Ulkona ei todellakaan ole mikään aurinkoisen keväinen lenkkarikeli, ikävä kyllä. Saattaapi kuitenkin olla, että innokkaat sneakertytöt ja pojat ovat kahlanneet tuolla sohjossa lempparikengät jalassa – ja nyt ne menokkaat saattavat olla puhdistusta vailla? Meidän kenkäkaapista ainakin löytyy yhdet jos toisetkin likaiset lenkkarit. Miikalta etenkin, sillä hän käyttää Niken kenkiänsä ympäri vuoden, satoi tai paistoi :D
Pikkuveljeni toi Seinäjoelta tullessaan kenkien puhdistukseen tarkoitettua Jason Markk-merkkistä ”ihme”ainetta. Lähdettiin testailemaan huviksemme tätä puhdistuainetta, joka käy kaikille pinnoille (nahka, nubuk, pintanahka, kangas).
Tuoteessa ei pitäisi olla mitään haitallisia kemikaaleja, aineosat ovat 98% luonnollisia. Karkille tuoksuvassa puhdistusaineessa on mm. kookoksesta peräisin olevia saippuoita ja jojoba-öljyä!?
Pakkauksessa oli mukana myös harja. Veljeni osti setin Manual-nimisestä putiikista, Seinäjoelta.
Ensin harja kastetaan veteen, jonka jälkeen nestemäistä ainetta levitetään pieni määrä harjaan – ja harja dipataan veteen vielä uudelleen.
Sitten harjaamaan kenkiä! Tuote vaahtoaa runsaasti. Harjauksen jälkeen kengät pyyhkäistään kuivaksi esim. pyyhkeellä, me käytettiin talouspaperia. Tarvittaessa harjaussession voi toistaa kunnes tulee tarpeeksi puhdasta. Lopuksi kenkien annetaan rauhassa kuivua.
Otetiin testipuhdistukseen parit tosi vanhat ja likaiset kengät ja kahdet uudemmat kengät, jotka kaipasivat kuitenkin jo freesausta. OMG, katsokaa nyt noita vasemman puoleisia kenkiä, huh.
Kartoitin omia jemmojani ja sieltäkin löytyi pari erilaista nahalle tarkoitettua suoja- ja kiilloitusainetta. Woly-merkkinen mokan ja nupukin värillinen (musta) hoito- ja kyllästeaine on aivan ehdoton, se on pelastanut monet mokkakenkäni.
Tässä meikäläisen viisi vuotta(!!) vanhat Air Maxit. Kengillä on kävelty kostealla kelillä, kuten pohjasta näkyy ja heitetty suoraan käytön jälkeen kaappiin, hyi mua! Nämä kaverit ovat muutenkin jo parhaat päivänsä nähneet, mutta en ole vielä raaskinut poiskaan heittää.
Kolme vaahdoitusta Jason Markk -puhdistusaineella ja tässä lopputulos. Eivät missään nimessä ole kuin uudet, mutta paaaaljon paremmat.
Viime syksynä ostettuja Air Force Oneja en ole kertaakaan vielä puhdistanut, enkä edes suojannut milläään, hups.
Yksi vaahdoitus ja tadaa, ihan kuin uudet. Näin uusiin kenkiin lika ei ollut ehtinyt pinttymään, joten puhdasta tuli tosi helposti ja nopeasti.
Sama juttu Petterin Nike Kostoneissa, nopea vaahdoitus – ja that’s it, puhdasta tuli.
Oli pakko yrittää puhdistaa myös näitä kenkäkaapin häpeäpilkkuja, Miikan vanhoja ja erittäin käytettyjä Nikejä.
Vaahdotin pari kolme kertaa, kuivasin ja kiillotin/kyllästin kengät nahalle tarkoitetulla hoitoaineella. Tulos on ok, mutta eihän näistä enää uuden näköisiä saa, käyttökelpoiset kylläkin.
Olen lukenut monenlaisia kenkienpuhdistusvinkkejä, valkoisille kengille käytetään ihmesientä, kynsilakanpoistoainetta ym. ne varmasti kyllä puhdistavat, mutta uskoisin näiden menetelmien myös kuluttavan kengän pintoja ja ehkä jatkossa lika saattaa tarttua entistä tiukempaan kiinni.
Testaamamme aine on ihan varmasti hellävaraisempaa, se tuoksuu ihanalle ja on tehokasta, uskaltaisin käsitellä sillä kenkäni useammin, ehkä sillä tavoin lika ei pääsisi pinttymään. Ei Jason Markk kuitenkaan mitään superihmeitä tee, tummasta ja kolhiintuneesta muoviosasta ei saa vitivalkoista ja kiiltävää, vaikka kuinka vaahdottelisi. Uudehkoihin kenkiin aine toimi sensijaan aivan täydellisesti. Yksi purkki eli 118 ml Jason Markkia pitäisi riittää 100 kengän puhdistamiseen. Meidän purkista puhdistaa siis vielä 92 kenkää, hehe, saapa nähdä!
JOS teillä on mielessänne joku kenkien puhdistus/kiilloitus/hoito -niksi, niin kertokaahan se kommenttiboksissa. Nyt vaan odotellaan lenkkarikelejä saapuvaksi, pur!
-Maj
Vau! Kuvien perusteella todellista ihmeainetta. Omatkin kevätpopot kaipaisiat hieman puunausta, pitääkin koittaa metsästää tätä ainetta. Ehdottomasti myös plussaa luonnollisista ainesosista!
Tykkäsin kyllä – ja voin lämpimästi suositella :)
Hyvää jälkeä! Mitähän tuo puteli maksaa?
Helou! Näyttäisi olevan esim. http://www.beyondstore.fi/tuote/jason-markk-4-oz-premium-shoe-cleaning-kit tuolla 19 euroa!
Mistä tuota ainetta saa, tahdon kanssa testata!?
Moikka! Googleen kun laitat hakusanaksi Jason Markk, niin alkaa löytymään :) Esimerkiksi täältä voi tilata -> http://www.beyondstore.fi/tuote/jason-markk-4-oz-premium-shoe-cleaning-kit
Jos se riittää sataan kenkään, niin eikös teillä puhdistettu nyt kahdeksan kenkää! =92 kenkää jäljellä ;)
Ai saakeli :”D laskin parit!
Sama projekti olis To Do-listalla mullakin, miten se vaan tuntuu aina niin ylitsepääsemättömän vaikeelta?! :P
Mun salainen kenkäase on babywipesit!
Vaikuttaapa hyvältä! Purisikohan tämä ihmeaine valkoisiin kangas Converseihini… (;
hei! Mulla on yksi niksi, jolla oon saanu kenkäni kyllä valkoiseksi! Toisaalta teen hoidon vain valkosiille kumiosille. kynsiharjalla kun hinkkaa ja antaa vaikuttaa ja pesee pois. käytän siis ihan tavallista hammastahnaa !! kyllä kiiltää :)
Itse käytän Marseille-saippuaa. Tehoaa tosi hyvin tahroihin :)
Ihan parasta puhdistuainetta. Kokeilin omaani myös valkoisella canvaksella päällystettyyn jakkaraan ja siitä tuli lähes uuden näköinen :)
Kumppareihin ja tennareiden kumiosiin käytän tätä suihketta. Sain turkoosit hai-saappaat aivan kuin uusiksi tällä puhdistamalla ja käsittelemällä Wolyn Gum Boot carella. Käy myös Crocseihin (vaikka niille oma aineensa onkin olemassa, en jaksa ostaa montaa tuotetta itse).