Tänä vuonna tämä joulunalusaika on ollut jollain tapaa kiireisempi kuin koskaan, ei ehkä mitään sellaista superahdistavaa kiirettä – paljon vain kaikenlaista tapahtumaa, kiinnostavia työprojekteja ja olen koittanut ottaa joka välissä vähän aikaa ystävillenikin. Kaikki hössötykset yhdistettynä lapsiperheen arkeen sairastelemisineen, tuntuu, noh paljolta. Viimeiset neljä viikkoa olemme käyneet keskimäärin 2-3 kertaa viikossa lääkärissä, aina jommalla kummalla lapsella on ollut jotain pientä ja lisäksi tietysti siihen päälle Samuelin rutiinikäynnit. Näin painajaista viime yönä, että lapset olivat tulikuumia aamulla ja olin taas matkalla lääkäriin. En kyllä halua valittaa, mutta olen miettinyt, että siinä on varmaan osasyy joulufiilikseni puuttumiseen. Empatiakykyni on ollut heikko, mutta puolestaan ärsytyskynnykseni on ollut erittäin matala lähiaikoina, pienikin vastoinkäyminen nostattaa sellaisen ”tämäkin vielä saakeli sentään” – olotilan päälle.

Sanoisin olevani jouluihminen, en todellakaan mikään hc-jouluttaja, mutta kuitenkin perinteisellä tavalla olen innostun laittelemaan joulukoristeita, lähettämään joulukortteja, tekemään pipareita – ja fiilistelemään sitä kaikkea. Tänä vuonna olen vaan tehnyt, tehnyt ja tehnyt, fiilistely onkin sitten jäänyt vähemmälle. Onneksi kaikki alkaa olla kondiksessa, vielä kunnon siivoukset ja pakkaushommat olisi edessä. Toissapäivänä ajattelin, että nyt on tehtävä kadonneelle joulufiilikselle jotain ja nakkasin nuo tontut nojatuolin päälle – problem solved? :D

Ei nyt silleen, mutta ehkäpä loma Ylivieskassa tekee ihan hyvää, taidan jättää tietokoneen kotiin ja koitan unohtaa hetkeksi mielessä jyskyttävät asiat. Syön överit, leikitään uusilla leluilla muksujen kanssa, vieraillaan sukulaisilla ja kummilasten luona, käydään perheen kanssa toivottavasti antoisia keskusteluja (kuka lähtee tänä vuonna ulos ovet paukkuen) ja lopuksi nauretaan vedet silmissä – näistä asioista nautin todella, sääli, että en ole ehtinyt käydä vanhempieni luona Pohjanmaalla puoleen vuoteen.

Parhaiten olen tänä vuonna päässyt lähimmäksi joulutunnelmaa (mitä se nyt sitten merkkaakin) lasten joulujuhlissa ja pikkiksissä, ehkä myös viime viikonloppuna kun satoi lunta. Joulufiilis taitaa olla mulle sellainen tietynlainen rauhallisen odottava mielentila.

Se on joulu ny!

Siinä ne joulukoristeet sitten olikin, lukuunottamatta olkkarin verhotankoon kieputettuja ja purkkiin sullottuja jouluvaloja. Meillä on olemassa ihan oikeesti jopa joulumatto, sen aika on taas 2015 jouluna.

Stringin jouluinen asetelma on… ei ainakaan tässä. Mutta hei, keittiöönkin heitin nämä valot pari päivää sitten.

Ilahdutin itseäni vaniljakahvilla, vähän jouluisempaa makua tuomaan oikeanlaista fiilistä. Olen tehnyt kahvinjuontiennätykseni tässä viimeisen kahden kuukauden aikana.

Tämä Samuelin taiteilema joulukoriste kuvaa olotilaani ihan kaikista parhaiten. Muutenkin ihan kiistatta meidän upein koriste ikinä!!!

Kortitkin on lähetetty. Taputan itseäni nyt olkapäälle ja heitän tonttulakin päähän.  En muuten toivonut mitään joululahjaksi. Kinkkua ja piparia? Rauhaa lähinnä.
Kiitos ja anteeksi.

Ps. Tampereen seurakunnan joulukalenterin luukut ovat jokseenkin hilpeitä. Luukku 10. Eiköhän Jeesus-vauvakin kitissyt välillä? Luukku 16. Piparilla paha mieli paranee. Näinhän se on.

-Maj