Täältäpä tulee meikäläisen ”viikkokatsaus” näin päivän myöhässä, mutta kuitenkin… Huippua muuten, että olette jättäneet mulle palautetta, kiitos siitä.. Myös niitä kysymyksiä saa lähetellä tämän postauksen kommenttiboksiiin, vastaan teille vielä tänä iltana niihin ihan omassa postauksessa, katsotaan jos saisin videon aikaiseksi, o-ou!

ma

Maanantai tuli yllättäen, viikonloppu kun vietettiin siivousurakkaa tehden. Aamuni alkoi kävelylenkillä, puhuin käytännössä koko matkan ystäväni kanssa puhelimessa, siinä samalla seurailin vähän sykkeitä. Loppupäivä hujahti töitä tehden, havahduin kun Miika tuli lasten kanssa kotiin. Frozen-peruukkiin pukeutunut Samuel sai tämän mamman hymyilemään. Lapset olivat touhunneet kovasti päiväkodissa ja ilta me sitten otettiinkin vaan iisiä. Tiedättehän te, köllöttelin lattialla ja muksut rakensivat legoilla, ei mitään sen ihmeempää.

Tiistaina kuvasin viime viikolla ilmestyneen Mammatyylit-postauksen, lounastin Tiian porukan kanssa ja kiirehdin tapaamaan Mikkoa GoGo:lle. Illalla Rebekan jumppaillessa me käytiin testaamassa Sampan kanssa Koskarin Jungle Juice Bar ja tykkättiin tosi paljon molemmat, pyysin lisäämään omaan pirtelööni heraproteiinia, sillä skippasin kiireen takia oman ruokailuni. Kasin jälkeen olin vielä lasten kanssa ruokakaupassa ja he halusivat välttämättä avata ostamansa jogurttijuomat marketin pihalla. Yleensä sanoisin, että ”ei nyt, kotona vasta avataan ja meillä on kiire nukkumaan…” Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että miksipä ei, heitetään ostokset takakonttiin ja istutaan betoniporsaalle, mihin tässä nyt muka on kiire?

keto

Keskiviikkona kuvailtiin Idan kanssa mun työprojektia, tehtiin safkaa ja vielä illalla lähdettiin hölmöilemään Idikseen, shoppailusaldo oli ööö… sukkikset ja ruokaa :D Idan seura piristää aina päivää – ja koko viikkoa! Torstailta mulla ei ole yhtään ainoaa kuvaa, istuin tietokoneella tuskaillen kello 9-21, Miika sai hoitaa kaiken muun.

pe

Perjantaina nappasin kaksi iloista kannustajaa mukaani salireissulle. Tyypit viihtyvät erinomaisesti GoGo:n Kidz Clubilla temmeltämässä, heitä on välillä vaikea saada sieltä pois. Muutama tunti treenin jälkeen näkökenttääni ilmestyi sahalaitainen valokuvio, joka ei häipynyt vaikka laitoin silmät kiinni. Epäilen, että edellisen päivän 12 tuntia koneella huonossa asennossa ja stressinpoikanen tekivät tehtävänsä. Otin särkylääkettä pariin otteeseen ja lepäilin. Päänsärky meni ohi ja pääsin viettämään iltaa mammakerholaisten kanssa.

Koko lauantain olin ihan silmät ristissä, hengähdin kävelyretkellä metsässä. Jäätiin lasten kanssa kolmestaan leikkimään ja saunomaan, kun Miikalla oli futispeli. Tiedossani oli seuraavan päivän reissu, mutta pakkaamisen kanssa iski paniikki ja loppujen lopuksi ehdin nukkumaan kolme tuntia, kunnes kello herätti mut 3.30.

su

Pirkkalan lentokentälle raahusti Tampereen väsynein muija, onneksi sain kuitenkin Helsingistä matkaseurakseni Iinan! Vertailtiin silmäpusseja ja hypättiin Köpikseen menevään koneeseen yhdessä. Vichyn porukka oli järjestänyt asiat niin, että meillä oli mahdollisimmat kevyesti ohjelmaa, saimme hengähtää, käydä kävelyllä tai käyttää Gilleje Badehotelin spata. IInan kanssa suunnattiin yhdessä span puolelle – ja höyryhuone teki kyllä hyvää väsyneelle matkustajalle. Illallisen jälkeen kaaduin sänkyyn ja nukuin erittäin sikeästi aamuun saakka. Kunnon yöunet tekivät erittäin hyvää, sillä parina edellisenä yönä ei paljoakaan tullut nukuttua.

Viikko oli pitkä, mutta antoisa. Yleistila on viikon jäljiltä vieläkin väsähtänyt, täytyy muistaa jatkossa mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan, niin ehkä se siitä helpottaa :) Mä varasin meidän perheelle hotskun Helsingistä vapuksi ja meillä on jo vähän ohjelmaakin suunniteltuna. Hehee ja kuukauden kestänyt herkkulakkokin tulee päätökseen ensi torstaina ;)

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *