Meidän perhe sai ensi kosketuksen pieniin robottikaloihin toissa juhannuksenna kun joku oli vapauttanut pienen sätkivän kalan lasten uima-altaaseen. Pikkuinen kala näytti ihan aidolta, kun se räpisteli menemään siellä lasten seassa, taisipa ipanatkin mennä lankaan. Seuraavana jouluna toivelistalla olikin sitten omat kalaset – ja voi vitsit niillä onkin leikitty.

robofish1Sampan siniseltä kalalta on irronnut ja hukkunut pyrstö, joten synttärilahjatoiveissa oli uudet fisut.

robofish3WOW, Robo Fish 2.0, messissä astetta järeämmät välineet, aika huikea synttärilahja. Kauko-ohjaus, lataus ja mitenkäs toi ”stunt tail” – en meinaa kestää XD

robofish2Eikä Rebekan paketistakaan paljastunut mikää ihan tavallinen kalanen, vaan ”Magical Mermaid” – polskutteleva merenneito. 

Kiitos kamut näistä, kyllä me nyt taas parin vuoden saunareissut pärjätään. Seriously, en malta odottaa, että voin vapauttaa kauko-ohjattavan kalan järveen, miten hauskaa :D Lapset saivat ihania lahjoja, tekemistä riittää nyt pitkäksi aikaa. Yksi ystäväni lupasi viedä lapset Idiksen Fun Parkiin, ai että, mä niin meen sillä välin piiiitkälle aamukahville, sitä odotellessa… <3

Onko teillä kokemuksia robottikaloista, entä kauko-ohjattavista sellaisista?

-Maj

0 Comments

  1. Iitu 17.3.2015

    Hei, mulla on ollut tuollainen jo ammoisalla 90-luvulla (alkupuolella siis)! Ihan mahtava – kyllä sillä pitkät pätkät leikittiin. Saas nähdä löytyykö jopa vintin kätköistä joskus omille lapsillekin näytettäväksi :)

    Vastaa
    • Maj 18.3.2015

      Oikeesti, oliko niitä jo silloin? Ilmeisesti ne on sit vaan tehneet paluun, ihan kuin Furbytkin :D

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *