Kuvaan miltein päivittäin, ainakin ihan vähintään puhelimella jos ei muuta. Omien lasten myötä lapsikuvaus on alkanut kovasti kiinnostamaan ja olen kertonutkin tutuilleni, että mielelläni nappaan kuvia heidän pienokaisistaan. Olen joskus aikoinani aloittanut kuvaamisen filmikameralla ehkä noin 10-vuotiaana, albumini täyttyivät hevosenkuvista. Muistelen että joskus ylä-asteella innostuin valokuvauskurssista tosi paljon, mustavalkoisena kaikki näytti taiteellisemmalta ;D Myöhemmin opiskelujeni myötä opin itse kehittämään kuvat itse ihan filmistä saakka, punainen valo & kellaripimiö, siinä vasta oli tunnelmaa. Sitten tuli digikamerat ja veivät kaiken menessään. Yhtäkkiä kaikki osasivat ja halusivat kuvata. Osallistuin Kamera-lehden kuvauskilpailuun (harrastaja sarja) ja lähettämäni kuva sijoittui toiseksi, vaikka kilpailuun osallistui 1300 kuvaa. Olin ihan fiilareissa, että vihdoinkin olen löytänyt oman juttuni. Tällä hetkellä filmikamerat ovat muuten taas kaikesta päätellen tulossa, ainakin Plastic Camerasilla kauppa käy. Hain joskus media-assariksi valmistuttuani Helsingin Taideteolliseen opiskelemaan valokuvausta, pääsin tuolloin pääsykokeisiin, mutta ekalla yrittämällä ovet eivät kuitenkaan kouluun auenneet. Toista kertaa ei tullut ja kamera lensi nurkkaan, hyvin tyypillistä luonteelleni, tiedättekös? 18-vuotias Maj taisi tuumata, että jaa, no EI SITTE! Siellä nurkassa kamerani pysyikin hyvin pitkään. Sitten aloitin blogin ja sain taas kuvaamiselle uudenlaisen näkökulman ja sen mitä olin kaivannut, nimittäin tarkoituksen.

Nykyään rakastan kuvaamista ja niiden katsomista. Katselen mielelläni toisten ihmisten perhealbumeita ja oikeastaan mitä tahansa kuvia. Minulla on valokuvamuisti. En koe enää kuvaamisesta minkäänlaisia paineita, vaan voin ottaa rennosti ja räpsiä vaan. Mielelläni kuitenkin kehittyisin edelleen kuvaajana, mutta ilman stressiä, omaan tahtiini.

 

kotistudio1 copykotistudio2 kotistudio3 kotistudio4 kotistudio5 kotistudio7

Tällä kertaa kuvattavani olivat kaverini pian kolmevuotias poika ja hänen kaunis, puolivuotias sisarensa. Kaikkea me yritettiin, että oltaisiin saatu nakerot hymyilemään, mutta tällä kertaa oltiin hyvin, hyvin hartaita. Mielestäni kuvissa on ihana fiilis ja lasten kauniit tummat piirteet tulevat esille. Lasten äidin kanssa häärättiin hikipäässä hauskuuttamassa lapsosia, mutta sitten kahvipöydässä vasta irtosi ne kunnon hymyt ja naurut.

 

kotistudio777

Kuvaan kaikki blogikuvat (nämäkin) Sonyn NEX-F3 minijärkkärillä tai peilittömällä järkkärillä, ihan kuinka vaan. ”Studiona” toimi meidän makkari ja valo tuli ihan vaan ikkunasta <3 Pieniä lapsia on niin ihana kuvata, kun he eivät vielä hallitse poseeraamista, joten kuvista tulee niin aitoja.

 

Ei ollut oikeastaan tarkoitus kertoa valokuvaustarinaani, se vaan kumpusi jostain :) Jaksoitteko lukea koko jutun? Pidittekö kuvista? Haluaisitteko nähdä sen kuvan, jolla osallistuin Kamera-lehden kuvakisaan vuonna 2004?

 

-Maj

 

 

-Maj

 

0 Comments

  1. Tellimaria 4.10.2013

    Todellakin jaksoin lukea, ja TODELLAKIN haluan sen kuvauskilpailukuvan nähdä :)

    Tämä aihe osui ja upposi, itsellekin valokuvaus on rakas harrastus!

    Kivaa päivää sinne :)

    Vastaa
  2. inkeri 4.10.2013

    Tosi, tosi ihania kuvia. Jutun jaksoin hyvin lukea ja kilpailukuva kiinnostaa!

    Vastaa
  3. aino 4.10.2013

    Jaksoin lukea, tosin itsekkin harrastan valokuvausta! Kuvaa kehiin!!

    Vastaa
  4. Katah 4.10.2013

    Tosi kauniita kuvia! Kyllä sulla selvästi lahjoja on. Voi, kun osaisikin ottaa omista lapsista yhtä ihania kuvia.

    Vastaa
  5. Jey 4.10.2013

    Jaksoin lukea, pidin kuvista ja ehdottomasti haluan nähdä! Kuvaus kiinnostaa kovasti minuakin. <3 Miten kauniita lapsia!

    Vastaa
  6. Mama D 4.10.2013

    Jaksoin lukea. Ja kuvathan sun blogissa on todella korkeatasoisia ja kaunista katsottavaa!

    Vastaa
  7. Jenni 4.10.2013

    Mielenkiinnolla luin loppuun! Itsellä on hieman ristiriitainen suhde valokuvaukseen; tykkään siitä, mutta en millään jaksaisi opetella kaikkia säätöjä :)

    Ihania kuvia olet jälleen kerran saanut vangituksi! Ja kyllä kiinnostaa kilpailukuva.

    Vastaa
  8. Madeleine 4.10.2013

    Oi, osaisipa itsekin. :) olis kiva nähdä se kuva! Kommentoin ekaa kertaa, sulla on ihana blogi. Oon ollu mukana jo silloin, kun Rebecca oli vaan pilke silmäkulmassa. Tänne on aina kiva palata. Ihanaa syksyä! :)

    Vastaa
  9. Minna 4.10.2013

    Ma jaksasin lukea tai keskustella valokuvauksesta aamusta iltaan! :-) Ja kuvia rapsin paivittain… Mulla kuvien laatu muuttui radikaalisti kun kavin kuvauskurssin ja opettelin kayttamaan jarkkaria ilman automaattiasetuksia. No going back… ja joo, olis tosi kiva nahda se kuva!

    Vastaa
  10. M 4.10.2013

    Todellakin jaksoi lukea, ja ehdottomasti haluan nähdä sen kilpailukuvan! Itsekin olen vasta lähiaikoina innostunut valokuvauksesta ja samantien ostinkin itselleni järkkärin ja menin valokuvauskurssille :D Nyt hakitsenkin jo, että jos vaikka menisin ihan kouluun opiskelemaan valokuvauksesta ammatin. Huomaan kyllä selkeän eron omissa kuvissani nyt, kun osaan käyttää kameran säätöjä hyväksi enkä vain napsi kuvia automaatilla. Sun kuvat täällä blogissa on ihan mahtavia, niin myös tämän postauksen kuvat! :) Toivottavasti minäkin kehittyisin yhtä hyväksi.

    Vastaa
  11. Mayopic 4.10.2013

    Jee, tottakai halutaan nähdä kilpakuva! Sä osaat kyllä ottaa kuvia, sen huomaa kun kuvista välittyy itse kohteen lisäksi myös tietty tunnelma :)

    http://mayopic.blogspot.se

    Vastaa
  12. :) 4.10.2013

    mielettömät silmät näillä lapsilla! :)) ja jaksoin ehdottomasti lukea jutun loppuunasti! :)

    Vastaa
  13. jonna 4.10.2013

    Valokuvaus kiinnostaa myös täällä ja vieläpä juuri lapsiin ja hevosiin liittyen. Minäkin haluaisin kovasti kehittyä ja blogi auttaa tässä oikein hyvin kun kamera on kädessä useasti. Jaksoin toki lukea tämän loppuun ja kiinnostaisi nähdä se voitto kuva :)

    Vastaa
  14. Juuli 4.10.2013

    Ihana tarina, jaksoin lukea :). Kuvien lisäksi kirjoitat aina niin kivasti :).

    Tykkäsin näistäkin kuvista ja mielellään näkisin sen kilpailukuvan!

    Vastaa
  15. Ihania kuvia! Jaksoin lukea ja haluan nähdä voitokkaan kuvan! Itselleni on vasta hiljattain virinnyt halu oppia kuvaamaan. Meillä ei ole kunnon kameraa ja räpsimme tällä hetkellä kuvia ankeasti puhelimillamme. Vanha digikamera on jäänyt kaappiin, sillä sillä saa vielä huonompia kuvia kuin iPhonella. Jospa joulupukki toisi minulle erittäin helppokäyttöisen, aloittelija-tumpelollekin sopivan kameran! Ehdotuksia, mikä voisi olla sellainen kamera, ettei tartte kansalaisopiston kuvauskurssille lähteä sen takia? :)

    Vastaa
  16. iitu 4.10.2013

    Laita ihmeessä kuvaa kehiin! :) kyllä sun jutut jaksaa aina lukea, kirjotat niin ihanasti ja kirjoituksista huokuu aina lämpö ja aitous tänne asti! Jatka samaan malliin :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *