Tämän ja seuraavat kaksi päivää olen mukana lastenvaatemerkki Gugguun tulevan malliston kuvauksissa, itseasiassa meidän lapset eivät ole malleina – eikä minuakaan varmaan kelpuuteta, vaikka kuinka tahtoisin :D Olen laittamassa lapsia ns. kuntoon, ehkä varsinaisesta meikkauksesta ei voi puhua, mutta olen lähinnä kampailemassa hiuksia ja laittamassa kosteusvoidetta poskiin, ainakin näin siis kaikista pienimmille, joita tänään kuvattiin. Torstaina ja perjantaina varmasti saan enemmän kampailla ja kiharrellakin :) Tänään oli sen verran iisiä, että ehdin itsekin nappailemaan kuvia. Lapset olivat ihan supersupersuloisia ja vaatteet niin kauniita, vitsit!

Aamulla kuvauspaikalla oli ilmassa vielä pientä kaaosta, joka sitten siitä yhteistuumin kyllä aika pian selviteltiin.



Olin varautunut kaikkeen :D




Upeat paperista askarrellut lavasteet ovat Pauline Gautierin käsialaa.



Ihanat ja erittäin meneväiset kaksospojat <3










Huomenna aamulla taas jatketaan, näistä tulee mielenkiintoiset kolme päivää ja varmasti opin paljon uutta itsekin. Tämä on ollut tähän asti jo tosi hauska kokemus ja olen iloinen kun pääsin muutaman mutkan kautta mukaan!
-Maj
Voi itku miten ipanat onkin aina niin kauniita <3 ihania kuvia!
Oih miten pysäyttävä tuo kolmanneksi viiminen kuva! Ihana!
Voi mitä superihania pieniä! <3
Ihania,söpöjä!
Ihania,söpöjä!
musta taas jotenkin kornia ja naurettavaa kun äidit roudaa lapsia, jotka eivät itse pysty kuvien julkaisusta päättämään ja haluavat meidän NikoPetterit kuviin ja kansiin kun se on niin ihqua. Itse en ikinä lastani kuvia ilman, että hän tajuaa niiden merkityksen antaisi laittaa
Cute overload. En kestä.
Pusuja!
IHANIA!! O_____O
Voi mitä söpöläisiä!♡:’)
Siis niin syötäviä tapauksia! Syränsimmut x 10000!!!
Ihania kuvia <3 on varmasti huippu työkeikka :)