen halpa tai kallis sormus. sama se, mut mainos sormus! yök.

      Vastaa
      • Maj 25.6.2013

        Mistäs kenkä nyt tänään puristaa toveri?

        Vastaa
    • Ssn 25.6.2013

      Taitaa olla koko häät kustannettu yhteistyökumppanien voimin :D

      Vastaa
      • Maj 25.6.2013

        No ei kai me mistään muusta syystä naimisiin mentäiskään, you know! :D

        Vastaa
  3. timantti 25.6.2013

    Hih, tatuointisi pitää tavallaan paikkansa sillä hiilen on energeettisesti edullisempaa olla grafiittina kuin timanttina. Kaikki timantit muuttuvat siis ääääääääärimmäisen hitaasti stabiilimmaksi grafiitiksi :)

    Mielenkiintoista kuulla sormuksen teettämisestä! Olen itsekin sellaisesta haaveillut :)

    Vastaa
  4. poppaliini 25.6.2013

    Mua kiinnostais, minkälaista hintaluokkaa teetätetyt sormukset ovat? Paljon noin suunnilleen maksaa sormus täysin teetätettynä (tai millä hintahaitarilla) ja paljon, jos olisi tuoda valmista materiaalia esimerkiksi vanhojen korujen merkissä? Ymmärrän toki, että hintaan vaikuttaa suunnattomasti omat valinnat, materiaalit, koko yms., mutta että minkälaisella haitarilla hinnat ovat, ja lähinnä että paljon se halvimmillaan voi maksaa.

    Vastaa
    • SUOKKO 27.6.2013

      Hei Poppaliini,

      Kuten mainitsitkin jo omassa kommentissasi, hintaan vaikuttaa suuresti omat valinnat. Sormuksen hinta muodostuu kolmesta eri osatekijästä – käytetystä metallista, kivistä ja työstä. Näin ollen yksinkertaisempi, kevyempi ja pienillä kivillä (tai kivetön) oleva sormus voi mennä viidensadan tietämille. Parhaimmillaan sormuksen saa reippaasti alta tuhannella eurolla, useimmin sormus maksaa tuhannesta kahteen ja puoleen tuhanteen. Tässä vastauksessa joudun jättämään huomioimatta vaihtona tuodun kullan, jonka arvo ja käyttökelpoisuus on riippuvaista väristä, karaatista ja arvo sidoksissa maailmanmarkkinahintaan. Vanhat korut ja niiden käyttö suoraan uuden korun pohjana joudutaan jokaisessa tapauksessa arvioimaan erikseen.

      Vastaa
  5. SM 25.6.2013

    Olipa kattava ja mielenkiintoinen postaus, vaikka aihe ei itselle juuri ole ajankohtainen :) Onko Suokolla erityinen painotus kihlasormuksiin, vai löytyykö sieltä myös ihan ”perussormuksia”? Tai onko niillä oikeasti joku selkeä ero; voiko sitä vahingossa ostaakin kihlasormuksen vaikka ajattelee ostavansa ihan ”tavallista sormusta”?

    Vastaa
    • SUOKKO 27.6.2013

      Hei SM, näin karkeasti ajatellen sormus on sormus, kunnes toisin todistetaan :) Eli sormuksesta tulee kihla- tai vihkisormus siinä vaiheessa, kun se sellaisena käyttöön otetaan. Jokaisen sormuksemme voi siis hankkia niin kahden ihmisen välisen sopimuksen sinetöijäksi kuin ihan omaksi ilokseenkin. Nautinnollista kesää Sinulle!

      Vastaa
  6. Ansku 25.6.2013

    Minua kiinnostaa mitä eri kiviä voidaan käyttää. Esim voiko käyttää ametistia (sattuu olemaan lempi kivi) ?

    Ihan kokemuksella voin sanoa,että jenkeissä annetaan 3kk palkan arvoinen sormrus. Ihan kiva!

    Vastaa
    • SUOKKO 27.6.2013

      Hei Ansku, emme suosittele ametistin käyttöä sormuksessa, jota käytetään päivittäin. Ametisti on sen verran pehmeä kivi, että sen pinta hioutuu ja naarmuuntuu helposti. Mikäli ehdottomasti tahtoo käyttää sormuksessaan muita kiviä kuin timantteja, kiven kulumiseen on syytä varautua. Yksi hyvä vaihtoehto ametistille olisi violetihtava safiiri. Safiiri kestää kulutusta ametistia paremmin, mutta timantti on kuitenkin ainoa mikä kestää käytössä muuttumattomana. Ja kuten Maj mainitsikin, timantteja saa myös värillisinä!

      Vastaa
  7. Ssn 25.6.2013

    Onko hienoa, kun elämä on pelkkää yhteistyötä toisensa perään…jopa juhannusjuhlienkin ja vihkisormuksen takana on joku yhteistyökumppani..huh huh… Noloa. Taitaa olla noussut hieman hattuun sulle tää blogimenestys.. Jossain vaiheessa tää oli lemppariblogi mutta nykyään pelkkää kaupallista p*skaa…onneks on paljon muitakin menestyneitä ja hyviä blogeja joita voi lukea eikä ne oo lähtenyt tähän samaan kaupallisuuteen samassa suhteessa mitä sinä :)

    Vastaa
    • hennaja 27.6.2013

      aika moista kritiikkiä tulee nyt! toki jokainen minä ainakin hyödyntäisin mielenkiintoisia yhteistyömahdollisuuksia musta tää oli mielenkiintoinen postaus! kiitti!

      Vastaa
  8. MR 25.6.2013

    Olen menossa ensi kesänä naimisiin ihanan mieheni kanssa, mutta huolenani on toisen sormuksen hankkiminen. Kihlasormukseni on muotoiltu timanttisormus, jolloin en voi ostaa mitä tahansa sen pariksi. Haluaisinkin tietää, että onhan heillä mahdollisuus teettää sormuksia vanhojen kaveriksi? Kiitos jo etukäteen vastauksesta :) Ja paljon onnea!!

    Vastaa
    • SUOKKO 27.6.2013

      Hei MR, muotoillun timanttisormuksesi pariksi voidaan 3D-mallinnuksella suunnitella useitakin vaihtoehtoja. Tervetuloa liikkeseemme kuulemaan erilaisista mahdollisuuksista! Onnea tulevien häiden suunnitteluun :)

      Vastaa
  9. inkku 25.6.2013

    Mielenkiintoisesti osasit kertoa sormuksesta, hyvin jaksoi lukea.

    Ihana nähdä se sinun sormus;)

    Vastaa
  10. coco 25.6.2013

    Mä odotan myös innolla miltä sormus näyttää! Timantit on jotenkin tosi kiehtovia. <3

    Vastaa
  11. Jonna 26.6.2013

    Hei, uskomatonta mitä ihmiset oikeasti kehtaa kirjotella. Ihan pistää vihaksi. Tiedän, että oot fiksu, etkä ota turhaan itseesi, mutta kyllähän tuommonen harmittaa.

    Mietin itsekin tuota yhteistyösormus vihkisormuksena -asiaa, myönnän, mutta ei mulla tulisi mieleenkään kritisoida sun valintaa ja tulla sanomaan että sulla olis kusi noussu päähän! Ja kuka voi oikeasti käsi sydämmellä sanoa, ettei itse hyödyntäisi mahdollisia blogiyhteistöitä, jos vaan raukat pääsisivät blogosfäärissä edes lähelle sinun tasoasi ja suosiotasi.

    Itse olisin varmaan jatkuvasti ”kuppi ojossa”, jos bloggaisin sillä tasolla, että moisia yhteistöitä tarjottaisiin.

    Jokatapauksessa; ihanaa että hääjärjestelyt etenee, ja ihanaa että uskallat tehdä niistä omasi näköiset (se idea miehesi lahkeiden lyhennyttämisestä ei ollut lainkaan huono;D).

    Hyvää kesää kaunokainen :)

    Vastaa
    • Luttajotta 26.6.2013

      Muakin pistää vihaksi. :(

      Hääjutuista kun puhelit, Maj, niin täällä on ainakin yksi innokas hääpostausten lukija! Nimim. Omat häät 3,5 viikon päästä (APUA!! :D)

      Vastaa
  12. Maikki 26.6.2013

    Joo nyt on kyllä hyvä blogi mennyt ihan pilalle, ei tästä ota enää selvää mikä on aitoa ”Majta” ja mikä vaan tekemälllä tehtyä yhteistyötä. Tietääköhän Maj enää itsekkään kuka on ja mistä pitää, tuntuu feikiltä! HArmittaa kun tämä oli joskus lemppareita, hääjuttujen takia roikun vielä täällä :D

    Vastaa
    • Riikka 26.6.2013

      Kyllä minulle on ainakin selvää että itse suunniteltu sormus jos mikä on ”Maj:ta”! Ja yhteistyökumppanina on Suokko. Mikäs siinä, kyseessä on kuitenkin kultasepänliike joka tekee sormuksia, ja hei niitä nyt käytetään häissä.

      Relatkaa vähän. Odotan innolla 3D-kuvia sormuksestasi Maj! :)

      Vastaa
      • Maikki 27.6.2013

        Et nyt ymmärtänyt pointtiani, en puhunut pelkästään tästä sormusasiasta vaan koko blogin muuttumisesta liian kaupalliseksi. Itse en ole ainakaan millään tapaa kateellinen, ymmärrän että bloggaaminen tällä tasolla on työtä ja siitä on saatava palkka. Rahallahan nuita tavaroita saa muutkin kaupasta jos haluaa. Yritin sanoa, että blogi on muuttunut mielestäni huonompaan suuntaan liiallisten yhteistyökuvioiden myötä. Ja Majn tyyli kommentoida ”hähhähhää ette tiedä minusta kuitenkaan mitään” on mielestäni aika loukkaavaa käytöstä lukijoita kohtaan.

        Vastaa
  13. Anna 26.6.2013

    Oi, odotan kuvaa sormuksesta sekä 3D-mallina että sit ihan oikeasti. Itsellänikin on teetetty vihkisormus, sinänsä hyvin klassinen, mutta tuli sit 100% kihlan viereen sopiva kun teetettiin tismalleen samanlaisella rungolla. Tykkään.

    Ja mitä tulee yhteistyöhön, niin käsittääkseni olet tehnyt Suokon kanssa yhteistyötä ennenkin, et pelkästään ”kerjännyt ilmaista vihkisormusta”.

    Vastaa
  14. Ei hyvää päivää! 26.6.2013

    Järkyttävää, miten maailma on täynnä katkeria ihmisiä, jotka yrittää yrittämällä pilata toisen ilon ja onnen. En ymmärrä, MITÄ se on keneltäkään pois, jos joku toinen saa jotain. Tottakai jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta kertoo aika paljon ihmisestä, jos jaksaa nähdä vaivan ja tulla nurisemaan tänne.

    Mielestäni tämä on yksi parhaista blogeista, oli yhteistyöpostauksia tai ei! Pisti oikein vihaksi, että ei ajatella yhtään toisen onnea ja elämää vaan tullaan kertomaan omia ”nasevia” mielipiteitä tänne. Häät on ihana ja henkilökohtainen juttu, joten jokaista hääparin tekemää valintaa tulisi arvostaa!

    Uskon Maj, että osaat jättää kommentit omaan arvoosi, mutta halusin silti tulla sanomaan oman kantani asiaan. Ihanaa loppu kesää ja tulevaa hääpäivää perheellesi :)

    Vastaa
  15. kultasepan_akka 26.6.2013

    MR, onnistuu varmasti kellä tahansa asiantuntevalla kultasepällä.

    Vastaa
  16. J 26.6.2013

    Harvoin tulee kommentoitua mutta nyt kyllä täytyy. Uskomattomia nämä kateelliset ja katkerat ihmiset, jotka yrittää vetää iloisia ja onnellisia ihmisiä ympäriltään alas. Kurjaa miten monen ihmisen oma elämä on kurjaa ja se täytyy purkaa muihin. Kateus on kamala suomalaisten tauti :( Mutta sä tuskin lannistut! :) Sormusten hankinta on ihan maailman kaukaisin ajatus itselleni tällä hetkellä, mutta postaus oli kuitenkin tosi mielenkiintoinen! Itsekkin kuvittelin, että sormusmateriaaleja on kolme. Heh..

    Vastaa
  17. Abe 26.6.2013

    Jos joku työllään ansaitsee ekstraa, miksi pitää olla kateellinen? Eikö me kaikki kutenkin ansaita se palkka, jonka työstä ansaitsemme. Jotkut ansaitsisivat jopa enemmänkin kuin mitä saavat.

    Vaikka bloggaaja kerjäisikin yhteistyötä vaikka Suokon kanssa, mitä sitten? Kannattaa aina muistaa, ettei ilmaisia lounaita olekaan. Eiköhän eniten hyötyvä ole aina yritys ja kukaan ei pakota yrityksiä niihin mukaan. AINA kannattaa yrittää kun jotain haluaa, ihan joka asiassa ja ihan jokaisen.

    P.s Kun osaa yhdistää lenkkarit ja juhlapuvun tyylillä, tieää olevansa ajan hermolla oleva tyyliniekka.

    Lenkkareiden vastustajien suosittelen käymään TUkholmassa: tyylikkäiden bisnesvaatteiden kanssa käytettiin mitä räikeimpiä juoksulenkkareita. Ja ruotsalaiset tunnetusti ei ole sitä tyylittömintä kansaa :)

    Eletään ja annetaan toistenkin elää, kiitos!

    Vastaa
    • Lis 26.6.2013

      Niita juoksulenkkareita pukujen kanssa kylla kaytetaan vain siirtymisiin paikasta toiseen. Aika monella Tukholmalaisella toimistolla tullut kaytya ja kaikilla on aina asianmukaiset jalkineet, ei todellakaan tennareita.

      Minusta pitaisi pukeutua tilanteen mukaan; tennarit leikkipuistoon, nahkakengat juhliin. Etela-Euroopassa lapset oppivat pukeutumaan jo pienesta pitaen, lastenkin pukeutumiseen panostetaan kunnolla.

      Vastaa
      • Abe 26.6.2013

        Mitä sitten, onko kyse siirtymisestä vai olemisesta?? Maailmassa on paljon muitakin kenkiä kuin 10cm korot tai juoksulenkkarit. Eli jos kyse ei olisi ollenkaan tyylistä ja ulkonäöstä, varmasti moni jättäisi ne kirkkaat juoksulenkkarit pois ja ottaisi jotkut matalat kengät joilla on hyvä kävellä se 500m työmatka puku päällä.

        Tyylitajumme kaikilla, joillain ei ollenkaan :)

        Vastaa
  18. Sanna 26.6.2013

    Minua kiinnostaa tietää kultasepiltä valkokultasormuksen kulumisesta ja rodinoinnista. Kuinka usein olisi hyvä käsitellä sormukset rodinoinnilla tai muuten? Paljonko tuollaisella käsittelyllä on hintaa?

    Vastaa
    • SUOKKO 27.6.2013

      Hei Sanna, valkokulta on materiaalina hieman lämpimän sävyinen ja se yleensä pinnoitetaan rodiumilla juurikin värisävyn kirkastamiseksi. Valkokultaisen sormuksen rodinoinnin tarve vaihtelee hyvin paljon, toiset tarvitsevat sitä puolen vuoden välein ja joillakin väli on jopa vuosi, kaksi. Myös omat mieltymykset vaikuttavat siihen, kuinka usein sormus rodinoidaan, sillä monet asiakkaamme tilaavat sormuksen alunperinkin rodinoimattomana. Rodinointi ei siis ole mikään välttämätön viimeistely valkokultaiselle sormukselle. Hintaa rodinoinnilla on yleensä noin 35-45e. Aurinkoista helleviikkoa!

      Vastaa
  19. emmi 26.6.2013

    Minunkin vihkisormus on teetätetty ja ei kyllä ole kaduttanut kertaakaan, etten valinnut valmista. Toista samanlaista ei ole ja täällä ei-pääkaupunkiseudulla hintakaan ei mielestäni eronnut niin suuresti valmissormuksista, että se olisi teettämisen estänyt.

    Häiden järjestämisen kaikista aspekteista saa kuulla kritiikkiä ihan muutenkin, puhumattakaan että sen tekee blogissa. Meillä tulee pian vuosi hääpäivästä ja joidenkin ihmisten narinoista ja nurinoista huolimatta olen niin onnellinen, että tehtiin häistä ihan justiinsa sellaiset kuin me itse haluttiin. Tsemppiä viime hetkiin Maj ja nauti itse päivästä koko sydämestäsi, se on ihan ainutlaatuisen ikimuistoista :).

    Vastaa
  20. miisu 26.6.2013

    Voi luoja, mitä ihmiset kehtaa tänne kirjoitella! Mielestäni se on aivan yks ja sama, mistä joku sormus on saatu, kunhan se on itselle tärkeä. Bloggaaminen on nykyään monelle työ, joten en edes pidä yhteistyöprojekteja lahjoina vaan palkkana. Mielestäni on kiva, että tätä kautta saa lisää tietoa hyvistä tuotteista.

    Vastaa
  21. l_tiina_l 26.6.2013

    Surullista miten tietynlainen kateus paistaa tämänkin postauksen kommenteista. Tottakai etenkin Indiedaysin alla bloggaaminen osittain velvoittaa verkostoitumiseen, mutta tärkeämpää ainakin omasta mielestäni on se minkälaisiin yhteistyökuvioihin lähtee mukaan. Indiedaysin alta löytyy nimittäin niitäkin blogeja, joiden sisältö vastaa melko identtisesti toisiaan, kun käydään samoissa pressitilaisuuksissa Helsingissä ja saadaan samat blogilahjukset. Sitten näitä korruptiohammastahnatuubeja vilahtelee ”puolihuolimattomasti” postausten yhteydessä. Maj on osannut karsia tällaiset turhat blogin imagoa vahingoittavat yhteistyöt blogistaan (silläkin uhalla että joutuu ostamaan hammastahnansa itse). Tulevaisuudessa toivottavasti näihin selkeästi yhteistyöpostauksiksi merkittyihin postauksiin on vain opittava suhtautumaan, kun blogimainonnan ohjeistus selkeytyy. On hienoa, että Maj osaa jo nyt merkitä yhteistyönsä asianmukaisesti ja selkeästi, vaikka se närää herättääkin.

    Vastaa
    • paulis 26.6.2013

      Tämä on mielestäni hyvin asiallinen kommentti. :)

      Tunnustan, että joskus itsekin hermostun loputtomiin yhteistyöpostauksiin, enkä niiden takia nykyään jaksa moniakaan Indiedaysin blogeja seurata, mutta tämä sormuksesta noussut kohu kyllä ihmetyttää. Jos Suokko on jo entuudestaan Magicpoksin yhteistyökumppani, niin minusta tämä vihkisormusprojekti on sille luonnollinen jatkumo.

      Varsinkin noista ensimmäisistä kommenteista tuli tunne, että vihkisormus pitäisi ilmeisesti kustantaa suurin piirtein selkänahasta riipimällä… ;) Olen ehkä yli-ikäinen ja kyyninen anti-häähullu, mutta mun mielestä on ihan sama mistä se sormus on hommattu ja kuka sen maksaa. Eiköhän avioliitossa loppujen lopuksi merkitse ihan muut jutut kuin joku rinkula, ja sitä paitsi postaus oli erittäin mielenkiintoinen – kiitos Maj!

      Vastaa
  22. Madde 26.6.2013

    ”Ssn kirjoitti:

    25.6.2013 22.29

    Taitaa olla koko häät kustannettu yhteistyökumppanien voimin :D

    Vastaa

    Maj kirjoitti:

    25.6.2013 22.30

    No ei kai me mistään muusta syystä naimisiin mentäiskään, you know! :D”

    HAHAHAHAHAHAHAHAH :’D :’D oikein ääneen repesin. HYVÄ MAJ!

    Mitä noihin timantteihin tulee niin olen kyllä vieläkin unettomia öitä viettänyt sen Leonardo DiCaprion Blood Diamond -leffan vuoksi, vaikka leffan katsomisesta on jokunen vuosi (?) aikaa. Siis jotenkin aina silmissäni näen sen pienen pojan joka ei tunnistanut isäänsä aluksi kun oli niin jo aivopesty sotilaaksi…:'( ihan hirveä leffa!! KIITOS tästä postauksesta, jos joskus menen naimisiin, aion varmasti panostaa siihen, että sormukseni alkuperällä ei ole mitään tekemistä tämän Blood Diamond -asian kanssa!

    Vastaa
  23. Liisa 26.6.2013

    Hei Maj ja kiitos ihanasta, raikkaasta, lämminhenkisestä, suloisesta blogista. Olen seurannut ”sinua” jo ns. Tepon ajoista lähtien. Muistan vieläkin kuinka itkeä tirautin, kun kerroit pojan poisnukkumisesta.

    Mielenkiintoisia kommentteja todellakin. Jos blogi ei miellytä, sitä ei tarvitse lukea. Tuolla yläkulmassa on pieni ruksi, jota painamalla tämä kaikki katoaa eikä tarvitse enää vaivata omaa päätään, jos se aiheuttaa noin paljon stressiä itselle. Kuten joku sanoikin jo, mielestäni on HIENOA että teet näitä yhteistyöpostauksia ja projekteja, niin me muutkin saamme niistä infoa. Tämänkin tekstin ansiosta tiedän nyt paljon enemmän aiheesta ja olen siitä kiitollinen.

    Saan tästä itselleni positiivista energiaa ja hymyn huulille joka kerta kun lukaisen juttujasi ja katselen näitä kuvia, jotka ovat niin aitoja ja täynnä elämää. Toivon sinulle ja kauniille perheellesi pelkkää hyvää, onnea ja iloisuutta :)

    Kesäterveisin, Liisa ja Onni-chihu.

    Vastaa
  24. Suski 26.6.2013

    Kateellisten panettelua, ethän vain pahoita mieltäsi moisten idioottien takia! Blogisi on nykyään yksi harvoista blogeista, joita jaksan seurata – oikea hyvän mielen -blogi :) Enkä todellakaan ole sitä mieltä, että yhteistyöjuttuja olisi liikaa tai olisit jotenkin muuttunut. Onhan se selvää, että kun hyvä blogi saa mediajulkisuutta, tarjoutuu enenevissä määrin mahdollisuuksia testata erilaisia asioita. Kukapa meistä ei sellaisiin mahdollisuuksiin tarttuisi. Jatkathan samaan malliin ja pysy omana aitona hyväntuulisena itsenäsi, tokikin huonoja päiviä sattuu meille kaikille – ”Smile, it´s only a bad day, not a bad life”

    Ihanaa kesänjatkoa toivottaen, Suski

    Vastaa
  25. Maj, onnea ja iloa häävalmisteluihin! Karavaani kulkee ja koirat haukkuu -vai miten se sanonta menikään?! Olet varmasti yksi kauneimmista morsiamista :)

    Vastaa
  26. Julia 27.6.2013

    Huh, huh… Suomalaisten kansantauti, kateus, päässyt taas oikein valloilleen.

    Maailma on epäreilu, that’s it. Muistakaa, että itsensä vertaaminen muihin ei aiheuta kuin pahaa mieltä. Jos on tyytymätön omaan elämäänsä – tai tässä tapauksessa vihkisormukseensa ;) – syyllinen löytyy peilistä eikä netin syövereistä.

    Parempaa huomista kaikille piikkisian päälle astuneille. :)

    Vastaa
  27. Reetta 27.6.2013

    Hei,

    Ihan pakko vielä kommentoida aikaisempaa kommenttiani, jossa hämmästelin sormuksen hankkimista blogi-yhteistyön kautta. Ensinnäkään en ole kateellinen. Itselläni on itseni, miehen ja kultasepän suunnittelema vihkisormus, jonka mieheni maksoi.

    Se, että kommentoi blogistin kirjoituksia muuhun sävyyn kun ”AAh, ihanaa, wau!” ei mielestäni pitäisi tarkoittaa automaattisesti kateutta.

    Miksi kommentoin postausta oli ihan puhdas hämmästys. Vihkisormus on ainakin itselle todella henkilökohtainen, joka hankitaan joko yhdessä sen rakkaan kanssa tai jos sattuu omaamaan puolison, joka osaa yllättää oma-alotteisesti, niin vielä parempi. Sormus muistuttaa rakkaudesta aina kun katson sitä.

    Mutta onnea blogistin valitsemalle tielle.

    Vastaa
    • vastaus reetalle 27.6.2013

      Hmmm…siinä sitten riittääkin elämässä hämmästeltävää ja paljon, jos lähtee sille linjalle, että kaikki muut tavat tehdä asiat kuin omat ovat jotenkin vääriä tai ”hämmästyttäviä”.

      Onnea valitsemallesi tavalle suhtautua muiden elämään.

      Vastaa
  28. Maikki (ei se aikaisempi urpo) 27.6.2013

    Siis mitä ihmettä, satavarmana jokaikinen näistä kitisijöistä ottaisi ilmaisen vihkisormuksen jos joku sellaista tarjoaisi!

    Voisitteko ihan oikeasti käsi raamatulla vannoa että kieltäytyisitte tarjouksesta? Tuskin!

    Vastaa
  29. Mirka 27.6.2013

    Mielestäni maj eikä monet muutkaan bloggarit elä sellaista elämää että kovinkaan monen tarvitsi kadehtia. Kun viitsii vähän opiskella ja käydä kouluja jonka myötä saa hyvän duunin niin on varaa ihan ostella vastaavanlaisia sormuksia, asua omakotitalossa,, matkustella ja ajella uudenkarhealla autolla :) en todellakaan kadehdi ihmisiä jonkun hemmetin ilmais/mainossormuksen takia :D täällä kirjoittavilla on ilmeisesti asiat niin huonosti jos joku tosissaan kadehtii bloggaajien saamia lahjuksia. Kaikki kriittikki blogeissa ei ole kateutta. Omalla ”normaalilla” työnteolla kaikki ostokset tuntuu saavutetuilta, blogeissa joutuu mm. Asettamaan perheensäkin ”julkisuuteen” että saa yhteistyökumppaneita ja roinaa ilmaiseksi.

    Vastaa
    • annu 28.6.2013

      Sinunkin kannattaisi vähän seurata yhteiskunnassa tapahtuvia asioita ja päivän uutisia! Vaikka on tosiaan vähän viitsinyt opiskella ja käydä kouluja, ei välttämättä saa koulutustaan vastaavia hommia. Tänäänkin on uutisoitu yli 800:n ”vähän viitsineen ja kouluja käyneen” irtisanomisista. Jos joku heistä uhraa perheensä julkisuudelle elantonsa saadakseen, niin eikö se ole lähinnä kiitettävä ja kunnioitettava asia? Ei tarvitse yhteiskunnan (=sinunkin) heitä veroillasi elättää. Tähän itsenä elättämiseen saa bonuksena vielä haukkumiset ja v*ttuilut joiltakin täysin tu

      Vastaa
      • annu 28.6.2013

        …sorry edellisen viestin keskeytymisestä.

        ..ntemattomilta ihmisiltä. Missään tavallisessa työpaikassahan tätä ei suvaittaisi, vai mitä? Ja muuten, mikä erottaa blogin kirjoittamisen ”normaalista” työstä? Ainakin se, ettei työstään saa ”normaalia” palkkaa!!

        Vastaa
  30. Emmye 28.6.2013

    Mun mielestä tämä oli tosi kiva postaus!!

    Ehkä siksi, että ei ollut mikään ”tehdään-kollaasipostaus” ja homma selvä. Maj on kuitenkin nähnyt vaivaa postauksen eteen (eipä sillä, että ei normaalisti niin tekisi, mutta näitä mainospostauksia tehdään monella tapaa). Mun mielestä aihe oli tosi mielenkiintoinen.

    Itsekin olisin mielelläni halunnut teettää sormuksen, mutta ei ollut siinä elämän tilanteessa mahdollista. Valitsin mielestäni seuraavaksi parhaan vaihtoehdon; pienen yksityisen kultasepän, mutta valmiin sormuksen. Ei ole mikään ketju ja sormus kultasepän oman suunnittelun ja tekemisen tulos. Ei ihan uniikki, mutta eipä samanlaisia kuitenkaan montaa ole. Enkä mä ymmärrä ajatusta, että sormus olisi jotenkin vähemmän henkilökohtainen ja rakas, vaikka siihen liittyy jokin yhteistyö.

    Yleisemmin: olen kyllä monesti miettinyt, miksi pitää lukea sellaista blogia, mikä ärsyttää itseä niin paljon?!? Tuntuu, että niitä negatiivisia kommentteja jättää monesti sama henkilö. Itse myös miettisin aina kaksi kertaa, mitä kirjoittaa ja pidän itselläni ohjenuorana sitä, että voisin sanoa saman asian ns. päin naamaa.

    Maj, toivon, että postausinto säilyy,vaikka loskaa tulee niskaan. Henkilökohtaisesti pidän blogistasi paljon. Odottelen aina innolla uusia postauksia, vaikka hyvin harvoin kommentoin. Muista aina, että sinä ja lähimmäisesi tiedätte koko totuuden ja he tuntevat Maj, kun taas me blogin lukijat tiedämme sen, mitä sinä päätät jakaa kanssamme.

    Ihanaa juhlapäivää ja aurinkoisia kesäpäiviä!!

    Vastaa
  31. Hanna 28.6.2013

    Hei Suokon porukka!

    Reilut seitsemän vuotta olen kantanut vihkisormustanii Saraa ylpeänä mukanani. Tuli mieleen, et eikös teiltä hankitulla sormuksilla ole joku huolto tms. Eli katotaan et kivi on kunnolla paikoillaan jne. Jos näin on, tartteeko mukaan tuoda kuitti/timantin ”todistus” vai kuinka homma menee.

    Kesän jatkoja!

    Majlle onnea viimehetken valmisteluihin ja tulevaan ”koitokseen” ;)!!

    Vastaa
    • SUOKKO 29.6.2013

      Moi Hanna, ihana kuulla että sormus on ollut Sinulle mieluinen! Meiltä hankituissa sormuksissa on maksuton vuosihuolto, eli suosittelisin kipinkapin käyttämään sormuksesi tarkastettavana! Seitsemän vuotta tarkastamatta on sormukselle kuin sormukselle pitkä aika, sormukset kun ottavat arjessa niitä iskuja vastaan. Jokainen isku heikentää sormuksen rakennetta (eritoten istutusosaan kohdistuvat iskut) ja vaarana on timantin tippuminen jossakin vaiheessa. Hyvä muistisääntö vuosihuollolle on tuoda sormus tarkastettavaksi aina hääpäivän tienoilla :)

      Vastaa
      • SUOKKO 29.6.2013

        ..niin ja sormuksen mukana ei mitään erillistodistuksia tarvitse tuoda!

        Vastaa
  32. mp 2.7.2013

    Pakkohan ne häät on jollain kustantaa, on se sitten oma tai miehen palkka.

    Mietin tässä, että jos pitäisi itse päättää maksaisinko häät isin pussista, säästörahoista vai omalla blogilla (=lue omalla rahalla) jonka eteen raataa, kyllä toi viimeinen veisi voiton. huh.

    Musta on tosi Jee! Maj, että jaksat kuvata ja kirjoittaa toisten iloksi, huonoista kommenteista huolimatta. Kiitos ja kumarrus ja hurjasti onnea häävalmisteluihin! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *