Kun lasten välikausivaateet ovat lopulta kondiksessa ja nimikoitu, niin onkin jo aika alkaa miettimään toppavaatteita. Rebekalla ja Samuelilla on ihanan pirtsakat uudet talvihaalarit, jotka me ollaan saatu Didriksonsilta yhteistyön kautta. Niistä on tulossa viimeistään ensi viikolla kunnollinen esittely, mutta vitsit olen innoissani. Olisin hankkinut Rebekalle toppatakin- ja housut, mutta tyttö itse vaati saada haalarin, joten päädyttiin sitten siihen. Rebekalla on joka vuosi ollut pinkit/violetit talvivaatteet, joten raikas punainen on ihanaa vaihtelua – ja sopii sitten myös aikanaan pikkuveljellekin.

 

lasten talvivaatteet1Rebellä on joka vuosi ollut Crocsilta kengät, ja niistä ollaan pidetty kovasti. Crosilta lähetettiin tänäkin vuonna molemmille lapsille kenkulit. Nämä Crocsit eivät ihan koville paukkupakkasille riitä, mutta ne voi ottaa jo nyt käyttöön, pienillä pakkasillakin tarkenee villasukkien kanssa. Rebekalla oli viime vuonna superpakkasilla käytössä Sorelin talvikengät, täytyykin sovitella josko ne vielä mahtuisivat. Samuelille valitsin Gust Bootit puettavuuden ja pehmeyden takia. Tiedän kyllä, että poika itse olisi ollut aika iloinen näistä versioista, mutta meiltä löytyy niin paljon tuota Salama McQueenia, että päädyin kuitenkin sinipunaisiin kenkiin. Parasta käyttää valtaa välillä näissä asioissa – vielä kun voi!

 

lasten talvivaatteet2 Lasten talvikengät crocs AIka mätsäävät setit, mutta mun mielestä näyttää oikein kivalta, mitäs sanotte?

 

lasten talvivaatteet4Vanhaa ja uutta Minirodinia! Ihanat karvahupulliset ns. kaupunkitakit on jo kaapissa odottelemassa. Rebelle menee viime vuoden parka – ja ensi vuonna se onkin sitten kolmatta vuotta käytössä, tosin Samuelilla.

lasten talvivaatteet5Mallorcalla tehtiin pieni ostosreissu Palmaan ja Benettonilta löytyi hauskat pipot, Rebekka bongasi tuon värikkään itselleen ja Samuelin oli saatava myös pipo. Rebekan pipo näyttää hauskalta yhdessä pinkin kevyttoppiksen kanssa. Pipoja löytyy kaapeista yli tarpeiden, kröhm, syytän tästä pipohullua miestäni.

Minä voin huokaista helpotuksesta talvivaateasioiden suhteen, kaikki on lasten osalta kunnossa. Nimikointi vielä niin valmiita ollaan lumen tuloon! Edellisinä vuosina mummo on ostanut lapsille joululahjaksi Ruskovillan villahaalarit, ne on olleet myös aivan mahtavat, niin toppa- kuin välikausivaatteidenkin alla.

Kävin vielä ennen lomaa kaupoilla ostamassa Rebelle päiväkotia varten hansikkaat, kevyttoppiksen ja tuulihousut + fleecehousut alle, tyttö kun ei tykkäisi laittaa mitään ylimääräistä kuoritakin alle, eikä sillä pelkästää tarkene. Polarn O. Pyretin aerotakki on myös hyvä ratkaisu tähän ongelmaan.

Yhtä asiaa pohdiskelen vielä, miten ihmeessä koko perheen toppakamat mahtuvat eteisen kaappeihin=:D

-Maj

0 Comments

  1. Julli 13.10.2014

    Olipas ihanan pirtsakka tuo Rebekan pipo! Tää tahtois samanlaisen :D mut hei niin millos Iittalan arvonnan voittaja julkaistaan?;)

    Vastaa
    • Maj 13.10.2014

      No kyllä se pian julkaistaan :)

      Vastaa
  2. Laura 13.10.2014

    Hauska huomata, että joku muukin käyttää sanaa kenkuli :D Meneekö muuten noista Crocsien varsista kosteus läpi jos noita pitää loskakeileillä?

    Vastaa
    • Maj 13.10.2014

      Kenkuli on just hyvä :) Ei kyllä mene!

      Vastaa
    • KataMeri 14.10.2014

      Meidän kokemuksella todellakin menee loska läpi. Kaikki aina hehkuttaa blogeissa juuri näitä kenkiä ja olen niin ihmeissään kun meillä ulkoiltiin nämä kengät jalassa aina märkien sukkien kanssa!!!!

      Vastaa
  3. Ida 13.10.2014

    Onko nuo crocsin kengät liukkaita talvella?

    Vastaa
    • Maj 13.10.2014

      Moikka Ida! Täytyy oikein miettiä, mutta ei mun mielestä. Mulla on jäänyt vaan sellainen muistikuva, että Uggit on superliukkaat, kun olen itsekin vetänyt niillä muutamat kunnon flipat!

      Vastaa
  4. Beda 14.10.2014

    Hei! Kivat setit ja pehmoisen näköiset pipot:)

    Vastaa
  5. Noita nokinenä 14.10.2014

    Meillä myös hankittiin Crocsit:)

    Vastaa
  6. Inkkari 14.10.2014

    Kyllä noilla kamppeilla kelpaa, nättejä ja varmaankin lämpöisiä.

    Vastaa
  7. Mimi 24.10.2014

    Meidän kokemuksella on nuilla Crocsin talvikengillä menty kylmemmilläkin pakkasilla, -15 asteeseen ollaan pärjätty oikein hyvin! Materiaalina tuo muovi on tosi yllättävä! Toki lämpöisyys riippuu paljon lapsen ääreisverenkierrosta ja siitä, onko kenkä tarpeeksi reilun kokoinen, jotta mahtuu laittamaan villasukkaa ja senkin jälkeen vielä ilma kiertäisi. :) Varsien vedenpitävyyttä voi muuten parantaa sellaisilla tekstiilin kyllästyssuihkeilla, mikä tekee ikäänkuin kalvon siihen pintaan! Meillä toimii hyvin! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *