Lapset ovat aivan ihania, mutta kun heidän kanssaan koko päivän touhuaa, niin alkaa jo odottelemaan hetkeä, jolloin saa touhuta omia juttujaan eli sitä lasten nukkumaanmenoaikaa. Meillä on syksystä asti lapset nukkuneet samassa huonessa, välillä vierekkäin leveässä alasängyssä, välillä Samuel (1-vuotta) on nukkut myös pinnasängyssä. Fiiliksen mukaan, Samppa on saanut päättää. Meillä luetaan vain iltasatu, jonka jälkeen aikuinen peittelee, toivottelee kauniita unia ja poistuu huoneesta. Tähän saakka se on toiminut loistavasti, lapset ovat hetken höpötelleet keskenään, mutta ennen yhdeksää molemmat ovat täydessä unessa.

Rebekkaa piti aikoinaan nukuttaa, toisinaan makasin tytön sängyn vieressä niin kauan, että nukahdin itsekin. Toki tytön vauva-aika oli muutenkin erilaista, koliikki, maitoallergia, korva-kierre, hän ei nukkunut hyvin, sairasta lasta kannettiin ja pidettiin sylissä paljon. Samuelin kohdalle me ollaan järjestelmällisesti toimittu niin, että häntä ei nukuteta, vaan sanotaan hyvät yöt ja poistutaan huoneesta. Jos poika on siellä itkenyt, niin tottakai olen käynyt huoneessa, silitellyt ja poistunut taas. En kyllä tosin muista koska niin olisi käynyt edes.

Siskon kanssa yhteiseen huoneeseen siirtyminen meni niin kivuttomasti, en olisi voinut edes haaveilla, että se olisi niin helppoa. Jos tärkeä unipupu meni hukkaan, niin sisko etsi sen ja joskus salakuuntelin ovelta heidän käymäänsä keskustelua: S: Äitiiii… R: Ei mitään hätää, sisko on tässä ja äiti ihan lähellä, ota pupu kainaloon S: Joo, pupu. Kohta siellä jo kuorsattiinkin.

No, nythän meillä on vietetty tutitonta tammikuuta. Se on sekoittanut koko pakan täysin. Illalla etenkin suu napsaa ja huuto raikaa. Joululomalla poika meni nukkumaan vasta about 23.00-01.00 välillä.  Olen tullut erittäin tietoiseksi, siitä kuinka tärkeä oma aikani on iltaisin, etenkin nyt kun sitä ei ole ollut. Kaikki tutit lähtivät kertaheitolla ja olemme pysyneet päätöksessämme hyvin. Päivä päivältä kuitenkin homma on helpottanut, eilen lapset nukkuivat jo 22.00. Samuelin yöheräilyt ovat palanneet ja mamma ravaa lastenhuoneessa muutaman kerran yössä. Päivien ajaksi tutti on jo unohtunut kokonaan – ja kuten sanoin, illat/yöt ovat jo näin reilun viikon jälkeen helpompia. Meidän muksut ovat menneet (ennen tätä tutti-casea) nukkumaan itsekseen, helposti ja kiltisti myös vieraissa paikoissa. Kyllä me ollaan tämän asian suhteen oltu melko onnekaita, pakko myöntää.

Tänä aamuna olin ihan kuitti, sain aika hauskan herätyksen. Samuel oli pukeutunut keijuksi ja Rebekka prinsessaksi, he yllättivät minut, lätkäisivät valot päälle ja kiskoivat peittoa pois päältä! Hyvää huomenta vaan ;)

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA chillaa3 chillaa4 chillaa6Lapset onnellisesti nukkumassa. Me Cocon kanssa fiilisteltiin vuoden vaihtumista viinilasit kätösissä. Jep, joka nukutuksen jälkeen en palkitse itseäni viinilasillisella :D

Toivottavasti lapsosten nukkumiset palaa raiteilleen tuttittoman tammikuun vaihtuessa tutittomaksi helmikuuksi. Kyllä me vaan ollaan päästy koko syksy helpolla, ihanaa!

 

-Maj

0 Comments

  1. Arja 11.1.2014

    Meillä tyttö 2v3kk ja poika 7kk. Tyttö ja siinä samalla poikakin on aina ”nukutettu” (pojalla myös riesana koliikki ja refluksi jotka tuoneet oman lisänsä iltoihin), ennen tyttö nukahti illalla noin vartissa ja päivällä viidessä minuutissa. Tutti jätettiin pois marraskuussa ja kylläpä unille meno vaikeutui ihan kertaheitolla! No onneksi tuttia ei enää kauheasti muistella mutta nyt painaa päälle joku 2vee-uhma, tytärtäni lainaten ”en halua nukkua. ikinä.”… No kaipa tämäkin vaihe joskus väistyy toisen tieltä! :D

    Vastaa
  2. Katri 11.1.2014

    Meillä sama tutittomuuten totuttelu, poikanen antoi tutin reippaasti joulupukin mukaan. Ei enää kysele tutin perään, mutta nukahtamisesta on tullut mahdotonta pyörimistä ja aiemman 10 min. nukuttelun sijaan nukahtamiseen menee jopa 1 h. Pinnasängyn reunasta kun luovuttiin, nukahtaminen yksin, ei enää onnistunutkaan. No harjoitellaan, eilinen meni jo 20 minuutissa, eikä tarvinnut viereisellä sohvalla istua, oven suussa kylläkin. Yöunet ovat parantuneet, kun yöllä ei enää tarvi alkaa etsimään tuttia, jos sattuu käymäänkin valveilla, harvoin tarvii tämän äidin enää ravata yöaikana (ja jos poikanen herää yöllä, huutelee yleensä ”isiii!” ;) )

    Vastaa
  3. Oijoi, toivottavasti tutittomuus alkaa sujua!

    Meillähän käsitellään tasan tarkkaan samoja juttuja tällä hetkellä, eri ikäluokissa: vauvaa yritän opettaa nukkumaan jossain muualla kuin turvakaukalossa (siinä hän parhaiten nukkuu masuvaivojen vuoksi… yöksi nostan sänkyyn toki!) ja kolmivuotias opettelee nukahtamaan juuri siten, että aikuinen lukee sadun, laulaa laulun ja peittelee. Huh, on tiukassa oppia. Pikkusiskollaan homma sujuu jo ihan täysin. Eskarilainen osaa hienosti myös:)

    Joskus tuntuu, että lapsiperheen elämä on yhtä uniongelmien ratkomista:D Meillä pidetään kuitenkin tarkka rutiini tässä asiassa, ysiltä lauma petiin (ja tuota nukahtamaan opettelevaa sitten kannetaan petiin takasi,takasi, takasi.. Vauva nyt kolmikuisena nukkuu kun nukkuu:)) ja sitten alkaa aikuisten oma aika. Isossa perheessä varsinkin tuntuu, että rutiinit ovat tosi tärkeitä!

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    Vastaa
  4. ap 11.1.2014

    Kaiken muun ymmärrän ihan hyvin, paitsi että miks ”Cocolla” oli noin iso lasi ja sulla noin pieni?

    Vastaa
    • Elina 11.1.2014

      Naurahdin tälle kommentille..! :D

      Vastaa
      • Maj 12.1.2014

        No varmaan Cocolla oli rankemmat nukutuspuuhat? :D Mä join kuoharia ja hän ehkä viiniiä? En tiedä :P

        Vastaa
  5. Ninnu 11.1.2014

    Ihana tunnelma oli varmasti aamulla. Juu, lasten höpsötus saa unohtamaan univelan ja murheet. Ja ihanan huolitellut kotiäidit, kun punaiset manikyyrit jaloissa sieltä vilkkuvat! Nautitaan kun pallerot ovat vielä pieniä!

    Vastaa
  6. Tinkka 11.1.2014

    Ymmärrän niiin täysin mistä puhut. Lapset on ihania mutta kyllä se oma aika iltaisin on tärkeää. Meillä myös nukutaan samassa huoneessa ( siis lapset nukkuu, ei koko perhe) ja iltaisin on ollut melko villiä menoa. Nyt ollaan viety pojat eri aikoihin nukkumaan ja odotettu että toinen nukahtaa kunnolla ja sitte vasta toinen nukkumaan. Toimii meillä tällä hetkellä.
    Punaviinilasillista maistelen ja kohta itsekin nukkumaan miehen kainaloon. Jaksamista sinne tutittoman ajan kanssa. Meillä se on vielä edessä.

    Vastaa
  7. Inkeri 11.1.2014

    En kestä tota oven läpi kuunneltua keskustelua, ihana <3 Oikeesti en ymmärrä miks pienet ihmiset ei halua nukkua, antaisin mitä vaan että saisin varsinkin näin talvisin nukkua kellon ympäri ja päivälläkin useaan kertaan!

    Vastaa
  8. Maikkis 12.1.2014

    Tämä oli kiva kirjoitus! Minulla ei ole vielä paljoakaan kokemusta nukuttamisesta kun vauva on vasta 7 viikkoa mutta koliikkia eletään nyt hyvinkin vahvasti ja se ottaa uskomattoman koville!! Kuinka kauan Rebekan koliikki kesti? Entä kultasiko aika muistot vai jääkö nämä itkukohtausten ahdistavuus ja epätoivo vahvasti mieleen?

    Vastaa
    • Maj 19.1.2014

      Moikka Maikkis! Rebekan koliikki alkoi menemään ohi 3 kk:n ikäisenä, sitten olikin 2 rauhallisempaa kuukautta, kunnes tuli se maitoallergia. Kyllä mulla edelleen ”nousee karvat pystyyn” kun ajattelen tuota huudon täyteistä aikaa – ja pelkäsin ja odotin koko ajan, että koska se tulee kakkosellakin…

      Vastaa
  9. eeeja 12.1.2014

    Hei, tsemppiä tutittomaan tammikuuhun! Meillä 1 v 5 kk:n ikäinen poika on ainut lapsi (vielä) ja on nukkunut myöskin syksystä asti omassa huoneessa pinnasängyssä. Meillä myös aina nukkumaanmeno ollut helppoa, viety sänkyyn vaan ja sanottu hyvät yöt, ja on nukahtanut sitten itsestään. Nyt puolitoista kuukautta sitten otettiin tutti pois kokonaan, sitä ennenkin jo noin vuoden iästä alkaen oli ollut vain selkeästi unille rauhoittava juttu, eli ei koskaan päivällä käytössä. Parina iltana tuttia kyseli ja kyllähän siinä n. viikko-pari meni että nukkumaan piti hieman rauhoitella vieressä istuen ja ehdinkin jo ”pelätä” että nytkö sille nukutuslinjalle jouduttiin lopullisesti, heh :) mutta sitten vaan piti tehdä se päätös että nukahtaa pitää osata itsekseen myös ilman tuttia, ja kylmän rauhallisesti vaan huoneesta pois. Ja yllättäen huutoa ei sitten tullutkaan, vaan poika oppi rauhottumaan unille itsekseen, aina ennemmin tai myöhemmin nukahtaa aikansa höpöteltyään :) Nyt ei tarvi kadonneita tuttejakaan enää öisin metsästää, korkeintaan unipupua silloin tällöin :) Saa nähdä miten nukahtamishommat toimii sitten kun pinnasänky on luovutettava tulevalle sisarukselle ja pieni mies saa sängyn mistä pääsee karkaamaan :D

    Tulipas pitkä kommentti, mutta halusin vain kertoa että kyllä se varmasti siitä helpottaa. Neuvoisin ehkä pikkuhiljaa vähentämään nukuttamista ja antamaan Samuelin opetella itse rauhoittamaan itsensä unille, tosin teillä tutittomuus on vasta tosi alussa eli toivotaan sitten tosiaan ainakin sitä parempaa tutitonta helmikuuta! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *