Aamulla tuumasin, että tänään mua ei huvita jumittautua kotiin, sillä tällä menolla tai siis pikemminkin tällä kelillä seuraavat pari päivää saadaan ihan tarpeeksi olla kotona. Aamupäivä meni kaupugilla, jonka jälkeen otettiin pikkustoppi kotona ruoka- ja päikkäriaikaan. Pienimmän herättyä hypätiin jälleen lasten kanssa autoon, oltiin sovittu treffit ystävien kanssa. Miika sai jäädä kaksin Fifan (futispeli pleikkarilla) kanssa viettämään laatuaikaa ;)
Ekana suunnattiin suunnattiin kunnon ”verisuonet tukkoon” iltapalalle Daddy’s Dineriin. Tilattiin perusjuttua, hamppareita, ristikkoperunoita, normiranskiksia ja kanaa kröhm. monessakin muodossa. Ystäväni silmät kiiluivat kun hän hoksasi, että saatavilla on sekä vanilija- että kirsikkakokista, haha!
– No siis mä otan ainakin ”petskuttii”
Vipsulle iski valinnanvaikeus.
Samuelin suupielet ketsupissa, kuten myös sormet, pöytä ja paitakin. Daddy’sin ranskalaiset hurauttaa pöytään tuollaisella upealla autolla, joka tietysti on otettava kotiin mukaan.
Siinä teille, jotka kärvistelette kotona ja haaveilette kenties näistä rasvaisista herkuista, haha ;)
Eikä siinä vielä kaikki. Matkamme jatkui tietysti jälkkärille, mites se mun valitsema jogurttiikirsikka-jäätelö, oh my miten hyvää!!? Huomenna on hyvä aloittaa uusi terveellinen elämä, salitreffitkin on jo sovittuna valmiiksi.
Ihanaa sunnuntaita kaikille! Koitan vastailla teidän kommentteihin vielä tänään, olen pahoillani, että se meinaa unohtua muun touhottamisen ja postaamisen takia <3
-Maj
Onneks söin juuri 1/4 osan toscakakusta :D
Hauska kyllä tuo ranskis boxi!
Hei, tuli mieleen et ootko säilyttäny jotain siitä viime kevään treeni ruokavaliosta? Tarkotan esim et syötkö nykyisin aamupalaa, pähkinöitä yms.? Muistelen et ennen skippasit aamupalan kokonaan eikös?
UUH, vaikuttaa yhtä ihanalta paikalta kuin American Diner! <3