Hääkuvaajamme olivat kyllä ajatelleet kaikkea, heillä oli mukanaan polaroid-kamera, jolla he nappailivat parit fiiliskuvat, jotka saimme itsellemme samantien. Ns. virallisia kuvia kun pitää tietysti malttaa odotella. Mielestäni ihana idis tuo polaroid-homma, niiden avulla voisi toteuttaa vaikka Photo Booth-pisteen, häihin tai tottakai ihan mihin tahansa muihinkin juhliin?

jullejamä

Minä ja Julle!

bestman

Bestmanien vahvoilla käsivarsilla…

me

Me.

pics

Toinen ihanista kaasoistani, Sape omistaa myös polaroid-kameran ja nappaili minulle polttareista muistoksi muutamia kuvia. Polttareista otetut polaroidit ja kasa muita tavisdigikameralla nappastuja kuvia oli koottu tekstien kera kansien väliin, sain koko paketin häissä sitten itselleni muistoksi <3

seina

Itselläni on ollut haikea fiilis ihanan hääjuhlan ja koko valmistelurumban jälkeen. Ensin ympärillä oli paljon tärkeitä ja rakkaita ihmisiä ja sitten kun kaikki lähtee samanaikaisesti, tulee sellainen tyhjä olo, että ”mitäs nyt”? Toisaalta stressi ja kaikki helpottaa, mutta kun on käynyt läpi suuria tunteita ja olen vähän herkkis, niin pääni on totaalisen pyörällä.

Äitini jäi tänne pariksi päiväksi järjestelemään paikkoja ja auttelemaan lasten hoidossa. Olen halunnut tehdä jotain tosi tavallista tässä nämä pari edellistä päivää, joten ollaan rantsuiltu & puistoiltu lasten kanssa. Aina kun äitini on paikalla niin me hommaillaan yhdessä kaikenlaista pientä täällä meidän kotona, nyt aloitettiin valokuvaseinä-projekti, polaroid-kuvien inspiroimana, ehkä?

-Maj

0 Comments

  1. kalamuija 6.8.2013

    Onnea:) Täällä on ehditty naimisiin!!!! Ei sormus kultainen yksinään tuo onnea elämään, rakastain ja anteek’s antain käy polku viereitse onnen rantain.. vai miten se meni! Onnellisia ja rakkauden täyttämiä vuosia (vuosikymmeniä) teille.

    Vastaa
    • Maj 6.8.2013

      Kiitokset! Me ollaan nopeita :D

      Vastaa
  2. Eve 6.8.2013

    Vautsi, ihania kuvia! Oli varmaan aivan mahtava päivä ja hienoja muistoja :) kiva myös tuo valokuva seinä :)

    Nyt saat ottaa ihan rennosti, joten nauti vaan! :)

    Vastaa
    • Maj 6.8.2013

      Totta, nyt voi keskittyä maksamaan laskuja ja chillata :D

      Vastaa
  3. mirka 6.8.2013

    Onnea paljon teille!<3

    Aiotteko lähteä jossain vaiheessa miehesi kanssa häämatkalle? :)

    Vastaa
    • Maj 6.8.2013

      Kyllä häämatka on suunnitelmissa, mutta joskus sitten vähän myöhemmin :)

      Vastaa
  4. =) 6.8.2013

    Täytyy kyllä sanoa, että älyttömän kaunis morsian! Huh, onnea! :)

    Vastaa
  5. Kerttuli 6.8.2013

    Hirmuisan paljon onnea teille!! <3 Tiedän juuri tuon saman tunteen. Me mentiin naimisiin kesäkuun lopulla toisella paikkakunnalla kuin missä asumme. Kaksi päivää hääjuhlamme jälkeen palasimme kotiin ja siellä se iski – se älytön haikeus siitä, että nyt ne elämämme tärkeimmät juhlat sitten ovat ohi. Ne joita suunniteltiin paljon, mielikuvailtiin etukäteen, iloittiin ja haaveiltiin, juhlittiin itse juhlissa… se kaikki olikin ohi. Eniten tuli juuri ikävä niitä kaikista rakkaimpia, joiden kanssa päivän vietimme. Vieläpä kun niin harvoin heitä näemme.

    Ei siinä onneksi mennyt kuin vajaa viikko kun suuntasimme kahdestaan häämatkalle pariksi viikoksi ja sieltä kun palasimme, alkoi taas se melko tavallinen arki, mutta jokin oli muuttunut: olin äärettömän onnellinen siitä, että minulla oli rakas aviomies, jonka kanssa sitä arkea lähteä yhdessä jatkamaan. Ja samalla mietin, että tuleehan niitä juhlia, joita pääsee suunnittelemaan ja joissa rakkaimpiaan taas näkee. Jos ei muuta niin sitten omien lasten tulevat juhlat ja omat pyöreät vuodet. <3

    Vastaa
  6. Pieni lintu 7.8.2013

    Tosi näppärää! :)

    Vastaa
  7. tth 7.8.2013

    Missä piditte hääjuhlat? :)

    Vastaa
  8. Katja 7.8.2013

    Löysin ensimmäistä kertaa kunnolla blogiisi (olen aiemmin lukenut jonkun satunnaisen jutun) ja pidän siitä paljon.

    Blogistasi huokuu hyväntuulisuus ja iloisuus ja vaikka minulla ei omia lapsia vielä olekaan, myös lapsistasi kertovat jutut ovat aivan ihania! :)

    Vastaa
  9. Viivi 7.8.2013

    Kivoja nuo polaroid-kuvat! :) Mä aloitin vuosi sitten valokuvaseinä-projektin. Se sitten tyssäsi siihen kun en osannutkaan asetella niitä kivasti. Tai sitten niitä oli liian vähän tai jotain. Mulla oli hyvä visio joka ei toiminutkaan joten kehykset poistettiin. Pitäisiköhän koittaa uudelleen paremmalla onnella? :)

    Vastaa
  10. Rimma 7.8.2013

    Paljon onnea tuoreelle upealle rouvalle! Hääpäivänne oli varmasti ikimuistoinen.

    Toivottavasti se on sitä myös meillä. H-hetki koittaa ensi viikolla (:

    Vastaa
  11. Tiina 7.8.2013

    Haikeus, tyhjyys häiden jälkeen on kai aika normi olotila. Sinulla on sentään jo lapset täyttämässä arkea, mutta itselläni ei vielä ollut naimisiin mentäessä. Se tunne häitä seuraavana viikkona ja ehkä jopa kuukautena oli aika masentava. Olis pitänyt lähteä suoraan häistä häämatkalle, sitten kai hääfiilis olisi säilynyt pidempään…. Huh, pääsispä takaisin kahdeksan vuoden päähän…

    Vastaa
  12. Selina 15.8.2013

    Olin itse juuri häissä, joissa vieraskirjan teossa hyödynnettiin polaroidkameraa. Kaikista vieraista otettiin heti aluksi kuvat (pariskunnittain/perheittäin/sinkut yksin) ja kaasot kiinnittivät kuvat vieraskirjaan. Kuva per aukeama ja aukeaman toiselle sivulle piti täyttää kysymykset kuin ystäväkirjaan. Aivan ihana muisto.

    Kysymykset vieraskirjassa olivat esimerkiksi ”Olen hääparin/morsiamen/sulhasen…”, ”Ohjeeni kestävään avioliittoon on…” jne.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *