Lapset päättivät aamulla siinä seitsemän aikoihin, että nyt on nukuttu jo ihan tarpeeksi. Kaipasin itse vielä siinä kohtaa kipeästi armonaikaa, jota telkkarista tulleet piirretyt antoivatkin minulle, onneksi. Aamiaisten ja muiden aamutouhujen jälkeen tein nopean imuroinnin – ja ihan vähän huvitti, kun nuorimmaiseni istui muinamiehinä olkkarin arkun päällä pelttorit korvilla. Tähänkö ollaan tultu? Vajaa vuosi sitten hän vielä innokkaasti osallistui siivoustouhuihini.
Laitan ensin aina lapset, kamat ja kämpän kondikseen, sen jälkeen keskityn itseeni, sen verran mitä aikaa jää, sillävälin lapset leikkivät omiaan. Aikaisen aamuherätyksen johdosta tänään ei ollut mitään kiirettä.
Urpo ja Turbo kaupungilla. Vietiin kengät suutarille ja hoideltiin muutamia pikkujuttuja. Elsa-mekkokin löytyi H&M:ltä, niitä oli tullut sinne lisää! Itsasiassa ostin sen jo aikaisemmin, mutta tänään se vaihdettiin sopivaan kokoon. Pussin sisältö oli kyllä mieluinen, kuten naamasta näkyy.
Kaupunkireissun jälkeen vaihdettiin ulkoilukamppeet päälle, napattiin Teppo mukaan ja mentiin ulos rakentamaan lumilinnaa. Olin kuulemma ihan surkea siinä: ”parempi ettet edes yritä” :D Tein kuitenkin parhaani, kunnes vieraat tupsahtivat pihalle ja menimme koko porukka nälkäisenä sisälle.
Lounaaksi oli sushia, jauhelihakeittoa ja maitoa. Ensin ruokailivat lapset, huomatkaa, Elsa-mekko heti käytössä.
Pikkumurulaisten ruokavalio on vielä ihan nestemäinen :D
Rebekka järjesteli annokset riviin. Eve nappasi matkalla sushit meille, mistäs muualtakaan kuin Umamista. Tarviiko edes sanoa, että se oli jälleen kerran ihan loistavaa?
Voi vauvat <3 Omat lapset tuntuvat jo niin isoilta (ja äänekkäiltä) tyypeiltä.
Tietenkin Runebergintorttua jälkkäriksi :P
Tytöt ihmettelivät, että eivätkö meidän lapset nuku ollenkaan päikkäreitä? Olin, että ei kyllä yleensä ikinä kotosalla. Sen sanottuani Rebekka tuli ilmoittamaan, että Samuel simahti sohvalle. Siinä hän veteli parin tunnin nokoset, kunnes oli pakko jo herätellä.
Miika tuli kotiin töistä, vieraat lähtivät. Muu porukka meni rakentamaan lumilinnaa pihalle, tuli itse nököttämään hetkeksi koneelle. Miika katoaa kohta omiin treeneihinsä ja me chillaillaan lasten kanssa loppuilta ihan vaan kotosalla. Viimeksi kun kirjoittelin meidän päivän kulustani, niin taisi olla sama tilanne? Oikeasti käymme omissa harrastuksissamme kyllä ihan tasapuolisesti, itse olin eilen kuulatreeneissä, maanantaina bodycombatissa, lauantaina ja sunnuntaina lenkillä.
Käsi ylös kuka on vetänyt Runebergin torttua tänään? Nam. Itsehän olen jo ammattilainen kun olen elämässäni syönyt kaksi kokonaista torttua, etenkin kun luin Aamulehdestä aukeaman kokoisen jutun Runebergin tortuista :D Miten teidän päivänne on sujunut?
-Maj
Jopas alkoi tekemään mieli sushia!
Me vietettiin iltapäivä vanhemman lapsen koululla, picnicillä (asun vähän erilaisessa ilmastossa, heh). Kivaa. Joskin nyt myös kivaa saada istua hiljaisessa talossa sohvalla.
Hauskaa viikonloppua Maj!
Tosi kiva postaus taas! :) Arkisia juttuja, mutta niin kivasti kirjotettu ja värikkäillä kuvilla kehystetty! :)
Niin tykkään! :)
Moi,
Pakko kysyä tuosta lasten lelusta, tuo valkoinen alusta johon voi painella muovi ”puita” pystyyn, että mistä olet hankkinut sen? Se on niin nostalginen lelu ja varmasti lapsille mieluinen että haluaisin meidän pojille samanlaisen!
Sushi kuulostaa ja näyttää kadehdittavan ihanalta..
Meillä on samanlainen ja se on Tigerista. Sieltä löytyy yllättävän paljon pieniä kivoja puuhailujuttuja pienille.
Sori Maj, vastasin sun puolesta!
Tosi hieno se teidän olkkarimatto? Mistä olet sen ostanut? :)
Ihana arkipostaus! Nää on parhaita! Tulin niin hyvälle tuulelle luettuani tämän aamulla, kivaa juttua ja sopivasti ihania kuvia, kiitos! :)