Mä tartun vatkaimeen ehkä kerran kahdessa vuodessa – ja taas oli se hetki. Aikeinani oli duunata marenkikakku eli Pavlova(ko). En ollut ollenkaan varma onnistumisestani, sillä aikaisemmat marenkikokeilut ovat lievästi sanottuna epäonnistuneet. Ensimmäinen sekoitukseni meni tälläkin kertaa ihan reisille, heitin valkuaisten joukkoon liian nopeasti kaikki sokerit kerralla, seos ei jähmettynyt ollenkaan. Kirosin mielessäni ja ei muuta kuin koko roska vaan viemäristä alas ja alusta, mutta uskokaa tai älkää -onnistuin! MINÄ, niin, ONNISTUIN toisella yrittämällä! Voiko kukaan olla näin onnellinen yhdestä kakusta. Suurin apu tähän hommaan kyllä tuli serkun vaimokkeelta, joka antoi koko ajan whatsappissa ohjeita ;)

 

marenki1 marenki2

Tein koko marenki-setin ystäväni Jenikan tekaisemalla, whatsappissa vaihdetulla ohjeistuksella, mutta jaan sen teillekin…

– Kuumenna uuni noin 125 asteeseen

– Erottele 2 munanvalkuaista

– Vaahdota vatkaimella

– Lisää erissä pikku hiljaa 2 dl sokeria (tärkeä homma!)

– Kun olet lisäilemässä viimeisiä sokereita settiin, sujauta mukaan 1 teelusikallinen sitruunatiivistettä

– Seos on valmis kun kulhon voi kääntää ylösalaisin ja tavara ei silti tipahda sieltä :D

– Voitele leivinpaperi ja levitä marenki ympyrän malliseksi lätyksi

– Työnnä koko setti uuniin ja pidä siellä ainakin 1 tunti tai kuten Valion reseptit neuvoo ”tai kunnes marenki on päältä rapeaa ja oljenväristä, sisältä pehmeän vaahtomaista.” :D

 

marenki3 marenki4 marenki6

Toinen, onnistunut seos. Assistenttini Sam maisteli, että onko kermassa tarpeeksi sokeria ^^

 

marenki7

Kun olet ottanut täydellisen oljenvärisen marengin uunista niin…

– Laita marenkikiekko kauniille astialle

– Levitä siihen purkillinen kermavaahtoa päälle

– Lisää tuoreet mansikat

– Loppusilaukseksi ripottele yksi pilkottu pätkis koko komeuden päälle.

 

marenki8 marenki9

 

Niin hyvää, vaikka itse sanonkin. Mutta hei… Tyttö, joka on aina epäonnistunut mokkapaloissa, valmistaikinmustikkapiirakassa ja kaikessa muussakin, saa varmaan sanoakin ;)

 

Olen niin innoissani kun osasin! Teen kyllä tätä toisenkin kerran, mutta kuorrutan kakkuni jollain jännittävimmillä hedelmillä ja herkuilla. Koristelu on ehdottomasti eniten mun heiniäni. Tiedän, että te osaatte kyllä, varmaan monen mielestä ihan naurettava koko juttu, mutta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo? Sitäpaitsi teitä lukijoita on ihan kiva määrä, joten monenko kertaisen ilon mä tästä sitten saan <3 JEE.

 

-Maj

0 Comments

  1. retromoderni 15.7.2013

    Hyvä Maj!!!!

    Mä tein kans eilen vieraille pavlovan koska se on vaan niin loistavaa. Itse teen 4 valkuaisesta ja laitan vielä 2 tl perunajauhoa joukkoon.

    päälle mansikoita ja kerman joukkoon sekoitin mascarbonea.

    just meni palanen kakkua aamupalaks, muuta en tarvi ;)

    Vastaa
  2. Sara. 15.7.2013

    Hihi, hyvä Maj! Mä tein pääsiäisenä lemon pien ja se oli kyllä samanmoinen onnistumskokemus. (Okei, tuo mies ihan vähän auttoi, etten sössinyt koko hommaa)

    Pavlova on mun anopin oikein pravuuri ja hän laittaa siihen aina kerman lisäksi päälle kiwiä, mansikoita ja viinirypäleitä hakaistuna. Ja jäätelöä kuutioina. Se on musta sen kakun paras osio :)

    Vastaa
  3. Elina.P 15.7.2013

    Täytyypä testata tuota ohjetta, vaikuttaa helpolta :)

    Vastaa
  4. Nam, oikein herkun näköinen kakku tuli :D

    Vastaa
  5. Sanni 15.7.2013

    Voi ku herkun näkönen kakku tuli! :P Hyvä Maj! Tuota ohjetta vois kokeilla itekkin!

    Vastaa
  6. Vilhelmiina 15.7.2013

    Näyttääpä hyvälle! Ihanan helppo kesäinen herkku!! Tätä on kokeiltava! :)

    Vastaa
  7. Ruut 15.7.2013

    Ohje vaikuttaa sellaiselta, että jopa minä voisin uskaltaa sitä kokeilla :) Hyvältä näyttää kakku! :)

    Vastaa
  8. Anu 15.7.2013

    Mun marengista tulee aina inhottavan sitkeää, joten pisteet kotiin, että onnistuit! Mun lempparihedelmä pavlovassa on passionhedelmä, se on ihanan kirpeä makeaa marenkia vasten.

    Vastaa
  9. s 15.7.2013

    Vau, hymyilyttää tuo, onnea onnistumisesta :-) pavlova on ollut meilläkin kesäherkku -13. minun tekemänä, aina enemmän tai vähemmän onnistuneena :’-DD

    Vastaa
  10. jadore 15.7.2013

    Nams, näyttääpä herkulliselle! Täytyypä kokeilla joskus!

    Vastaa
  11. Sanna 15.7.2013

    Hassua miten hyvä mieli tuli tämän lukemisesta. :) Kiva kun jaoit onnistumisen ilosi!!

    Vastaa
  12. Helena 15.7.2013

    näyttää erittäin maukasta! hyvin tehty!

    Vastaa
  13. FaerieS 15.7.2013

    täytyykin kokeilla joku kerta :) Yleensä itse lannistun yhdestä epäonnistumisesta sen verran, että menee pitkä tovi, että viitsin yrittää uudelleen. Hatun nosto sinnikkyyjestä Maj :D

    Vastaa
  14. Kristiina 15.7.2013

    Aivan loistava ohje myös tälläselle tumpelolle kuin minä, kiitos! Marenki pikkasen halkesi uunissa, mut ei sen väliä kun päälle tulee kuitenkin kermis + mansikat.

    Vastaa
  15. Mantelileipä 15.7.2013

    Oi, näyttää herkulliselta! Pakko testata itsekin joku päivä :)

    Vastaa
  16. Taru 15.7.2013

    Jee, hyvä Maj! Marenkin voi olla aika hankala… Munkin yksi suosikki pavlovassa on passion, nam :) Marenkiin muuten yks hyvä vinkki on käyttää kylmiä valkuaisia :) Itse oon tehnyt useasti suklaapavlovaa, eli marenkiin mukaan kaakaojauhetta ja suklaahippuja (itse tykkään sitkeästä joten vatkaan marengin lämpimän vesihauteen yllä, sitten vielä kun suklaahiput sulaa niin nam)ja päälle oon laittanut kermavaahtoa, vadelmia ja suklaalastuja :)

    Vastaa
  17. lattenainen 15.7.2013

    Pavlova on niin hyvää!!!! Mun mielestä toi munien erottelu on marengin teossa vaikein homma!!!

    Vastaa
  18. Ada 16.7.2013

    Kiitos! Pelastit mun heinäkuun! Oon hitto koko ajan miettinyt, että kai se on pakko perinteinen mansikkakakku pyöräyttää, mutta tää on tarpeeksi spesiaali ja simppeli mun eksoottisemmaksi vaihtoehdoksi!!!:)

    Ja rähmäkäpälä kun oon…

    Vastaa
  19. Veera 17.7.2013

    Ihanan näköistä :P Minulla olisi hyvä vinkki, mitä voisi tuohon päälle myös laittaa eli

    1 prk maitorahkaa

    2 dl turkkilaista jugurttia

    2 prk mangopilttiä

    1/2 dl sokeria

    1 passionhedelmä

    Sitten päälle koristeeksi mangoa, passionhedelmää ja vaikka suklaata raastettuna.

    Tulee tosi raikasta ja hyvää :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *