Tampereen keskustaan, siihen Vilan entiselle paikalle on ilmestynyt uusi kahvila, Pella’s Cafe. Ida ei voinut luonnollisestikaan vastustaa kahvilan ikkunoissa seikkailevaa söpöä kissan kuvaa, siispä päädyimme Pella’siin lounaalle tai siis palaveriin, joka oikeastaan lipsahti pikkujouluiksi. Rikoin omaa ”lahjaton joulu” -soppariani Idan kohdalla, koska bongasin Design Boulevardilta niin hänen sisustustyyliinsä istuvia juttuja – enkä voinut vastustaa kiusausta.

 

pellas1 pellas2Pella’sissa salaattilounas kasataan itse lautaselle – ja maksetaan painon mukaan. Tällä kertaa annokseni tuli aika edulliseksi, en tainnut olla niin nälkäinen kuin yleensä. Lähipiirissä kaikki tietävät, että syön paljon – ja nopeasti! Meidän molempien salaattiannokset taisivat olivat 9 euron luokkaa, mutta siihen päälle kun lisätään vielä pikkujoulujen kunniaksi nautitut viinilasilliset ja latet, niin hintahan pompsahti pariin kymppiin. Salaatti oli oikein raikasta ja maistuvaa, maisemat kiinnostavat – ja palvelu ystävällistä, voin suositella muillekin.

 

pellas3 pellas4Pella’sista saa salaattien lisäksi keittolounasta ja tarjolla on myös herkullisen näköisiä leivoksia. Muutenkin yksinkertaisen kauniisti sisustetussa kahvillassa oli feng shuit kohdallaa, eikä sieltä ollut mitään kiirettä pois.

 

pellas5En ole sellaista tyyppiä, joka lähtee yksinään kahvittelemaan, mielummin nappaan vaan jostain Take away -kahvin, mutta näen silti itseni istuskelemassa kaikessa rauhassa tuossa ikkunapöydässä seuraamassa ihmisvirtaa.

pellas616003364516_36313cfd6f_b”Kissakuppila” Pella’s on kyllä loistavalla paikalla, siitä ei pääse mihinkään.  Pakkohan mun on kysyä, että oletteko jo ehtineet testaamaan? Veikkaan, että tuo salaatin kilohinnoittelu jakaa porukan kahtia, siinä on puolensa – ja puolensa. 

-Maj

 

0 Comments

  1. maya 17.12.2014

    Näyttää kyllä melko pieneltä toi salaattiannos kympin salaatiksi! Harmi, että sokoksen salaateille ei löydy kilpailijoita mitä tulee hintalaatusuhteeseen :D

    Vastaa
  2. Lizzie 17.12.2014

    Hei! Ei nyt liity mitenkään tähän postaukseen, mutta aiemmin pyysit palautetta mammatyylit-blogista ja muutenkin. Mielestäni esim. Viivin huoneen ja pukeutumisen kuvaaminen on ollut hieno idea! Mahtuisiko jompaankumpaan blogiin joskus myös mummityylejä ja vaarityylejä, jos onnistut heidän ikäpolveaan kuviin suostuttelemaan? Olisi hauska kuulla heidänkin ajatuksiaan pukeutumisesta ja saada vaikka vinkkejä sopiviksi asu- ja asustelahjoiksi…

    Vastaa
  3. Outi 17.12.2014

    Kävin viime viikolla ja musta oli outoa, että tuolla ei ollut musiikkia ollenkaan taustalla ja puhe kaikui. Asiakaspalveluun eivät ihan ehtineet keskittyä, vähän hosuivat, mutta ehkä se oli vain alkukankeutta :) Pesto-mozzarella-patonki oli tosi hyvää.

    Outoa on myös, ettei näillä ole lainkaan kotisivuja tai edes Facebook-sivua!

    Vastaa
  4. Noora 17.12.2014

    No jaa aika tyyristä jos salaatti maksaa 9 e! Me käytiin eilen hookissa ja otin mexican platen 13.90 ja oli niin iso etten ees kokonaan jaksanut syödä! Salaatit ovat ihania, mutta niiden ongelma on yli kallis hinnoittelu!

    Vastaa
    • Tiina 19.12.2014

      Johtunee varmasti siitä, että salaattien raaka-aineet ovat yleensä tuoreita ja laadukkaita eli kalliita. Sekaan ei voi heittää annosta ”halventamaan” pakasteransuja tai muutakaan rasvakattilan antimia… Laadusta nyt vaan on maksettava. Eikä kyseisen kahvilan vuokrakaan ole varmasti TREen halvimmasta päästä sijaintinsa vuoksi… Kaikki tällaiset seikat vaikuttavat tuotteiden loppuhinnoitteluun.

      Vastaa
  5. Anni 18.12.2014

    Kävin kans just alkuviikosta Pella’sissa ja täytyy vinkata, että gluteeniton menu oli ihan mahtava! Yleensä gluteenittomat on sellaista kuivaa höttöä, mutta nam mikä sämpylä&muffinssi -kombo!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *