Perjantaipäivä meni kokonaan Attitude STHL -muotimessuilla pyöriessä – ja ihmetellessä niiden tarjontaa. Messut olivat muuten ihan täynnä hyvännäköisiä ja persoonallisesti pukeutuneita ihmisiä, ujous vaan iski, enkä uskaltanut pyytää ketään kuviin. Ida onnistui bongaamaan myös pari supersuosittua ruotsalaista bloggaajaa ;) Messuilla oli monipuolisesti kaikkea kauneuteen ja muotiin liittyen, täältä voi kurkata listaa esillelaittajista. Oikeastaan kolmasosan tilasta oli vallannut alue, jossa tehtiin kynsiä, hiuksia ja meikkejä.
Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin jo, oma kohokohtani oli Olympuksen järjestämä workshoppi, jota oli vetämässä huippukuvaaja Damian McGillicuddy. Häneltä saimme hyviä vinkkejä niin poseeraamiseen kuin kuvaamiseenkin.
Oli myös huikeaa päästä kiertelemään Make Up Storen näytöksen bäkkärillä. Pidän itse kovasti MUS:n tuotteista ja oli mahtavaa nähdä mitä ammattilaiset saivat niillä aikaiseksi.
Bloginaiset hullaantuivat koruihin ja ainakin Char löysi jotain ihanaa itsellensä.
Tässä fiilisteltiin mieltä askarruttavia kysymyksiä kuvauksesta – ja otettiin vähän huilia ennen workshoppia.
Make Up Storen bäkkärillä värit loistivat villeinä ja kampaukset olivat huikeita.
Aika monta upeaa naista ja paljjjoon pitkiä hoikkia raajoja yhdellä kertaa samassa tilassa :D
Kaksi kaunista. Tämä on messuotoksistani se oma lempparini.
Kamerat kondikseen ennen näytöstä.
Upeita naisia ja ihanan greisejä lookkeja! Näytöksessä oli hyvä tunnelma ja mimmeillä asenne kohdallaan, tykkäsin kovasti!
Vaikka itse en tehnytkään mitään hankintoja messuilta, niin sain valtavasti inspistä omaan pukeutumiseeni – ja kyllä, myös ehostamiseen. Varokaa vaan, kohta pukkaa meikkipostausta :)
-Maj
Olipa mielenkiintoisen näköistä touhua kuvissa.
Hauska tuo viimeinen kuva!
Siellä oli supermielenkiintoista :)
Wou!! Huikeita kuvia Maj!!:) Kiva kun pääsee tälleen soffamatkalle teiän reissuun mukaan <3 ;)
Kiitos Mona <3 Uus kamera, oisko sillä osuutta asiaan… Btw tuleeks sun ikävä sitä mun vanhaa, joka raksahteli silleen kivasti? ;D
Hieno toi selkäkuva ja tuollaiset meikkijutut voi olla tosi inspiroivia, vaikka noin hurjia lookkeja ei ihan arkeen itselle sutisikaan. ;)
Mekin oltiin juuri Tukholmassa, tosin sellaisella perinteistäkin perinteisemmällä lapsiperhepyörähdyksellä:
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/03/10/junibacken-vieroitusoireita-ja-siedatyshoitoa/
Huippuja kuvia :)
Hei apua! Ihanan rohkaisevaa nähdä toi selkäkuva, sillä itellä on samanlainen vekki selässä! Jee! (Hänelläkin tod. näk. oikaistu rintarangan skolioosi tai jotn…) Ei siis estä mallin töitä! Nokka pystyyn ja tuulta päin!
Sellainen juttu olis kiva, missä vois käydä läpi naisten (miksei miestenkin) erilaisia ”kauneuspilkkuja”, jotka ihastuttavat ja samalla vihastuttavat. Kaikilla meillä on omat luojan luomat erikoisuutemme, joista ei ehkä kahvipöydissä puhuta. Lukijoidesi joukosta löytyisi varmasti monta hienoa tarinaa, jotka voisivat rohkaista muita lukijoita olemaan ylpeitä omista erikoisuuksistaan. Olen valmis jakamaan oman tarinani, tuntemattomana tietysti. Olisikohan joku muu valmis samaan?