Eilen verkkarit jalassa. Noh, tänään myös verkkarit jalassa. Melkeinpä poikkeuksetta arkiaamuisin päälleni hakeutuu verkkarit tai legginsit, joskus ehkä juoksutrikoot.Nakerot ja koira messissä painellaan hiekkalaatikolle ihmettelemään maailmanmenoa, useimmiten vielä tasan kello 10:00. Tänään olin iltapäivällä niin kulahtanut, väsynyt ja suklaanhimoissa, että päätin iltasella virkistäytyä sateessa juoksemalla, toimi piristyksenä paremmin kuin, että olisin lököttänyt sohvalla syömässä suklaata. Sain Instagramissa viestiä, että muillakin meinaa väsyä pukata näin syksyllä, kiitos vaan tsempeistä :)
jos suklaa alkaa olla päivittäinen pahe, se kannattaisi vaikka vaihtaa omppuihin ja jos ei omasta pihasta saa omppuja niin koittakaapa huudella niiden perään facebookissa, sillä monilla tuntuu olevan omenoita riesoiksi asti. Meidän anoppilan omenoista on puristettu maailman parhaimman makuista mehua, niistä on tehty omppukaura-paistosta ja nautittu ihan vain sellaisenaan, nam!
Verkkarityttö. Vanhat Air Maxit jalassa ja tuo takki on hankittu joskus Samuelin odotusaikana.
Sanokaapa mitä kaikkeea hillon, mehun ja sen paistoksen lisäksi näistä kavereista voisi tehdä? Jotain helppoa? Jotain suhteellisen nopeaa?
-Maj
Omenariisipuuroa! On tosi hyvää kylmänä maidon kanssa.
Kuivattuja omppuja! Niitä on vielä kivampi sitten mutustella suklaan sijaan :) Siemenkodat vaan pois, ja siten omput ohuiksi renkaiksi. Kuivuvat muutamassa päivässä huoneenlämmössä esim. naruilla roikkuen, tai sitten yön yli 50 asteessa uunissa.
Uuniomenoita voitaikinassa…. Omenaporalla keskus pois, kuori omena, laita voitaikinalevyn päälle ( 1/2 valmiista taikinalevystä, jos isoja omenoita), omenan reikään voita, sokeria ja kanelia sekä pähkinää. Nyytti kiinni ja voitele munalla. Paista uunissa 200asteessa, kunnes kauniin kypsiä, siihen kaveriksi vanilijajäätelö tai vanilijakastike, mums….. kaloriherkku, mutta hyvää…
Suomalaiset omenat on ihania myös smoothieissa :)
Aivan ihana tuo takki, mä haluisin aamulla kääriytyä tollaseen kun painellaan viemää esikoista kerhoon.
Omppukiisseliä!
Omenasosetta! niin hyvää puuron, maustamattoman jugurtin kanssa ja säilyy pitkään :)
Itse lohkon omenaa välillä myslin sekaan niin on enemmän pureskeltavaa! Myös ihan perinteinen hedelmäsalaatti kaipaa mielestäni aina omenaa. Herkkupäivinä kuorrutan hedelmäsalaatin monesti vanilijakastikkeella ja kesällä söin sitä vanilijajäätelön kanssa!
Mä oon tykästynyt omenaraasteeseen! Herkkua ja sopii myös porkkanaraasteen sekaan ja esim. protskupannarin päällä omenaraaste on hyvää. Mutta parhaita nuo omenat on tuollaisenaankin :) (jos teet esim. omenaraastetta laita vähän sitruunamehua päälle niin ei tummu)
Tosi nopea ja helppo herkku on pilkkoa omenoita suht pieniksi kuutioiksi ja paistaa pienessä nokareessa voita kattilassa niin, että kuutiot pehmenee. Sitten vain kanelia oman maun mukaan kuutioiden päälle, pyöräyttelee kattilassa ja lopuksi kaikki kippoon vaniljakastikkeen kera. :) Eikä ole edes kovin epäterveellinen, koska vaniljakastikkeistakin voi valita sen vähiten sokeria sisältävän ja itse omppuihin ei tarvitse sokeria lainkaan!
Freesin asun oot saanut verkkareistakin aikaan :)!
Mä teen omenoista joku omppusosetta (keitän vedessä ja soseutan, ei mitään extra-aineita) tai sitten piirakkaa. Tää resepti on maailman helpoin, kantsii kokeilla:
Piirakka (pellillinen, piirakkavuokaan riittää puolet aineista)
200g voisulaa
4dl jauhoja
4dl sokeria
4dl piimää/jugurttia
1tl soodaa
Sekoita ainekset ja kaada pellille.
Muruseos:
50g pehmeää voita
1dl jauhoja
1dl sokeria
(+ halutessaan kaurahiutaleita, mä oon laittanut vaja desin).
Pilkotut, kaneli-sokerilla maustetut omenat (voi halutessaan esikypsentää pannulla voissa) ja muruseos pohjan päälle ja uuniin 200 astetta n. 30 minuuttia. Ja on hyvää ;). (Mutta menee samaan terveydellisyydessään samaan kategoriaan suklaan kanssa, joten ei ole se kaikista paras vaihtoehto ;).
Omenavispipuuroa ;)
Meilläkin on kovasti koitettu tehdä omenoista kaikkea etteivät vain ehtisi pilaantumaan. Juurikin tänä aamuna pehmennettiin omenakuutioita pannulla hunajan kera ja syötiin aamupuuron kanssa. Lisukkeeksi kanelia :) Terveellinen, hyvä herkkuaamupala!
Mulla todettiin 4-vuotiaana pari allergiaa, mukaan lukien omena. Monta vuotta haistelin vaan niitä, koska syömisen jälkeen on aina alkanu kutittaa suuta ja kurkkua. Ja mä rakastan omenoita. Nyt, melkein 14 vuotta myöhemmin uskalsin maistaa ja enää ei kutita! Emmä toki oo montaa omenaa kerralla oo syöny, mutta kummiskin.
Voi miten ihanan väriset saappaat teillä kaikilla on!
Omenasta saa tehtyä myös hurjan hyvää omenavispipuuroa! Oletko koskaan maistanut? :D
Ihanan syksyinen asu! Pehmeen ja lämpimän näkönenki!
Rahkan tai maustamattoman jugurtin kans on ihania just noi onppukuutiot tai viipaleet. Mä teen ne laiskasti mikrossa. Lautaselle vaan ompun paloja kuorineen ja tilkka vettä ja kanelia päälle ja vaikka farionisokeriaki.