Viime elokuussa kyllästyin värjäyttämään kuukauden välein tyvikasvuani ja aloitin väriprojektin, jonka tavoite oli saada oma hiustenväri takaisin, kuitenkin hiuksia säästellen. Päätökseen vaikutti myös se, että sain allergisia oireita ruskeasta hiusväristä. Hiuksiani oli värjätty ehkä noin 7 vuoden ajan tummanruskeaksi (miltei mustaksi) ja about puolen vuoden välein sekaan on laitettu vähän vaaleampia raitoja. Tumma väri oli siis kerrostunut tähän päähän vuosien saatossa oikein kunnolla!

hiukset hair art1Tässä tilanne on nyt kolmea kuukautta ja neljää raidoituskertaa myöhemmin.

Hair Artin Milja tarjosi täydellisen hiushuollon minulle, joten hiuksissani olevat Simply Naturalin teippipidennykset nostettiin ja samalla hiuksiini värjättiin muutamia vaaleita raitoja kirkastukseksi. Voin suositella lämpimästi Simply Naturalin teippihiusta, sillä itse olen käyttänyt sitä jo vuodet. Hair Artissa on kaikki pidennykset tehdään myöskin näillä Simplyn karvoilla.

hiukset hair art miljaTeippipidennyksillä saa nopeammin ja mielestäni hellävaraisemmin kuin sineteillä pidennettyä tai tuuhennettua omaa hiusta. Teipit, toisin kuin sinetit, voidaan myös käyttää monta kertaa uudelleen. Parhaillaan lisäpalat ovat erittäin luonnolliset ja huomaamattomat. Hyvä leikkaus on myös tärkeää, ihanat uudet hiuskarvat kannattaa siis suosiolla antaa leikata ja kerrostaa huolella.

 

hiukset magicpoks maj hiukset vaalennus magicpoks majOmat hiukseni ovat kasvaneet elokuusta noin viisi senttiä ja tässä kuvassa oma värini näkyy tyvessä hyvin. Teippipalojen määrää päässäni on myös reilusti vähennetty, toistaiseksi en ajatellut niistä kuitenkaan luopua. Oman värini sekaan otan myös jatkossakin muutamia vaalempia raitoja piristykseksi. Kasvatushommaa vielä puoli vuotta, niin olen varmaan jo aika tyytyväinen tai sitten mielessä on jo jotain ihan muuta ;)

Hair Artin tytöt Milja ja Enni lupailivat -15% alennusta teille kaikista hiuspalveluista. Muistakaa vaan huikata olevanne Magicpoksin lukijoita aikaa varaillessanne :)

-Maj

0 Comments

  1. J 29.11.2013

    Hei Maj!

    Mistä tuo sun kaulahuivi on? Se on ihana!!

    Vastaa
    • Maj 30.11.2013

      Moikka! Ostin sen syksyllä Vilasta :)

      Vastaa
  2. Emmi L. 29.11.2013

    Mulla alkaa olla kasvatusprojekti siinä vaiheessa, että kohta saa napsaista viimeiset vaalennetut latvat pois ja sitten on koko pää pelkkää omaa, luonnollista hiusta :) Jännä fiilis, koska näin on viimeksi ollut kai 5. luokalla koulussa.

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    Vastaa
    • Maj 30.11.2013

      Varmasti ihan huikea tunne, olla ihan au naturel :)

      Vastaa
  3. Murmeli 29.11.2013

    Kivat hiukset! Neljä raidoitusta kolmessa kuukaudessa ei tosin kuulosta kovin hellävaraiselta omiin korviin.

    Vastaa
    • Maj 30.11.2013

      Kiitos! Ja totta, mutta luulisin, että se riippuu raitojen määrästä ja aineiden voimakkuuksista hyvin pitkälle? Jos mulle olis tehty värinpoistot jne.. niin uskon, että hiukset olisivat nyt paljon räjähtäneemmät…

      Vastaa
  4. Rosanna 29.11.2013

    Sinulle kyllä sopii todella upeasti tuollainen vaaleampikin look! :) Itse olen tullut vähän samaan lopputulokseen, että sellainen omaa väriä mahdollisimman lähelle tuleva on paljon parempi kuin jatkuvaa värjäystä vaativa. Huomasitko muuten että hiuksesi olisivat kärsineet vaalentamisesta? Minulla on ainakin huomattavissa pientä kuivuutta ja katkeilua latvojen kevyenkin vaalentelun jälkeen…

    Vastaa
    • Maj 30.11.2013

      No tietysti ne on hiukan kuivemmat, mutta hyvät hoito- ja muotoilutuotteet pelastavat paljon :)

      Vastaa
  5. Laura 30.11.2013

    Upea ja käytännöllisennäköinen laukku :) voitko vinkata mistä se on?

    Vastaa
  6. S 30.11.2013

    Nyt taitaa olla todella ”in” kasvattaa oma hiusväri takaisin, monet kaveripiirissäkin ovat tuota suunnitelleet ja ihan toteuttaneetkin. Hyvä, että ihmiset tiedostavat myös tuon ainaisen värjäilyn haittapuolet. Itse olen ihan SUPERtyytyväinen etten ikinä värjännyt (ja kotona asuessa äiti ei antanut lupaa) omaa tukkaa. Noh, se onkin punainen/oranssi eikä mikään maantienharmaa, joten kyllä tämä kelpaa! :D

    Sulle sopii tuo vaaleampi look oikein nätisti (:

    Vastaa
    • Maj 30.11.2013

      Kiitos kovasti! Jos näin on, niin mun mielestä se kuulostaa oikein järkevätä trendisuuntaukselta ;)

      Vastaa
  7. emmi 1.12.2013

    Sulla on ollut pidennykset ilmeisesti aika kauan muistaakseni:)? Ovatko paljonko kuluttaneet sun hiusta, itse himoitsisin kun oma tukka ei tahdo kasvaa. Mietin vaan että olisi kiva ottaa sen vuoksi pidennykset, ja sitten oma tukkakin saisi ”rauhassa” kasvaa siellä alla. Onko mielestäsi oma tukka kulunut pidennyksistä ja minkä kuntoinen se on ollut kun olet ottanut sitä välillä pois. Pääseekö oma tukkasi kasvamaan pidennysten aikana? Onko sulla teippipidennykse aseteltu niin että pystyt pitämään tukkaa myös kireällä ponnarilla? montako punttia sulla on tukkaa nyt?

    Vastaa
    • Maj 1.12.2013

      Jep, mulla on ollut jatkeet aika kauan, välillä otan ne pois ja annan hiusten huilata, mutta edellisestä kerrasta on jo ihan liian kauan. Mun oma mielipide on, että pidennykset kuluttavat hiusta, riippuen tietysti kuinka paljon niitä on päässä ja kuinka niitä hoitaa. Mun omat hiukset ovat pysynneet samassa mitassa, sillä niitä leikkailaan aina vähän väliä – ja latva on aika haurasta, joten se on pakko tehdä. Suosittelen sinnikkäästi kasvattaamaa omaa tukkaa jos vaan mitenkään pystyt :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *