Viime perjantaina Ilveksen Iloiseen Itsenäisyyteen valitsemani asu sai teiltä lukijoilta murskakritiikkiä, monen mielestä se oli tätimäinen, liian arkinen, yksi kommentoija oli sitä mieltä, että näytin muuten vain paksulta. Tämä kestettäköön, sainhan myös positiivista palautetta ja itse olen sitä mieltä, että mekko oli kiva, enkä lainkaan tuntenut itseäni alipukeutuneeksi tuossa tapahtumassa.

Kireästä mekosta huolimatta maistelin antaumuksella tarjolla ollutta ruokaa, santsasin jälkiruokaa ja nautin muutenkin. Ilveksessä esiintyivät Arttu Wiskari, Pete Parkkonen ja Jenni Vartiainen – tyttöjen kanssa livahdettiin hetkeksi myös naapuritaloon tsekkaamaan lemppareideni, Karri-Koiran ja Ruudolfin keikkaa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERABuffet pöydästä löytyi niin monenlaista, että en jaksa edes lähteä luettelemaan :D Erilaisia salaatteja, lohta, muikkua, hirvenpaistia, nautaa ja jopa mustaamakkaraa.

 

ilves2Muikkutötterö!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMouhijärven Herkkujuustolan juustoja. En muista oliko tuo kastike tomaattivanilijaa vai oliko se meidän arvauksemme? Täydellinen kombo kuitenkin, joulupöytään on saatava juustoja tuolta Herkkujuustolasta. Jälkiruoka oli kyllä kieltämättä omaan makuuni lähes täydellinen.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMiika odottelemassa meitä naistenhuoneesta :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA ilves8 ilves10Ilveksen ylimmäisestä kerroksesta on suhteellisen upeat näkymät Ratinansuvantoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALindan kanssa melkein burka-tyyppisesti kietoutuneina viltteihin, hyi mikä kolea ilma!

 

ilves11Huippua, että Tampereellakin järjestetään tapahtumia – itseasiassa täällä saisi tapahtua paljon useammin ja enemmänkin. Pidän kovasti tästä kotikaupungistani, sen ihmisistä ja fiiliksestä, mutta välillä tuntuu, että monet kiinnostavat tapahtumat ovat aina Helsingissä. Kaipaisitteko te enemmän häppeninkejä Manseen? 

-Maj

 

 

 

0 Comments

  1. MILLA 9.12.2014

    Oottepa ollu upeina! :)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      No kiiiitos :) <3

      Vastaa
  2. Hennis 9.12.2014

    Huh, ihan harmittaa etten kommentoinut aikaisemmin, että wau, näytät makeelta ja mä en kyllä nyt ihan tavoita tota täti-hommaa, minusta toi pituus on just nyt tyylikkäintä :) joku vanhojentanssimekkoko sulla ois pitäny olla että raati ois ollu tyytyväinen! Harvoin tulee kommentoitua, mut nyt alko niin risoa! Ei mulla muuta moi :D

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Mä ehkä kans veikkaan, että tuo tafti-kommentti sivalsi tai sitten vain jengi oli sitä mieltä, että mekko ei näytä kivalta… En tiedä, kiitos kuitenkin tästä tsemppiviestistä, ihana kun jaksoit sen lähettää <3

      Vastaa
  3. Heidihei 9.12.2014

    Hei,

    Voi, miten herkullisen näköisiä ruokia :)
    Mielestäni asu oli hyvä :) Mietin, että voisiko osa kritiikistä johtua siitä, että paljetit/glitter ei oikein pääse kuvissa edukseen, niin mekko näyttää ehkä perus kankaalta, joka tekisi siitä joidenkin mielestä tätimäisen :) Ihan vaan villi arvaus :)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Mekko on kieltämättä tosi vaikea kuvattava, se on ihan ohutta ja joustavaa matskua, mutta ei tosiaan ehkä näytä siltä :)

      Vastaa
  4. Chatte 9.12.2014

    Oli pakko vielä käydä tsekkaamassa edellinen postaus, jossa juhlista oli puhetta. Ja kyllä, edelleen pidän asua nättinä! Vanhempaan postaukseen en mitään kommentoinut, mutta ajattelin kyllä, että pitkähihainen ja pidempihelmainen mekko näyttää oikein tyylikkäältä! :)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      N0 kiva kuulla, munkin mielestä toi mekko oli ihan jeba, enhän sitä olisi muuten päälleni pukenut. Kiitos kun kommentoit :)

      Vastaa
  5. Liina 9.12.2014

    Ihanan näköinen itsenäisyyspäivä teillä:) Ihanat asut ja ruuat :)!

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Etenkin ruuat, noihin juustoihin jäi niin hirvee himo, huh!

      Vastaa
  6. elate 9.12.2014

    Haluaisin kyllä nähdä sen oikeasti ”tätimäisen” ihmisen tuossa mekossa.. Just hyvä, ihan kauheen moni ei noin vartalonmyötäiseen mekkoon voi pukeutua! :)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Haha, niin mut ehkä tämä tyyppi on niin nuorekas, ettei hän koskaan pukisi tätä tätimekkoa päällensä :D

      Vastaa
  7. Hanna 9.12.2014

    Kivoja ja tunnelmallisia kuvia!

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Jee, thänks, yllättävän hyvin kuvat onnistuivat hämärästä valaistuksesta huolimatta :)

      Vastaa
  8. Fiona 9.12.2014

    Harvoin tulee kommentoitua blogiisi. Nyt pakko kommentoida, vaik en kritiikkikommentteja oo lukenu enkä tuu lekemaankaan. Mekko oli tyylikäs sinun päällä, todella hyvännäköinen. Kuten joku aiemmin mainitsi, ei toi mekko jokaise naisen kurveja imartele, joten peukut sulle

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      No olipas kiva kuulla ja eihän mullakaan oikeasti varmaan koskaan aikaisemmin ole ollut mitään näin vartalonmyötäistä vaatetta, tää oli tyyliin eka kerta. Ja sen takia ei ollut kauhean hienoa kuulla, että peppu roikkuu jne… Vaikka se olisikin fakta :D

      Vastaa
  9. sofia_ 9.12.2014

    Voi mä ainaki ottaisin tuon mekon mielelläni itselleni! Naisellinen ja tyylikäs:) ja sun päällä upea:)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Kiitos Sofia :)

      Vastaa
  10. Riikka 9.12.2014

    Kävin lukemassa kommentit mielenkiinnosta ja täytyy sanoa, että hankala on tuollaista ymmärtää. Minusta kannattaisi yrittää nettikommentoinnissa pitää mielessä sellainen hyvä ohjenuora, että älä kommentoi mitään, mitä et pystyisi sanomaan toiselle päin naamaa ”oikeassa elämässä”. Harva meistä (ainakaan toivottavasti) sanoisi esim. ystävälleen, että onpa sulla karmee mekko, todella tanttamainen ja saa sun takapuolen näyttämään roikkuvalta ja isolta? Miksi ihmeessä tuollainen törkeily olisi sen sallittavampaa netissäkään? Jos ei pidä bloggarin mekosta, niin fiksumpaa olisi jättää kommentoimatta kokonaan. Tai jos kritiikkiä on pakko päästä antamaan, niin eikö sitä voisi antaa diplomaattisemmin ja fiksummin?

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Juu, itse ainakin miettisin kaks kertaa, ennen kuin lataisin tuollaisen ”kritiikin” pöytään, tottapuhuen, en voisi koskaan tuollaista palautetta antaa kenellekään, enkä kyllä haluaisikaan.

      Vastaa
  11. emma 9.12.2014

    Nyt oli munki pakko kommentoida et saat lisää positiivista palautetta: mekko on ihana ja sinä myös! Ei mulla muuta. ;)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      VOI KIITOS Emma :)

      Vastaa
  12. Ansku R 9.12.2014

    En ole muiden kommentteja lukenut, enkä aio, mutta olin jo alunperin sitä mieltä, että mekko oli upea ja sopi sinulle erinomaisesti. Mielestäni vähän peittävämpi mekko (hihat ja ei ihan ihan mini) on useimmiten juhlavampi. Mutta mielipiteitä on monia ja tässä siis minun :) Tärkeintä on kuitenkin että itse viihtyy asussa, muiden mielipiteistä viis..

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Totta puhut, olis kyllä ollut ihan hullu tilanne, jos joku tuolla tapahtumassa olisi tullut päin naamaria heittää tuollaista palautetta :”D

      Vastaa
  13. Annie 10.12.2014

    Hauskalta näyttää Mansen meiningit :) Luin äsken muutaman viime postauksen ja vaikka harvemmin kommentoin, niin alkoi oikein mekkokommentit harmittaa ja pakko vielä sanoa että musta näytit asussasi ihan super tyylikkäältä ja kauniilta!! Lämmintä joulun odotusta sinne :)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Kiitokset, ei tässä mitään hätää, teitä ihania lukijoita ja kommentoijia on niin paljon enemmän <3 Kiva, että laitoit viestiä!

      Vastaa
  14. Mia 11.12.2014

    Iltaa! Munkin oli pakko käydä katsomassa asukuvat juhlista. Mekko on mielestäni kaunis, yksinkertainen ja hillitty. Mietin et miksi jonku silmään näyttää hieman tanttamaiselta niin mekon kangas, materiaali varmaan tekee sen. Näyttää aavistuksen raskaalta kankaalta, en tosin tiedä onko. Jotenkin tulee hivenen mieleen samettikangaan raskaus ja paksuus tuosta mekon kangaasta. Tiedä sitten. :)

    Mielestäni suurin kauneus tulee siitä, kuinka ylväästi, ryhdikkäästi ja itsevarmasti pystyt kantamaan tuollaista mekkoa. Ja siinä olet kyllä onnistunut. :)

    Vastaa
    • Maj 11.12.2014

      Moikka Mia!
      Niin totta, mekko oli tosi vaikea kuvattava, eikä sen matsku tule oikein millään kuvissa esille. Mekko kun on sellaista tosi ohutta ja joustavaa (ja megakimaltelevaa) matskua, olisitko uskonut?

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *