Pienenä varoituksen sanana, täältä tulee nyt superrealismia, kaunistelematonta lapsiperheen arkea. Skipatkaa suosiolla jos aihe ei yhtään nappaa/kosketa. Lukijaltani tuli toive postauksesta, jossa kertoisin meidän arjesta, ihan kellotettuna. Nappasin tänään satunnaisesti kuvia ja yritin pitää kirjaa siitä mitä mihinkin aikaan tapahtui.
Lapset heräsivät poikkeuksellisen myöhään, vasta n. 08.00 aikoihin. Saattaa olla, että Samuelia nukutti vähän pidempään yöheräilyjen takia. Aamulla usein roudataan tyynyä ja täkkiä sohvalle, en ole kovinkaan skarppi aamuihminen ja yritän viivyttää heräämistä sängystä nousemista pidempään aina muutamalla kallisarvoisella minuutilla.
Kasilta kuitenkin leikit olivat kovasti käynnissä.
Heräilen rauhassa, petailen sängyt ja hommailen jotain pientä, jonka jälkeen alan laittelemaan aamiaista.
Puurot tulilla, ehkä vähän normaalia myöhemmin.
Me kaikki kolme vedämme lautaselliset puuroa ja se meneekin alas mukisematta.
9.30 Aamupala, pesut ja pukemiset, check. Oltiinkos aika ripeitä?
Kamut leikkivät, kinastelevat ja sopivat keskenään.. Tässä kohtaa teen itselleni muutamia toimenpiteitä näyttääkseni edes vähän ihmiseltä :D
10.00 Kaikki valmiina ja duunataan uloslähtöä kovalla tohinalla.
Lopultakin kolme kerrosta alempana kaksi muksua, koira ja roskapussi. Tässä kohtaan mulla valuu hiki selkää pitkin, olen ehkä 15-20 minuuttia taistellut jokaisesta tumpusta ja villavaatteesta, purrut 1000 kertaa hammasta ja silti hermostunut. Heti kun päästään ovesta ulos niin helpottaa…
Ihana auringonpaiste ja kaikki mahdollisuudet onnistua. Ystäviä puisto täynnä, kamulla kahvit termarissa, mutta… Ensitöikseen Samuel ohjaa Stigalla itsensä päin leikkitelinettä, poskesta tihkuu verta, koira katoaa samalla hetkellä ja esikoinen huutoitkee haluavansa vain ja ainostaan kotiin takaisin. Aina ei voi voittaa, joten n. 15 minuutin päästä olemme kotimatkalla, kaikilla itku kurkussa. Tätä ei ollutkaan aikaisemmin tapahtunut.
Riisutaan kamat. Mietin, että miksi mikään ei onnistu? Hengittelen syvään ja lapset leikkivät, heillä ei enää tunnu olevan mitään ongelmaa.
12.00-12.30 ruoka-aika. Onneksi eilisestä on jäljellä safkaa, joten pääsin helpolla… Aika usein näin kyllä on, koska tulemme ulkoa useimmiten vasta juuri ennen kello 12:sta.
Pikainen ulkoilu kuitenkin herätteli ruokahalun. Lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia ja vaikka pikkumiehen silmät lupsahtelivatkin miltei kiinni niin hän halusi syömisen jälkeen rakennella vielä hetken legoilla.
Rebekkakin vaikutti väsähtäneeltä, joten ehdottelin päiväunia. Sain vastaukseksi, että ”ihan minipienet sitten vain”. Hämmästyneenä tästä ilmoituksesta aloittelimme päikkäritouhuja 13.30
14.30 Superspesiaali tilanne, kaikki muut nukkuu paitsi minä. Tätä ei ole tapahtunut koko syksynä/talvena. Ihmetellen vallitsevaa tilannetta, kaadan itselleni kahvia, siivoilen sotkut ja istun tietokoneelle latailemaan mm. nämä kuvat.
Tähän tapaan meidän päivät soljuvat, paitsi yleensä pikkumiehen päikkäriaikaan tyttö piirtelee, katselee piirrettyjä tai joskus me istutaan yhdessä alas kahvin ja kaakaon äärelle. Ihanat, kamalat rutiinit… Eikös sanotakin, että lapset rakastavat niitä? Toisinaan asiat vaan tapahtuu ja välillä taas… tuntuu, että mikään ei suju. Meillä on huomenna kerhopäivä – ja se on lapsille yksi viikon kohokohdista. Miten teidän maanantainne sujui?
-Maj