Olisi kiva kuulla miten te vietitte itsenäisyyspäivää? Me oltiin vain kotosalla, syötiin hyvää ruokaa ja ihailtiin itsenäisyyspäivän vastaanoton pukuloistoa telkkarista, hyvä Tampere! Kaikki menikin niin täydellisesti, lukuunottamatta niitä typeriä mellakoitsijoita.
Tänään meidän porukka on ehtinyt jo pulkkamäkeen – ja se näköjään vaati veronsa, kaikki muut nukkuvat paitsi minä. Itselläni on mukavaa puuhastelua ja keskeneräisiä pieniä sisustus- ym. projekteja meneillään.
Hän, iso tyttö, pian 4-vuotta, ei nuku yleensä päikkäreitä. Kesken kirjan lukemisen kuitenkin voimat loppuivat…
Mutta tämä kaveri tässä nukkuu kyllä aina kun siihen tulee vain pienikin mahdollisuus.
Äitini oli virkannut meidän eteiseen uuden maton etukäteisjoululahjaksi. Matto on tehty kevyemmästä ja sellaisesta vähän muovisemman oloisesta matskusta, mitä edeltäjänsä oli. Nyt on sitten uusittu matot olkkariin ja eteiseen. Ostimme myös joululahjaksi itsellemme yhden tuolin, josta olemme jo pitkään haaveilleet, enkä malttaisi odottaa sen saapumista. Kodin suhteen minulla on aina jotain pientä meneillään, sillä keittiön tuolit olemme myös vaihtamassa ja tilaan pitäisi saada huonosti toimivien halogeenien tilalle joku toinen valaistusratkaisu.
”Joulukuusi” siinä odottelee hyllyn päällä vielä koristeitaan.
Häistämme on vierähtänyt jo tovi, mutta kiitoskortit ovat vielä lähettämättä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Joulukortit on vielä tekemättä, joten lähtevätköhän ne samalla kertaa…?
Lauantai-saunaan lähdemmekin tällä kertaa vanhempieni luokse, jotka ovat osittain tamperelaistuneet. Meillä on nyt ihan pysyvän mummulan lisäksi siis toinen, osa-aikainen mummula täällä Tampereella, miten ihanaa <3
Oikein mukavaa lauantai-iltaa teille kaikille huipuille! Ihanaa ottaa loppuviikko ihan vaan iisiä, sillä ensi viikosta tulee varmasti vauhdikas.
-Maj
hei! matto näyttää hyvältä:) mitähä materiaaliahan tarkelleen on?
Pitääpä kysellä äiskältä lisää infoa matonkuteista :)
Hih…tuttu kirja meillekin. Äiti haluisi, että sitä luettaisiin aika harvoin mutta lapset sen hakee hyllystä harvase ilta. :)
Apua joo, ihan totta, sama täällä :D
Teidän nelivuotias on sivupalkissa vielä 2 v. Sattui silmään, oiskos aika päivitellä? ;)
Joo, ehdottomasti pitäisi, mutku… Mä haluan olla ikuisesti 27-vuotias :D
Älä pilaa kiireellä kiitoskortteja, meidät vihittiin 15.12.2007 ja kortit on edelleen lähettämättä. Ja tekemättä. Itseasiassa en enää edes muista, millaset niistä piti tulla… Juuri ja juuri tuon hääpäivän muistin. ;)
Ne on kyllä jo, ei kun VIHDOINKIN tehty – mut lähettämisprosessi on vielä vaiheessa…
Ihana matto, tosiaan!
Niin minustakin, hyvä mamma!
Mitä tarkoittaa tuo osa-aikainen mummula? Ovatko he ostaeet kenties Tampereelta kakkosasunnon, jossa viettävät osan ajastaan? :) Ihana järjestely!
Heillä on pieni koti nyt täällä Tampereeella myöskin :)
Oi, osa-aikainen mummula kuulostaa ihan mahtavalta!!
Niin munkin mielestä :) <3
Meillä oli vauhdikas juhlapäivä: meidän nuorimmainen sai nimen ja sitä juhlistamassa oli iso joukko vieraita. Illalla sain sitten kerrankin naisseurassa katsella juhlia Tampereelta ja meillä oli oikein mukavaa.
Juhlapäivän tarjoiltavaia ja kuvia ihanasta nimen saaneesta pikkuneidistä täällä: http://mamainprogess.blogspot.fi/2013/12/juhlien-jalkeen-kohti-seuraavia-juhlia.html
Voi vitsit, kuulostaa ihanalta :) Onnea pienelle neidille nimestä!
Mua kosittiin itsenäisyyspäivänä joten olen nyt onnellinen kihlattu <3 Oltiin tosin hankittu sormukset yhdessä joten yllätys se ei ollut mutta ihanaa silti :) Oltiin ystäväporukalla mökkeilemässä joten hyvällä porukalla juhlittiin :)