Täällä meillä aloitettiin jo tänään herkuttelut huomisen äitienpäivän kunniaksi Kyllä äitienpäivää voi juhlia helposti vaikka koko viikonlopun, haha! Miika ja lapset olivat leiponeet yllärinä mokkapaloja, sillävälin kun olin käymässä kampaajalla. Tullessani ostin torilta mansikoita ja spekuloin, että nappaisinko keskustorilta pyynikin munkkeja mukaani, mutta jätin väliin, onneksi! Minttusuklaakuorruteiset mokkapalat ja mansikat veivät kyllä makeanhimon aika hyvin…

 

mansikat1 mansikat2Espanjalaiset mansikat olivat ihan hyviä, vaikka kotimaisia ei voitakaan mikään.

 

mansikat3 mansikat4Tämä kaveri on ihan hulluna kaikkiin marjoihin ja hedelmiin.

 

mansikat5 mansikat6Veijari on jatkuvasti tekemässä jotain kiellettyä, mutta tuota naamaa kun katsoo, niin kovin on vaikea torua uskottavasti.

 

mansikat7 mansikat8Liikuttavia mokkiksia. Minttuvivahteella ja kaikkee, en kestä!

 

mansikat9Veljeni on ollut meillä kyläilemässä <3

 

mansikat10 mansikat11 mansikat12 mansikat13 mansikat14Samuel sottasi huolella mokkapalalla, hänelle maistui lähinnä kuorrute. Meikäläinen sai imuroida ja pestä koko keittiön kahvittelun jälkeen, perushomma.

 

mansikat15xD

Toivotan jo etukäteen oikein ihanaa ja etenkin stressitöntä äitienpäivää kaikille äideille! Kysyin tänään tyttäreltäni, että minkälainen äiti minä oikein olen hänen mielestään ja sain vastaukseksi, että rakas ja ihan kiva, mutta välillä vähän ärsyttävä. :D No ihan varmasti näin on, lapsen suustahan se totuus tulee!

 

-Maj

 

 

0 Comments

  1. virpi 10.5.2014

    Moi, tuossa vappupostauksessa näkyvä vanhempiesi ruokapöytä, aivan ihana, onko tietoa mistä hankittu? Edelleen hyvä blogi sulla.-virpi

    Vastaa
    • Maj 18.5.2014

      Mun mielestä se on sellainen kun Jazz -pöytä, laitahan Googleen. Vanhempieni pöytä on muistaakseni ostettu Ylivieskalaisesta huonekalukaupasta, olisitko halunnut tietää vieläkin tarkemmin?

      Vastaa
      • virpi 19.5.2014

        Laiton jazzin hakusanaksi ja antoi neliskanttisia pöytiä näytille, tuo oli valkoinen pyöreä pöytä, josta puiset jalat tuli kannen läpi, jotenkin noin. -virpi-

        Vastaa
        • Maj 19.5.2014

          Hei Virpi! Anteeksi, mä sekoilin ja luulin, että tarkoitit vanhempieni omakotitalon ruokailuryhmää, se on Jazz -niminen! Kuvailusi perusteella hoksasin, että tarkoitatkin heidän Tampereen asuntonsa ruokapöytää :) Se on ostettu Ikeasta!

          Vastaa
          • virpi 20.5.2014

            Kiitos, täytyy käydä tsekkaamassa ikean sivut.- virpi-


  2. Ihanan positiivisia kuvia :) Mukavaa äitienpäivää sinne näin etukäteen!

    Vastaa
    • Maj 18.5.2014

      Kiitokset, äitienpäivä oli oikein ihana, vaikka jouduttiinkiin tekemään lääkärireissu, onneksi ei ollut mitään vakavaa.

      Vastaa
  3. Mona 10.5.2014

    Hih, luin ensin että toivottelit strösselitöntä äitienpäivää :D

    Vastaa
    • Maj 18.5.2014

      No ei sentään, strösselit kuuluu äitienpäivään :D

      Vastaa
  4. Aurora 12.5.2014

    Ihania hyvän mielen kuvia postaus täynnä ja voi kun Rebekka näyttää jo niiiin isolta tytöltä :)

    Vastaa
    • Maj 18.5.2014

      No Rebekasta on kyllä tullut niin iso tyttö jo, vähän niinkuin salaa :”)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *