Selailin täällä vanhempieni luona vanhoja valokuva-albumeja ja jäin muistelemaan edellistä äitiyslomaani, Samuelin ensimmäistä kesää. Voi miten monta hetkeä olisin jo unohtanut, jos minulla ei olisi kuvia muistoina. En enää muistanutkaan, että Rebekka oli Samuelin syntyessä noin pikkuinen pätkä – ja jotenkin niin erinäköinen lyhkäisillä hiuksilla, söpöliini. Rebekkaa pidin turhankin isona ja reippaana hänen ollessaan 2-vuotias, kun taas perheen kuopus, Samuel on varmaan ikuisesti ”vauva”. Muutama ystäväni odottaa juuri toista lastaan ja osa on saanut juuri ”pikkukakkosensa” joten oli kiva muistella, millaista meillä tuossa tilanteessa oli.
Ehditiin touhuta tuona kesänä kaikenlaista, veneiltiin ystävien kanssa Turussa, tsekattiin Naantalin Muumimaailma, lomailtiin Ylivieskan mummulassa, laivailtiin Tallinnaan ja tietysti myös vietettiin aikaa rantsussa, toreilla, puistossa ja käväistiin Särkänniemessäkin. Samppa oli siis kovasti menossa ennen kuin hän ehti edes puolen vuoden rajapyykkiä ohittaa :D
-Maj
Kuvat palauttaa mieleen ihania muistoja!
Niin, onneks niitä on tullut näpsittyä tässä aikalailla, vielä kun ne olisivat loogisessa järjestyksessä…
Valokuvat on ihan parhaita, eihän sitä ilman niitä muistais mitään. :) Se on niin totta, että esikoista pitää jo parivuotiaana ihan isona ihmisenä (varsinkin jos pikkukakkonen syntyy niihin aikoihin), mut sit kuopus saa olla vauva vaikka kuinka pitkään. Ihan säälittää omakin esikoinen, mitä häneltä on tullut vaadittua jo aivan pienenä…
Todella kivoja kuvia. Tuli ikävä kesää. :)
Ihan sama juttu, välillä oikein harmittaa välillä. Nykyään taas tuntuu siltä, että tuolta pienemmältä vesseliltä pitäisi yrittää vaatia edes jotain :D Ei oo helppoo :D
Voi eee-iiii, ihania muistokuvia. Onko tuo eka kuva Airistolta, jos on niin ihan tulee omatkin reissut sieltä mieleen. Ja tuon yhden tunnistan varmasti Turusta, sinne mieli halajaa aina varsinkin kesällä. Olen syntynyt Turussa ja muuttanut Tampereelle -95. Voi vaan kuvitella miten kaipaan merta. Mukavaa kesän odotusta sinulle !
Sieltähän se muistaakseni on! Voin kyllä kuvitella, Turku on niin ihana kesäkaupunki!
Kuulostaa rennolta ja tulee jo kova ikävä kesää! Onneksi se onkin ihan kulman takana :). Tyytyväisen vauvan kanssa voikin puuhailla kaikkea jo pienestä pitäen ja varmaan voi nauttia jo vauva-ajasta täysillä. Meidän tyttö oli niin itkuinen, ettei olisi tullut kuulonkaan reissaaminen vauvana..
Me oltiin ekan kanssa myös jonkin verran menossa, mutta mä ainakin oli paljon varovaisempi ja stressasin tosi paljon enemmän, kuin sitten tästä tokasta. Muistan muutamat kerrat kun Samuel availi ääntään ravintolassa tms. oikein kunnolla… Tuskanhiki otsalla poikaa kanniskeltiin ja vuorotellen syötiin safkat loppuun. Yölläkin poika heräili, mutta kaikesta huolimatta kesällä sitä jaksaa paremmin :)
Kivoja kesämuistoja. Toinen kuva on niin ihana, samishousut äidillä ja tytöllä! Olen etsimässä itselleni ja tytölle samanvärisiä housuja, jotta ollaan kesällä ihan match & made!
http://mkasvukipuja.blogspot.fi
Samishousut saikin paljon kommenttia aikoinaan täällä blogissa! Onnea etsintöihin :)
Oot niin terveen ja hehkuvan näkönen rusketuksella ja tuolla upealla tummalla tukalla, että tekee mieli painella sänkyyn ja vetää peitto päälle juhannukseen asti. Toi tumma tukka vaan saa sun silmät ja ihon loistamaan!