arkena stiga kukkaleggisit diamods talvi1. Pulkkailun jälkeen soijaa pukkas! 2. ”EI!”on ollut päivän suosituin sana. Kamut meni veteläksi, raadot pulkkaan ja matka jatkui. 3. Tänään vaihdoin naapurilta lainatut toppahousut Stigan päällä :D 4. Kukkaleggarit keskellä pakkasta toimii aina.

 

Täällä arki vaan rullaa eteenpäin, toisinaan päivät tuntuvat keskenään hyvin samanlaisilta. Havahdun välillä siihen, että laitoinko tosiaan koiralle naksuja kuppiin vai olikohan se sittenkin eilen? Viime vuonna tähän aikaan arki tuntui enemmän selviytymiseltä, nykyään jutut vaan rullaa. Nyt enää ei omat fiilikseni käy niin pohjalla, eikä toisaalta hetkessä viipota sieltä taas pilviin. Edelleen myönnän, että olen melkoinen tuuliviiri, mutta joku roti hommaan on tullut. Ehkä ne on tasaantuneet hormonit, miten sitä sanotaan, mene ja tiedä?

Tasaisilta tuntuviin päiviin mahtuu silti hyviä hetkiä, niitä sellaisia tilanteita kun funtsaa, että tätä mä mietin sitten kiikkustuolissa mummona – ja tätä mun tulee varmasti nii-iin ikävä parin vuoden päästä. Yleensä ne onnenläikähdykset ei vaadi sen kummempaa, itseasiassa yleensä tunnen itseni onnellisimmaksi juuri kuin sitä ehkä vähiten osaan odottaa.

Lasten kasvaessa elämä helpottuu, vaikka olen ollut aina aika rento mutsi (ainakin omasta mielestäni) niin silti olen stressanut eniten pienen vauvan kanssa. Vaikka nuo kaksi ovatkin nykyään tasaisin väliajoin napit vastakkain ja kaikkea mahdollista (kivempaa ja vaikeampaa) vaihetta pukkaa vuorotellen molemmilla, niin en sillä tavalla stressaa mitään. Toki tietyt rutiinit pidetään, mutta aika rennosti meillä otetaan.

Näillä ajatuksilla aloitellaan tätä viikkoa <3

 

-Maj

 

 

0 Comments

  1. Mulle kans vauva-aika on ollut sitä stressaavinta, ja jaan ajatuksesi, että nyt kahden taaperon kanssa päivät rullaa suht hyvin eteenpän. Kunhan vain pysyy menossa – kotona sekä lapset että äiti alkaa hyvin nopeasti hyppiä seinille :D.

    Vastaa
    • Maj 21.1.2014

      Ihana Juulia :) Jep, kotiin ei auta jäädä moneksi päivää… Vaikka uloslähteminen välillä tuntuu tuskaiselta kaikkinee pukemisineen niin harvemmin silti kaduttaa…?

      Vastaa
  2. Täälläkin vauva-aika oli se pahin vaihe, ahdisti ja masensi, vaikka koettikin pitää hymyn naamalla, kodin siistinä ja muutenkin näyttää että pärjää. Nyt lähes kaksivuotiaan lapsen kanssa on aidosti mukava olla.

    Mitä nyt talvi vähän väsyttää kuten aina. En oikein ole talvi-ihmisiä, mutta onneksi on läheiset, joiden kanssa voi puuhata kaikkea kivaa… sisällä. :D

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/01/20/paloja/

    Vastaa
    • Maj 21.1.2014

      Samoilla fiiliksillä mennään :) Mäkään en ole talvi-ihminen, mutta kyllä nämä aurinkoiset talvipäivät ovat tuntuneet ihan luksukselta pimeyden jälkeen :)

      Vastaa
  3. E 21.1.2014

    Millon tästä blogista on tullut tällainen? Kuvaat itseäsi päivät pitkät sama hämmästynyt ilme kasvoilla. Kirjoitat samasta pulkkailusta – kyllä, se tekee kerta toisensa posket niin punaisiksi ja sen jälkeen kahvi maistuu niin hyvälle. Lapset riitelee ja sitten taas on maailman ihanimpia – tätäkin joka perheessä koettua arjen perusasiaa jaksetaan ihmetellä joka postauksessa. Ja tietysti sitten muistetaan todeta, että elämä on välillä tosi stressaavaa ja uuvuttavaa ja kotona olo tylsää, ettei tulis liian kaunisteltu kuva kun täähän on niin ELÄMÄNMAKUINEN blogi! Jostain syystä se ”rehellisyys” ja ”elämänmakuisuus” jää kamalan teennäiseksi. Vaikka oikeasti siellä jossain olisi varmasti niitä oikeasti rehellisiä ajatuksia ja huumorintajua. Mut tähänhän nää kaikki menee, et ”mä oon yks maailman suosituimmista bloggaajista ja mä oon Olivian toimituksessa nyt ja mulla on niinku tsiljoona uniikkia lukijaa että revi siitä”.

    Vastaa
    • Maj 21.1.2014

      Mä oon ihan ymmälläni, luulin että Magcipoks on aina ollut tälläinen. Tällä hetkellä elämäni sattuu nyt olemaan lähinnä pulkkailua, lenkkeilyä ja kahvihetkiä? Toisessa hetkessä ehkä jotain muuta. Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä tämän pitäisi olla?

      Vastaa
      • Mari 21.1.2014

        Ihana ja mielestäni just oikealla tavalla elämänmakuinen blogi! Toki itsekin olen vastaavassa elämän tilanteessa ja päivät täyttyvät samoista onnen hetkistä iloineen sekä kiukkuineen joten samaistun kertomuksista.
        Blogissasi on sopivasti kaikkea osa-alueita ja itse tykästyin heti kun luin ekan postauksen muutama kuukausi sitten!

        Vastaa
      • Miia 22.1.2014

        Mukavaa, kun kirjoitat niin rehellisesti tunnoistasi pienten lasten äitinä ja selviytymisestäsi arjessa. Mielestäni em. asioita koskevat postaukset ovat tätä nykyä blogin parasta antia, koska olen myös vastaavassa elämäntilanteessa. Päivät ovat todellakin suurimmaksi osaksi samaa huttua, mutta tää elämä on nyt vaan tätä ja silti ihan kivaa, kuitenkin. Ehkä sitä on vaikea ymmärtää, jos oma tilanne on aivan erilainen?

        Vastaa
  4. Ira 21.1.2014

    Moikka. Ei liity nyt tähän postaukseen millään tavalla mutta eikös sulla oo ne Marc Jacobsin korvikset? Mistä oot mahtanut ostaa ne tai osaatko yhtään sanoa että mistä niitä vois saada? Mä kun en meinaa mistään löytää…

    Vastaa
    • Sanna 22.1.2014

      Shopbopin nettikaupassa oli ainakin joskus myynnissä. Oletko katsonut sieltä? :)

      Ja Majlle terkkuja, blogisi on täydellinen JUURI tällaisena!!!!! :)

      Vastaa
  5. Kovin samantapaisia aatoksia täälläkin. Arki on joskus puuduttavaa rauhakseen rullatessaan, päivät menevät kyllä joskus sekaisin…:) Nykyisin olen kyllä kiitollinen rauhallisesta arjesta ilman ylimääräistä pelkoa, kaksi vuotta kun mentiin syöpäperheen arkea.

    No, neljän lapsen kansa arjesta ei puutu vauhtia, tasaisuuttakaan en voi liiaksi valitella. Ja vauva-aika tosiaan, tarkistan monta kertaa päivässä kolmikuiseni hengityksen…Ja en ole ainoa, tiedän. Neuroottinen äiskä:D

    Ja onnellisuudesta olen ihan samoilla linjoilla: se on niissä pienissä hetkissä, ihan yllättäen.

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    Vastaa
    • bebe84 23.1.2014

      Arki tuntuu varmasti mahtavalta, kaiken tuon kokemanne jälkeen. Oli pakko käydä lukemassa blogiasi, enkä säästynyt kyyneleiltä. Iso rutistus koko perheelle! <3 Mahtavaa että olette selviytyneet kaikesta!

      Vastaa
  6. Pautsi 21.1.2014

    Sama juttu! Kyllä tää vauva-aika on stressaavinta ehdottomasti. Ja varsinkin nyt, kun näitä lapsia on kaks :) Mutta eiköhän tää helpota sitten kun kuopus tuosta vielä vähän kasvaa ja ehkä kesällä meillä toivottavasti kävellään jo ja lapset saavat enemmän seuraa toisistaan.

    Olisiko mahdollista, että tekisit postauksen teidän päivästä kellonaikoineen? Olisi kiva tietää, että mihinkä aikaan siellä oikein herätään ja kuinka kauan menee aamulla että pääsette sinne pulkkamäkeen asti? Ja milloin sitten on ruoka-aika ja mahdolliset päikkärit yms? :D
    Tuntuu, että meillä se vaatteiden päälle saaminen itselle ja lapsille (varsinkin tuolle uhmakkaalle) vie tuhottomasti aamulla aikaa ja kun vihdoin päästään sinne puistoon, niin kaikki muut alkaa jo lähtemään kotiin.

    Jatka samaan malliin! Täällä ainakin yksi vakkarilukija, joka odottaa aina innolla uusia postauksia!

    Vastaa
  7. päivi 22.1.2014

    Ku tammikuusta ohi päästään niin sitte helpottaa.
    Kevätaurinko on niin ihana. Kiva kun jaksatte ulkoilla noin reippaasti!

    Vastaa
  8. hhhhaloo 22.1.2014

    Nillittäjä:plää,plää,plää

    Ja tärkeimpään eli mistä nuo ihanat kukkapökät olet löytänyt???Ihanat!

    Vastaa
  9. pikkuplaneetta 22.1.2014

    Mukavan näköistä menoa teilläkin! Pakkasessa pärjää tosiaan pukeutumalla. Rattikelkkoihin ja pulkkiin liittyen yksi ystäväni osuvasti totesi, että pulkassa vedettävät ovat kuin personal trainereita, jotka perässä huutavat ”Juokse, kovempaa!” :) Ja kyllä se kunto vetäjillä koheneekin.

    Vastaa
  10. Koliikkivauvan kanssa kotona 22.1.2014

    Ihana kirjoitus! Antaa toivoa paremmista päivistä!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *