Perjantaina Helsingin Kellohalli täyttyi juhlaväestä, kun Aussie Blog Awards – tapahtumassa jaettiin tunnustusta bloggaajille. Meidän Sape voitti ansaituisti jo kolmannen kerran kauneusblogi -kategorian ja kuvankaunis Julia vei voiton Aussome life -kategoriassa. Magicpoks oli ehdolla lifestyle-blogi kategoriassa, jossa tänä vuonna parhaana palkittiin Musla. Pääset halutessasi tästä kurkistamaan kaikkien kategorioiden voittajat. Juhlat olivat onnistuneet kaikinpuolin ja oli ihana nähdä niin paljon tuttuja, onnea vielä kaikille tunnustusta saaneille blogisteille :)

Lauantaina osallistuimme Saaran ja Hempan kanssa Indiedaysin järjestämään Inspiration päivään ja myöhemmin illalla keräsimme energiarippeemme ja suuntasimme Indiedays Blog Awards 2014 -juhlaan. Aikomoinen viikonloppu siis takana! Meidän pienelle seurueemmelle tarjotiin yöpyminen kauniista ja yksilöllisestä Torni hotellista, jonka pehmeät lakanat houkuttelivat minut ja Sapen jäämään vielä toiseksikin yöksi.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEdellisen postauksen asu ei saanut teiltä juurikaan kannatusta… Uskaltauduin kuitenkin pukeutua melkein samaan settiin toistamiseen lauantaina. Itse diggailen edelleen kovasti lenkkareiden ja siistimmän takin yhdistelmästä, ymmärrän silti toki ettei se ehkä ihan kaikkia ihastuta.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERANeiti nuuskamuikkuseni tutkailemassa kuvasaldoa. Tuo neitosen hattu on vaan niin huippu, sen alkuperää kyseltiin vielä pariin otteeseen päivän aikana :)

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMaisteltiin valkkaria, osallistuttiin hauskaan drinkkikouluun ja lopuksi päädyttiin sushille, ihan kelpo lauantai, ainakin vähän erilainen mitä noin yleensä meikäläisellä :D

Ainakin gaala-asuani ja ehkä muutakin viikonlopun kuvamatskua tulossa lisää myöhemmin tänne blogin puolelle. Sain itseasiassa vasta juuri laukkuni purettua ja nyt se täytyisi pakata uudelleen, kun olemme lähdössä pikkuväen kanssa laivareissulle :)

 

-Maj

0 Comments

  1. anonyymi :) 13.4.2014

    jokos se takki arvottiin?

    Vastaa
  2. ida365 13.4.2014

    kaunokit<3 Voisin pukea sekä sun että Hennan asut sellaisenaan päälle!

    Vastaa
  3. Saara 13.4.2014

    Onpas tosi kaunis kuva Sapesta tuo viimeinen! Sano sille että ottaa useammin itsestään sivuprofiilikuvia blogiinsa :)

    Vastaa
  4. aija 13.4.2014

    Kylläpäs on toi teijän Sape niin kaunis ja paljon uskottavamman näköinen, kun sillä ei ole enää sitä My Little Pony -tukkaa. :D

    Vastaa
  5. HannaK 13.4.2014

    Hyvältä näyttää lenkkarityyli!! :) Tykkään itsekin siistimmän takin ja lenkkareiden yhdistelmästä. Näin muuten vilaukselta seurueenne inspiration dayssä ja kauniita olitte kaikki, niinkuin aina:)

    Vastaa
  6. Sanna 13.4.2014

    Stokislaisena voin sanoa, että oikein asiallinen yhdistelmä lenkkarit & siistimpi takki! :)

    Vastaa
  7. Saana 14.4.2014

    Heippa, muistahan Maj, että vaikka tuohon tyyliisi tulikin täysin pimeitä kommentteja ja ”porukka” oikein innostui niin me suurin osa lukioista tykätään susta ja ollaan mukavia ja asiallisia :) Oot rohkea, älä anna noiden kurjien kommenttejen pilata sun fiiliksiä mukavan viikonlopun jälkeen. Fakta on, ettei kaikkia voi miellyttää, eikä se taatusti ole tarkoitus. Mutta jokainen voi miettiä, mitenkä mielipiteensä ilmaisee. Oikein ihanaa laivareissua teille ja aurinkoa kevääseen! Ja ne lenkkarit on edelleen ihan v*tun hienot!! :)

    Vastaa
  8. MrsMisu 14.4.2014

    Tää tyylihän on aivan loistava! :) Suorastaan yksi suosikeistani sun asukokonaisuuksissa. Johtuneeko siitä, että itsekin saapastelen täällä lenkkarit jalassa ja trenssi päällä. :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *