*yhteistyössä Dove
Minua pyydettiin jakamaan ajatuksiani itsetunnosta. Jouduin tosi pitkään miettimään, että onko minulla itselläni hyvä tai terve itsetunto ja mitä sillä edes oikeastaan tarkoitetaan? Sitäkö, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja pystyy kantamaan itsensä pää pystyssä? Ajattelenko minä olevani kaunis? Spontaanisti vastasin mielessäni, että en.
Hyvällä ja terveellä itsetunnolla varustettu ihminen on varmasti yleisesti ottaen hyvä tyyppi. Jos itsellä on hyvä olla, niin pystyy olemaan ystävällinen ja kohtelias myös muille. Itsetunto ei liity lainkaan menestykseen, vaan kyse on ehkä enemmänkin siitä, että uskoo omiin mahdollisuuksiin, uskoo itseensä.
Kun haluan ja päätän tosissani jotain, niin teen kaikkeni onnistuakseni ja joskus, vaikka muut eivät ehkä ole uskoneet minuun tai tekemiseeni, olen siltikin ollut varma itsestäni ja ylpeä siitä.
Ulkonäkö on asia erikseen, sen suhteen olen epävarma, löydän paljon virheitä itsestäni ja olen erittäin harvoin tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni. Etenkin iän myötä tyytymättömyys on lisääntynyt, ei oikeasti ole mikään vitsi, että poden sitä kuuluisaa kolmenkympinkriisiä. Niin hienoa kuin se olisikin sanoa, että ei tunnu missään ja vuodet ovat vaan tuoneet minulle varmuutta, mutta asia ei ole minun kohdallani niin. Vuodet tuovat kyllä tekemiseen varmuutta, mutta ei sitten mihinkään muuhun, tuntuu ihan siltä kuin vain rapistuisin, parasta ennen -merkintäni menee hiljalleen umpeen. Kasvoni näyttävät väsyneemmiltä kuin mieleni on.
Doven Choose Beautiful-video sai minut liikuttumaan, etenkin se kohta, kun äiti ei anna tyttärensä valita average-ovea, vaan ohjeistaa hänet beautiful-ovesta ja menee siitä myös itsekin. Ehdottomasti ajattelen lasteni olevan kauniita ja tiedän, että ainakin näin pieninä heidän mielestään olisi silkkaa hulluutta valita mitään muuta kuin beautiful-ovi. Toivottavasti heidän ei tarvitsisi aikuisinakaan yhtään epäröidä valintaansa. Tiedän, että oma äitini tai lapseni eivät ikinä antaisi myöskään minun valita toisin, miksi sitten itse menisin average-ovesta? Monimutkainen juttu.
Joskus olen miettinyt, että ajattelevatko ilkeästi kommentoivat bloginlukijat, että olen joku super-nainen, jolle voi pahan päivän sattuessa ladella mitä tahansa kommenttia ja arvostella tuosta noin vain, ”Mitä väliä, se bloggaaja Maj on muutenkin vähän tyhmä ja ylpeä muija”? Jos he oikeasti tuntisivat minut ja tietäisivät totuuden minusta, niin haluaisivatko he kritisoida tai satuttaa siitä huolimatta? En halua uskoa.
Koen, että muiden, etenkin läheisten ihmisten sanomisilla (ja tietenkin kasvatuksella) on paljon vaikutusta itsetuntoon. Jos joka päivä saat kuulla töissä/kotona/koulussa/vapaa-ajalla tai joudut ”lukemaan rivien välistä” että et ole riittävä toisten ihmisten mielestä, niin miten itse pystyisit olemaan sitä mieltä? Uskon myös onnellisen ihmissuhteen tuovan itsevarmuutta, sillä jos puolisosi kohtelee sinua hyvin sekä kunnioittavasti ja kertoo sinulle, että olet upea, niin kyllähän siitä tulee hyvä fiilis, eikö totta? Meidän suomalaisten on toisinaan niin vaikea kehua toisiamme ja koska siihen ei olla totuttu, niin kehuja on myös vaikea uskoa ja ottaa vastaan.
Oletteko nähneet hihattomia toppeja tai mekkoja asukuvissani? Ette kovin usein, inhoan käsivarsiani ja olen niin epävarma, että en käytä sellaisia usein. Harvoin myöskään käytän farkkuja, koska en pidä jaloistani, mutta tiedättekö mitä? Ehkä vaan pitäisi opetella tykkäämään niistä! Minä olen tässä, nämä ovat reiteni ja käsivarteni – ja ne ovat paitsi erittäin toimivat, mutta myös kauniit. Tämä tekstin ja pienen itsetutkiskelun tuloksena sanoisin, että minulla on 50%:sesti itsetunto kohdillaan. Huonoina päivinä otan kaiken helposti itseeni, en ole tyytyväinen mihinkään ulkonäössäni, suorastaan inhoan itseäni, lannistun ja käännyn sykkyrälle sisäänpäin. Hyvinä päivinä saatan todeta, että kappas kyllähän tuo peppu tossa vähän roikkuu, mutta pysyy kuitenkin vielä mukana tai jos se alkaa vaivata useammin, niin pitääpä koittaa vaikka vähän kyykätä.
Älkää käsittäkö väärin, arvostan kyllä kehoani, se ei ole koskaan pettänyt minua kiperän paikan tullen, itseasiassa se on pystynyt aika maagisiin suorituksiin, synnyttämään kaksi upeaa lasta ja viime kesänä jalkani jaksoivat juosta puolikkaan maratonin, tuosta noin vain. Ehkä nyt olisikin viimeistään aika alkaa hyväksymään itsensä ja arvostamaan itseään jokaisella osa-alueella, haluaisin todellakin valita olevani kaunis. Tahtoisin olla myös juurikin se tyyppi, joka ohjaisi teidät ihan jokaisen myös valitsemaan samalla tavalla.
Jos olet kamppailut ulkonäkö- tai itsetuntokriisin kanssa, niin tahtoisin pyyhkiä kyyneleesi, neuvoa suoristamaan selän, nostamaan leukasi ylös, ja katsomaan peiliin, sieltä aivan varmasti katselee mielenkiintoinen ja kivannäköinen tyyppi takaisin.
-Maj
Tosi, tosi hyvä kirjoitus. Antoi ajattelemisen aihetta.
<3
vau, tässä huomaa miten erilailla me nähdään toinen toisemme – oon nimittäin ihan aina (eli suunnilleen vuodesta 2010 lähtien kun aloin blogiasi lukea) pitänyt sua niin superkauniina ja suorastaan virheettömänä naisena, että! voi miten mä toivon, että näkisit joka päivä itsesi mun silmillä. :-) toki tiedän, että kaikilla meillä on joka tapauksessa omat kompleksimme jne, mutta siltikin.
kiitos tästä tekstistä, tässä on varmasti monelle hirmusti ajateltavaa – myös itselleni.
kiitokset myös tästä monipuolisesta ja aidosta blogista! :-)
Kirjoitit tosi kauniisti ja imartelevasti, kiitos kovasti ihanasta kommentista! Kannattaa pitää mielessä, että täältä blogista löytyy kuitenkin vaan ne onnistuineimmat kuvat minusta, enkä siltikään ole lähellä mitään virheetöntä. <3
Hyvä kirjoitus!! Täällä ilmottautuu yksi huonosta itsetunnosta kärsivä ja osaan kyllä samaistua moneen kohtaan! Itelläni on tuo sama, jos on huono päivä niin peilikuva itkettää, hyvänä päivänä sitä huomaa että omistaakin aika kauniin hymyn ja paksut pitkät hiukset :D Mutta sulle haluaisin sanoa että ei syytä huoleen! Mielestäni sun kroppa on aivan upea ja kaikki vaatteet näyttää aina niin hyviltä päälläsi! Roshkeasti vaan farkkuja jalkaan :D
Aino, kiitos! Toivottavasti farkkukelit on pian ohi – ja saa laitella hameen helmat hulmuamaan, haha :)
Satuinpa hyvään ajankohtaan lukemaan tän tekstin. Tänään on juuri ollut yksi sellainen huono päivä niin kuin kuvailit että ”suorastaan inhoan itseäni, lannistun ja käännyn sykkyrälle sisäänpäin”.. Eilen oli aivan toisenlainen fiilis ja peiliin katsoessakin pystyi olemaan armollisempi itselleen. Onnistuit kyllä tällä tekstillä ja tuolla viimeisellä kappaleella erityisesti tsemppaamaan, kiitos siitä! Ehkä huomenna taas osaa nähdä ne hyvät puolet itsessään eikä vaan keskittyä niihin huonoihin, kunpa aina osaisi. No, ehkä vielä joku päivä!
Voi ei, toivottavasti tänään oli taas parempi päivä? Ihana kuulla, että sait kuitenkin vähän tsemppiä tästä postauksesta <3 Mulla tuo itsetunto on usein pohjalla just tiettyyn aikaa kuukaudestakin, mutta senkin kun tiedostaa, niin kyllä se vähän helpottaa :) Koitetaan keskittyä niihin hyviin puoliin elämässä ja itsessämme myös!
Hyvä kirjoitus, itsekin pisti miettimään. En voi uskoa, että koet niin, pidän sinua niin kauniina (koska olet kaunis) siitä lähtien kun olen blogiasi lukenut. <3 Ja mitä tulee käsivarsiin ja reisiin – onhan jokaisella ne paikat joita haluaisi muuttaa, mutta minä en ole huomannut sinussa mitään "vikaa"/muutettavaa. <3
Totta, varmasti jokaisella on omassa ulkonäössään jotain, mitä haluaisi muuttaa. Toiset ovat jopa niin tyytymättömiä, että turvautuvat kauneusleikkauksiin. Tietty parempi se muutos olisi tehdä vaan omassa päässä, jos se on vaan mitenkään mahdollista :) Kiitos kivasta kommentista!
Doven mainoksesta puuttui tärkein eli ”I couldn’t possibly care less” -ovi. Minulle nuo vaihtoehdot kääntyvät ”Kyllä, on tärkeää olla tai ainakin tuntea itsensä kauniiksi” ja ”Minulla on huono itsetunto”. Ei siis ovea minulle, taasko pitää lainata muurinmurtaja?
Aaaw, oot kyllä aika retee mimmi, arvostan!
Tulin vähän surulliseksi luettuani tämän jutun. Miten noin kaunis nainen voi edes ehdollistaa että ei olisi kaunis? Itse olen kärsinyt aknesta koko ikäni, mikään ei auta (roaccutan, kosmetologi, ruokavalio). Minun suurin unelmani olis virheetön iho. On ollut kuitenkin pakko hyväksyä itsensä juuri tällaisena. En ole koskaan ottanut itsestäni selfietä, enkä muutenkaan halua, että minua kuvataan. En kylläkään ole koskaan jäänyt kotiin neljän seinän sisälle, oli kasvot missä kunnossa tahansa. Ja farkut, en edes ole ajatellut miltä näytän ne päällä, minä vaan pidän niistä, joten käytän niitä ;)Mutta, olen saanut kehuja pitkistä jaloistani ja se toinen pää- varpaat- ne ovat täydelliset minunkin mielestä :)
Ihana kommentti ja pakko sanoa, että vaikutat kyllä tosi vahvalta tyypiltä! :)
Ihana kirjoitus, jotenkin kosketti… ja myös tuo video, kyllähän siitä itku vähän silmiin tuli <3
Sama, pari kyyneltä taisi vierähtää poskelle täälläkin :”)
Mutta sähän olet UPEA! Tää on niitä juttuja, mitä itse ”ei näe”. Usko pois :)
JEE, niin varmasti sinäkin!
Ihana kirjoitus, ihania ajatuksia.. :) Iän myötä itse olen oppinut hyväksymään itseni juuri tällaisenä kuin olen. Vaikka vasta 20-v. olenkin ja ikäisilläni on aikamoisia ulkonäköpaineita ja -kriisejäkin. En enää tavoittele sitä täydellisen muotoista takamusta, haaveile isommista rinnoista, suorista ja erivärisistä hiuksista ym. Haluan pysyä täysin ”luomuna” ja sillä hyvä! :)
Kuulostaa just hyvältä, u go girl!
Olen aina katsonut ihaillen kuviasi, olet niin kaunis! Itse inhoan myös käsivarsiani, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa. :D Eikä niihin muut edes kiinnitä huomiota. Kai sitä vaan on se pahin vihollinen itselleen, pitäisi joka päivä muistuttaa itseään niistä hyvistä puolistaan. Nykyään blogit (myös sinun) ovat pullollaan täydellisiä kuvia, niin välillä huomaan vertailevani itseäni niihin, vaikka se on todellakin typerintä mitä voi itselleen tehdä. :)
Kyllä, haluaisin ainakin ajatella niin :) Ja jep, vertailu ei ollenkaan kannata, sen olen itsekin huomannut :)
Hyvin kirjoitettu! Voin samaistua melkein kaikkeen! Ja koska minä pidän sinua niin mielettömän kauniina, aloin pohtimaan, josko joku ajattelee minusta niin vaikka itse kulkisin todellakin ”average”-ovesta…
No aivan varmasti ajattelee. <3
No voi hitto Nainen! Sä vedät farkkuviikon kuvineen just nyt. C’moon hei.
EEEH…. :F
Haha, miten osuva kirjoitus! Itse kärsin mielestäni liian suuresta ja erikoisesta nenästä, joka ”pilaa” muuten ihan ok kasvoni :D joskus vihaan nenääni, joskus se vain kulkee mukana. Minua on kiusattu ala-asteella siitä ja se on jättänyt traumat, vaikka kukaan ei ole aikuisiällä siitä maininnut, (paitsi äitini leikillään), mietin ihan tosissani leikkauttavani sen.
onhan noita muitakin epävarmuudentuojia, olen pitkä (168) ja hoikka (55), minulla on pitkät jalat ja kädet, Suht ohuet suomalaiset hiukset, iho sentään on tällä hetkellä ihan hyvä ;) mutta nämä kaikki ”ongelmakohdat” on niitä mistä olen joskus saanut negatiivistä kommenttia. Valitettavasti kritiikki jää helpommin mieleen kuin kehut.
Näistä kaikista vioistani huolimatta minulla on ihana mies ja lapset joille olen kaunein ja tärkein! Ja pieniähän nuo viat loppupeleissä on, eikä niille oikein mitään muuta voi kuin hyväksyä ne :)
Ollaan aikalailla samoissa mitoissa kuule, 168 cm on minustakin hyvä pituus, hehe! Ja näinhän se on, että yksi paha kommentti jää mieleen, vaikka sitä vastaan olisikin kymmenen hyvää. MIKSI?
Oi, sinunlaisesi todella kaunis nainen pohtii ettei pidä itseään kauniina. Toisaalta lohdullista, että Jopa sinunlaisillasi on niitä huonoja päiviä, mutta toisaalta surullista, koska sinulla varsinkaan ei luulisi olevan mitään syytä huonoon ulkonäköitsetuntoon, toivottavasti kukaan epävarma ei ota tätä itselleen niin että ”jos edes tuo ei ole tyytyväinen, miten minä voisin olla”, itse olisin nuorempana ja epävarmempana itsestäni saattanut niin ajatella.
No, jokatapauksessa hyvä että kuitenkin tiedostat että sinunkin olisi hyvä ajatella olevasi kaunis. Me jokainen olemme omalla tavallamme. Tylsäähän se olisi jos kaikki olisivat kuin samasta puusta veistettyjä.
Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, joka kuulutti sinulle farkkuhaastetta! Siinä huomaisit kenties itsekin että itseasiassa näytät hyvältä farkuissa (en usko nimittäin hetkeäkään ettei näin olisi). Ja kesällä sitten hihaton toppi/mekkohaaste.
Minulla on siinä mielessä sama tilanne, että minun on kehuttu olevan kaunis ja hyvinä päivinä osaan niin ajatella itsekin, mutta voi niitä huonoja hetkiä…miksi niitä tuleekaan. Olen samaa mieltä siitä, että meidän pitäisi kehua toisiamme enemmän. Se varmasti auttaisi ainakin vähän! Minulla myös on vähän päälle kolmekymppisenä lievä ikäkriisi, mutta olen selättänyt sen suurimmaksi osaksi vertailemalla itseäni vanhempiin, itse asiassahan tässä ollaan vielä nuoria! Eikä tämän nuoremmiksi tulla, sen faktan kun sisäistää niin osaa olla tyytyväinen tähän hetkeen.
Minusta on mahtavaa katsoa vanhoja naisia, jotka kantavat itsensä, ryppynsä ja kenties kilonsakin ylpeydellä, jaksavat panostaa vielä itseensä ja laadukkaisiin vaatteisiin eivätkä murehdi olemattomia. Heistä saa itselleenkin voimaa ja hyvää esimerkkiä. Heistä näkee miten hyvä itsetunto saa heidät loistamaan ja näyttämään kauniilta.
Tsemppiä, ikäkriisi on ohimenevä ilmiö.
Kai niitä huonoja hetkiä (kriisejä) vaan tulee kaikille pakostakin, mutta niistä pitäisi päästä jotenkin fiksusti yli – ja sitten porskuttaa entistä kovemmin eteenpäin. Toisinaan se on helpommin sanottu kuin tehty. Kiitos kommentistasi, se antoi minulle ajattelemisen aihetta <3
Yhdyn kyllä edellisiin kommentteihin, kun aikoinani eksyin blogiini ajattelin ensimmäisenä että hitsi miten kaunis olet :)
Tykkään blogisi asukuvista todella paljon koska näytät niissä tosi luonnolliselta ja tottakai, kauniilta!
Olet todella kaunis ja upeavartaloinen! :) olen täysin varma, että aika moni haaveilisi juuri tuollaisesta ulkomuodosta. Leuka pystyyn siis!
Myös blogisi on todella hyvä- sinulla on sana hallussa! Monista muista blogeista poiketen sinulta löytyy juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa ja tietynlaista huolettomuutta. Jatka samaan malliin :)
Iltaa!
Hyvä kirjoitus, kiinnostava aihe ja tärkeäkin. Jos minulta kysytään onko mulla hyvä itsetunto niin varmastikin vastaan et ajoittain parempi ja toisinaan huonompi. Mutta en miellä sitä niinkään miltä näytän, ulkonäkööni, peilikuvaani vaan se on enemmänkin tilanteisiin kohdistuvaa. Tykkään ulkokuorestani ja toki on asioita joita haluaisin fiksata: ajoittain haluaisin luomettomamman ihon, pidemmät jalat, lyhyemmän selän, mutta pääsääntöisin olen sinut siihen miltä näytän.
(Yritän lyhyesti selitää… )Tilanteet missä joskus/silloin tällöin/ajoittain koen olevani huono tai en riittävän hyvä tai jotain… liittyvät usein tilanteisiin missä keskustellaan puolituntemattomien ihmisten kanssa, keskustelu itselle ei niin tutuista aiheista tai ei niin itseä kiinnostavista aiheista, vieraallla kielellä kommunikointi, isoille joukoille puhuminen. Vaikka olen sosiaalinen ihminen, olen opiskellut, olen ihan hyvä puhuja, olen parantanut sosiaalisia taitojani, tykkään keskustella ihmisten kanssa ja selvitän itselleni vastaantulevat vieraat asiat niin silti ajoittain koen olevani epävarma muita huonompi ihminen. Luonteenpiirteissäni on varmaan asioita jotka välillä mielestäni korostuvat negatiivisesti näissä tilanteissa, mutta ulkopuolisen silmin ne eivät ole useinkaan häiritseviä tai negatiivisia. Ulkopuoliset eivät näe eivätkä ajattele minun olevani huono tai epävarma ja usein moni ihmetteleekin sitä, kun kerron heille tunteistani ja ajatuksistani. Hassua. :) On kai tykättävä itsestään enemmän ja hyväksyttävä oma vaillinaisuus.
Moneen asiaan pystymme tietoisesti itse kumminkin vaikuttamaan. Silti toivon, että pystyisimme olemaan hieman armollisempia itseämme kohtaan, rakastamaan itseämme enemmän, olemaan ylpeämpiä erilaisuudestamme ja hyväksymään itsemme sellaisenaan kuin olemme. :)
Heippa! Enpä muista oonko ikinä ennen kommentoinu sun blogia, mut tää postaus herätti suuren tarpeen siihen :D Oon niin hämmästynyt miten ajattelet itestäs! Oon aina aatellut että oot jotenki kauneimpia ihmisiä mitä oon nähnyt ja haaveillut että olispa kiva näyttää sulta :D Ja aatellut myös että sulla on varmaan helppoa ja kivaa elämä kun oot niin kaunis! (joo, sehän sen määrittelee :’D kuulosti ihan muulta mitä oli tarkotus.) tai siis tarkoitan et ainakaan ulkonäöstä sun ei varmaan tarvi stressata! noniin sainhan sen ulos paremmin.
Jännä huomata, että itse kauniina pitämilläänkin ihmisillä voi olla itsetunto-ongelmia. Itsekin olen kamppaillut hyvin paljon oman ulkonäköni suhteen, mutta parempaan suuntaan ollaan onneksi menty ja nykyään ajattelen/pyrin ajattelemaan että tämän näköinen nyt olen enkä muuksi muutu ja se on ihan ok juttu. Ja ihan kivan näköinenhän mä oon huonosta ihosta, leveistä kasvoista ja hassuhkosta nenästä huolimatta :) Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan kauniita!
Oho minkä maratonikommentin onnistuin vääntämään. Mutta sum summarum, olet todella kaunis (elät vain yhden kerran.. jne :D) ja toivottavasti oppisit itsekin ajattelemaan niin ja hyväksymään itsesi 100%:sesti! Vaikutat muutenkin ihan huipputyypiltä! Ihanaa kevättä! :) <3
Auts.
Oma ulkonäkökompleksini on megalomaaninen ja tietenkin mielestäni täysin perusteltu. Toisin kuin sinulla. Ehkä nyt vihdoin voisikin kysyä, kun aihe tuli puheeksi: Miltä tuntuu olla noin huippukaunis? Kuka sitten on kaunis, jos sinä et ole? Ei aidosti sopusuhtaisia piirteitä mikään väsähtäneisyys pyyhi pois.
Mutta kaikki on tietenkin myös verrannollista. Saattaahan sitä maailmasta löytyä vielä minuakin kurjemman näköistä sakkia. ;)
(Ja ne käsivarret: Ymmärrän täysin. En ole eläissäni kulkenut julkisesti hihattomissa, uimapukua lukuunottamatta. Onko kukaan koskaan kiinnittänyt siihen huomiota? Ei. Olisiko joku tullut sanomaan hihattomalle minälleni ”kylläpä käsivartesi näyttävät kamalilta, voisitko mennä ostamaan itsellesi hihallisen paidan…” Hmm. Niinpä.
Hei kaunotar, kirjoitit taas upean, avoimen tekstin! Näistä tykkään eniten blogissasi. Älähän kuluta vuosiasi murehtimalla upeaa ulkomuotoasi, se voi eläkeiällä harmittaa :)
Ajatuksia herättävää tekstiä, kiitos <3
Sä olet ihan elävä esimerkki siitä, kuinka onnellinen parisuhde saa ihmisen säteilemään kauniina. Kun ihminen tuntee itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, niin varmasti myös se itsetunto kohenee – ja sitä kautta on myös onnellisempi ja tyytyväisempi omaan elämään. Onni on kun pystyy nauttimaan ihan tavallisesta elämästä ja arjesta. Sun kokema muutos on näkynyt (ja älä suutu, mutta… myös kuulunut) kaikille muillekin <3 Oot rakas, kaunis ja sen kaiken ansainnut, olen onnellinen sun puolesta!
Voi, olipa kaunis ja herättelevä kirjoitus!
Itse olen vuosien lisääntyessä yrittänyt opetella armollisuutta ensin toisia ja sitä kautta itseä kohtaan. Huomasin että nuorempana etsin herkästi muista virheitä ja vikoja ja se sama kohtelu heijastui itseenikin. Koska itseään oli vaikeampi rakastaa – aloitin muista. Kun katsoo hyväksyvästi muita ja etsii heistä hyvää ja kaunista, se on helpompi siirtää itseensäkin.
Nykyisin useimmiten koen että olen hyvä ja riittävä ja kaunis, ja vaikka tulisikin vaikeita ja niitä superrumia ja hankalia päiviä, tiedän että ne eivät ole koko todellisuus vaan niitä pieniä karikkoja matkan varrella.
Nuo viimeiset lauseet saivat kyynelehtimään – toivoisin että voisit sanoa yhtä kauniisti myös itsellesi heikommalla hetkellä. Ja muistaisit että luot itse itsesi ja todellisuutesi, keskity siis kauneuteen niin olet kaunis – nyt ja seuraavinakin vuosikymmeninä. :-)
Olisi tosi upeaa, jos jokainen näkisi itsensä kauniina ja pitäisi itsestään. Tuntuu uskomattomalta, että todella kauniit ja komeat ihmiset voivat olla niin tyytymättömiä itseensä ja pitää itseään jopa rumana. Sitä ei vain välttämättä näe itsessään niitä hyviä puolia tai sitä kokonaisuutta, jonka toinen ihminen näkee, vaan keskittyy liikaa niihin pieniin ”virheisiin”, jotka todellisuudessa vaan tekee jokaisesta persoonallisen ja kauniin.
Itse pyrin joka ainoa päivä näkemään itsessäni hyvää, yleensä onnistunkin siinä. Havahduin tähän asiaan jokin vuosi sitten, kun katsoin kuvia 16-vuotiaasta minusta, joka oli hoikka ja luonnostaan pitkä- ja tummahiuksinen – ja muistin sen tunteen, että olin silti tyytymätön itseeni. Että pitikin murehtia sellaista asiaa silloin! ;) Päätin sitten, että ainakaan ulkonäköä tai vartaloani en murehdi, vaan opettelen pitämään itsestäni. Sitä en varmasti kadu vanhana hetkeäkään.
”Kiva” kuulla, että noinkin upean näköinen nainen on tyytymätön itseensä. Kauneus ja itsetunto ovat jotakin sellaista, mitä ei pelkkä ulkoisesti kaunis olemus takaa. Tarvitaan sielun kauneutta, tiettyä rosoa, jonka ihminen on itsessään hyväksynyt ja säteilee sitä hyvää oloa myös ympärilleen!
Itse olen myös kahden lapsen äiti ja raskaudet ovat jättäneet jälkensä minun kroppaani. Vatsani muistuttaa lähinnä maailman kartastoa raskausarpineen enkä voisi kuvitellakaan käyttäväni enää bikinejä. Olen kuitenkin saanut kaksi maailman ihaninta lasta!
Olkaamme armollisia itsellemme <3