Viime kesä oli varmasti yksi koko elämäni ikimuistoisimmista ikinä. Parhaat hetket vietettiin ystävien kanssa huolettomasti rannassa, onneksi minulla on paljon kuvia muistona niistä superhelteisistä päivistä. Eilen kävelimme porukalla ihmettelemään hiljentynyttä järveä, juurikin sitä samaa, joka oli kuin toinen kotimme viime kesänä. Rannan näkymä oli kaunis ja haikea,  sanoisin että tunnelma oli hauras. Vaikea uskoa, että hetki sitten siellä raikui lasten iloiset kiljahdukset. Järvi on selvästi jo valmistautumassa talven tuloon. Kun tyttäreni kuuli, että olemme menossa järvelle, niin hän oli jo pakkamaassa uikkareita mukaan :”) Hän toivoi kuluneen kesän jokaikisenä päivänä, että kunpa me vaan menisimme uimaan.

Meidän perhekin on jo valmistautunut talven tuloon, autoon on vaihdettu talvirenkaat ja toppavaatteet on kaivettu varastosta. Niin se täytyy vaan taas todeta, että aika menee nopeasti. Hetkittäin toivoisin, että voisimme olla muumiperhe, joka valmistautuu talviunille – keväällä sitten heräisimme Nuuskamuikkusen huuliharpun kauniiseen sointiin. Toisaalta minä pidän jokaisesta neljästä, upeasta vuodenajasta, en tiedä olisinko siltikään ihan valmis nukkumaan ohi joulun, tunnelmallisen uuden vuoden tai riehakkaan laskiaisen. Kuinka hyvältä mahtaakaan kuppi kuumaa kaakaota maistua pulkkamäessä? Pakko päästä myös kerran Kuusamoon käymään, ihmettelemään poroja kun ne käyskentelevät siellä vanhempieni mökin pihassa.

 

ranta1 ranta2

Molemmille lapsille menee vielä ihan hyvin viime talven haalarit. Samuelilla on Polarn O. Pyretin ”vauvahaalari” ja saman merkin musta pipo on tämän talven valikoimista, molemmat on saatu yhteistyöjuttujen kautta.

 

ranta3

Nyt mä kyllä…

me

Annan sulle suukon <3

 

ranta5 ranta6ranta7

Räikyvän keltaiset ja oranssit lehdet ovat alkaneet tipahdella puista, maassa ne muuttuu vaan tummaksi massaksi. Alastomat puut näyttävät vähän surullisilta, ihan kuin nekin olisivat kylmissään.

 

ranta8ranta9

Menopelimme, jonka saa kytkettyä pyörään, mutta toimii loistavasti myös sellaisenaankin.

 

ranta10

Hankin itselleni punaiset posket hölkkäämällä 3 kilometrin pikkulenkin, kun muu perhe oli leikkimässä. Tällä viikolla on otettava itseä niskasta kiinni ja tehtävä oikein kunnon juoksulenkki! Keskiviikkona pääsen tekemään pitkästä aikaa salitreeniä personal trainerini Anun kanssa.

 

ranta11

Olimme aika pitkään ulkosalla ja kotiin päin kävellessä taivas takanamme oli pinkki-oranssissa loistossaan. Se oli kaunista.

 

 

-Maj

0 Comments

  1. inkku 22.10.2013

    Voi miten kivasti kerrottu ja kuvitettu, aivan tuli haikea olo. Joulun aika on ihanaa ja sinne ei ole pitkästi.

    Vastaa
    • Maj 22.10.2013

      Niin, joulu on täällä ihan silmänräpäyksessä :D

      Vastaa
  2. Riiviöiden äiti 22.10.2013

    Voi ei. Vähän herkillä näköjään menään, itketti järvimaisema ja Repsun uikkareiden pakkaamiset. Kauniit kuvat ja ihana teksti. Kiitos Maj.

    Vastaa
    • Maj 22.10.2013

      Voi sua, pakko myöntää, että muakin eilen vähän itketti tuo järvimaisema :”)

      Vastaa
  3. mammu 22.10.2013

    Mistä nuo Sampan kengät on? Onks ne talvi- vai syyskengät? :)

    Vastaa
    • Maj 22.10.2013

      Kenkien tiedot löydät http://magicpoks.indiedays.com/2013/10/08/kerhokamut/ tästä postista, niissä ei ole mitään paksua vuorta, joten kai ne ovat siis syyskengät. Ne ovat meillä vähän sellaiset ”kaupunkinkengät”, villasukan kanssa voisi varmaan talvellakin käyttää just jossain kaupoilla tms. Itseasiassa nuo kengät ovat pojan lempparit ja hän väkisin puki ne itse tälle reissulle jalkaan :D

      Vastaa
  4. HelenaK 22.10.2013

    Hyvin tiivistetty syksyn tunnelma näihin kuviin! Ihanat etenkin noi pusukuvat :) Kiinnostaa kans Samuelin kengät, mistä ne on? Haluaisin meidänkin pojalle toiset kengät talveksi pitkävartisten lumessapeuhaamiskenkien lisäksi.

    Vastaa
    • Maj 22.10.2013

      Moikka! Tuolla ylemmässä kommentissa jo vastailinkin tähän kenkä-asiaan, kurkkaa sieltä? :)

      Vastaa
  5. satu 22.10.2013

    Kauniisti kerrottu, kauniisti kuvitettu. :)<3

    Vastaa
    • Maj 22.10.2013

      Kiitos Satu <3

      Vastaa
  6. Juuli 22.10.2013

    Ihania kuvia ja kaunis teksti! Suomen luonto on kyllä kaunis jokaisessa vuodenaika-asussaan.

    Meillä on tuo sama menopeli ja tykätään kans hurjasti :).

    Vastaa
  7. Tiitiäinen 22.10.2013

    Mielettömän kauniita ja tunnelmallisen haikeita kuvia. Kiitoksia ihanasta blogistasi. :)

    Ikäni Tampereella asuneena ja monilla rannoilla aikaa viettäneenä jäin mietiskelemään, että miltäs rannalta kuvat on. Mieleeni tuli Alasjärvi..

    Vastaa
  8. Henna 22.10.2013

    Ihania kuvia :) Minua kiinnostaa tuo sinun takkisi, onko se mistä? :)

    Vastaa
  9. SM 22.10.2013

    Olipas jollakin tavalla rauhallinen ja seesteinen postaus; kuuntelen taustalla uutta Jenni Vartiaista, ja pohdin että ehkä on hyväkin, että tulee syksy ja talvi – saa rauhoittua ja kerätä voimia taas tulevalla vuodelle, kuka tietää mitä se tuo tullessaan?

    Kiitos tästä kauniista postauksesta :)

    Vastaa
  10. Johanna 24.10.2013

    Kauniita kuvia! Tosi ärsyttävää kun nämä alkuviikon sateet vei sen ihanan härmän pois :/ Meille olis ensi kesäksi hankintalistalla joku tuollainen kärrysysteemi, jossa vois poikia kuljetella. Mistä tuo teidän on hankittu? Se näyttää aikas kivalta :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *