Kerroin juuri Muistinko kiittää? -postauksessa, että yksi upeimmista asioista mitä blogin kautta olen saanut on ystävät. Ida on yksi niistä ihmisistä, joihin olen tutustunut blogin ansiosta ja hänestä on tullut minulle tosi rakas, oma minini, pikku-Ida <3

ida_maj1Kuva/Blond Rivets

Idan ja minun kohdalla se ei ollutkaan ystävyyttä ”ensi silmäyksellä”. Tapasimme Indiedaysin kautta joskus kolme vuotta sitten(?) parissakin eri palaverissa/tapahtumassa, mutta olimme vain kohteliaita toisillemme, siinä kaikki. Ehkä meistä kumpikin ensin vain ajatteli, että meillä ei olisi paljoa yhteistä, erilaiset elämäntilanteet… – ja mitä vielä, pöh!

 

idamaj2Sitten muutamien yhteisten työkuvioiden jälkeen se vaan klikkasi. Just like that. Ajattelin, että vitsit, tällä pienellä ja pippurisella tyypillä on sopivasti nokkeluutta, hienoja ajatuksia, paljon sanottavaa, sarkastinen huumori ja ennen kaikkea lämmin sydän.

 

idamaj4Idan kanssa pystyn purkamaan tuntojani koskien työasioita, hän ymmärtää tietysti ne, koska mehän ollaan ”samoissa hommissa”. Luulen tai ainakin toiveikkaana kuvittelen että pystyn myös ymmärtämään Idan elämää – ja Idalla riittää myös sympatiaa kuunnella äiti-juttujani uhmakkaista lapsista ja hermoja raastavista päivistä kotosalla. Ei oikeastaan ole mitään väliä millainen tilanne ihmisellä elämässään on, sillä kun hänestä välittää kovasti, niin automaattisesti sitä kiinnostuu ja haluaa kuulla kaikista hänen kuvioistaan. Olen usein miettinyt, että miksi jotkut tyypit vaan tuntuu niin paljon kiinnostavimmalta kuin muut? Mikä se juttu heissä on? Tiedättekös, ”Friendship is so weird.. you just pick a human youve met and youre like “yep I like this one” and you just do stuff with them”?

 

idamaj5Luottamus on tullut ihan huomaamatta meidän kahden välille, tiedän että asiani pysyvät vain hänen tiedossaan ja päinvastoin. Jos teen jotain ihan superhölmöä, bongaan jotain hauskaa tai hermostun jostain niin Idan whatsapp käy kuumana, haha! Koska me nähdään suhteellisen usein, niin asioita ei tarvitse alkaa kertomaan alusta juurtajaksain, toinen on kartalla koko ajan.

 

idamaj6Supertiimi muotipäivillä Koskarissa. Kuva/Elise Kulmala

 

idaNo eihän tuosta nyt vaan voi olla tykkäämättä?

Tällä upealla mimmillä on juuri nyt aika jännät paikat, sillä hän teki rohkean päätöksen jatkaa bloggaamista itsenäisesti! Tästä pääsette uuteen osoitteeseen kurkkailemaan Idan kuulumisia. Idalla on paljon meneillään, hän hääräilee ystävänsä kanssa filmikameroita myyvän Plastic Cameras -verkkokaupan takana ja on myös muiden opiskelijoiden kanssa  järjestämässä viime vuonna huiman suosion saanutta Muotikirppistä & uutta tapahtumaa MiniMuotikirppistä, you go girl, olet rakas! 

-Maj

0 Comments

  1. Born Grown 1.4.2014

    Blogimaailman kautta todella löytää samanmielisiä ystäviä & ihania ihmisiä ympärilleen, jotka aidosti ymmärtävät mitä bloggaaminen vaatii. :)

    Born Grown

    Vastaa
  2. Hanna 1.4.2014

    Teidän molempien blogeja olen seurannut jo pitkään :)

    Vastaa
  3. Linda 6.4.2014

    Ihana postaus!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *