No siis, kirjaimellisesti tämä viikko alkoi paskaisesti. Herään aamulla 6.30 järkyttävään hajuun ja hipsin ylös sängystä. Ehdin juuri ja juuri pysähtyä, ennen kuin astun koirankakkaan, napsautan valot päälle – ja mitä tapahtuu? Eteisen lamppu räjähtää, siis oikeasti. Iso roikkuva hehkulamppu pirstaloituu ja palasia lentää keittiöön, olkkariin, sohvalle ja joka paikkaan. Sulake palaa. Päädyn kylppäriin hinkaamaan koiran ripulia matoista, kännykän valo apunani, eikä kello ole edes seitsemää. Lapset herää, pienempi on harmissaan, maanantai kiukuttaa ja itkettää. Onneksi henkilövahingoilta säästytään.

Pyörin ympyrää imuri käsissäni, metsästäen lasinsirpaleita. Työt kutsuu, mutta ajattelen levähtäväni vain hetken sängyllä. Nukun pommiin ja alkaa naurattamaan koko homma. Idan kanssa oltiin sovittu treffeistä, päädytään pitämään ne meillä. Tyyppi kokkaa meille munakasta lounaaksi, maanantain pelastus. Tekee mieli rutistaa Ida hengiltä, haluaisin itsekkäästi purkittaa tuon ihanan pienen kirpun, sillä pelkkä hänen näkemisensä piristää kummasti. Hän on aina neuvokas, kun asiat eivät sujukaan suunnitelmien mukaan. Onneksi projektimmekin eteni taas hiukan, tuumaan, että kyllä tämä tästä – ja Idankin on varmasti parempi olla vapaana :”D

No siis, aika hassu juttuhan tuo oli, vaikka varmaan muutama viikko menee irvistellessä joka kerta kun napsautan eteiseen valoja, olisihan siinä voinut käydä huonomminkin. Lapset kainaloon ja lisää Ben & Jerry’sin peanut butter cup -jädeä kehiin ja maailma tuntuu vähän pehmeämmältä paikalta taas.

-Maj