Sovittiin treffit kamun ja hänen lastensa kanssa tämän päivän aamuksi Funparkiin, molemmat puhuttiin siis Hoplopista. Itseasiassa velipoikani ei ollut koskaan käynyt Hoplopissa tai Funparkissa, joten hänkin lähti ihan innoissaan mukaan, tietty. Kilautin kaverille, että ”hei, nyt me ollaan mestoilla, täällä Hoplopin päädyssä…” Niin oli hänkin, tosin vaan Onkiniemessä. True story. Eipä siinä sitten mitään, pitää ensi kerralla sopia kai vähän tarkemmin treffipaikasta :D
Napattiin kahvit ja päästettiin lapset riehumaan pomppulinnaan. Veljeni siinä totesi, että vain naisille voi käydä näin. Jotenkin minusta on tuntunut koko viikon jokaisena päivänä, että vain mulle voi käydä näin. Aina ei voi vaan voittaa. Noh, meillä oli kuitenkin superkiva päivä, safkattiin ja jaksettiin vielä vähän pyörähtää ostoksillakin kaiken riehumisen jälkeen.
Eipä ollut ryysistä. Mun mielestä Fun Parkissa on parasta käydä ihan tavallisena arkiaamuna,niin ei tosiaan tarvitse jonotella.
Kupillinen kahvia auttaa oikeastaan ihan mihin vain, melkein.
Farkkupaitaiset hölmöläiset saivat tällä kertaa täydet pisteet käyttäytymisestä. Ei edes lähtötilanne aiheuttanut raivareita…


Kun pulkkamäki & kotikulmien puistot alkavat puuduttamaan, niin menkää Funparkiin. Ottakaa monta kuppia kahvia ja se kaikista suurin jäätelöannos. Suosittelen lämpimästi. Jos siis ette asu kovin kaukana, mutta toisaalta… mun sielunsiskonikin tuli yks kerta Turusta asti funparkkeilemaan meidän kanssa – ja on luvannut tulla uudestaankin ;)
-Maj
Aivan ihana paita sulla, mistä oot hankkinut? :)
Kiitti Suvi! Tuo paita on aika tosi vanha, ostin sen about neljä vuotta sitten Tukholman H&M:ltä :) Hyvä ostos kuitenkin ;)
Sulla on kyllä ihana ja jotenkin niin aito blogi :)
Kiitos kovasti Linda :))
Hah! Tulee mieleen tuosta kommelluksesta se meidän ”mennään yhdessä salille” – kömmähdys. :) ehkäpä sulle sattuu näitä?? Mukavan näkönen päivä teillä ollu tosiaan. Odotan jo, että mekin päästäs täältä sairastuvalta pois ja touhuamaan jottain! :)
Heh, ihan hauska kömmähdys, onneksi sulla kuitenkin oli veli siellä kaverina, niin ei sitten varmaan kuitenkaan niin paljon haitannut, että meni kaverisi kanssa treffit ohi. :)
Luin muuten tuon aiemman postauksen kommentteineen nyt samalla ja huomasin sen Biothermin Blue Therapya koskevan kysymyksen, niin käytitkö siitä ihan sitä yövoideversiota? Oon kanssa katsellut sitä voidetta, kun muistan sen videon, jossa sitä kehuit, mutta en ole sitä uskaltautunut ostamaan, kun olen kanssa sitä miettinyt, että voiko se sopia nuoremmalla iholle kuin se on tarkoitettu? Siis sinullehan se taisi sopia ja taidetaan olla ihan samanikäisiä, mutta mietin, että voiko siitä olla jotain haittaa, jos käyttää jo nyt vaikka purkillisen ko. rasvaa? Miten sitten vanhempana, tehoaako tuollainen voide sitten enää kun ihossa on enemmän iän merkkejä?
(Ymmärrän kyllä, että eihän tuohon varmaan mitään absoluuttista oikeaa vastausta ole, mutta kunhan nyt kysyin vaan…) :)
Moikka! Oon jonkun aikaa seurannut sun blogia ja tykkään tosi paljon sun tyylistä olla oma ittes myös blogissa. Tai mistä mä tiedän millanen oikeesti oot, mutta aitous susta huokuu anyway!
Oon ite just aloitellut kuvausharrastusta ja vaikeimmalta tuntuu keksiä säätöjä hämärässä kuvaamiseen. Kuvista tulee aina jotenki suttuisia. Siksipä kiinnostuneena kyselenkin millä objektiivilla oot kuvannu vaikkapa nämä kuvat? Ja millaisilla aukoilla, suljinajalla ja iso-arvolla? Kuvaatko manuaalilla vai jollain muulla asetuksella? Kiitti kauheasti jos viitsit vastata!
Mistä sun pipa on? Kauhee kun naisille on vaikee löytää ihan peruspipoja. Oon viä nirso enkä kelpuuta akryylia. Mä lainailen vaan miehen pipoja ja sillä menee kohta hermot! :D
Ja ihana kömmähdys, onneks sul oli seuraa!
Anteeksi, että tulen tänne Maj:n kommenttiboksiin häiritsemään, mutta halusin Saimalle vain kommentoida, että mulla on ihan sama ongelma, että akryylipipoista en tykkää yhtään, kun ne sähköistää niin hiuksia.
Olen käyttänyt esim. Filippa K:n pipoa(monta vuotta vanha) ja se on 60% mohairia ja 40 nylonia, eikä sähköistä yhtään, esim. Stockan nettikaupasta läytyy ko. merkkiä. COS:illa on myös kashmirpipoja(myös nettikauppa), mutta ne ei ole kovin paksuja kylläkään, että tuuli menee läpi.
Urheilukaupoista esim. Peakilta ja Haglöfsiltä olen löytänyt ihan kivoja malleja, mutta niissä on jotain tekokuitua(kaksinkertainen neulos korvien kohdalla), kun urheilupioja ovat, että nekin sähköistää vähän.
Saanko sinulta kysyä(jos tätä huomaat), että minkä merkkisiä miehesi pipot ovat? Mun on kanssa aika vaikea löytää sopivia malleja ja esim. tuon Filipan pipon olen jo vuosien saatossa vanuttanut pesussa aika muodottomaksi….
Katohan, huomasin! Pari peakin pipoo sillä on ja sit uutuutena Knowledge cotton Apparel- merkkinen, mikä on ihan huikea, tapellaan siitä joka aamu! :) tänään viimeks yritin kaupungilla löytää pipoa, mut ei. ihan 150e en kumminkaan oo piposta valmis maksaan.
Mulla särähtää korvaan, kun puhut lapsistasi hölmöläisistä, ei ollu eka kerta. Pojasta olet monesti sanonut. No pidät lapsiasi itsestään selvyytenä
Miten se liittyy itsestään selvyyteen? Meillä kans kaks todella toivottua/rakastettua lasta, oikein hölmöläisiä, rakkaita pikku bimboja <3!!!!
Mun lapset ovat kans aina välillä jopa simpansseja. Hölmäläinen on ihan ok:D Ei se tarkoita etteivätkö lapset olisi rakkainta ja tärkeintä maailmassa. Mulla on neljä ihanaa tonttua tonttuilemassa ja todellakaan en pidä itsestäänselvyytenä.
Taitaa olla ihan hellyttelytermi? Ei Maj varmasti oikeasti ajattele lastensa olevan hölmöjä…
Apua, en voi uskoa, että joku oikeasti kommentoi/ajattelee noin ( Sissin kommentti ) :D
Toisen helittelynimi voi olla toisen ”haukkumisnimi”. Näköjään!
Ihania hölmöläisiä teidän perheessä! ;)
Kieltämättä muakin on alkanut särähtää tuo hölmöläinen. Ja erityisesti, kun luin tuosta esittely-osiosta..
Harmillisesti meiltä matkaa FunParkiin kertyy useampi sata kilsaa joten se jäänee väliin, HopLopissa kyllä käydään aina silloin tällöin. Näin pakkasilla tällaiset sisäaktiviteetit todella vetää puoleensa…Ja Hoplopissa on sikahauskaa painella lasten perässä kiipeilemässä, sinne pitäis saada omat aikuisten vuorot! ( ei ole vaaraa että pienemmät jäävät liukumäessä alle;))
http://mamainprogess.blogspot.fi/
Mä ainakin kutsun mun lapsia usein ”otuksiksi” ja se on todellakin vain hellittelynimi, eikä mitään ilkeetä. Isosisko kutsuu vauvaa usein Yrjö-Petuniaksi, joka on rakkaudella keksitty lempinimi, vaikka kuulostaa kamalalta :D
P.S Sun tukka ja pipo on täydelliset <3