Olemme päättäneet ystävieni kanssa, että tänä jouluna emme hanki toisillemme lahjoja, vaan vietämme yhteistä aikaa, käymme syömässä tai teemme jotain muuta kivaa yhdessä. Kaikilla tuntuu olevan jo ihan kaikkea, joten lahjan ideoiminen ei ole aina ihan yksinkertaista. Mietin teitä varten muutamia kivoja juttuja, jotka olisi kiva antaa lahjaksi ystävälle – ja jotka itse olen todennut ihaniksi.

 

lahjaideat kaverille1Kalenteri alkavalle vuodelle, itse olen saanut kalenterin lahjaksi muutamana jouluna ja olen kyllä tykännyt! Myös lahjansaajan näköisestä korvikset+kynsilakka-kombosta saa kivan pienen paketin, itse ilahtuisin esimerkiksi minimalistisesta kaulakorusta tai korviksista.
Kalenteri/Clas Ohlson, kynsilakka ja korvikset/H&M

 

lahjaideat kaverille2Designiä ja uutuuskosmetiikkaa. Hayn suloisia Kaleido-sarjan pieniä ja vähän suurempiakin tarjoiluastioita ei voi kukaan vastustaa, puhumattakaan Hurraw!-merkin ihanan tuoksuista raakahuulirasvoista. Tamperelaisille suosittelen pyörähtämistä Design Boulevardilla, itse ottaisin ilomielin tyyliin koko myymälän irtaimiston kotiini, sieltä tämä olen ostanut omat Kaleidonikin. Tänä viikonloppuna Pakkahuoneella järjestetään Designtorin Joulu -tapahtuma, jonne on vapaapääsy, sieltähän varmasti löytyisi myös vaikka mitä kivoja lahjajuttuja.

 

lahjaideat kaverille3Reilu ja superpehmoinen collegepaita! Rakastan itse vähän ylisuuria ja pehmeitä collegepaitoja ja niin moni minun ystävistänikin. Kiva lahja, jos vain suurinpiirtein osaat arvioida ystäväsi koon – ja tässä tapauksessa se ei haittaa, vaikka paita olisikin hiukan väljä. Collegepaita/H&M

 

lahjaideat kaverille5Jotain hiukan spessumpaa teetä tai kahvia suloisessa rasiassa. Koska tosiaan monilla tuntuu olevan jo kaikkea tarpeellista, niin on kiva idis antaa jotain ”kuluvaa.” Puurasia/Katoko, Tee/Clipper

 

lahjaideat kaverille6Jouluna on aikaa lueskella joten arvostaisikohan ystäväsi kirja- tai lehtilahjaa? Lehtitilaus on lahja, joka lämmittää pitkään saajaa – ja hyvän kirjan pariin voi palata aina vaan uudelleen.

Toivottavasti lahjaidiksiä kaipaavat saivat tästä inspiraatiota! Aina välillä on kuitenkin kiva muistaa ystäviä ja lähimmäisiä pienillä paketeilla, vaikkei olisi joulukaan. Enää alle kaksi viikkoa jouluaattoon :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *