Koko aamun sisällä touhuiltuamme lähdettiin haukkaamaan raitista ilmaa rauhalliselle pyörälenkille. Päässäni jyskytti hoidettavat asiat ja vastausta odottelevat sähköpostit. Päätettin poiketa katsomaan miltä järvi nyt näyttää. Ranta odotteli meitä syksyisenä ja kauniina, yleensä näky tyhjästä järvestä on näyttänyt minusta surulliselta. Ei kuitenkaan tänään.

Tuli mieleen uusimmasta Oliviasta lukemani juttu Juha Itkosesta, hän kertoo siinä metsästävänsä euforista melankoliaa, hetkeä jolloin on samaan aikaan onnellinen ja haikea. ”Ne ovat sellaisia ainutlaatuisia hetkiä, jotka menevät nopeasti ohi” Itkonen kuvailee jutussa tunnetta näin: Kirkkaasti arkitason ylittävä. Jonkinlainen kohottuneisuus. Sellainen kokemus, joka parantaa ihmistä, tekee lempeäksi ja avoimemmaksi maailmalle.

Itseni sellainen hetki saattaa yllättää kesken arjen, eikä siihen osaa varautua. Silloin sitä osaa pysähtyä miettimään hetkeksi. Ja ehkä sitä tosiaan jatkaa matkaansa hiukan lempeämpänä.

-Maj