On sujunut rauhallisesti. Aamulla ei ole jaksanut pitää mitään kiirettä, vaan kaikki ovat puuhailleet omiaan, lapset ovat katselleet piirrettyjä tai leikkineet ja aikuiset pötkötelleet. Aamupalalle on menty myöhään, eikä meillä ole ollut juurikaan mitään sovittuja menoja. Nyt kun aloin miettimään, että mitä sitä on tullut tehtyä niin ekana tuli mieleen: EI MITÄÄN, mutta kuitenkin silti kaikenlaista. Tuttu tunne?
Ainakin näitä asioita olen tässä parin päivän aikana tehnyt:
– Nukkunut, kerrankin tuntuu siltä, että ihan riittävästi, jopa ehkä vähän varastoon.
– Vetkutellut pitkään aamukahvini kanssa ja miettinyt millä saan sokerinhimoni taltutettua?
– Ennen Herkuton Huhtikuu -päätöstä kävin Idan ja Reben kanssa herkuttelemassa Vohvelikahvilassa. Ida vaan on niin ihana tyttö.
– Kauhistellut kuinka paljon lapset ovat syöneet suklaata!
– Käynyt läpi lasten välikausivarusteet ja laittanut talvivaatteita pois.
– Ostanut lapsille päiväkotiin mm. uudet lenkkarit ja tehnyt listaa muista mahdollisista hankinnoista/kiertoon menevistä vaatteista.
-Himoinnut Miikan Hollannista tuomia Stroopwaffelseja. OMG!
– Seurannut sivusta kun vaari on opettanut Rebekkaa pelamaan shakkia ja tammea.
– Istunut valmiiseen pöytään, aijai, kiitos anopille!
– Oleskellut mukavasti ja rennosti, oikeastaan en ole jaksanut yhtään välittää, mitä olen päälleni pukenut.
– Korjannut takkini!
– Osallistunut haasteeseen ja antanut lasten stailata minut.
– Kuvannut ja ollut kuvattavana, paljon idiksiä!
– Välillä meinannut seota lasten energisyydestä, ainoastaan piirretyillä olen saanut heidät aloilleen.
– Laittanut miehen ja lapset pihalle ja tehnyt omia juttujani, esimerkiksi tätä blogia :D
– Nauttinut ystäväperheen seurasta ja katsellut kuinka kivasti neljällä pienellä tyypillä leikit menivät yksiin.
– Juonut pari lasia kuoharia ja katsellut Netflixistä sarjoja, Bloodline saatiin loppuun.
– Nukahtanut sohvalle, ai että, miten hyvät unet siinä saa!!
– Pysynyt lujana. Montako kertaa tämä kohta on tullut? :D
– Käynyt ystäväni kanssa lenkillä (tänään taas mennään hölköttelemään)!
Olen myös tehnyt vähän suunnitelmia seuraavien viikkojen varalla, tunnen itseni tosi energiseksi. Seuraavaksi lähdenkin Idan ja lasten kanssa riehumaan HopLopiin :D Huomennahan se arki jo kutsuukin :*
-Maj
Hei, mistä toi ihanan näköinen kauluspaita on? :-)
Moikka Kata!
Tuo paita on ihan mun lemppari, se on aivan ihanan ohut ja pehmeää 100% puuvillaa, taisin ostaa sen joskus viime vuonna Cubuksesta :)
Heippa! Suositteletko tuota Bloodline-sarjaa? Mulla on hakusessa seuraava katsottava sarja, ja olisi kiva kuulla kommenttia.
No, kyllä mä voisin oikeastaan sitä suositella. Se ei ehkä ole ihan niin koukuttava, kuin muutamat muut viimeksi katsomani sarjat, mutta jotain siinä oli. Katso ihmeessä ja kerro sit mulle, että mitä diggasit?
Onan teillä ollu monenlaista kivaa. Söpöjä kuvia!
Meillä kyllä riittää aina menoa ja meininkiä, vaikka suht iisisti otettiinkin tämä pääsiäinen :)